Kun yli vuosi sitten ennustelin tekoälyn mullistavaa vaikutusta valokuvausprosessiin, ei tullut mieleni viereenkään, millaiseksi päivittäistyökaluksi se kehittyi alle vuodessa. Jos jostain on sanottavissa, että se on silti kaksiteräinen miekka, niin juuri siitä. Terävä sellainen. Yhdyn siihen kysymykseen, onko ihmiskunta edes valmis tähän prosessiin? Puhumattakaan vielä suuremmasta ongelmasta, onko meillä kykyä sen hallitsemiseen.
Tekoälyn vaikutukseen esimerkiksi globaaliin vallanjakoon, sotataitoon, rikollisuuteen, lääketieteeseen tai muihin ihmiskunnalle ääritärkeisiin prosesseihin, minulla ei ole kompetenssia edes ottaa kantaa. Puhumattakaan siitä, että liittyisin heihin, jotka kilvan jo ennustavat vuotta, jolloin kyseinen järjetön ja moraaliton pelkkä todennäköisyyksien laskukone ryhtyy hävittämään meitä siinä muodossa, kuin me nyt ihmisrotumme määrittelemme.
Tekoälyn vaikutuksesta valokuvaukseen, erityisesti valokuva-ammatillisessa yhteydessä, olen loppuvuoden kerännyt tietoa, kokemusta ja asiantuntijalausuntoja. Niiden perusteella olen päätynyt seuraavaan henkilökohtaiseen näkemykseen tilanteesta. Joudun varmasti arvioimaan sen uudestaankin pikemmin, kuin edes arvaan.
Oletin vielä vuosi sitten, että ainakin valon näkeminen, sen ymmärtäminen ja käyttö suunnitelmallisesti, tavoitteellisesti ja esteettis-valokuvallisesti olisi taito, joka valokuvauksen maailmassa on aikaa kestävää valuuttaa ja osaamista. Olin väärässä. Digitaalisuus on vallannut alle vuodessa taas lisää vaikutuskenttää niistä taidoista ja tavoitteista, jotka olivat vielä vähän aikaa sitten laadukkaan ammattivalokuvauksen peruspilareita. Kyseisten taitojen liiketoiminnallisesta merkityksestä elinkeinokäytössä puhumattakaan.
Digitalisaatio hävitti ensimmäisenä kaupallisen hopeakuvan maailmanlaajuisesti, kemiallisine prosesseineen. Satoja tuhansia, kenties miljoonia työpaikkoja. Taitoja, joita ei enää kannata opiskella leipäpuukseen. Valon mittaukseen sekä studiotyöskentelyyn liittyvä laiteteollisuus ja sen ammatit seurasivat pian perässä. Sekin taito ja ymmärrys katosi ammattikuvauksen parissa työskenteleviltä. Kamerasensorien kehitys, ja niihin liittyvät ohjelmat veivät loputkin tietotaidolliset rippeet kontrastien ja sävyjen suunnittelun ja hallitsemisen tarpeesta. Kehittyneet jälkikäsittelyohjelmat korvasivat ne osaamiset sekä sellaiset ammattilaiskameroiden rakenteelliset ja optiset mahdollisuudet, joita ennen tarvittiin vaativien perspektiivien ja terävyysalueiden hallitsemiseksi. Kännyköiden nykyiset mielikuvitukselliset ominaisuudet digiaivoineen ryntäsivät sitten valtaamaan koko peruskuvien tarpeen myös käyttökuvista. Samanaikaisesti kiihtyvä lyhytjännitteinen instant-tulosajattelu muodostui ihmiskunnan edellyttämän kuvalaatukriteeristön mittariksi.
Päättyneen vuoden kaupallisten ohjelma- ja sovelluspakettien uusi kehityssuunta muodostui valon käytön ja -ymmärryksen joutsenlauluksi, niiden opiskelun motivaattorina. Läppärillä kirjoitettu kekseliäs kuvaehdotus, ilman edes käyntiä minkäänlaisessa kamerassa, tuottaa tänään niin stilli- kuin videokuvassa sellaisen kuva- ja valomaailman, jota sen "valmistaja" ei edes osaisi kuvitella eikä luoda, tai edes toivoa. Ymmärtämisestä puhumattakaan. Luonnollisesti kuvallisen tavoitteen ja sen kirjallisten toiveideoiden osaamishallinta parantaa lopputuloksen laatua oleellisesti, mutta sen eroa pelkän visuaalisen saasteen tulokseen, ei valtaosa katsojista edes tajua, toivomisesta puhumattakaan. Tämän päivän kaupallinen somemainonta kuvantekijöille on pullollaan toinen toistaan älykkäämpiä ja halvempia sovelluksista kuvantamiseen. Muutamalla eurolla saa oikeudet tuhansien ja taas tuhansien valmiiden instant tausta- ja valaisuratkaisujen käyttöön, muunteluun sekä sovittamiseen kuvaansa. Jonka digitaalipohjainen viimeistely ennen näkemättömään, jopa tyylikkääseen, ammatilliseen muotoon, on vain yhden sovellusklikkauksen takana, aikaisemman vuosien harjoittelun ja opiskelun sijaan.
Tilanne herättää kaltaisessani laatu- ja koulutussuuntautuneessa visualistissa kieltämättä suuren hämmennyksen. Koulutusajattelu, jonka oikeutus ja tarkoitus lunastetaan vain sillä, että siitä on todellista hyötyä sen jälkeisessä työelämässä, on tänään valtavien haasteiden ja täydellisen sisällöllisen uudelleen arvioinnin edessä. Mitkä ovat ne osaamiset ja arvot, joiden istutus seuraavaan sukupolveen on siihen uhrattavien resurssien vastuullista käyttämistä. Kun juuri mikään aikaisemmin koulutetuista korkealuokkaisten valokuvien teon osaamisvalmiuksista, ei sitä tarvetta käytännön työelämässä enää täytä. MJK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti