Yksin vai yksinäisenä.

Kevät tuli niin aikaisin, että kaikkinainen kirjoitusaika alkaa hiipua ja rantatyöt painavat päälle joka päivä aamuvarhaisesta alkaen. Tänä keväänä on lisäksi laivaverstaan 400 neliön myynti ja tyhjennys yli vuosikymmenen työskentely/varastoinnista, sekä kaiken sieltä löytyvän erilaisen materiaalin myynti. Fysiikka on lujilla, mutta päivittäisessä ponnistelukäytössäni aina kun voimat sallivat. Kirjoitteluun ei nyt aikaa jää, joten syksy taas näyttänee, miten se jatkuu. Tätä yhtä pohdintateemaa olen jo tammikuussa luvannut kuitenkin kirjallisesti vielä raportoida, joten hoidan sen nyt  pois ennen päätoimiseksi kesä/rakennus/laivurimieheksi  muuttumista.

Minua on pohdituttanut koko kevään yksi aihepiiri ylitse muiden, ammatillinen kimppatyöskentely vai yksin yrittäminen. Kaikista niistä  neuvontapyynnöistä, joihin edelleen vastailen säännöllisesti, tämä on ollut selvästi eniten esillä kuluvana keväänä. Osatekijänä lienee taloudellisen epävarmuuden ajan pyrkimys kaikkiin mahdollisiin säästömahdollisuuksiin  ammatillisessa toiminnassa, erityisesti pienyrittäjien olosuhteissa , joissa useimmat entiset oppilaanikin  toimivat.

Kevään keskusteluista tästä teemasta usean kimppatoimintaa harkitsevan kanssa, on jäänyt monenlaisia ajatuksia muhimaan. Seuraavassa niistä joitakin ilman tärkeysjärjestystä tai selkeää suuntaamista johonkin erityiskysymykseen. Usea sopii yhtälailla muihinkin pari- ja ryhmäsuhteisiin kuin pieneen työyhteisökimppaan.

-                               Perusohjeeni on vuosikymmenten aikana ja -kokemuksella jopa kymmenistä  ammatillista pienkimpoista ja perusperhesuhteista tiivistynyt seuraavaan perusmuotoon.

Kaikki ammatilliset  pienkimpat ovat paholaisen keksintöä, joten niitä tulee välttää erityisesti silloin kun  omana tavoitteena on henkilökohtaisen henkisen rauhan ja  maksimaalisen työtyydytyksen tavoite omassa luovassa ammattitoiminnassa.

Siis erityisesti aloilla, joiden todellisten tulosten laatu ei ole  mekaanisesti mitattavissa ja punnittavissa, vaan tuloksen käyttökelpoisuutta ja arvoa arvioidaan tekijän ja asiakkaan lopullisilla tunnetiloilla.

Joskus kimppaan on silti mentävä, ainakin väliaikaisesti, silloin kun sen tekee silmät auki ja  valinnan sekä ammatilliset että henkiset haittavaikutukset tiedostaen.  Ja myös valmiina  silloin empimättä maksamaan niiden eduista aina muodossa tai toisessa kertyvän  kovan hinnan.  On tietysti tilanteita jossa kimpparatkaisu ainakin näyttää olevan  yksi mahdollinen vastaus sen hetkiseen tarpeeseen.

-                               Mielestäni aivan avainasia kaikissa kimpoissa on tarkistaa jo etukäteen sekä henkilökohtaisten elämänkokoisten tavoitteiden, että  yhteistoiminnan osuuden  päämäärien ja arvomaailmoiden periaatteellinen yhteneväisyys. Se pitää tunnollisesti  ja perusteellisesti selvittää syvemmällä henkisellä tasolla kuin taloudellisen tilanteen optimointi. Mikään ei syö jokapaiväisessä toiminnassa niin paljon ja kokoaikaisesti kimppalaisten  voimia ja mielenrauhaa kuin se, että tuntee  24 /7  ryhmän jäsenten omien päämäärien  eritavoitteisuuden  kalvamista. Se nakertaa käytännössä jokaisen hetken jokaista valintaa ja  vie salakavalasti valtavasti voimia niistä seikoista, joihin panostaminen olisi  elintärkeätä.  Kimppatoiminnassa jokainen eri suuntaan pyrkivä teko tai ajatus  vähentää pienimmilläänkin kaksinkertaisen määrän voimia teamin käytöstä. Niin työssä kuin ihmissuhteissakin.

