"Mitä isot edellä" huijausten luvattu maa(ilma).

Black Fridayn ylipursuava mediarummutus kiinnitti huomioni lukuisiin muihinkin vedätyksiin, joita liikkuu erityisesti netissä lisääntyvällä frekvenssillä. Euron Iphoneja, Samsungin  Galaxyja, Talvivaaran ihmeitä, Guggenheimin kulttuuriarvoja, vaalilupauksia, hallitusohjelmia, Meksikon muureja…..   Kukaan ei niihin usko, mutta ne saavat täysipäisetkin ihmiset toimimaan toisinaan kyseisten bullshit viestien liikkeellepanijan suunnittelemalla tavalla. 

Noista maailman laajuisista huuhaalupauksista on jo kirjoitettu liikaa.

Minulle riittää rajattomasti ihmettelyä oman kontaktialueeni ja elinympäristöni uusissa katteettomissa vedätyksissä. Toisinaan tilanne on se, että itse tuote on ihan kelpo tavaraa, mutta lupaukset sen saamiseksi tai sen hankkimisen vaikutukset ostajan elämään, menevät kaiken todellisuuden ulkopuolelle. Ihmisillä tuntuu olevan valtava halu, tai ehkä taustalla onkin laiskuus, uskoa ilmaisiin lounaisiin ja Joulupukkiin.

Digtaaliteknologia on muuttanut lukemattoman määrän eri ammattien  käytänteitä ja poistanut  säännönmukaisesti työt uusiin virtauksiin sopeutumattomilta.  Niiden joukossa lukuisilta valokuvaajilta, ryhmältä jonka elinolosuhteet tunnen muita ammatteja syvemmin.  Kuluttajalaatuisen  ja

–hintaisen digikuvauskaluston kehittyminen käsittämättömän suorituskykyiseksi,  on luonnollisesti pienentänyt yksityisten ostokuvamarkkinoita aivan radikaalisti. Kuten on tehnyt yrityskuvausten puolella myös niiden harveneminen, isojen sulauttaessa itseensä pienemmät kilpailijansa.  Ainoa edelleen kasvava ammatillisen kuvantamisen sektori lienee turvallisuuspuolen, arkistoinnin ja tieteen sovellukset.  Luonnollisesti näppäilymuistokuvien jatkojalostusvälineistön lisäksi.

Tämä kehitys on tuonut valokuva-alalle muutaman uuden harhan, jota erilaiset vedättäjät lypsävät suruttomasti ja vastuuttomasti. Muun työn puuttuessa kuvaamisen kouluttamisesta on tullut yhä useamman  sekä pätevän että, ikävä kyllä, ammatillisesti  kuvaustaidottomankin,  toivottavasti väliaikaiseksi jäävä, tulonlähde.  Boomin aloitti peräti valtiovaltamme, myöntämällä jokaiselle oppilaspulassa kituvalle  perämetsien koululle  kaikki mahdolliset tutkintoluvat ja määräämällä tutkintovaatimukset sekä arviointiasteikot  sellaisiksi, joiden mukaan lähes jo opiskelijaksi ilmoittautuminen riitti myös muodollisen pätevyyden hankintaan.  Ja tuloksena  on satoja  uusia,  mutta kelvottomia, ”ammattilaisia”.  Valokuvataidepainotteisen muun , jo perinteisen, valtavan ylikoulutuksen lisäksi.

Siihen, ammattimielessä, harhaan ja katteettomaan ennusteeseen perustuen, että maailmassa kuvantekijöiden tarve ja käyttö lisääntyy koko ajan, alalle koulutusta on nyt rynnännyt tarjoamaan koko ajan kasvava joukko kaikenlaatuista pikkuyrittäjää mitä mielikuvituksellisimmilla  tuloshoukutuksilla. Koulutusyrittäjiä, joiden lahjakkuus kukkii vain  tuotteensa katteettomien ylisanojen viljelyn puolella.  Aidoilla politiikan ja vaalitaisteluiden sekä epäkuranttien roskatuotteiden perustekniikoilla.  Se haavemaailma, että kun ostat heti ylihintaan tikkuaskin kokoisen silikoniläpykän, olet  välittömästi huippuammattilainen laatoituksen  alalla, on nyt selkeästi vallannut koulutuskentänkin.  

Tarjolla on jo parin päivän koulutuksia  joka sektorin valokuvaajamestariksi. Ja kaikkiin muihinkin visuaalisiin ammatteihin. Luonnollisesti poskettomaan hintaan.  Eikä vieras ole enää tilannekaan, jossa  osaamismestaruuden varmistavan diplomin saa sillä, että sanoo käsipäivää ”ulkomailla useasti palkitulle  lahjakkuudelle”. Tai ostaa  oikeuden käväistä hänen videosaitillaan, ilman edes sitä käsikontaktia.  Sellaisen ”opiskelun” nimittäminen ”mestariluokaksi” näyttää muodostuneen jo vallitsevaksi käytännöksi digikuvien  genressä maailmanlaajuisestikin.  Niin muuttuvat sanojen perinteiset sisällötkin, jos siten voi tienata enemmän tyhmiltä.

