Valokuvan valaisutaito R.I.P

 Kun yli vuosi sitten ennustelin tekoälyn mullistavaa vaikutusta valokuvausprosessiin, ei tullut mieleni viereenkään, millaiseksi päivittäistyökaluksi se kehittyi alle vuodessa.  Jos jostain on sanottavissa, että se on silti kaksiteräinen miekka, niin juuri siitä. Terävä sellainen.  Yhdyn siihen kysymykseen, onko ihmiskunta edes valmis tähän prosessiin? Puhumattakaan vielä suuremmasta ongelmasta, onko meillä kykyä sen hallitsemiseen.

Tekoälyn vaikutukseen esimerkiksi globaaliin vallanjakoon, sotataitoon, rikollisuuteen, lääketieteeseen tai muihin ihmiskunnalle ääritärkeisiin prosesseihin, minulla ei ole kompetenssia edes ottaa kantaa. Puhumattakaan siitä, että liittyisin heihin, jotka kilvan jo ennustavat vuotta, jolloin kyseinen järjetön ja moraaliton pelkkä todennäköisyyksien laskukone ryhtyy hävittämään meitä siinä muodossa, kuin me nyt ihmisrotumme määrittelemme.

Tekoälyn vaikutuksesta valokuvaukseen, erityisesti valokuva-ammatillisessa yhteydessä, olen loppuvuoden kerännyt tietoa, kokemusta ja asiantuntijalausuntoja. Niiden perusteella olen päätynyt seuraavaan henkilökohtaiseen näkemykseen tilanteesta. Joudun varmasti arvioimaan sen uudestaankin pikemmin, kuin edes arvaan.

Oletin vielä vuosi sitten, että ainakin valon näkeminen, sen  ymmärtäminen ja käyttö suunnitelmallisesti, tavoitteellisesti ja esteettis-valokuvallisesti olisi taito, joka valokuvauksen maailmassa on aikaa kestävää valuuttaa ja osaamista. Olin väärässä. Digitaalisuus on vallannut alle vuodessa taas lisää vaikutuskenttää niistä taidoista ja tavoitteista, jotka olivat vielä vähän aikaa sitten laadukkaan ammattivalokuvauksen peruspilareita. Kyseisten taitojen liiketoiminnallisesta merkityksestä elinkeinokäytössä puhumattakaan.

Digitalisaatio hävitti ensimmäisenä kaupallisen hopeakuvan maailmanlaajuisesti, kemiallisine prosesseineen. Satoja tuhansia, kenties miljoonia työpaikkoja. Taitoja, joita ei enää kannata opiskella leipäpuukseen.  Valon mittaukseen sekä  studiotyöskentelyyn liittyvä laiteteollisuus ja sen ammatit seurasivat pian perässä. Sekin taito ja ymmärrys katosi ammattikuvauksen parissa työskenteleviltä. Kamerasensorien kehitys, ja niihin liittyvät ohjelmat veivät loputkin tietotaidolliset rippeet kontrastien ja sävyjen suunnittelun ja hallitsemisen tarpeesta. Kehittyneet jälkikäsittelyohjelmat korvasivat ne osaamiset  sekä sellaiset ammattilaiskameroiden rakenteelliset ja optiset mahdollisuudet, joita ennen tarvittiin vaativien perspektiivien ja terävyysalueiden hallitsemiseksi.  Kännyköiden nykyiset mielikuvitukselliset ominaisuudet digiaivoineen ryntäsivät sitten valtaamaan koko peruskuvien tarpeen myös käyttökuvista. Samanaikaisesti kiihtyvä lyhytjännitteinen instant-tulosajattelu muodostui ihmiskunnan edellyttämän kuvalaatukriteeristön mittariksi.

Päättyneen vuoden kaupallisten ohjelma- ja sovelluspakettien uusi kehityssuunta muodostui valon käytön ja  -ymmärryksen joutsenlauluksi, niiden opiskelun motivaattorina. Läppärillä kirjoitettu kekseliäs kuvaehdotus, ilman edes käyntiä minkäänlaisessa kamerassa, tuottaa tänään niin stilli- kuin videokuvassa sellaisen kuva- ja valomaailman, jota sen "valmistaja" ei edes osaisi kuvitella eikä luoda, tai edes toivoa. Ymmärtämisestä puhumattakaan. Luonnollisesti kuvallisen tavoitteen ja sen kirjallisten toiveideoiden osaamishallinta parantaa lopputuloksen laatua oleellisesti, mutta sen eroa pelkän visuaalisen saasteen tulokseen, ei valtaosa katsojista edes tajua, toivomisesta puhumattakaan.  Tämän päivän kaupallinen somemainonta kuvantekijöille on pullollaan toinen toistaan älykkäämpiä ja halvempia sovelluksista kuvantamiseen.  Muutamalla eurolla saa oikeudet tuhansien ja taas tuhansien valmiiden instant tausta- ja valaisuratkaisujen käyttöön, muunteluun sekä sovittamiseen kuvaansa.  Jonka digitaalipohjainen viimeistely ennen näkemättömään, jopa tyylikkääseen, ammatilliseen muotoon, on vain yhden sovellusklikkauksen takana, aikaisemman vuosien harjoittelun ja opiskelun sijaan.

Tilanne herättää kaltaisessani laatu- ja koulutussuuntautuneessa visualistissa kieltämättä suuren hämmennyksen.  Koulutusajattelu, jonka oikeutus ja tarkoitus lunastetaan vain sillä, että siitä on todellista hyötyä sen jälkeisessä työelämässä, on tänään valtavien haasteiden ja täydellisen sisällöllisen uudelleen arvioinnin edessä. Mitkä ovat ne osaamiset ja arvot, joiden istutus seuraavaan sukupolveen on siihen uhrattavien resurssien vastuullista käyttämistä. Kun juuri mikään aikaisemmin koulutetuista korkealuokkaisten valokuvien teon  osaamisvalmiuksista, ei sitä tarvetta käytännön työelämässä enää täytä.  MJK

Viiden veneen vuosi

.

Kirjoitin viime kevättalven blogini tilanteessa, jossa valmistauduin lähtööni tästä inkarnaatiosta vuoden leikkausjonotuksen ja satojen kipukohtausten heikentämänä.  Huhtikuun onnistunut leikkaus palautti osan toimintakunnostani ja pääsin takaisin rantapuuhiin. Kesä oli veneilyhistoriani omituisin. Mutta erittäin opettavainen.

Keväällä viimeistelin Tiburon 18 tyyppisen traileripurkkarini Klaran. Korjasin verhoilut, trailerin ja luukut sekä tein kannelle kunnolliset teräskaiteet nykykömpelyyteni turvaksi. Koepurjehduksilla opin, ettei minusta, eikä eläkeläiskavereistani, ole enää sen herkästä purjehduskäytöksestä nauttijoiksi. Klara siis lähti purjeharrastusta aloittavan ystäväni aloitusveneeksi. Kotipihakunnostuspurkkareitteni aika päättyi.

Rannassa riittää puuhaa. Päijännefolkkarin raato Ketku tarjoaa jatkossakin niin paljon rakentelutarvetta, kuin aikaa meillä, sen kimppakunnostajilla, liikenee. Saimme Ketkun kuitenkin syksyllä vesille ja koepurjehduksille. Opin itse sen, ettei kimppa-alus ole tuleva harrasteveneeni. Liian monet kompromissit eivät ole sitä, mistä veneilyssä nautin. 

Juhannusviikolla oli yllättäen ostettavissa Santalahdessa talvehtinut kaunis moottoripursi Marina 75 nimeltään Daria, hyvin edulliseen hintaan. Klassisten pursien ihailijana se oli minulle ohittamaton paikka. Olen vuosikymmenet arvostanut Marinoiden muotokauneutta sekä juuri tämän yksilön työn laatua.  Darian korjauksia tarvitsematon kunto myös houkutti.  Pääsin heti purjehtimaan ja silittelemään hellästi sen muotoja sitloorassa istuskellen.  Kyseinen sopukka tuli silti Darian ongelmaksi minun käytössäni. Kahdelle purjehtijalle tila on aivan passeli reissuilla, kolmaskin menee, jos kaikki ovat purjehdustaitoisia, mutta jo neljä matkalaista vaatii jatkuvaa paikkojen siirtelyä sekä kurkottelua vendoissa. Opin että kavereiden tuominen järvelle on minulle isoin osa purjehduksen iloa, eikä se toiminut Darialla. Sille oli kuitenkin helppo löytää välittömästi uusi rakastava koti. Ihana vene kun on.

Elokuussa olin taas ilman täsmätoiveitani vastaavaa retki- ja puuhailualusta. Sattuma puuttui peliin. Telfa 26 Sailor tyyppisen vanhan moottoripurren omistaja lopetteli ajojaan, jolloin minun täsmätarpeisiini sopiva, Peter Pan siirtyi syksyllä sopuhinnalla omistukseeni. Minulle mahdolllisen hinnan mahdollisti  aluksen laaja kunnostusvelka. Toimimattomat lämmitykset, painevedet, jääkaappi, sisä- ja ulko-ohjaus, vaihteiston kaukosäädöt, koko sähköjohdotus, loki- ja kaikumittaristot, äänimerkit, valot, kannen ja istuinlaatikon teakpäällystykset, kansiluukkujen ja ikkunoiden vuodot, muoviosien kymmenet "hämähäkit" , osa takilan vaijereista ja köysistä, koko sufflettirakennelma  sekä  muutakin pienempää on joko korjattava tai uusittava kokonaan.  Koko septi- ja kaasujärjestelmä, kulkuvalot ja rungon läpiviennit on asennettava ensimmäiseksi nykylain vaatimaan kuntoon. Ohjauspedestaali on myös uusittava kokonaan. Remonttiin kuluu  vähintään toinen ostohinta, mutta on useamalle vuodelle rahoitettavissa ja tehtävissä. Minulle se on vähintään parin kolmen vuoden rantatyöt ja talvisuunnittelut, ellei fyysinen kuntoni aseta lisärajoituksia. Opin, että tämän veneen tärkein anti minulle on Peter Panin rooli sellaisena kesken olevana projektina, joka pitää mieleni tulevaisuuden mahdollisuuksissa ja toteutustarpeissa.

Lokakuun telakointityöt tuntuivat jo veneilykauden lopetukselta, vaan toisin kävi. Menin marraskuussa biohajoavan tuhkauurnan tekokurssille. Selluloosasavesta halusin muotoilla oman tuhkauurnani viikinkilaivaksi tyyliteltynä ja vedessä hajoavaksi. Nimeksi tuli Thor, joka oli tuulia säätelevä purjehtijoiden jumala. Aloittelijaosaamiseni aiheutti kuitenkin sen, että Thorin runko hajosi kuivatusvaiheessa, eikä kurssiaika riittänyt uuden uurnan tekemiseen.  Pohdiskelin, mahtoiko siihen sisältyä jokin  minulle tarkoitettu viesti. Opin, ettei nyt ollut vielä oikea aika uurnani tekoon ja käytin loppuajan tekemällä savesta pienen Thorin laivamallikokoelmani jatkeeksi ja samalla päivittäiseksi muistuttajaksi tulevaisuuteni kiinnostavista mahdollisuuksista.

MJK

Saatko/annatko laadukasta koulutusta?

Olen  seurannut medioista nykyistä keskustelua ja spekulointia kaiken tasoisen koulutuksen kehittämis- tai kurjistamiskeskusteluja, näkökulmasta riippuen. Sekä tutustunut erityisesti tuntemieni alojen tutkintovaatimuksiin. Käsitykseni on, ettei niiden oppivelvollisuusiän, resurssoinnin, tutkintonimikkeiden tai vaatimustasojen  muokkaaminen, karsiminen tai laajentaminen ole vastaus mihinkään nykyisten koulutustulosten alennustilaa vaivaavaan ongelmaan. Mielestäni syy tulisi tunnistaa ja korjata täysin eri tasolta. Alasta riippumatta. Eikä maksaisi yhtään euroa käytettävissä olevaa enempää. Yli 30 vuotta testaamani ehdotus asian etenemiseksi seuraavassa: 

"Haave erilaisesta koulutuksesta" kirjani sivut 78 - 85

Tutkittava

   "Eikö tuollainen työtapa ole sellaisen teoreettisen ihanneopettajan puuhia, jollaista ei edes voi olla olemassa?” 

Sanoi opetushallituksen ylitarkastaja, kun kysyin mielipidettä tästä tekemästäni ja  työssäni käyttämästäni opetustilanteen kehittämiskyselylomakkeesta. 

   "Minusta jokainen opettaja, joka ei  ponnistele tinkimättä ja koko ajan juuri tähän työskentelytapaan, on ymmärtänyt työnsä luonteen väärin", vastasin. 

Mielipiteeni perustuu tähän kyselyyni vastanneiden yli kahden tuhannen eritasoisen ja –tavoitteisen oppijan ilmaisemiin kokemuksiin ja heidän kehityksestään huolella seuraamiini oppimistuloksiin. Vaikka tällä kyselylläni on myös yleisiä opetuksellisia ulottuvuuksia, minun kokemukseni tämän käytöstä ja soveltamisesta painottuu erityisesti ammattivalokuvaajia, -graafikoita, opettajia  ja ns. luovien alojen käden taitojen  ammattiin valmistavaan koulutukseen. Vastaajina ovat useimmiten olleet aikuiset opiskelijat, joilla on ollut kokemusta myös työelämän todellisuudesta.

Lomakkeen täyttöohjeissa painotin sen huolellista sanatarkkaa lukemista ja vakavaa paneutumista juuri omaan kokemukseensa opinnoistaan. Kuhunkin kysymykseen vastattiin ruksaamalla lomakkeeseen viisiportaisesti vain täyttäjän omaa mielipidettä vastaavin ruutu.  

Kysymyksessä ilmaistulla tavalla oltiin kulloinkin kohteena olevan opettajan työskentelyssä toimittu vastaajan mielestä:

5 = aina tai poikkeuksetta,  4 = jokseenkin säännöllisesti, 3 = tavallisesti, 2 = silloin tällöin tai joskus, 1 = ei oikeastaan juuri koskaan, tyhjä ruutu = ei milloinkaan

Faktatietoa parin tuhannen vastaajan yhteenvedoistani: Olen tavannut ja seurannut sekä opettajia, joiden työskentelyn keskiarvo tällä lomakkeella mitattuna, on ollut säännöllisesti yli neljän. Valitettavasti on löytynyt säännöllisesti myös toisia, jotka jäävät, jopa aivan omalla erityisosaamisalueellaankin, alle yhden. Surullisinta on ollut, että valtaosan opetushenkilöstöstä keskiarvo jää alle kolmeen.

Olen myös tavannut opiskelijaryhmiä, jotka eivät ole vastannet lainkaan tähän lomakkeeseen sen nimettömyydestä, vastaajan osalta, huolimatta. Erityisesti laitoksissa, joiden yhteiskunnallinen velvoite ja tavoite on nimenomaan opetustaitojen kehittäminen ja siellä saavutetun opettajapätevyyden muodollinen legitimoiminen.

Vastaajien vakavasti pohdittavaksi tarkoitetut ja 0-5 asteikolla oman käsityksensä ja tuntemuksensa mukaan ruksattavat kysymykset olivat: 

Oliko opettaja itse valmistautunut selvästi juuri tähän, sinun ryhmäsi, opetuskertaan?

Esitettiinkö kullekin jaksolle suunnitellut ja valmistellut opetettavat asiat kyllin kuuluvasti, havainnollisesti ja selkeästi?

Oliko hän selvästi päivittänyt tietonsa juuri sinun ryhmäsi aikaisemmasta osaamisesta ja tutustunut ennakkoon niihin  aikaisempiin opintotehtäviinne, joiden osaamistasosta sinun on juuri tässä tilanteessa tavoitteena edetä?

Oliko opettaja nähnyt vaivaa ja kiinnittänyt sekä koko opetusjaksoaan, että tätä nimenomaista kertaa suunnitellessaan huomiota erityisesti juuri sinun ryhmäsi todellisiin nykyisiin tai ennakoitavissa oleviin pulmiin ja teidän aitoihin kehitystarpeisiinne?

Oliko mielestäsi tässä opetustapahtumassa lähtökohdaksi otettu selvästi sinun oppimisesi, pelkän luettelomaisesti ja koneellisesti etenevän kirjatiedon luennoinnin sijaan?

Selvittikö opettaja teille uuden asiakokonaisuuden merkityksen nykyiselle tai tulevalle ammatillenne ja sen täsmällisen oppimistavoitteen, jota juuri tässä jaksossa tullaan tavoittelemaan?

Oliko jokainen oppijakson pienempi kokonaisuus looginen jäsennelty tapahtuma, jossa se uusi opittava aines käsiteltiin mielekkäästi ja tarkoituksenmukaisesti?

Käytettiinkö tähän tilanteeseen ja opittavaan asiakokonaisuuteen sopivia, tarkoituksenmukaisia  ja tuloksellisia opetusmenetelmiä?

 Käytettiinkö mielestäsi opetuksen havaintovälineitä oikein ja tarkoituksenmukaisesti, sekä juuri silloin kun siihen oli aihetta oppimisprosessin tehostamiseksi?

Käytettiinkö AV välineitä teknisesti ja visuaalisesti tarkoituksenmukaisesti ja niiden kaikki mahdollisuudet hyödyksi opetettavan asian selkeyttämiseksi?

Jatkettiinko keskeisen uuden oppiaineksen työstämistä riittävän kauan tai saitko siihen ohjatun etämahdollisuuden, kunnes sinusta tuntui, että uusi asia tai osaaminen todella selvisi sinulle?

 Käytettiinkö uuden taitotasosi kehittämiseksi sinulle tuttuja ammatillisia tai muuten selkeitä sekä asian ydintä ja tavoitetta hyvin havainnollistavia esimerkkejä?

Painotettiinko selkeästi oppimistavoitteesi avainkohtia ja kerrattiinko tai havainnollistettiinko riittävän usein osaamisesi kannalta kaikkein tärkeimmät asiat?

 Saatiinko sinut selkeästi kiinnostumaan opittavasta asiasisällöstä?

 Saitko ohjeita, miten ryhtyä myös itse ottamaan selvää tähän opetuskertaan liittyvistä keskeisistä asioista jos haluat?

