Huolimatta siitä, että olen vuoden päästä toiminut
kouluttajana tasan 50 vuotta, alan ilmiöt jaksavat aina uudestaan hämmästyttää
minua. Tällä kertaa useita erilaisia pohdintakohteita. Sarja niistä alkaa tästä. Ne aiheuttavat
paljon omaa pohdintaa, mutta myös selkeyttävät näkemystäni koko koulutusilmiöstä ja sen roolista.
” Toisen työn
ottaminen kouluttamalla sen tekemiseen osaamattomia, on alhaisin mahdollinen
teko.”
Tämä on suora lainaus hiljan saamastani sähköpostista. Joka väittämä
levisi pari päivää myöhemmin saman henkilön toimesta laajalti myös somessa. Täysin aiheetta. Lähettäjä ilmaisi tarkoittaneensa tällä
juuri omaa ammattiaan, lehtikuvaaja, sivuavan koulutuksen toteuttamista. Hän myös löysi julkaisussaan sekä siihen että peräti muutaman kolleegan itsemurhaankin syylliseksi erityisesti vain yhden saman lähettäjän erikoisalaa sivuavan kouluttajan ja yhden julkisen koulutuspäivän
puolikkaan. Sekin muualla kuin
Suomessa. Ja myös minut
osasyylliseksi, koska näen asian kokonaisuutena ja hänen tällaisen tulkintansa
siitä liian yksipuolisena ja loppuun
harkitsemattomana. Tarpeettomana julkisena
ja vääränä pahantahtoisena vastuuleimauksena koko lehtikuvaajan ammatin alasajosta vain yhden
henkilön oman koulutustoiminnan sivuaiheena. Huomioimatta
lainkaan sitä Suomenkin todelisuutta, että maassamme koulutetaan yhteiskunnan
varoilla pääosin työttömiksi vuosittain n. 600 uutta valokuvaajaa ja vähintään saman
verran vähintään sivutoimisia toimittajia, joiden journalistisiin oppiaineisiin kuuluu lehtikuvaus. Ja lähes kaikilla
heistä on se käsitys, että heidän muodollisella tutkinnolla vahvistettu taitonsa riittää myös
lehtikuvaajan työtehtäviin. 29 valokuvausta yhtenä pääaineenaan opettavan oppilaitoksen ja yli sadan valo- ja lehtikuvaajakouluttajan työn seurauksena.
Minulle sensijaan tämä koulutustoiminnan outo, mutta aivoja stimuloiva tulkinta, herätti
paljon tarpeellista ja avartavaa pohdintaa. Koska aloitin suoralla
lainauksella, jatkan suoralla otteella osasta vastauskirjettäni hänelle.
(lainaus alkaa)
”tämän vastauksen jälkeen en enää osallistu
tämän aihepiirin keskusteluun kanssasi, koska olet ilmeisesti sulkenut aivosi
väistättömältä yhteiskunnan kehittymiseltä. Sinulle ehkä vain muuttumiselta.”
“ Tämä medioiden digitaalisaation juna on
porskuttanut ja tulee sen yskimättä tekemään edelleen, vaikka kaikki Suomen
lehtikuvaajat kahlehtisivat itsensä sen raiteille. Niinhän se teki jo
silloinkin kun alaltasi hävisi muutamassa vuodessa Suomesta yli 20,000
työpaikkaa, kaikki käsin-ja konelatojat, valolatojat, kuvalaborantit,
asemoijat, kemigrafit, retusoijat, puhtaaksikirjoittajat, kirjanpitäjät,
puhelinvaihteen hoitajat, telefaksin -foton hoitajat, toimituksen autokuskit,
pakkaajat, ilmoitusmyyjät, päivälehtitaittajat, oikolukijat, graafiset
kuvaajat, painopinnan valmistajat ja asioiden todenperäisyystarkastajat.
Näistä ammateista useimmat on siirretty
juuri tämän päivän, minunkin mielestäni, onnettoman ammattitaidottomille,
kuvaaville ja taittaville toimittajille, mutta ei se ole heidän vikansa, eikä
sen takia heitä pidä edes yrittää motittaa yhden journalismin keskeisen alueen
ja -taidon ulkopuolelle. Eikä se olisi mahdollistakaan. Sama karsiva
kehitys tulee olemaan kylmä totuus myös kuvajournalismin päivittäisessä
työprosessissa. Tekninen kehitys tulee edelleen kehittämään valokuvaus-
ja 3D tekniikkaa sellaiseksi, että pelkkien perinteisten teknisperustaisten
valokuvaajataitojen varassa ammatissa selvitä yrittävälle kyyti tulee olemaan enemmän
kuin jäätävää, Se ei ole kenenkään vika, eikä sitä tule mikään voima maailmassa
kykenemään vastustaa. Ainoa vaihtoehto tulee yksilötasolla olemaan
itsensä sopeuttaminen ja valmentaminen tulevaan työmarkkinatilanteeseen ja
nimenomaan siellä vaadittaviin valmiuksiin. Niistä keskeisin tulee
pomminvarmasti olemaan teamityöskentelyssä vaadittavat sosiaaliset taidot.
Luonnon valinta tulee empimättä karsimaan tuleviin väistättömiin muutoksiin
sopeutumattomat yksilöt pois tästä ravintoketjusta. Mikään edellämainituista ei
tule poistamaan loistavaan kuvajournalismiin kykeneviä poikkeusyksilöitä,
heidän työskentelykanavansa vain muuttuvat, kuten ansaintamenetelmänsäkin. Ja
varmasti heidän lukumääränsä tulee olemaan erittän pieni prosenttiosuus koko
mediakentän populaatiosta. Niinhän se on jokaiselle muullakin alalla.
