Öinen keskustelu tekoälykuvien juridiikasta

   

– Mitä oikeuksia minun tulee huomioida, kun haluan käyttää tekoälyyn perustuvaa

kuvankäsittelyohjelmaa ja sillä synnytettävissä olevia kuvia maksullisissa ja julkiseen

levitykseen menevissä asiakastöissäni?

Kysyi oppilaani. Vastasin:

– Asiassa on vielä monta muotoutumatonta juridista sovellusta ja käytäntöä. Ainoa

sellainen eettinen tapa, jota voin suositella, on se, että käytät AI ohjelmasi kouluttamiseen

vain niitä kuvia, joihin sinulla on joko isyysoikeus tai tekijänoikeus, mielellään molemmat.

– Mikä ero niillä on?

– Isyysoikeus on käytännössä luovuttamaton oikeus. Sitä ei voi myydä eikä periä. Se

velvoittaa ilmoittamaan tekijän, kun teosta julkisesti esitetään. Yleinen tapa poikkeaa tästä

esimerkiksi mainoskuvien käytössä, mutta on aika säänöllistä esimerkiksi lehtikuvissa ja

lähes moitteeton käytäntö tv:n sääkuvissa. Tässä keinoälytilanteessa asia mutkistuu siksi,

että ohjelma ei pysty edes ilmoittamaan, eikä erittelemään, niitä raaka-aineistona

käyttämiään, jopa kymmeniä tuhansia kuvalähteitä, joista se on muokannut lopullisen, vain

kirjoitettujen ohjeiden perusteella muodostetun kuvan. Sekin asia on vielä määrittelemättä,

voiko kone tai sovellusohjelma omistaa isyysoikeuden. Mitä se silloin tarkoittaisi?

– Entä se tekijänoikeus.?

– Siitä sinun on muistettava pari keskeistä asiaa. Kyseinen oikeus koskee vain ns.

teoskynnyksen ylittäneitä teoksia. Se puolestaan vaatii omaperäistä toteutusta, muttei

kata teoksen ideaa eikä valmistusmenetelmää. Poikkeuksena valokuvausmenetelmällä

toteutetut. Niissä se koskee myös teoskynnystä ylittämätöntä kuvaa ja poikkeaa

merkittävästi muiden teosten suoja-ajasta ja joistakin muista edellytyksistä. Esimerkiksi

itselläni ei ole enää suojaa kouluttajaurani alkuaikojen opetuskuviin, mutta jos ne

katsottaisiin teoksiksi, suojaa olisi jäljellä vielä 70 vuotta kuolemani jälkeen ja

tekijänoikeudet niihin perillisilläni. Sekin on määrittelemättä, onko pelkästään

aikaisempien bittien siirtelyä prosessorin uumenissa pidettävä lain tarkoittamana

valokuvausmenetelmänä. Toinen avoin kysymys on, täyttääkö vain koneen algoritmin

luoma tuotos aikaisempien valokuvien aineistosta, tämän omaperäisyyden vaatimuksen?

Kesken on myös määrittely, onko aiheen kirjoittaminen kuvallisen teoksen valmistamista.

– Mitä ihmettä se käytännössä tarkoittaa.?

– Esimerkiksi sitä, että näiden kummankin lain suojaama valokuvan tekijä, ei nykyisen lain

mukaan ole se, joka painanut laukaisunappia kuvaustilanteessa, vaan se, jonka vastuulla

on ollut kuvan sisällön ja ilmiasun muotoilu. Useimmiten siis se, jonka päätösten ja

valintojen mukaan se on taltioitu. Luonnollisesti ne ovat tavallisimmin sama henkilö.

Mainosvalokuvassa usein eri.

– Mitä muita oleellisia eroja näillä oikeuksilla on?

– Tekijänoikeus on luovutettavissa, myytävissä, perittävissä ja jälleenmyytävissä kuinka

monta kertaa tahansa. Sillä ei tarvitse olla enää mitään yhteyttä kuvan isyysoikeuksien

omistajaan. Tekijänoikeuksien kauppa on useimmiten myös alv:n alaista, kuten

tavaroiden. Tekijänoikeus lakkaa määräpäivänä, isyysoikeus ei. Myynnissä on myös

miljoonittain ns. tekijänoikeusvapaita kuvia.

MJK

Osaamisen etsinnästä

 

Muuan viime kesäkurssini  osallistuja, joka opiskelee nykyään vakavasti ammattikuvaajien työelämän tutkintoihin, pohdiskeli lähes kaikkien muidenkin alojen ns. koulutusta vaivaavaa epäkohtaa.  Sitä, tässä tapauksessa juuri ammattikuvaajien koulutuksessa,  että yleensä sen tyypillisissä  kursseissa, suoritusdemoissa, ja oppilastehtävissäkin itse laatu jätetään puoleen väliin. Lopetetaan sekä syvemmälle opastus, että tulosvaatimukset siihen tasoon mistä oikean ammattiosaaminen pitäisi vasta alkaa. Enemmän en voisi olla samaa mieltä.  Selvitin hänelle useita tuntemiani ja osa ylivoimaisiakin syitä, miksi niin on, surullista kyllä.  Niitä en tässä toista. Sen sijaan kerron mitä se minun mielestäni tämän valokuvademoasian erityiskysymyksen mahdollinen  kunnollinen oppimistapahtuma vain itse suorituksen osalta voisi olla.