 Koitko tunteen, että halusit oppia opintojakson sisällön ja työskennellä tavoitteellisesti oman osaamisesi lisäämiseksi sen suhteen?

 Saitko sen tunteen, että käsitelty asia on juuri sinun ennakoitavissa olevaan jatkotarpeeseesi käyttökelpoista tai sovellettavissa olevaa?

Saitko mahdollisuuden luontevasti keskeyttää tarvittaessa, jos halusit kysyä jotain, mitä et vielä ollut täysin ymmärtänyt?

 Pystyitkö ( uskalsitko ilmaista sen ) myös olemaan eri mieltä opetettavasta asiasta tai opetustapahtuman kulusta ja tavoitteista?  

Voitiinko eriävistä näkemyksistä tarvittaessa puhua ja yhdessä selvitellä asiaa?

 Huomioitiinko opetustapahtumassa siihen ehdottamiasi perusteltuja muutoksia, jos ne oli ensin yhdessä todettu hyödyllisiksi?

 Saitko tehtäviesi käsittelystä tunteen, että olet myös ihmisenä kuultu, huomioitu ja, sen ansaitessasi, myös arvostettu?

 Saitko tunteen, että tehtäviesi arvioinnin tavoitteena oli selvästi juuri sinun ammattitaidollisen  suorituskykysi systemaattinen kehittäminen?

 Oliko opettajan olemus ja käyttäytyminen sellaista, että se helpotti sinun mahdollisuuttasi tutustua opetettavaan asiaan ja kyseisen opetustilanteen merkitykseen urallesi?

 Oliko sinulla halutessasi mahdollisuus selvittää oppimisongelmiasi ja tavoitteitasi opettajasi kanssa myös henkilökohtaisella tasolla?

 Saitko omista töistäsi ja edistymisestäsi riittävästi ohjaavaa yksilöllistä palautetta muodossa tai toisessa?

 Saitko palautteen sellaisessa muodossa, että se selkeästi auttoi sinua opiskelusi todellisen edistymisen seuraamisessa ja sen arvioimisessa?

 Tuntuiko sinusta, että opettaja auttoi sinua kaikilla hänen käytettävissään olevilla realistisilla keinoilla ja taidoilla oman oppimistavoitteesi saavuttamiseksi?

- Antoiko opetus sinulle uusia todellisia valmiuksia oppia ja selvitä sinulle uusista pulmallisista ammatillisista tilanteista tarkoituksenmukaisilla työskentelyvalmiuksilla, -taidoilla ja -asenteilla, uuden asian pelkän faktatiedon muistamispänttäyksen sijaan?

 Otettiinko opetuksen lähtökohdiksi konkreettisia, sinulle uusia, mutta ammatillisesti mielenkiintoisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsittiin sinun työssäsi ja osaamistasollasi toimivia ongelmanratkaisuvalmiuksia ja työtapoja?

Saitko koulutustilanteissa ja sen etäsuorituksissa omakohtaisia kokemuksia ja havaintoja, joista opit, kuinka selvitä jatkossa vastaavissa tilanteissa?

 Saitko opetuksesta valmiuksia soveltaa oppimaasi myös varsinaisissa opetustilanteissa harjoitelluista poikkeavissa todellisissa tilanteissa?

 Jouduitko ( siis pääsitkö ) oppimistilanteissa tai etätehtävissä sinulle uusiin ja ainakin aluksi todella vaikeilta tuntuviin tilanteisiin ja tavoitteisiin, sekä toimimaan niissä siten, että huomasit oppineesi niistä jatkossakin käyttökelpoista tietoa tai taitoa?

Pääsitkö ( siis jouduitko ) itse arvioimaan ja perustelemaan vastuullisesti oppimaasi ja omien suoritustesi määrää ja laatua?

Opitko arvioimaan oppimiesi asioiden käyttökelpoisuutta sinun todellisissa työtilanteissasi ja sen perusteella vaikuttamaan opetuksen kehittymiseen sinulle mielekkäämpään suuntaan?

 Havaitsitko tässä jaksossa sinulle opetetuista ja oppimistasi asioista, että ne ovat sen jälkeen osoittautuneet hyödyllisiksi myös opetustilanteen ulkopuolella?

 Sallittiinko virhesuorituksia ja hyödynnettiinkö niistä kertynyttä havaintoaineistoa ja elämyksiä opetuksessa rakentavasti?

 Sallittiinko ja ohjattiinko sinua itseäsi kantamaan vastuu omasta oppimisestasi?

Saitko kiitosta ja arvostusta, kun olit ponnistellut poikkeuksellisesti oppiaksesi opetettavan asian, riippumatta siitä, oliko tulos sinänsä malliksi kelpaava tai sellaiseksi tarkoitettukaan?

Menetkö näihin koulutustilanteisiin innostuneena ja odottaen oppimiselämyksiä ja todellisia niistä koituvia valmiuksia työhösi?

 Tuntuiko sinusta tässä opintokokonaisuudessa, että sen toteutus ja suunnitelmat ovat sinun menestyksellistä ammatillista jatkoelämäsi varten, eikä vain tutkintotodistuspaperia?

 Tunnistitko tästäkin opintokerrasta selkeitä positiivisia vaikutuksia sekä ammatti-identiteettiisi, että koko elämänasenteeseesi?

Käytin, analysoin ja kehitin vuosikymmeniä tässä havainnollistamaani  kyselylomaketta ja seurasin sen vastauksia.  Tulin väistämättä tulokseen, että vastuullisen opettajan on tehtävä aina kaikki tässä luetellut toimenpiteet.  Poikkeuksetta ja ennakolta jokaiseen opetus- ja oppimistapahtumaan valmistautuessaan. 

Niillä en tarkoita suurille ja heterogeenisille sekä tietopohjaltaan täysin tuntemattomille massoille pidettyjä innostavia, viihteellisiä tai tylsiä ja vastuuttomia luentotilaisuuksia, vaan vastuun ottamista omien oppilaittensa tulevaisuuden eväistä.