-                               Tämä  haitta tuntuu erityisesti juuri tunne-elämän laadun kokonaisvaltaisena huononemisena.  Luova prosessi kun aina vaatii oman aikansa ja usein myös yksinäisyytensä sekä erityisesti yksityisyytensä.  Kun koko elämän laatu on vain sarja koettuja tunteita, tuntuu todella surulliselta, että valitsee vapaaehtoisesti  sellaisen yhteistoiminnan, jonka väistämätön sivutuote on  huonojen tunnekokemusten  päättymätön ketju.  Ja jossa herkimmät kokevat voimakkaimmat takaiskut ja kovimmat  kustannukset.  Ja joka vähentää aivan merkittävästi positiivisten luovien toimintojen käyttövoimaa. Erityisesti ammateissa, joiden  tuotos on henkistä pääomaa.

-                               Tällä en luonnollisesti väitä, että ei olisi tehtävä kompromisseja yli omien halujensa silloinkin kun työskennellään yksin tai  harkitussa kimpassa, mutta  jos luottokumppaneiden isot taustaperiaatteet ja taustat ovat eritavoitteiset, mitään hyvää ei pitkässä juoksussa ole odotettavissa, eikä muodollistakaan  menestystä ilman että joku ryhmän jäsenistä kärsii  omassa elämisen tasossaan todella tuntuvasti.  Vaikka taloudellinen tulopuoli olisikin väliaikaisesti  hyvässä myötätuulessa. Sen henkisen pahoinvoinnin lopullinen lasku on silti maksettava aikanaan, useimmiten väistämättömän sairastelun tai  terveyden täydellisen romahtamisen hinnalla.  Joka on lähes pomminvarma seuraus omia keskeisiä henkisiä arvojaan ja vapaita itsenäisiä valintojaan vastaan työskentelystä.

-                               Kimppatyöskentelyryhmää kuitenkin jostain syystä muodotettaessa, tulisi aivan erityistä huomiota kiinnittä siihen, että jokaisen keskeinen toimenkuva ja velvoitteet yhteisosaamisen  tilanteissa eroaa  riittävän selvästi  toisistaan, kuten on esimerkiksi tilanne silloin, kun juridisesti toinen on työnantaja ja toinen juridisesti  työntekijä. Vuosisatainen kehitys on osoittanut tämän olevan yksi harvoista kohtuullisesti toimivista perusrakenteista useamman kuin yhden hengen työ- tai perheyhteisön toimintamallia rakennettaessa. Siltä, että siinäkin rakenteessa joku aina kokee tulevansa epäoikeutetusti hyväksikäytetyksi, ei luonnollisesti voikaan juuri välttyä, mutta irtisanoutuminen kestämättömässä tilanteessa on ainakin toisen osapuolen juridinen turva tällaisessa työtilanteessa.  Ja avoliitto näyttää käytännössä muodostuneen sen  vastaavaksi versioksi parisuhteessa.

