maanantai 4. huhtikuuta 2022

Kurssitusta vai koulutusta valokuvaajaksi haluavalle?

 

Lupauduin yhdeksi lisätalkoolaiseksi tulevan kesäkuun valokuvauskurssille. Paikka on  minulle mieluisa yhteistyökohde Oriveden Kampus.  Luotan myös muun ryhmämme, Sakarin ja Timon työskentelymoraaliin ja -taitoon tässä projektissa.  Tiedän, että tulemme tekemään parhaamme, jotta kaikki eritasoisetkin kurssilaisemme kokisivat hedelmällisen, innostavan ja opettavan viikon kesäisellä Orivedellä. 

Valokuvaharrastajille suunnattujen kurssien toteutuksistani on jo melkoisesti aikaa. Siksi jouduin ensin tarkasti miettimään muille kuin ammattilaisille suunnatun kurssitusfilosofian  ytimen itselleni selkeäksi.  Kesken oleva kirjani toi siihen myös uutta ja minulle lopullisesti vasta nyt selkeytynyttä näkökulmaa.

Nuorempana rakentelin useimmat harrastajakurssini  eräänlaiseksi jonkun teeman seisovaksi pöydäksi valokuvauksen valtavasta maailmasta, vaikka mihinkään erityisalaan ollut aikaa paneutua syvällisesti.  Virikkeitä oli oltava tarjolla kaikesta. Minulle se tarkoitti käytännössä satojen kirjojen, tuhansien opetusdiojen, sekä kymmenien videoiden ja kuvauslaitteiden raahaamista paikalle.  Työskentely oli lähes ympärivuorokautista luennointi- ja kuvankatselupalvelua kurssilaisille.  Siitä sai kukin valita itseään kiinnostavimmat osat.  Tai halutessaan lomailla ja naukata tiedonmurun silloin kun halusi.

Ajat ja keinot ovat nyt täysin toiset. Valokuvausosaamisen tietotaitoa löytää tänään niin paljon kuin jaksaa etsiä ja omaksua netistä ja suomenkielisestä alan kirjallisuudesta. Mitä sellaista maksullisella kurssilla enää voisi tarjota, mitä ei muualta jo ilmaiseksi saisi?   Se on kokeneen kouluttajan henkilökohtaista, intensiivistä täsmäohjausta ja paneutumista kurssilaisen omiin kuviin, tavoitteisiin, suorituskykyyn sekä niiden kehityssuuntauksen etsimiseen.  Siksi meitä on nyt kesän kurssia vetämässä kolme, jotta henkilökohtaista täsmäohjausta olisi saatavilla riittävästi.  Yhteisiä tietoiskuja tai demoja unohtamatta. Tavoitteena kurssilaiselle olisi henkilökohtainen buusti etsimäänsä ja toivomaansa suuntaan. Kunhan itse tietää, tai ottaa kurssilla selvän, mitä on etsimässä. Ja viihtymistä kaupanpäälliseksi.

Miten tämä sitten eroaa hyvästä ammattikuvaajien koulutuksesta? Todella merkittävästi, vaikka keskeisten teknis-taiteellis-sisällöllis-ilmaisullisten osaamisten luulisi olevan samoja.

Niin ei kuitenkaan ole. Hyvältä ammattilaiselta vaaditaan edellämainittuja taitoja aivan eri syvyydellä ja valtavasti muutakin, hyvin kurinalaista, osaamista.  Sellaista, joka on myös hallittava ihan selkäytimessään  silloin, kun toimitaan työelämän, rahan, ajankäytön ja liiketoimintajuridiikan ehdoilla. Kun työskennellään annetuilla, eikä valituilla, kuvausaiheilla ja viestinnällisillä tavoitteilla, joita kuvaaja itse ei ole voinut päättää. Toimitaan ammatillisesti asiakkaan, eikä harrastajan omilla ehdoilla. Siihen vaadittuun osaamiseen ei netistä tai kirjoista löydykään enää patenttiratkaisuja, eikä koulutettavan omiin olosuhteisiin ja hänen asiakkaansa vaatimuksiin sopivia vastauksia. 

Tämän päivän menestyksellisen ammattikuvauksen  vaatimuskentällä on loputtomasti pulmia, joihin ei ole ohjekirjaa eikä kiertotietä, vain tinkimätön osaamiseen paneutuminen ja sen määrätietoinen opiskelu.  Ammattilaisen on tuotettava tarkasti rajoitetussa ajassa joskus useat ristiriitaisetkin kriteerit  täyttävä kuvatuote. Jonka käyttökelpoisuuden ja laadun muut arvioivat.