Oppilas ilmaisi syvän tarpeensa ja tavoitteensa tehdä kunnolla jotain sellaista kuvausta, josta oikeasti oppii viimeisen päälle olevan toteutuksen. Muutamien sitkeiden ja hyvien valokuvaajien kanssa filmiaikakaudella joitakin sellaisia tehneenä, osaan mielestäni hahmottaa, miten se todellisuudessa on tehtävissä, jos voimat ja aika riittää. Tämä ei ole itsensä tehostamista eikä pelotteluakaan, vaan vakavasti otettava tieto siitä työstä, jolla on mahdollista saavuttaa oppilaan kaipaama oppimistulos. 

Lähtöasetelma on luonnollisesti se että tällaisen oppimisprosessin osallistujat ovat jo aloittaessaan ns. hyviä valokuvaajia ammatillisesti luotettavine taitoineen. Eli vähän pitemmällä kuin alamme kaikkien virallisten tutkintojen läpäisytasolla. 

Kyseinen prosessi vaatii yhteensä kolme - viisi kokoontumiskertaa, riippuen siitä, minkä erityistaitoisia osallistujia projektiin osallistuu. Niitä, tässä välttämättömiä erityistaitoja tarvitaan tänään ainakin syvällisen välinetekniikan, valojen, valaisun ja digitaalisen työskentelyn alueelta. Filmiaikana, ja silloinkin vain dialla työskenneltäessä, tuo oli joskus mahdollista vain yhteensä kahdenkin valokuvaajan ryhmällä, muttei enää. 

Ensimmäinen kokoontumiskerta on suunnitelman, aiheen ja toimintatavan päättämistä sekä kaikkien valmistavien toimenpiteiden, tilojen kaluston ja erityistarvikkeiden hankinnan työnjakoa ja mahdollisia alustavia kokeiluja varten, jotta niiden lopullista kuvaa yrittävien kertojen todellisista väline ym. tarpeista ja määristä saadaan selkeä kuva. Huolelliset hankinnat ja järjestelyt sitten ennen seuraavaa kertaa. 

Toisella kokoontumiskerralla yritetään sitkeästi saada aikaan se lopullinen suunnitelman mukainen kuva. Se ei kuitenkaan lähes pomminvarmasti onnistu, mutta saadaan aikaan se realistinen ja selkeä tieto, mitä asioita on aikaisemmasta suunnitelmasta poiketen tehtävä eri tavalla ja tavoitteilla, kuin tällä ekalla kerralla. Samalla saadaan tieto, mitä kuvankäsittelyn keinoja ja osaamisia voidaan järkevästi sitten seuraavalla kerralla ottaa huomioon jo kuvauksen aikana ja valmistautua niiden vaatimiin muutoksiin työn kokonaisprosessissa. 

Kolmas kerta on sitten toimimista tämän hiotun työskentelytavan mukaan ja sen ehdoilla. Usein siihen jää silti vielä paikattavaa yhden uuden työskentelykerran verran. Se neljäs tai viides kerta on sitten kaiken sen digitaalisen jälkikäsittelyn suunnittelua, toteutusta, vertaamista saatavilla olevaan tietoaineistoon ja korjaamista tavoitteen saavuttamiseksi. 

Työskentelykerrat ovat luonnollisesti eri pituisia ja sellaisia, ettei kunkin session lopetusaikaa ole päätettävissä etukäteen, vaan niihin on varattava aikaa ilman takarajaa.

Jos jostain on löydettävissä muutama kyllin pitkällä jo omassa teoreettisessa ja käytännön osaamisessaan oleva oppijavalokuvaaja ja ne , ainakin kaksi,  tarvittavissa erityistaidoissaan heitäkin pitemmällä olevaa ja tähän oppimisprosessiin korvauksetta sitoutumaan valmista huippuosaajaa, sekä toimintaan riittävän laadukkaasti varustetut tilat ja välineet, tällä on onnistumisen edellytykset.

Ymmärrän luonnollisesti, ettei tämä ole tämän päivän ammattiuraansa aloittelevalle valokuvaajalle realismia, mutta kerroin tässä, miten se olisi mahdollista aikanaan, jos riittävän moni oikea henkilö siihen sitoutuu. 

Mihin tämä pitkä, vaikea ja jopa puuduttava oppimisprosessi sitten oikeastaan tähtää, eli mitä se palvelee. Sitä että sen läpikäynyt ja sisäistänyt omistaa sen jälkeen sananmukaisesti pääomanaan sellaisen trimmatun ammatillisen työkalupakin, jolla hän saa jokaisesta sen jälkeisestä uudesta kuvaustehtävästään aivan ratkaisevasti paremman ja nopeammin sillä yhdellä ainoalla kuvauskerralla, joka ainakin asiakastöissä on useimmiten ainoa työskentelyvaihtoehto. 