-                               Sellainen  tasa-arvoinen työ- tai parisuhde, jossa kummankaan osapuolen ainoa korvaamaton pääoma, tunne-elämä,  ei ole lopullisen maksajan ikävässä asemassa,  edellyttää siis mielestäni  sellaista selkeätä  rooli-ja velvoitejakoa, jossa kummankin osapuolen  taidot ja tavoitteet tulevat harmoonisesti tyydytetyiksi.  Eikä toisen henkisesti maksettaviksi.  Tai sitten kimpan muodostaa pari niin itsenäistä ja  omatoimista  yksilöä, etteivät he tarvitse toistensa tukea mihinkään muuhun yhteiseen toimintaan kuin valinnan sattuessa samaan tarpeeseen samanaikaisesti.  Esimerkiksi kun työasiassa voi kysyä omaan ongelmaansa neuvoa toisen paremmin hallitsemasta kokemusvarastosta tai yhteiseen henkisen ja fyysisen läheisyyden voimaannuttavaan hetkeen parisuhteessa. Näissä tilanteissa  sekä saamisen, että antamisen tyydytys voi  täyttyä  terveesti ja  hedelmällisesti, viemättä kummankaan voimia. Mutta toteutuu hyvin harvoin pienen kokonaishenkilömäärän kimpoissa.

-                               Sellainen työ-tai parisuhde, johon liittyy, tai on edes ennakoitavissa,  toisen osapuolen jonkin asteinen läheisriippuvuus joko ammatillisessa tai  inhimillisessä viitekehyksessä, muodostuu poikkeuksetta  osapuolilleen sellaiseksi taakaksi, jota en toivo kenenkään kohtaavan.  Ellei sellaisen elämänlaadun tai tuskan synnyttäminen satu olemaan kummankin  piilotavoitteena. Siis kuin sadistin ja masokistin yhteiselämä. Jota tällaisen rauhan ja harmonian ikuisen etsijän on turha edes  yrittää hahmottaa. En silti väitä ettei  jonkun lajin hoito/ neuvonta/opastus/kuuntelu/selittelysuhde voisi olla monellekin heidän elämänsä  itse koettu ja hyväksyttykin tarkoitus, mutta se on alue jonka pohdintaan minulla ei ole kompetenssia.

-                               Mietin sellaisia ammatillisia pienyhteisöjä  tällä alalla, joita tunnen riittävästi ollakseni jotain mieltä heidän saavutuksistaan kokonaisvaltaisesti.  Selkeimmin ainakin ulkonaista menestystä näyttävät heijastelevan  sellaiset, joissa komentosuhde/taloudellinen/byrokraattinen kokonaisvastuu on delegoitu siten, että ns.”luova tuotanto” on voitu rauhoittaa tekemään pelkästään sitä minkä paremmin osaavat ja jonka ongelmakenttään heillä on silloin enemmän aikaa ja kokemusta. Tällaisia ovat esim. jotkut osuuskuntamuodossa juridisesti toimivat, erilaisine versioineen.

-                                On myös sellaisia työryhmiä joissa  jopa useatkin lähisukulaistoimialat ovat vain  rajapinnoiltaan tarvittaessa yhteiseen projektiin  sitoutuneita ja silloin rittävästi toistensa ongelmanasetteluja ja  tavoitteita sisäistäviä. Mutta muulloin kummankin ammatillisen ja taloudellisen vastuunsa yksin kantavia. Tällaisia  puolestaan ovat jotkut usean yrittäjän yhteistilaratkaisut. Joskus myös yhteisen palkatun logistiikka/laskutusyksikön  varassa toimivat, mutta erillisillä kirjanpito/vastuu/veroratkaisuilla.  Molemmissa esimerkkitapauksissa ryhmän vaihtuvuus on kyllä ollut perinteistä liiketoimintamallia vilkkaampaa. Luovilla aloilla sitä ei välttämättä ole pidettävä huonona ominaisuutena. Sensijaan avoin yhtiö liiketoimintamuotona muistuttaa liikaa avioliittovastuita ja on mielestäni tässä kysymyksessä se ehdottomasti huonoin vaihtoehto. Näennäisestä juriidisesta yksinkertaisuudestaan ja kirjanpitoheloppudestaan huolimatta. Ongelmien kohdatessa se sitoo liikaa kummankin osapuolen elämänenergiaa.