MJK

Armo vai murha

  

Mies katseli yössä viuhuvaa räntäkuuroa sälekaihtimien läpi. Tammikuinen lumimyrsky piirsi huoneen ikkunaruutuun mielenkiintoisen kuvion.  Mustien säleitten väleissä kiisi vaakasuoraan kirkkaita juovia rajussa etelätuulessa. Valkokuultavat hiutaleet ja pulleat pisarat muodostivat öiseen ikkunaan jatkuvasti vaihtuvan viivastruktuurin, jonka huipensi voimakkaiden pihaledien pistävä vastavalo.

Vaikka hän istui tukevasti tyynyjensä varassa, illuusio pimeässä kiitävän junan ikkunasta oli lähes täydellinen. Sitähän elämän kulku perimmiltään onkin, selviytymistä tuntematonta kohti matkaavassa vaunussa. Hän hymyili vaisusti vertaukselleen. Se havainnollisti vanhan miehen nykyisen elämän. Kyytiläisenä pääteasemaa lähestyvässä junassa.

Lähipäivien televisio-ohjelmat olivat toistaneet kyllästymisen asti MOT tyylisiä raportteja Suomen vanhuushoivan jyrkkenevästä alamäestä. Todennäköisesti aivan aiheesta. Hänellä itselläänkin oli siitä tuore kokemus. Huonetoverina yhdellä syksyn sairaalaretkistä oli ollut lähtöään kipuileva potilas, jonka tuskallista kuolinkamppailua mies oli seurannut päiväkausia näkösuojanverhon takaa. Hän oli kuullut selitykset, miksi riittävän kipulievityspiikin anto sitä anovalle, on sairaalaoloissakin frekvenssiltään rajoitettu potilaan painoindeksiin. Sentit, kilot ja kello määräävät matemaattisesti, milloin kestämättömiä kipuja saa laillisesti hillitä kanyyliin ruiskutettavilla huumemillilitroilla. Ettei sallittu annos ylity, tehoaa se sellaisena tai ei. Siitä huolimatta, että lähtevän hoitotestamentissa oli elvytyskielto. Tilanteen irvokkuuden kruunasi se, että huoneen vaippa- ja hoitovaatekiintiö oli loppu, kuten pyyheliinatkin. Siksi niiden vaihtomahdollisuutta ei ollut kummallekaan hoidokille edes tarjottavissa. Akuutista eritteiden pesutarpeesta ja sen pyynnöistä huolimatta. Haju oli tietysti sen mukainen.

Öinen pohdiskelija oli eutanasian kannattaja. Vakaumus sen eettisyydestä, oli syntynyt  jo teini-ikäisenä niiden ahdistavien vuosien aikana, jolloin hän oli seurannut päivittäin isänsä syövän toivotonta etenemistä kroonikkojen osastolla.  "Kuolevien käytävälle" tuotiin potilas sen itäpäähän ja matka jatkui huone kerrallaan, voimien huvetessa. Länsipään kaikki vuodepaikat olivat hiljaisten, koomassa olevien muumioiden, valtakuntaa. Hippokrateen vala, kuolemasta puhumisen tabu ja jo silloin vanhentunut lainsäädäntö, esti ihmisarvoisen lähdön. Kuten tänä päivänäkin. 

Miehen oman palliatiivisen hoidon vaihe oli kestänyt vasta pari vuotta. Tarpeeksi kauan, jotta kaikki tarpeelliset asiakirjat ja lähtökäytännöt tulivat suunnitelluiksi ja tehdyiksi. Lähes kaikki perikunnan harmeiksi muutoin jäävät asiat, oli hoidettu pois ajoissa. Hänellä oli siitä hyvä mieli. Mies koki saaneensa elämältään valtavan paljon enemmän, kuin ikinä olisi osannut toivoakaan. Hän oli sekä henkisesti että fyysisesti valmis lähtöönsä. Mutta sen saattaminen loppuunsa harmonisella ja lohdullisella tavalla, askarrutti häntä jatkuvasti.

Hän ounasteli, että hyvänkin elämän loppuvaiheen käänteinen irvikuva kohtaisi vääjäämättä yhteiskunnan hoivapalveluiden varaan jättäytyvää. Siksi hän oli päättänyt ratkaista oman hyvästelyaikansa toisin. Eutanasian salliva laki ei ehtisi Suomessa toteutua, 2.11.2023  käynnistetystä kansalaisaloitteesta huolimatta. Lain kirjainten ja sisällön monimutkaisuudesta, siinä ei voinut olla kysymys.  Miehen mielestä tilanne oli aivan käsittämätön maassa, jossa  on voimassa esimerkiksi virallisen sukupuolensa vaihdon kerran vuodessa pelkällä asianomaisen omalla ilmoituksella mahdollistava laki.  Muttei oikeutta henkilökohtaisen lähtötapansa ja -aikansa valintaan. Edes sietämättämiä ja turhia kärsimyksiä  kokevalle.  

Öistä maisemaa katseleva vanhus mietiskeli, että eutanasian kaltaiseen "rikokseen" valmistautuvan on tutkittava ja suunniteltava  huolellisesti, kuinka pääsee aikanaan tavoitteeseensa, ketään toista tilanteeseen velvoittamatta ja murhaepäilylle altistamatta.  Jos omat voimat ja taidot sen toteuttamisen silloin mahdollistavat. Oikeus toivottuun lähtöön maallisesta vaelluksestaan kauniina kevätpäivänä, nukahtamalla väsyneenä ja rauhallisesti kauniin musiikin soidessa ja hyvästeltyjen läheisten läsnäollessa, on Suomen kaltaisessa "maailman onnellisimmassa maassa" edelleen kaikilta kielletty tavoittamaton haave.

MJK

Uhkasta unelmaksi

 

Kirjoitin viimeksi tekoälystä vuosi sitten. Ennustin nopeaa kehitystä, mutta erehdyin. Muutos on hurjintakin ennustetta monikertaisesti nopeampi. Vuosi kuin silmänräpäys. Tänään maailma on jo täysin toinen. Kaikessa, mutta sekin on vasta alkua. Koska nyt tekoäly itse kehittää tekoälyä valon nopeudella.