Erkoisosaajia on erikoisen vähän.
Tuo luokittelusi siitä, että aina uudempi
koulutus on alhaista ja pahan tekemistä muille samalle alalle aikaisemmin
koulutetuille, menee kyllä pullon tai pillerin piikkiin, noin tyhmä et
todellakaan ole. Tuolla perusteella jokainen oman alansa ajanmukaista ja
enemmän kuin tarpeellista selviytymisvalmiutta kolleegoilleen jakava
olisi selkeä yhteiskunnan vihollinen, vaikka kaikissa kulttuureissa juuri he
ovat enemmän kuin tarpeen oman yhteisönsä tulevaisuuden selviämistaistelussa.
Ehkäpä sinun kannattaisi vielä kerran pohtia kantaasi siihen, mikä on
sellaisen toiminnan moraali, jossa ihminen yrittää pysäyttää ajan pyörän ja
vaatii muitakin tekemään sen. Mahtaako sillä olla joku yhteys siihen, että
huomaa oman toimintansa olevan alansa nykyisiin vaatimuksiin riittämätöntä? Ikiliikkujankin suunnittelulla on enemmän mahdollisuutta onnistua.
Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella
MJK “
(lainausote päättyi)
Kaikki ammatillinen koulutus tähtää opiskelijalleen tulevan työelämäpaikan
varmistamiseen. Ja useimmiten
samalla väistämättä myös jonkun aikaisemmin koulutetun syrjäyttämiseen, aikanaan. Tai ainakin vapauttamiseen
työelämän oravanpyörästä. Ja tapahtuen aina kullakin alalla olevan globaalin kehityksen
ehdoilla. Sellaisten, joille valtiovallankaan toimenpiteet eivät ole edes hidaste. Joskus tosin
etu tai haitta. Hyvin rajoitetun ajan. Täysin alasta riippumatta. Jokaisessa ammatissa ajantasakoulutukseen osallistuminen on työelämässä jatkamisen elinehto. Ei siis vältettävissä oleva valinta.
Keskustelun aloittaneen oudosta perspektiivistä tarkastellen myös parhaat
koulutuspaikat ja parhaat opettajat olisivat sitten luonnollisesti ne
moraalisesti kaikkein alhaisimmat
väärintekijät. Hehän tuottavat parasta saatavissa olevaa uutta osaamista
työelämän tarpeisiin. Joka silloin
väistämättä tarkoittaa myös kyseisiä alan töitä tekevän mutta jo jälkeenjääneen tai muuten
sopimattoman aineksen leipäpuun tyrehtymistä. Jokaisessa tavaratuotannon ja palvelujen kilpailutilanteessa.
Myös koulutusalan. Tuolla ajattelutavalla kaikki se kehitys, mitä jokainen ala
tarvitsee omassa tulevaisuudessaan, on ollut moraalitonta ja rikollista aikojen
alusta asti. Silloinkin kun kyseisen syytteen esittäjä omaa työelämäosaamistaan
varten opiskeli. Mietin myös miten
on käynyt sellaisen alan tai maan, jossa kerran jo opittuja ammatteja uudistava koulutus on
kielletty. Tai joissa yhteiskunnallinen
määräysvalta perustuu jo kauan sitten menneen maailman arvoille ja
rajoitteille. Siitä meillä on päivittään selkeitä havaintoesimerkkejä tämän
päivän poliittisissa ja pakolaisongelmissa.
Sensijaan mielestäni oman koulutusalansa ja siihen johtavan opintoreittinsä vapaa
valitseminen nimenomaan omien intohimojensa ja edellytystensä mukaisesti, on eräs ihmisen
perusoikeuksia onnellisen ja harmoonisen elämänsä tavoittelussa. Jonka tulosta on sitten jatkokoulutuksella muokattava ja kehitettävä säännöllisesti koko loppuelämänsä. Yhä useammin se tulee tarkoittamaan yhtä tai kahta alan vaihtoa tai vähintään se uudelleen muotoilemista oman työuransa aikana.
MJK
Entistä presidenttiä lainaten "tämän pitäisi olla selkeää tekstiä!" Sitä sen onkin, kontekstin huomioiden jopa erittäin selkeää.
VastaaPoistaJotenkin mieleen nousee Agapetuksen mainio näyrlmä Syntipukki. Asioiden sujuesa toisin kuin oman elämänsä näytelmän päähenkilö toivoo, niin sille pitää löytyä syntipukki.
Minäkin olen saanut esittääkseni kerran tämän konnan roolin. Ihan yllättäen, pyytämättä ja tilaamatta. Roolisuoritukseni palkittiin ainakin Hymy-poika patsaan veroisella Kuukauden kärsä -tittelillä. Nyt jaettiin astetta arvokkaampi titteli, Vuoden kärsä. Onnea vain Tiinalle. Ansiosi tälläkin saralla ovat varmasti 12-kertaiset minuun verrattuna.
Itse olen vaihtanut ammattia kerran, tai useasti, riippuen vähän siitä, mikä lasketaan mukaan. Siirryin turvallisesta virasta, johon minulla oli viranhaltijalta vaadiitava muodollinen tutkinto, poikkitieteilijäksi. Siirtymistä edelsi monen monituista kouluttautumista, mm. Matin opastuksella. Mahtoikohan Matille tulla koskaan mieleen, että "Jonkun poikkitieteilijän työn ottaminen kouluttamalla minut osaamattoman poikkitieteilemään, on alhaisin mahdollinen teko"?
Hieman lohduttaa, että en ainakaan tiedä kenenkään poikkitieteilijän päättäneen päiviään minun takiani.