Juhannuspäivä ja ensimmäinen pieni hengähdystauko hiihtoloman jälkeen. Ja tämäkin johtuu siitä, ettei fyysisiä voimia jatkaa kotitalon räystäiden maalausta tai myytävän katamaraanin kiillotusta myyntikuntoon juuri nyt ole. Siksi päätin päivittää tämän hetkiset havaintoni ja päätelmäni viimeiseltä keväältä. Paljon muutoksia onkin tulossa.
Taide/taito aihepiiri saa nyt jäädä toistaiseksi. Se osoittautui loputtomaksi suoksi, kuten mikä vaan mittausmenetelmien ulkopuolinen aihepiiri. Mitä enemmän siihen perehtyi, sitä kauemmaksi karkasi sen hallitsemisen taivaanranta. Oma kirjoittamisen opiskeluni toi asiaan paljon pohdittavia ajatuksia ja muita avartavia perspektiivejä. Tällä hetkellä suunnitelmani sen suhteen on, että suhtaudun rauhallisesti ja kärsivällisesti, mutta säännöllisesti edeten kirjoittamisen oppimisen etenemiseen, mutta venekertomusten projektiani jatkan sitkeästi nykyisellä omalla äänelläni. Nimitänpä sitä sitten kiusallakin sanataiteeksi vaikka –taidon kriteereitä se ei täytäkään. Onpa tällaisena myös osoitus isoisän kokonaishahmosta lapsenlapselleni aikanaan.
Vanha unelma työllistää vielä kerran. Sitkeyttäkin tulen sekä tarvitsemaan että käyttämään nyt taas aivan uudella kohteella, mutta huolella aikanaan harjoitellulla kentällä. Pohdittuani maailman menoa kevään lukuisia venekunnosteluja tehdessäni, päätin kuitenkin vielä kerran palata ikuisen haaveeni, puisen purjelaivan rakentelun pariin. Kauan myynnissä ollut lähes satavuotias, mutta rakkaudella ylläpidetty norjalainen luotsialuksen tammirunko päätyi viikko sitten omistukseeni ja jatkokunnostukseeni. Alustava suunnitelmani on, että sen täyttäessä sata vuotta 2014 laiva olisi jo sellaisessa muodossa, että sen juhliin voi tulla muussakin asussa kuin haalareissa. Kuitenkin vanhan karkean työveneen tyyliä säilyttäen.
Uskon siis edelleen, että merkittävän kesken olevan projektin vaikutus sekä elämisen mielekkyyteen, että pituuteen on avainasia ainakin omaan hengissä pysyvyyteeni. Tuskin tämäkään minun elinaikanani kokonaan valmistuu, mutta suo varmasti monia hyviä ja lämpimiä kokemuksia ja tunteita eri etenemisvaiheissaan. Ja ikimuistoisia purjehdusretkiäkin jo varsin pian. Tämä alus, nimeltään Munter ( norjaa: valpas, vilkas, myös eräs seitsemästä kääpiöstä, se positiivisin ) kuljetetaan erikoiskuljetuksena mereltä tänne 5.7. joten sen jälkeen istun koneelle ja kirjoittelen entistä harvemmin, paitsi talvella.
Tätä kauppaa on hierottu parisen kuukautta, joten koko kevät onkin kulunut muiden rakennus- ja huoltohommien ahkeroinnissa pois tieltä. Myös edelliset veneet kosteri Merili ja purjekatamarani Tuutikki ovat siis nyt myynnissä, paitsi Kesishima, joka pidetään perheen kesämökkinä ainakin purjelaivan valmistumiseen asti. Ehkä kauemminkin, jos voimia kahden ison aluksen ylläpitoon riittää.
Tähän ratkaisuun, ponnistella taas vuosia vielä yhden ison rungon kimpussa, päädyin siksi, että siitä on mahdollisuus tehdä perinteisellä tavalla aluksena kaunis vaikkakin tyyliltään työläishenkinen. Sellaista minulla ei ole ennen ollutkaan, vaan alukseni ovat olleet tavallisesti muodoiltaan hieman omaperäisiä. Tuon harmonisen kauneuden merkitys ja tarve on selkeästi iän mukana korostunut ja tämä on minulle takuuvarmasti viimeinen tilaisuus olla sitä lisäämässä vesillä. Myös vanha laivahistoria ja vanhat meritavat saavat nyt ihan uutta syvyyttä, kun niitä voi omassa aluksessaan harrastaa.
Tähän liittyy nyt oikeastaan kaksi unelmaa. Kun ensimmäiset piirto-ohjelmat tulivat markkinoille lähes 30 vuotta sitten, ensimmäinen niillä itse tekemäni vapaa kuvitusharjoitus oli aivan hämmästyttävän tarkasti tämän uuden projektini kaltainen. Siis kooltaan, muodoiltaan ja takilaltaan. Se oli osuvasti työnimeltään ” The unrealistic dream”. Jota kuitenkin nyt saan vielä yhden mahdollisuuden yrittää toteuttaa. Ja se toinenkin liittyy tähän samaan yhteyteen. Toivon, että sitten kun voimani eivät enää riitä uuden rakentamiseen, saan istua tämän viimeisen purjelaivani kajuutan vankan puupöydän äärellä, syysmyrskyn vinkuessa takilassa, öljylampun valossa, tervan tuoksussa ja kirjoitella lisää tuon toisen projektini venetarinoita perheemme historiasta. Silloin siinä on jo vähän juhlan tuntua.
MJK