Valokuvaajillakin asenne siihen laahaa usein perässä, tapansa mukaan. Syytetään aikapulaa, tietopulaa, resurssipulaa......... vaikka kysymys on joko laiskuudesta tai pelosta. Perinteinen pupun pään piiloitus vaaran uhatessa. Siihen ei nyt olisi varaa. Paitsi jos tavoitteena on tekosyy työurastaan luopumiselle. Tämä AI-juna tulee puskemaan läpi kaikkien esteitten ja uskomusten, asetetaan sen kiskoille millaisia esteitä tahansa. Siksi sen kulusta tulee olla niin tietoinen kuin mahdollista. Sekä hypätä kyytiin, omasta päämäärästään riippumatta.

Ammattivalokuvaajilla on kysymyksessä kaksinkertainen kohtalon hetki. Meneillä on edelleen se radikaali tekninen välinemuutos, joka toi ja tuo kentälle lukemattoman määrän alan perinteisestä ammattiosaamisesta  tietämättömiä  tai siitä valittämättömiä spekulatiivisia kilpailijoita. Nyt potentiaalisten uhkien joukkoon tunkeutuu vastustamattomalla volyymilla myös visuaalisen maailman tavoitteitten ja vaatimusten visuaalisen ilmeen uuden sukupolven kysyntä. Erityisesti epätodellisuuden.

Valokuvaajan on tulevaisuudessa kohdattava, halusi tai ei, se todellisuus, että finninaamainen rippipoika haluaa kuvaansa ruskettuneen persikkaihon ja voimanostoon sopiva morsian hennomman varren tai suuremmat silmät. Vain koska sen voi tehdä. Kuten myös sen, että mainostaja ei halua maksaa brändinsä vetovoimaiselle ihmistunnushahmolle vuosikausia nousevia mallipalkkioita. Poliitikko ei suostu käyttämään kuvaa, jossa hänen puhetilaisuutensa oli tyhjä, eikä esiintyvillä artisteilla ole  enää aikaa yhteiskuvaan tulevan kiertueensa muiden esiintyjien kanssa.

Valokuvaajan tehtäväksi jää valinta, taistellako tuulimyllyjä vastaan, vai hankkiako itselleen myös vaatimuksia vastaava osaaminen ja asennemaailma. Maailman kehitys ei tule hidastumaan sellaisten rajallisten ammattiryhmien kuten fotarit, journalistit, taittajat, kuvittajat, kirjailijat, puheiden kirjoittajat, mainoscopyt, sarjaohjelmien kässärien tekijät jne...toivomuksesta tai tarpeista. Sensijaan heidän  ammattilaismääränsä  tulee putoamaan pieneen osaan vielä vuosi sitten vallinnesta työllisyydestä.

Se vanha totuus ei tule muuttumaan jatkossakaan, ettei millään alalla voi pärjätä taloudellisesti ja eettisesti kunnolla kukaan muu kuin se, joka osaa ja voi tarjota tuotteita tai palveluita, joiden kysyntää on riittävästi, eikä kukaan muu osaa tai pysty hänen vaikusalueellaan niitä tarjoamaan.  Valokuvaajalle se tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että ammatillisen henkiinjäämiskilpailun painopiste siirtyy kiihtyvästi henkisen kyvykkyyden kentälle, koska tarvittavan tekniikan hankinta ei ole enää ammattilaisia joskus suojannut kustannuskysymys. Kameran hinta tai studion koko ei ole jatkossa vastaus, vaan korvien välin käyttö ja oman osaamisensa kokonaisvaltaiseen kehittämiseen käytetty työpanos. Siinä olemme kaikki taas kerran aikaisempaa  tasa-arvoisemmassa maailmassa. Osoite tai varallisuus ei ole enää este taitojohtajaksi kasvamiselle. Kaikki tieto on myös kaikkien ulottuvilla, lähes kustannuksitta.

Minulle se tarkoittaa valokuvauksellisen, esteettisen, eettisen, psykologisen ja taloudellisen taidon palautumista myös ammattikuvaajan tärkeimmäksi pääomaksi. Toteutumistaan odottava unelmani.

MJK

Tavoite, tarkoitus, merkitys, osa 3

Otsikon kolmen sanan jäsennys askarruttaa minua edelleen.  Osittain siksi, että olen kunnellut herkällä korvalla läheisteni ja ohjattavieni kipuiluja etsintäpoluillaan heidän elämänsä syvimmästä tarkoituksesta.  Minulla oli myös runsaasti ajatteluaikaa, viettäessäni lähiviikot vaakasuorassa nykyisen "hyvinvointialueen" huomassa.

Olen huomannut, että tärkeiden yhteisten asioiden ymmärtäminen mahtuu jokaisen käsityshorisonttiin tuohon kolmijakoon jäsenneltynä. Esimerkiksi "puolustusvoimat" tai "sosiaaliturvajärjestelmä". Niiden merkitys ja tarkoitus ovat jokaiselle niin päivänselviä, että ne mahdollistavat lukemattomat yksiselitteiset käytännön tavoitteet. Ilman inhimillisen ja yhteiskunnallisen  taustan henkilökohtaista lisäpohtimista. 

Mutta jos ihminen haluaa saman kolmen sanan selkeyden ja hierarkian sovittaa omaan elämäänsä, valintojen teko ja sen seuraukset monimutkaistuvat moninkertaisesti. Jopa niin paljon, etteivät useimmat ehkä haluakaan kohdata omaa todellisuuttaan, edes tämän kolmijaon jäsennyksellä. Monelle riittävät vain alimman tason, "tavoitteet", jokapäiväisen elämänsä puitteiksi. Ja he tyytyvät siihen. Onneksi tai vahingoksi, sitä en tiedä. Mutta selkeytin omia käsityksiäni  edes itselleni, kirjoittamalla tämän blogin .

 Tavoite.  