Mielestäni ammattivalokuvaajaksi kouluttautumisen ja sen ohjaamisen prosessi on, harrastajakuvaajan  kurssittamiseen verrattuna, vetäjän tulosvastuiltaan monikertaisesti raskaampi sekä ohjaajan että koulutettavan osalta.  En tarkoita, että kumpaakaan lajia saa tehdä toistaan helpompaa tietä. Vain aivan eri tavoitteilla ja keinoilla.  Kesäkurssilla kouluttajan tulee koko osaamiskapasiteetillaan olla innostava opastaja ja kanssaseikkailija. Hän voi ja saa vilpittömästi iloita kurssilaistensa löydöksistä, arvostaa ja kehua sellaistakin lopputulosta, joka vaativassa ammattityössä olisi vain myötähäpeää herättävä.  Kysymys on niin täysin eri tavoitteista ja lähtötasosta.  Joka tietysti saa myös harrastelijakuvaajalla olla ammattitasoinen. Kurssilaisen pienikin loikka eteenpäin hänen paikalletulopäivänsä osaamistasosta on molemminpuolisen ilon ja kunnioituksen arvoinen. 

Ammattilaisen vastuullinen koulutus ja ohjaus tarkoittaa loputonta täsmätavoitteisten harjoitusten määrää. Niiden tulee aina sisältää oppilaan kulloisenkin kuvaustehtävänsä aloitustasoon verrattuna ylivoimaisia vaatimuksia, joissa taidollinen epäonnistuminen ensimmäisellä suorituskerralla on jopa todennäköistä.  Se on kuitenkin ainoa tie, jonka kulkeminen synnyttää hänelle horjumattoman laadun ja toteutusvarmuuden kivijalan. Kyvyn ylittää jokaisessa tehtävässään joku aikaisempi osaamisensa. Sen tosi ammattilainen tarvitsee valokuvaajana menestyäkseen. Prosessi on tinkimättömyydessään hyvin saman sisältöinen kuin huippu-urheilijan ammatillinen valmennus.

Ammattivalokuvaajaa todelliseen työelämäosaamiseen  kouluttavalla on suuri kokonaisvastuu siitä tasosta, johon koulutettavan on yletyttävä saadakseen palkitsevia työtoimeksiantoja. Ohjaajan on oltava usein sekä piiskuri että taikuri. Hänen on tehtävä sellaisia raskaitakin valintoja, joita ei harrastajakurssitilanteessa tarvitse edes ajatella. Ammattilaiseksi kouluttajalla on oltava kristallinkirkas tieto niistä esteistä, joista hänen oppilaansa on selviydyttävä työelämässä menestyäkseen.  Silloinkin, kun tutkintorima on yhteiskunnan toimeksiannosta asetettu niin alas, ettei pelkällä muodollisen tutkinnon läpäisytaidoilla ole työelämässä mitään onnistumisen edellytyksiä. Kuten tilanne valitettavasti on valokuvausalalla tällä hetkellä.

Surullista kyllä,  tämänkin kevään juuri meneillään olevalla oppilaspyydystyskaudella  mediat ovat pullollaan toinen toistaan houkuttelevammilla ylisanoilla ja katteettomilla lupauksilla myytäviä valokuvauksen opintoja ja tutkintojakin.  Luvataan lyhyen ja helpon osallistumisen tuottamaa "taitoa" ja "osaamista". Kunhan on valmis maksamaan riittävästi euroja pelkästä paikalla olostaan.

Puolen vuosisadan kokemuksella tästä sekä yhteiskunnan, että kaupallisen koulutusmaailman unelmahöttökentän pelistä, haluaisin antaa sinne hakeutuvalle pari kunnollista ja jo kansanviisauden ajalta toimivaksi koeteltua ohjetta:

                      - Älä koskaan osta sikaa säkissä. Älä hakeudu koulutukseen, jonka käynyttä ja opintojensa tulokset kokenutta et ole huolellisesti haastatellut. Sen toteutuksesta ja siinä saavutetuista todellisista hyödyistä.  Suomi on niin pieni maa, että jokainen löytää varmasti kaveripiiristään tai vaikkapa netistä aikomasi koulutusohjelman käyneen. Jollei muuten, niin vaikka kysymällä valmistuneitten nimilistaa aikomastasi koulutusorganisaatiosta. Ja ottamalla muutamiin heistä yhteyttä.

                      - Ethän osta tuntemattomalta kadulla autoakaan.  Älä koskaan mene kurssille, jonka laadusta ja toteutuksesta vastuullinen henkilö tai organisaatio on sinulle tuntematon ja josta et saa kaivettua todellista, heidän palvelujaan käyttäneen arviota. Ansaittuun hyvään maineeseen on varmasti syynsä. Samoin tarvitsemiesi tietojen harkittuun panttaamiseen.

                      Jos joku asia tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei olekaan.  Mihinkään todelliseen taitoon ei ole oikotietä. Muutaman päivän kurssi ei, lupauksistaan huolimatta,  pomminvarmasti tuota minkään lajin riittävää ammatillista osaamista ilman sen jälkeistä pitkää ja raskasta käytännön, useimmiten ohjattua ja tarkistettua lisäharjoittelua. Nopeasti "opitut"  senhetkisen muodin mukaiset kikat ja konstit ovat lyhyt tie, joka ei johda mihinkään.

MJK