Kehitys kehittyy, sanoo vanha simppeli hokema. Koin sen ihan konkreettisesti, kun olin viikon verran vähän auttelemassa euroopan ammattikuvaajien järjestön FEP:n uusimmassa arvonimijyryilyssä. En siis itse tuomaroinnissa vaan rakennus- ja kuljetustehtävissä. Kukin kykyjensä mukaan.
Itse tapahtuma oli tällä kertaa varsin mittava. Arvioitavana oli lähes kuusikymmentä QEP hakusarjaa ja puolentoista kymmentä MQEP hakukokoelmaa. Toista tuhatta viimeisteltyä työnäytekuvaa tuomaroitavana. Valtava määrä työtä ja toiveita pakattuna suuriin pahvi-, puu ja metallilaatikoihin. Monen pitkän päivän urakka kahdestatoista eri maasta tänne Tampereelle kerätyn ja huippukokeneen tuomariston pohdittavana.
Lopputulos oli neljä uutta kansainvälistä mestaria ja parisen kymmentä saavutettua laadukkaan eurooppalaisen ammattilaisen diplomia. Kummassakin läpäisseiden ryhmässä oli hienosti puolet suomalaisia ammattivalokuvaajia. Määrä on siksi oikeasti merkittävä, että kuvakokoelmat arvioidaan nimettöminä ja päätuomari vastaa siitä, että kunkin arvonimihakijan kokoelmaa ei edes näe hänen omasta maastaan olevat tuomarit. Joten minäkin käytännön apuhenkilönä pystyn ottamaan niihin kantaa nyt vasta, kun kaikki läpäisseet, ja vain ne, löytyvät jo FEP:n webbisivuilta .
Kerron, mitä mieltä itse yksityishenkilönä olen lopputuloksesta. Sinä lukija voit vapaasti muodostaa oman näkemyksesi käymällä niitä katsomassa siellä FEP:n uusimman arviointikerran sivuilla. Suosittelen sitä kaikille kehittymishaluisille kollegoille. Ei mene hukkaan.
Aika, jota olen toivonut jo aikaisemmissa kuvapohdinnoissani näyttää nyt lähestyvän vääjäämättömästi. Ainakin hyvien ammattilaisten kuvatuotannossa. Onneksi. Sekä ihailtu ja parjattu digitaalinen ylikäsittely puuttuu nyt täysin tuomaroinnin onnistuneesti läpäisseistä kuvista. Luonnollisesti jokseenkin kaikissa on digitaalista työkalua varmasti käytetty, mutta, minun mielestäni, juuri oikeassa tarkoituksessa. Eli parantamaan kuvan esteettistä ja sisällöllista kerrontaa, viimeistelyä ja valokuvauksellista laatua.
Tämä parikymmentä vuotta kasvukipujaan väläytellyt valokuvaajan voimakas työkalu, on nyt saavuttanut kypsän aikuisuuden. Se on luonnollisena osana jokaisen valokuvan ammattilaatuista viimeistelyä, kerrontaa ja ilmaisua, tarvittaessa. Lisäksi sen on taitajan käsissä ihan oma ja sinänsä korkealle arvostettava kuvallisen taiteen ja usein jopa virtuoosimaisen osaamisen väline. Ihan omana itsenään. Kumpaakaan käyttöaluetta väheksymättä.
Se, että tällä kertaa päämääränsä ja tavoitteensa saavuttaneissa kokoelmissa ei ollut ainuttakaan erityisesti digitaaliseen työskentelyyn tukeutuvaa sarjaa, ei myöskään ole osoitus sen ilmaisutavan kuolemasta. Sillä on oma ansaittu ja arvostettu paikkansa kuvallisessa maailmassa sekä omat mestarinsakin. Menetelmänä se on onnistuessaan sekä poikkeuksellisen työläs että taiteellisesti hyvin vaativa. Siksi sen hallisevia mestareita ei löydykään joka arviointisessiossa.
Niitä tullee kyllä jatkossakin löytymään, kuten uusia näitäkin, tällä arviointikerralla arvonimensä saavuttaneita yksinkertaisen ja puhtaan valo- ja sommitteluilmaisun käyttäjiä. Niiden lukumäärä nyt ilahdutti minua perinteisen valokuvalaadun ystävänä.
MJK