-                               Loppupäätelmäksi olen saanut mielessäni sen, että kimppaan kannattaa ryhtyä vain sellaisen kanssa, joka myös pärjäisi yksinkin erinomaisesti. Silloin luonnollisesti koko ajatus kimppamuodon yhteisistä ammatillis-inhimillisistä ongelmista ja niiden vahvistuneesta ratkaisuvoimasta ei tuo mitään lisää kokonaisuuteen. Paitsi, että kumpikin osapuoli menettää tunnetasolla todella ison siivun kaikesta ammatillisesta vapaudestaan ja päätöksentekonopeudestaan. Joka saattaa olla sellainen  tunne- ja ammatillinen kilpailuvaltti, että suuri se onkin oman menestyksen avainominaisuus.  Ja lisäksi joutuu ehkä tilanteeseen, jossa ei todellakaan ole yksin mutta  hyvin todennäköisesti henkisesti entistä yksinäisempänä pysyvästi ainakin pitemmässä juoksussa.   Riittävällä itsetuntemuksella varustettu voi kuitenkin ratkaista tällaisenkin toimintamuodon valintatilanteen siihen suuntaan, jonka uskoo itselleen sopivimmaksi kussakin elämäntilanteessa.  MJK

Valkoisen munan salaisuus

Entinen oppilaani haastoi minut muistelemaan vuosikymmeniä käyttämäni koulutusharjoitustehtävän ” valkoinen muna valkoisella pohjalla”  syvempää sisältöä ja tavoitetta. Minulla ei ole enää alkuperäistä  tehtäväni toimeksiantoa, jota sanatarkasti referoida, mutta tavoitteeni sen suhteen eivät muuttuneet aikojen saatossa mitenkään, eikä tuloksen informatiivinen anti.  Siitä siis muutama pohdinta näin eläkevaarin mittakaavassa.

Vastuullisiin ja  tavoitteellisiin opintosuorituksiin tarvitaan mielestäni kahdenlaisia toimeksiantoja,  taitojen oppimiseen pitkiä  faktaluetteloita tavoitteista ja/tai vaatimuksista, joissa määritellään pilkuntarkasti  suorituksen tavoitteet  ja toisenlaisia ns ”luovuuden” kehittämiseen lyhyitä vain suuntaa antavia, jotka ovat lähinnä vain virike, josta oppija pääsee rajoitteitta ponkaisemaan haluamaansa suuntaan. Molempia lajeja tarvitaan, ennen kuin tuloksena on arvostettavaa viestinnällistä osaamista. Opintojen eri vaiheissa niiden määrät ja keskinäiset painotukset vaihtelevat merkittävästi, erityisesti silloin, kun opintojen ja  harjoitustehtävien kokonaisaika on erityisen rajoitettu, kuten oli aina niillä toimialoilla joiden hallintaan koulutin. Kummankin tyyppisistä tehtävänannoista tuli aina  suorittajilta kritiikkiä, joko ne olivat  liian pitkiä ja vaikeaselkoisia tai liian lapsellisia, ollakseen valittajan mieleen.  Niin kuin tarkoitus olisi ollut viihdyttää, ei kasvattaa. Usea kuitenkin ymmärsi paneutua niihin tosissaan ja tuloskin näkyi siitä aikanaan.

Yksi kouluttajan keskeinen taito onkin tehdä huolellisesti pohtien ja vastuunsa kantaen sellaisia tehtäviä, joiden parissa ponnistelu on pitkässä juoksussa  oppijalle eduksi, on hän niistä tekohetkellä mitä mieltä tahansa.  Vain epäpätevät ja ammattitaidottomat  kouluttajat tekevät tehtävänantonsa omasta mielijohteestaan tai  ”mukavan opettajan syndrooman” ylläpitämiseksi.  Mielestäni jokaisessa todellista, arvioitavissa olevaa ammattitaitoa kehittävässä tehtävässä tulee olla sekä kristallinkirkas koulutuksellinen taustatavoite, että  niin absoluuttinen sanamuoto, että sen suorittamiseksi on kuljettava se polku, jonka varrella on opittava tehtävän tavoitteena olevat taidot ja ratkaisut. Ja kyllin selkeä  arviointiasteikko, jotta kritikkivaiheessa ei tarvitse esittää mutumielipiteitä lopputuloksen arvosanoista.