Olen edelleen sitä mieltä, että poikkeavaa tietotaitoaan  saa sekä jakaa, että elinkeinonaan myydäkin, mutta sen harhan rahastaminen, että asiakkaalla, maksamalla muutaman päivän kuunteluoikeudesta, on heti edellytykset olla työelämässään verrattavissa vuosikausia ja tuhansia hikitunteja vaatineeseen osaamiseen,  on kyllä täydellista huijausta.  Lisäksi sen seurauksena alan työelämään  loikkaa edelleen kasvava massa muun ammatin ”elintasopakolaisia” joiden edellytykset selviytyä harhaan johtavien koulutuslupausten jäljintä ovat olemattomat.  Se johtaa vain työttömien valokuvaajien määrän kasvuun ja yhä uusien ”kouluttajien” ilmestymiseen haaskalle.  Mikä seuraava ala pystytään pilaamaan ammatillisesti yhtä totaalisti ja vielä yhteiskunnan suojelemana.

Allekirjoitan edelleen silti myös sen, että todella päteviä, ahkeria ja luovia  valokuvaajia mahtuu työelämään hyvin edelleen, mutta heitä ei synny  näillä instant menetelmillä ja  katteettomilla myyntiväittämillä.

MJK

Ykden polun loppu.

Saapa nähdä montako tahdonvastaista pysähdystä vielä tarvitsen, ennen kuin teen sellaisen vapaaehtoisesti.  Jokainen niistä on tuonut elämääni hyviäkin seurauksia.  Aikaa ajatella ja tehdä harkittuja päätöksiä. Parin viikon täydellinen ponnistelukielto saamani aivotärähdyksen takia, toi tällä kertaa vastauksia yli viitisen vuotta kestäneeseen kirjoitustaitoetsintääni. Nyt tiedän ja päätin, kuinka jatkan kirjoitusharrastustani.  Kolikon toinen puoli oli tällä kertaa se, että alusteni talvipeittäminen ei ole edennyt lähes kuukauteen. Joka tietää paljon ja raskasta työtä aikanaan.

Kirjotuspersoonani on kuitenkin nyt päivitetty.  Siihen vaikutti oleellisesti sekä joka syksyinen kirjamessuvierailuni, että sen tuloksena uusin silmin tapahtuva lukemiseni analysointi. Merkittävä osuus on myös kirjoittajaryhmäni muiden jäsenten teksteillä ja arvostamani opettajan  palautteilla ja ohjeilla. Seuraavien havaintojeni ja tuoreiden päätösteni suhteen minulla on nyt mielenrauha:

-       En jatka molempien kesken olevien kirjojeni tavoitteellista kokoamista vapaalla ajoituksella. ”Matin kikat ja mokat”, 150 valokuvan tarina, jatkaa vain satunnaisena blogikirjoitteluna kun inspiraatiota  tai muuta aihetta on. Esimerkiksi jonkun lukijan toivomus käsitellä joitain sen jo valituista kuvista.

-       Sensijaan ”Vaarin veneet kertovat” menee painoon ennen ensi vuoden loppua siinä muodossa, kuin se sillä hetkellä on. Vaikkapa siitä aiheesta, epätodennäköisesti tosin, alkavan sarjan ensimmäisenä painoksena. Sen sisältöä muokkaan enemmän suuntaan , ”mikä”, ”millainen” ja ”miksi”. ”Mitä” ja ”miten” jäävät vähemmälle huomiolle, muttei niitäkään hylätä. Pyörikööt mukana, jos ovat syntyäkseen. Kertojan jo tapahtunut ulkoistaminen kulloinkin käsiteltäväksi veneeksi on minulle sopiva toteutusmuoto ja epämuodollinen jutusteleva tyylilaji istuu mielestäni kyseisten tarinoiden dokumenttihenkiseenkin kirjaamiseen.

-       Kirjoitustavoitteeni on siis vain jo tapahtuneiden todellisuuspohjaisten asioiden kirjaaminen sellaisella laadulla, jota siitä kiinnostuneen olisi hyvä ja sujuva lukea halutessaan. Haluan iloisesti muistellen kirjata veneilyharrastuksestani sellaista tietoa, josta lukijalle voisi olla hyötyäkin saman aihepiirin omissa valinnoissaan. Samalla siitä tietysti syntyy joku käsitys kirjoittajan kokemasta maailmasta ja hänen muustakin olemuksestaan ja arvoistaan. Eli persoonatonta faktaoppikirjaa en missään tapauksessa ole rakentamassa.

-       Sanataiteeseen ja fiktiivisten tarinoiden  synnyttämiseen minulla ei ole taitoa  eikä kutsumusta. Eikä myöskään sellaista pohjaksi tarvittavaa verbaalista lahjakkuutta, jota kannattaisi  määrätietoisesti ja tavoitteellisesti kehittää. Sensijaan oman kirjoitustaidon kehittäminen ohjatusti ja verrokkiryhmässä on erinomaisen kehittävää ja  tuloksia antavaa.  Myös ja erityisesti oman elämänsä kokonaisuuden hahmottamisessa ja ikäiselleni jo ajankohtaisessa altzheimerin torjunnassa.

-       Kaikenlainen kirjoittaminen, eli omien ajatustensa muokkaaminen selkeämpään muotoon ja järjestykseen on mielestäni jokaiselle erinomainen, ja aivan ilmainen henkilökohtaisen kasvun työkalu, täysin riippumatta siitä, tapahtuuko se taiteen vai ajanvietteen harrastusmuodossa, vain onko se osa aseman tai ammatin tuomaa välttämätöntä työskentelymuotoa. Kuten se oli minulla ennen kymmenen vuotta sitten tapahtunutta eläköitymistäni.  Silloin se kuitenkin tuotti yleensä ja vain sen pituisia lauseita, joista on esimerkki tämän kappaleen alussa.  Nekin saan ja toisinaan osaankin jo unohtaa. Ja tie jatkuu.

MJK