MJK

Tiukin tiivistys

 

24.2. 2023 julkistettavan kirjani "Haave erilaisesta koulutuksesta" ennakkotilaukset saattavat

johtaa siihen, että painos loppuu jo ennen julkistamista. Sehän on tietysti sekä ideaalitilanne, että

hiukan harmi, jos joku halukas jää ilman. Uutta painosta en suunnittele. Ainakaan vielä.

Kirjoitusaika oli itselleni hyvin opettava, vaikka kestikin liian kauan. Yli 3 vuosikymmentä.

Alkuperäisen, yli tuhannen A nelosen tutkimustaustaisen sivun karsiminen pariin sataan A vitoseen

oli väsyttävä prosessi. Asiasisältö, jossa lähes jokaisen lauseen joutuu lukemaan ajatuksella ja

kahdesti, ymmärtääkseen sen ytimen, on oma tuskansa sekin. Lukijalle. Puhtaaseen kieleen ja

miellyttävään lukukokemukseen eivät kirjoitustaitoni yltäneet.

Lopputuloksen hyvä puoli on, että asiasisältö ei ole vanhentunut, pikemminkin päinvastoin. Sille

tuntuu, vasta nyt, olevan ehkä havaittavissa olevaa pientä vastakaikua koulutusmaailmassa. 

Siis tämän päivänaikuisopiskelijoilta kuultuna ja koulutuksen aivan uusimmista megatrendeistä 

päättelemällä. Nimenomaan ammatillisen aikuiskoulutuksen kentällä ja sielläkin painottuen sellaiselle

osaamisalueelle, jossa koulutuksen onnistumista ei mitata numeroilla, euroilla, kiloilla tai senteillä, vaan

tunteilla, käyttäytymismallin muutoksilla ja ajattelutavoilla.

Koska tiedän, että ajatuksella lukeminen ei ole nykyihmisen tyypillisin ajanviettotapa, laitoin kirjani

keskeisestä sanomasta tähän lukuohjetiivistelmän, jonka jaksaa sarjakuvalauseisiin tottunutkin

ehkä toteuttaa. Esimerkiksi päättääkseen haluaako paneutua asiaan syvemmin, esim. lukemalla

koko kirjan.

– Jos esimerkiksi luet kirjastani vain lihavalla tekstityypillä painetut lauseet, olet sen verran

kärryillä, että voit päättää muunkin osan lukemisesta tai hylkäämisestä.

– Jos haluat saamastasi tai antamastasi koulutuksesta maksimihyödyn minimipanostuksella voit

ajatuksella lukea vain toisesta luvusta tarinan nimeltä "Tutkittava?". Sen sisäistettyäsi kykenet

luotettavasti arvioimaan koulutuksen toteutuksen laatua ja kyseisen tavan todellista hyödyllisyyttä 

kulloisellekin kohderyhmälle.

– Jos haluat löytää vain jokaiselle ihmiselle hyödyllistä omaa pohtimista virittäviä ajatuksia, 

kannattaa lukea tarinanimeltään "Palautteesta?" ja sen jälkeisillä kahdella sivulla olevat raamitetut 

"teesit".

– Jos haluat ymmärtää, minkä tyylinen koulutus korreloisi minun mielestäni parhaiten oppijan

tarpeisiin, kannattanee lukea vain kolmannen luvun ensimmäinen tarina nimeltään "Anarkistinen

humanismi?" sen lopussa olevine "teeseineen".

– Jos haluat löytää yksinkertaisen, mutta varman tavan tarkistaa, onko jokin oppimistapahtuma

toteutunut, vastausta siihen kannattaa etsiä tarinasta nimeltään "Arviointiasteikko?"

–Jos haluat valmistautua etsimään omaa kutsumustasi koulutuksen kentältä, ehkäpä juuri

valokuvauksen maailmasta, neljäs luku avartaa ymmärtämään sen keskeisiä kysymyksiä ja

rajoitteitakin. Osa sen tarinoista täysin suuntautumisalasta riippumatta.

Lopuksi yksi lyhyt muistinvarainen ote kirjani viimeisestä tarinasta:

 "Minusta tuntuu, että olen saanut elää etuoikeutetun elämän, koska olen löytänyt oman tieni 

ja paikkani tässä yhteiskunnassa, sekä hyväksynyt sen niin haaveekseni kuin kutsumukseksenikin. 

Valinnoillani on luonnollisesti ollut hintansa ja surunsa, jotkut niistä sellaisia, joita joku toinen ei olisi 

suostunut koskaan maksamaan. Silti voin kokemusperäisesti ja hyvällä omallatunnolla suositella sinulle 

oman tähtesi seuraamista, kaikkinen niine vaikutuksineen ja vaikeuksineen, jotka sitä valintaasi 

väistämättä seuraavat."

MJK