Lisäksi, mielestäni elintärkeänä ominaisuutena, jokaisen tehtävän on aina oltava sellainen, että sen toteutus vaatimusten mukaiseksi on sen tekijälle työn aloitusvaiheessa ammattitaidollinen mahdottomuus.  Miten se muuten antaisi kasvutavoitteisen oppimiskokemuksen ja onnistumisen tunteen.  Sen on lisäksi oltava sellainen, että se antaa saman elämyksen eritasoisillekin suorittajille. Lisäksi siinä on oltava elementtejä, joiden esilletuominen ja opettaminen koko oppijaryhmälle vasta kritiikin yhteydessä, antaa kaikille arvioinnin kuulijoillekin sellaisia ammatillisia virikkeitä, joiden luentolaajuiseen hahmottamiseen heillä ei olisi valmiuksiakaan ilman kritiikkitilannetta edellyttävää ponnistelua tehtävän ratkaisemisessa.  

Viime vuosikymmeninä on lisäksi ollut se erityisvaatimus, että kunkin tehtävän on oltava samantasoinen ja -tavoitteinen sekä analogisella että digitaalisella tekniikalla toteutettaessa. Keskeisten opittavien elementtien on siis oltava ajattomia.

Näillä vaatimuksilla tämän ”valkoinen muna valkoisella pohjalla” olen suunnitellut jo vuosikymmeniä sitten ja myös käytetty. Satojen eritasoiten suoritusten perusteella lisää hienosäädettynä.  Eli siihen liittyy mm. seuraavat periaatteet ja  tavoitteet. Jotka yksi  oppilaani on myös kuvassaan täyttänyt.  Vuosien vapaaehtoisen lisäharjoittelun jälkeen ja toiseen kuvausharjoitustilanteeseen soveltaen. Mutta moitteettomalla tuloksella.

-                               Koska kysymyksessä on vain ja juuri taidollisia valmiuksia  synnyttävä ja hiova tehtävä, (kuten esim. skaalojen harjoittelu muusikolla) siitä on poistettu ne sommittelullis-visuaalis-kerronnalliset tavoitteet, jotka veisivät sen suorittajan käytössä olevaa aivoenergiaa seikkailemaan niihin ongelmiin, joiden sisältö vain häiritsee tässä suorituksessa keskeisten havaintojen tekoa ja toteutusta. Eli sommittelu on siksi yksiselitteinen, eikä tausta vaadi muuta kuin osaamista, visuaalisten häiriöiden sijaan. Koko tekohetkellä käytössä oleva osaaminen kun todella tarvitaan tässä vain toimeksiannon teknis-valokuvallisten vaatimusten oppimistaitoon.

-                               Koska kysymyksessä on  opintojen alkuvaiheen tehtävä, kohteen on oltava samanlaisena ja edullisesti jokaisen oppijan hankittavissa, asuinpaikasta riippumatta.  Myös pinnan väri, rakenne ja kiiltoaste on sekä täyskiiltävää helpompi että samat lisävaikeudet sisältävä. Samoista syistä sen on kestettävä muuttumattomana niin pitkä kuvaussessio kuin tarvitaan kaikkien toimeksiannon vaatimusten  täyttämiseen. Tavallisesti  useita tunteja ja jopa päiviä sellaisella oppijalla, joka kykenee tai edes pyrkii tässä toteuttamaan tehtävän annossa ilmaistut valokuvausammattitaidolliset perusosaamisvaatimukset.