Tuo käytännön tekoja kuvaava sana on antanut minulle viimeisimmän vuosikymmenen hyvän tekosyyn väistää noiden kahden tärkeämmän sekä pohtimista, että sisäistämistä  tai jopa valitsemista tämän loppuvaiheen elämääni viitekehykseksi.  Viikko viimeisen "virallisen" työpäiväni jälkeen iskenyt sydäninfarkti kaikkine jälkitauteineen, sen jälkeinen agressiivinen syöpä ja liian monet muut vanhojen ihmisten perussairaudet, muuttivat  henkilökohtaisen suunnitteluperspektiivini enintään kuukausien, joskus vain tuntien mittaiseksi. Aikaisempien vuosien ja vuosikymmenten perspektiivini sijaan.  Neljätoista vuotta viikatemiehen yllätysvierailuodotuksen ehdoilla motivoi minut nyt  pohtimaan ajatteluuni ja toimintaani niitä muutoksia, jotka olisivat  vielä tehtävissä. Siis tässä tuntemattoman pituisessa, mutta lyhyessä jatkoajassani. En väitä, että viimeksi kuluneen vuosikymmenen aktiivinen puuhasteluni olisi ollut turhaa tai järjetöntä. Silti noiden kahden muun sanan "tarkoitus" ja "merkitys" on, jos se niistä löytyy, tullut vain sivujuonteena  tai bonuksena. Tänään se ei tunnu minusta enään riittävältä perusteelta nykyisten ajankäyttövalintojeni jatkamiselle.

Tarkoitus

Ihmiselämän tarkoitusta on moni minua viisaampi pohtinut. Siitä löytyy lukemattomia tiivistyksiä alan kirjallisuudesta. Niistä saa kukin valita itselleen sopivimman.  Jos sillä tavalla haluaa päästä  omakohtaisen pohdinnan vaikeudesta. Itselleni selkein muiden luoma määritelmä on edelleenkin se Frank Martelan jäsennys, että ihmisen tulee tehdä itselleen merkityksellisiä tekoja siten, että niistä tulee merkityksellisiä myös toisille.  Sanamuoto tässä vapaasti muististani poimien.  Lauseen sisällön soveltaminen omilla tavallani ja -taidoillani on ollut myös minulle elämäni kantavia voimia. 

Tavoitteitteni suunnitteluhorisontin pakollinen  supistuminen useimmiten vain päiviin tai viikkoihin, on lähivuosina synnyttänyt olemassaoloni tarkoitukselle minua turhauttavan kehyksen. Mitä tarkoitusta palvelee elämä, jossa ei voi valita merkityksellistenkään tavoitteittensa toteutussuunnitelmaa, eikä päättymishetkeä, joka todennäköisimmästi tapahtuu jo ennen tavoitteen saavuttamista.  Kun työn loppuun saattamiseen ei ole mielestäni eettisesti oikeutettua velvoittaa ketään muutakaan, jonka oma henkilökohtainen tärkeä tavoite se ei ole.  Minun on mahdoton mieltää järkeväksi intensiivistä työskentelyä  pyrkimyksenä johonkin, jota ei tulla koskaan saavuttamaan.  Ei itselleen, eikä heille, joita varten on valmis ja halukas sen tekemään.  Rauhaa ja tasapainoa tämän asian suhteen en ole vieläkään löytänyt. Vaikka haluaisin.

Merkitys

Merkityksen arviointi ja mittaus yleisellä tasolla, on täydellinen mahdottomuus.  Vaikuttavia tekijöitä on liian monta. Kuten lähestymistapojakin. Jollekin saavutettu oma tunnetila on merkityksellisyyden huippu, toiselle käytettyjen vaatteiden kerääminen Ukrainan sodasta kärsiville.  Ne eivät ole millään tavalla vertailukelpoisia, vaikka sisältävät juuri sen mielekkyyden, tarkoituksen ja tavoitteen, josta syntyy kokijalleen syvällinen henkilökohtainen olemassaolonsa oikeutus..

Haluaisin uskoa, että jokaiselle on olemassa mahdollisuus löytää ja täyttää tuon "merkitys" sanan syvällinen arvo ja kokemus omassa elämässään ja valinnoissaan. Se merkitsee varmasti myös monesta  haluamastaan asiasta harkittua luopumista.  Mahdottomienkin asioiden tavoittelua silloinkin, kun siihen ei ole voimia, eikä muka aikaakaan. Minusta tuntuu, ettei mitään arvokasta ole saavutettavissakaan ilman tekijänsä omat voimat jatkuvasti ylittäviä ponnisteluja.   Tällä hetkellä minua askarruttaa erityisesti kysymys, kuinka sitä kilvoittelua tulisi jatkaa tilanteessa, jossa huomaa sekä voimiensa että ymmärryksensä  pysyvän ja jatkuvan heikkenemisen oman ikääntymisensä seurauksena.

Tuohon kysymykseen  etsin edelleen kiihkeästi toteutettavissa olevaa käytännön omakohtaista ratkaisua.  Minun on mahdotonta, ainakin toistaiseksi,  asettua rauhallisesti keinutuoliin odottamaan vääjäämättömään kohtaamista, vaikka en tunnekaan mitään pelkoa sitä kohtaan, enkä tarvetta siirtää kyseisen tapahtuman säädettyä hetkeä..

MJK

Tavoite, tarkoitus, merkitys, ruohonjuuriuesimerkit käytännössä

 

Sain eilisestä blogistani suoraa palautetta. Minulta toivottiin selkeät käytännön esimerkit kaikista kolmesta sanasta.. Siispä tein ne tähän kaikkien suomalaisten tuntemasta ilmiöstä, koulukuvista.  Sain idean siitä kun, kyseisen perinteen 160 v. juhlanäyttely avataan 3.10. 2023 Finnfoto Galleriassa Helsingissä.

Tavoite.  

Minulle siis teonsana. Koulukuvaustilanteessa on toteutettava usean tason tavoitteita. Niitä, jotka voidaan saavuttaa vain seuraamalla äärimmäisen kurinalaisesti ja huolellisesti aikatauluja, teknisiä ja visuaalisia ohjeita, kerta toisensa jälkeen samalla tavalla ja huolellisuudella tehtyä inhimillistä kontaktia ja kaikkea siihen liittyvää koreografiaa.  Se tarkoittaa kuvaajalta kellontarkkaa heräämistä,  tiukasti  aikataulutettua kuvauspaikan rakentelua,  sosiaalisesti oikean tasoista ja tavoitteista käytöstä jokaisen uuden kohdatun yksilön kohdalla. Satojen, täysin uusien, kasvojen luottamuksen ansaitsemista joka päivä. Tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle heistä positiivinen ja  rakentava kokemus. 

