Ystävyydestä.

Helmikuussa vuonna 2012 kirjoitin sanojen merkityksiä käsitelleissä blogeissani yhden ystävyydestä.  Tarkistin sen sisällön tänään, ystävänpäivän aamuyönä ja totesin, ettei ole ilmennyt yhtään syytä muuttaa silloista käsitystäni ystävyys sanan merkityksestä. 

Pitäisikö nyt huolestua siitä, etten ole muuttanut viisi vuotta vanhaa käsitystäni kyseisen sanan sisällöstä ja ytimestä. Olenko siis jämähtänyt kehityskyvyttömäksi?  Vai olenko tehnyt pohdintani silloin niin huolellisesti, ettei siihen ole tänään lisättävää, ainakaan minun nykykyvykkyydelläni.  Kommenttejakaan ei kukaan lukija ole siihen innostunut tekemään. Joko se oli asiaansa perusteellisesti selkeyttävä tai niin tylsä, ettei sitä kukaan edes lukenut.  Kenties se oli johtopäätöksiltään niin ilmeinen, ettei se haastanut ketään olemaan eri mieltä.

Yhden asian se vuosien takainen pohdintani kuitenkin hoiti kunnialla. Sain tavoittelemani rauhan ja selkeyden käsitykseeni  sellaisesta ystävyydestä, jonka sisällön olen itselleni määritellyt, jota arvostan ja haluan.  Hyvää kannattaa tavoitella, vaikkei saavuttaisikaan. Minusta on tärkeätä, että tiedän millainen se on, jos sen kohtaan.

Kohtasin syksyn kirjamessuilla hyvän kirjan jonka ostin yhdellä eurolla. Tekijän nimi kertoi minulle selaamatta, että se on varmasti paneutumisen arvoinen. Kirja on Kai Vakkurin kirjoittama Aika, ajan lyhyt muistikirja. Lukusuunnitelmassani oli silloin pitkä jono, joten lainasin sen välittömästi ystävälleni ja toivoin hänen käyttävän huomiokynää lukiessaan. Kirja palautui minulle aikanaan.

Olin eilen menossa venemessuille ja otin sen junalukemiseksi.  En muistanut kirjan jo tekemää lukukierrosta ja kauhistuin aluksi siitä, että sen joka kappaleessa oli huomiovärin korostamia tärkeitä ajatuksia joita merkintäjä en muistanut tehneeni. En aluksi tajunnut, etten ollutkaan se, joka oli löytänyt sieltä elintärkeitä pohdinta-aiheita.  Oletin ehkä jo alkaneen alzheimerini tehneen minulle sen tepposen, että olin unohtanut jopa tärkeäksi kokemani lukukokemuksen. Merkinnät osoittivat selvästi, että lisäpohdittaviksi merkityt kohdat vastasivat omia tarpeitani ja huomioitani.

Aikani asiaa ihmeteltyäni muistin kirjalle sovitun käyttökierroksen ja oikein hyvilläni luin sen sitten paluumatkan aikana huolellisesti loppuun asti. Tein siihen toisella värillä omat lisähuomioni.  Nyt se on lähes lukukelvoton, sillä se on niin täynnä värejä, merkkejä, painotuksia, ajatuksia ja huomioita.  Mutta se teki tehtävänsä hyvin ja perusteellisesti. Ymmärsin sen tärkeästä sisällöstä aivan ratkaisevasti  enemmän, kuin mitä olisin oppinut, jos olisin lukenut sen pelkästään yksin.  Löysin yhden uuden syyn olla kiitollinen ajattelevista ja tuntevista ystävistäni.

MJK