-                               Ne ovat tässä tilanteessa sellaiset, että itse munan sekä kokonaismuoto että pinnan struktuuri on välityttävä tarkasti ja moitteettomasti, menettämättä aiheen täydellista lähes yksisävyistä valkoisuutta.  Toteutuksessa se tarkoittaa käytännössä mm. sitä, ettei  kuvausta voi tehdä minkään tyyppisen valkoisen pinnan päällä, koska silloin siihen tulisi väistämättä sekä sellaisia varjoja että heijastumia, joita toimeksianto ei salli, vaan vaatimus on  taustan täysin valkoisen ja tasaisen illusion antava pohja jonka keskellä muna erottuu selkeästi mihinkään kohtaan uppoamatta, mutta munamaisen kokonaismuotonsa selkeästi näyttävänä ja selkeän valon kokonaisuunnan ja sekä valo-että varjopuolen ja kontrastin  ilmaisevana. Ja  kuorensa pintarakenteen terävänä näyttävänä sekä valoisimmassa että varjoisimmassa kohdassaan. Valoisimman kohdan on silti oltava taustan valkoisuutta kirkkampi ja varjopuolen erotuttava selkeästi taustaansa tummenpana, mutta valkoisen ominaisuutensa säilyttäen. Ja molemmissa näkyvissä pinnan tasosta nousevat nystyrät valo-ja varjopuolineen.

-                               Toimeksianto on ollut hyvin ammatillisesti täsmällinen sen oppimiseksi, että työelämässä annettujen täsmäohjeiden tarkoitus on, ettei niistä ole mahdollista poiketa.  Vain tuotava kuvaan oman ammattitaidon maksullinen lisäarvo kokonaisuuteen, eli sen parantamiseen niillä keinoilla, joita raskaan ammattitaidon omaava kuvaaja voi siihen tuoda.  Ja tässä tehtävässä niitä on todella paljon. Siis sellaisen kuvaajan toteuttamana, joka hallitsee välineensä sillä kelloseppämäisellä tarkkuudella, joka on tarpeen juuri tässä toimeksiannossa. Ja tilannekohtaisesti koko ammatillisen loppuelämänkin. Ellei niitä tässä opi ja sitten osaa, tilanne on ihan sama kuin konserttipianistilta puuttuisi  esityksessään flyygelistään kaikki korkeiden sävelien koskettimet. Ja lisäksi taito soittaa koskettimia eri volyymeilla.

-                               Tehtävän keskeinen ammattitaidolllinen kasvutavoite on siis oppia näkemään  valon huippuvalopään hienosäätö sekä tehon, että piirron suhteen. Ja lisäksi oppia valitsemaan ja käyttämään sen mahdollistavan ja siihen liittyvän kaluston ominaisuudet.  Tätähän on mahdoton ratkaista vain yhdentyyppisillä valonlähteillä.  Ja ilman usean erityyppisen valon samanaikaista harmoonista yhteisvaikutusta.  Niiden keskinäisestä värilämpötilasta, värivirheestä ja valokiilan tasaisuudesta tai muokkauksesta puhumattakaan.  Kaikki samanlaista hienosäätöä ja ammattitietoutta kuin sinfoniaorkesterin viritys konserttikuntoon. Ja siihen tilaan, jossa konserttia sitten kuunnellaan.  Yhtä tarkkaa, mutta kustannuksiltaan eri maailmasta. Ja yhden henkilön hallittavissa. Kovalla harjoittelulla.

-                               Se tarkoittaa käytännössä sekä valonlähteiden koon että etäisyyden ja piirron oikeaa suunnittelua ja kuvaustilanteessa näkemistä. Tässä puhutaan harjoituksesta nähdä ja ymmärtää, sekä toteuttaa  valon voimakkuutta ja väripuhtautta yhden kymmenesosa aukon tarkkuudella ja lisäksi samalla sen luonteen ja ilmaisukyvyn syvällistä ymmärtämistä.  Sitä voisi verrata vaikka konserttiviulistin harjoitteluun soolo-osaansa konserttikokonaisuudessa. Ja tässä tilanteessa siis sen  äärimmäistä harjoittelua yksin ilman muun orkesterin mahdollisuutta peittää ensimmäistäkään virhettä sävelkorkeudessa tai nuottien pituudessa.