Tavoite on toimia myös taloudellisesti siten, että oma leipäpuu pysyy riittävänä ja jatkuvana.  Siten, että seuraavan vuoden kuvien toteutustarve  kohdistuisi samaan kuvaajaan.  Koulukuvaus Suomessa on tänään niin tarkasti organisoitua toimintaa, että se sisältää  pitkän listan erittäin tarkasti määriteltyjä ja sekä mitattavissa, että kontrolloitavissa olevia tavoitteita

Tarkoitus

Minulle siis ajattelun sana. Koulukuvilla on monia huolellisesti pohdittuja ja siinä toimivaksi kehitettyjä tarkoituksia. Yleisölle ehkä tuntemattomin on niiden laaja käyttö jokseenkin jokaisen oppilaitoksen haluttuna, vaikkakin ilmaisena, työvälineenä.  Tänään voidaan sanoa, että ilman koulukuvien systemaattista käyttöä  oppilaitoksen toiminnan  työkaluna, sen työn laatu ja tulokset olisivat merkittävästi heikompia ja myös vaikeampia saavuttaa. 

Toinen esimerkki massoille tuntemattomasta tarkoituksesta, on se, että monelle jo elintärkeä koulukuvausperinne pysyy taloudellisesti olemassa vain siksi, että sitä tuottavat pystyvät myymään ja kehittämään samaan yhteyteen kuluttajien vapaaehtoisesti ostettavissa olevia lisätuotteita, kuten kaverikuvia, jääkaappimagneetteja ja  teippiarkkeja mm.  Niiden yhä kasvava kysyntä on välttämätön koko perinteelle siksi, että varsinaisten "pakollisten" ryhmäkuvan ja yksilökuvan hinnat ovat oppilaitokset kilpailuhinnoittaneet niin alas, ettei vain niitä tuottamalla ja myymällä pystyisi koko kuvaustoimintaa edes olemaan olemassa. 

Erikoinen esimerkki näiden lisäkuvien tarkoituksesta on sekin, että juuri ja vain niiden kysyntä ja hinnoittelu mahdollistaa sen varsinaisen oman ja luokkansa ryhmäkuvan syntymisen ja hankkimisen myös niille, jotka eivät näitä lisäkuvia halua tai pysty ostamaan. Tarkoitusesimerkeiksi nämä riittänevät.

Merkitys

Minulle siis tunnesana. Elämän kokonaisvaltainen kokeminen on minulle keskeisesti juuri tunteiden jatkumo.  On suorastaan huikeata hahmottaa sitä merkityksellisten tunnekirjojen määrää, jota koulukuvien olemassaolo, sisältö  ja muoto sekä aiheuttaa, että mahdollistaa.  Usein myös taitojen.  Merkitys vaihtelee suuresti sen kokijasta riippuen, sekä usealla yleisellä yhteiskunnallisella tasolla, että prosessiin eri vaiheissa osallistuvilla yksilöillä.

Yleinen ja kaikkien tuntema, mutta laaja ja merkittävä sosiaalinen ja museaalinen ilmiö, koulukuvien valtava levinneisyys eri kohderyhmilleen, läheisille, kavereille, sukulaisille joka torppaan, on sellainen yhteenkuuluvaisuuden  ketju, jonka merkitystä ei useinkaan tulla edes huomanneeksi. Kuitenkin se on miljoonien läheiskuvien päivittäinen viesti katsojilleen. Lähes jokainen meistä vanhemmista kansalaisista on, ainakin joskus palannut myös muistoihin jonkun vanhan kaverinsa kanssa, yhteisiä koulukuviaan silmäillessään.  Merkittävän  yhteiskunnallisen tutkimuksen  korvaamattomaksi raaka-aineistoksi miljoonista koulukuvista myös olisi, vaikkei niitä vielä tällä hetkellä siihen ehkä käytetä. Lisäksi yksityistietojen suojamääräykset estävät nykyään tehokkaasti  jopa ryhmäkuvien museaalisen kokoamisen keskitetysti.

Yksilötasolla koulukuvaustapahtuman  merkitys luonnollisesti vaihtelee suuresti.  Ahdistuksesta odotukseen ja  rakentavaan kokemukseen.  Mitä kukin siihen arvottaa. Me hengen luojana sen arvo on kiistämätön. Samoin esimerkiksi lapsenlapsien kuvien kertyminen isovanhempien jääkaappien oviin ja kirjahyllyn päälle, teippien liimailu kalenterihin ja lompakoihin. Ilo oman jälkipolvensa kehityksen seuraamisesta. Miljoonia lämpimiä, positiivisia tunteita joka päivä.

Myös valokuvaajalle yksilönä  koulukuvausten tekeminen voi tuottaa ammatillisesti ja inhimillisesti hyvin merkityksellisiä seurauksia.  Hyviä sosiaalisia taitoja siinä sekä tarvitaan että niiden jatkuvaa kehittämistä. Siitä on todellista hyötyä kaikessa muussakin elämässä.  Joillekin kuvaajille sen tulot ovat välttämättömiä hänen muunkin kuvaustoiomintansa mahdollistajana.  Joillekin se kausiluonteisuutensa takia mahdollistaa  taloudellisesti jopa yli puolen vuoden toimimisen juuri niissä projekteissa, jotka ovat muista syistä tekijälleen henkisesti tai muilla tavoin kullan arvoisia. Usealle nuorelle kuvaajalle koulukuvaajana toimiminen harjannuttaa loistavasti siihen vastuuseen ja systematiikkaan, joka on elinehto yrittäjän uralle suuntautuessa.

Viimeisenä, mutta eräänä merkityksellisimmistä seikoista, tulee vielä mieleeni erään arvostamani nuoren koulukuvaajan kirjoitus netissä. Hän kuvaili millainen  etuoikeus on toimia ammatissa, jossa saa ja voi työnsä puolesta tuottaa niin paljon iloa ja positiivisia kokemuksia heille, joiden parissa fyysisesti raskaat ja pitkät työpäivänsä viettää.  Ihmisen ansaittu väsyminen koko kyvykkyydellään tekemänsä työpäivän päätteksi, on minusta eräs elämän arvokkaimpia säännöllisiä kiinnekohtia. 

MJK