-                               Tämän tehtävän moitteettomaksi suorittamiseksi on osattava käyttää lisäksi  sekä objektiivejaan  että jälkikäsittelyohjelmiaan niiden suorituskyky viimeisen päälle hyödyntäen. Munan koosta johtuen tulee kuvausetäisyys olla sellainen, että optimaalinen tavoitteellinen etäisyys-terävyys-aukkotoiminnan periaatteet ja käytäntö on hallittava moitteettomasti silloin kun aiotaan saada sekä aiheen valkoisen taustan flare sekä maksimiterävyyden ja –kontrastin hallinta sellaiseen asentoon, jossa tarvittava piirto on saavutettavissa.  Jo pelkästään muutama ylimääräinen pölyhiukkanen objektiivin  sisällä, sisä-tai ulkopinnassa estää tämänkin mahdollisuuden. Samoin pienikin virhe kokonaisvalotuksessa tai tarkennuksessa.

-                               Oma lukunsa aiheen kontrastin hallintaan ja erityisesti pinnan struktuurin esille tuomiseen synnyttää käytettävien valonlähteiden äärimmäinen tasaisuuden, terävyyden, ääriviivapiirron ja  värilämpötilan sekä niiden magenta-vihreä poikkeaman säätö tai suodattaminen sellaiseen keskinäiseen tarkkuuteen, että aiheen äärimmäisen vaaleiden harmaa-arvojen toistossa  ei esiinny tunnistettavaa virheellistä poikkeamaa. Pelkästään tämä osuus on käytännössä useimpien nykyvalokuvaajien perustaitojen ulkopuolella, vaikka sitä ei tässä tilanteessa voi olla huomioimattakaan, sillä tehtävän annon edellyttämä valaisurakenne on toteutettavissa vain usean erirakenteisen ja -tyyppisen valaisimen yhteistyöllä. Nämähän ovat ominaisuuksia joita ei ole pelkällä digitaalisella viimeistelyohjelmalla korjattavissakaan. Luonnollisesti  kyseiset ohjelmat on tässä tehtävässä hallittava silti yhtä tarkasti kuin densitometria ja valokuvakemia edellisen teknologian aikana.

-                               Näistä kohdista on selvinnyt jo varmasti se, kuinka monta kohtaa ja menetelmää tämänkin harjoitustehtävän tuloksena syntyneissä kuvissa on sillä tavalla selkeästi erikseen arvioitavissa, että esim. viisiportaisella asteikolla saadaan  kiistaton tehtävän loppuarviointi. Tähän pohdintaan liitettäväksi saamani  kuvaesimerkit antavat varsin selkeät tyypilliset suoritustasot millaisia ovat useimmat  suoritukset olleet.  Puutteineen.

file://localhost/var/folders/UI/UITdiml5Hg8p99QnMGe2eU+++TI/-Tmp-/com.apple.mail.drag-T0x1005200f0.tmp.1gQtQk/varjoton_muna.jpg

Joten on ollut helppo päättää jopa yksilökohtaisesti heidän opettajanaan toimimisen tarpeesta, päämääristä ja kullekin oppijalle asetettavista vaatimuksista ja mahdollisuuksista.  Pitkä tie siis useimmilla on tällä osaamispuolella ollut edessään ja hyvin harva on sen sitten kokonaan kulkenutkaan. Raskaan moittettoman ammattitaidon kysyntää ei liioin ole Suomesssa liikaa ilmennytkään. 

Kuten tästä myös selvisi ns. valokuvataiteellisen työskentelyn kanssa tällä tehtävällä ei ole mitään sen enempää tekemistä kuin esiintyvällä muusikolla oman instrumenttinsa kunnollisen hallinnan kanssa.   Ne siihen liittyvät tehtävät ovat toisen kerran juttu.

MJK