keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Alhaisin vai ylevin koulutus? Osa 4.



Olen usein sanonut, että maailmassa on muutama aihepiiri, joita määrittävät sanat on loppuun kulutettu. Eli niiden merkitys yksilöittäin vaihtelee niin paljon, ettei niiden alkuperäinen tarkoitus enää ole löydettävissäkään.  Esimerkiksi ”kauneus”, ”luovuus”, ”taide”, ”rakkaus”, ”totuus”,”vapaus”.  Kaikkine  oman kielemme johdannaisineen ja sijamuotoineen. Olen valmis liittämään sanan ”koulutus” samaan surulliseen jonoon. Pohdittuani sen sisältöä ja käyttöä eri merkityksissään nyt taas muutaman viikon.

Niin paljon inhimillistä hyvää ja arvokasta kuin koulutukseen, kouluttautumiseen ja muihin sen lähimuotoihin on liitettävissä, samoilla sanoilla on myös oma valtava musta varjonsa. Voiman pimeä puoli. Äkkiä ajatellen jopa laajemmin käytössä kuin mahdollinen alkuperäinen hyvää merkitsevä sisältö. ”Tieto lisää tuskaa”, on tässäkin käsitteenä ollut minulle enemmän kuin paikallaan.

Hyvin avartavaa on ollut huomata, että menneet aikuiselämäni viitisenkymmentä vuotta koulutuksen suurkuluttajana ja –jakajana  ovat aktiivisesti pitäneet taka-alalla mieleni sopukoissa kyseisen käsitteen ja toiminnan valtavan väärinkäytön. Siis jos ”väärin” sana halutaan ymmärtää minun sen ”oikeaksi” kokemassani merkityksessä. Eli mikä määrä harhaanjohtamista, huonoksi tai arvottomaksi määrittämistä, vallankäyttöä, julmuutta, manipulointia, riistämistä tai vain oikeudetonta hyväksikäyttöä ja muita inhimillisiä rikoksia onkaan puhdistettu hyväksyttäviksi ja jaloiksi toiminnoiksi pukemalla ne koulutuksen nimeen ja viittaan. En väitä, että se olisi ollut silti ainoa keino siihen, nuo muut ingressissä mainitsemani sanat ovat osallistuneet tähän määrittämällä sortamiseen aivan yhtä laajasti. Keskeinen ero saattaa olla silti siinä, että kouluttaminen on omalla tavallaan onnistuttu legitimoimaan viralliseen asemaan, jossa sen valtaa ei pysty asettamaan epäilyksen alaiseksi. Se sisältää valtavasti toivoa, lupauksia, onnea, mahdollisuuksia ja myös rajoja, uhkaa, jopa kuolemaa, jos sattuu syntymään väärään kulttuuriin ja vääränä sukupuolena. Hiukan samoin kuin muutamat eri  uskonnot kannattajilleen. Myös ristiriita periaatteiden ja toteutusten välillä on yhtä valtava. Kuten politiikassakin.

Koulutuksella, erityisesti yksilötasolla sen muodollisella puuttumisella, on kuitenkin edellämainittuja vielä laajempi päivittäinen yksilökohtainen valta koko ihmiskunnassa kulttuuririippumattomasti. Lisäksi sillä on ase, jota muilla maailmanlaajuisilla ja alueellisilla höntitysjärjestelmillä ei ole. Henkilökohtaiset ja ”väärentämättömät” A4 dokumentit. Niillä voidaan virallisesti ja muodollisesti todistaa taidot, vastuut, velvoitteet, arvostukset tai niiden puute.  Siitä riippumatta, että mitään reaalista todistearvoa mihinkään inhimillisesi oikeasti arvokkaaseen niillä ei ole. Liian usein ei taitotasoonkaan. Vain muoto, liian usein aivan ilman sisältöä. Parhaimmillaankin vain hiuksenohut korrelaatio ihmisen todellisiin voimiin, hyvyys, ahkeruus, uskollisuus, rehellisyys, mielenrauha, toisten kunnioittaminen………

Kuitenkin juuri muodollisen koulutuksen ja sen tutkintojen virallinen asema kaikkien kansojen hierarkiassa on edelleen luultavasti kasvussa. Eikä vähiten Suomessa. Siitä huolimatta, että me sen parissa työelämämme toimineet, olemme jokseenkin samaa mieltä sen osoittaman realistisen osaamistason valitettavasta heterogeenisyydestä.  Paitsi poliittiisissa juhlapuheissa. Viimeinen niitti maassamme kunnollisen koulutusmahdollisuuden löytymistaistelussa, on juuri kaikilla ammatillisen koulutuksen tasoilla voimaan tullut rahoitusmalli. Yhteisön jakamien vuosittaisten tutkintojen määrä indikoi seuraavaa saatavaa rahoitusresurssia. Josta ei seuraa mitään muuta kuin se, että yhä olemattomammilla valmiuksilla saa sen himoitun A4 roskapaperinsa.  Ja oppilaitos  aina kasvavan tekohengitysrahansa.  Yhä suuremman, yhä huonommilla koulutussuorituksilla.  Ja lumipallo kasvaa.

Joku lukija löytää varmasti, ehkä juuri omana projektionaan, tästä tekstistäni koulutuksen vastaisuutta tai halveksuntaa. Jokainen kanssani työskennellyt tietää, että sitä ei minusta löydy. Odotan vain sellaista koulutusjärjestelmän ryhtiliikettä, jonka aloitusmahdollisuus karkaa koko ajan yhä kauemmaksi. Ja tuskin toteutuukaan. Poliittis-demokraattis-byrokraattisessa päättämisprosessissamme.  Joka on selkeä esimerkki siitä, millaiseksi yhteiskunta kehittyy juuri muodollisen pätevyyden palvonnan seurauksena. Suhteellisesti yhä useampi päättäjän asemassa työskentelevä on sellainen, jolta puuttuu kokonaan sekä suoritustason kokemus, että myös tietämys.  Henkilökohtaisesta vastuun ottamisesta puhumattakaan. Tuloksena on se, että helposti asemaansa kiivennyt ei edes aavista todellisen tiedon ja osaamisen merkitystä. Eikä siten edes tajua toimia sellaisen mahdollisuuden edistämiseksi. Liekö nykyinen eduskuntamme pätevyystasoltaan tämän kehityksen selkein tuotos ja esimerkki.

Hahmotettuani itselleni nyt entistä selkeämmin virallisen koulutususkovaisuuden universaalin vallan sekä hyvän että pimeän puolen, minut valtasi kyllä sellainen voimattomuuden tunne, jonka oletan hyvin samanlaiseksi kuin monella tämän hetken kansainvaellukseen liittyvällä. Siis sekä siihen osallistujalla, että vastaanottomaiden vastuullisilla.  Haasteet ovat siinäkin epäinhimillisen kovat, jos sen hallinta ja harmonisointi on edes pitkän tähtäimen tavoitteena. Tällä hetkellä kun joissakin kulttuureissa pelkkä naisten koulutuskin, millä tasolla ja laadulla tahansa, riittää jo oikeutukseksi heidän tappamiseensa. Lohduttavaa tämän sanan moniarvoisessa historiassa sensijaan edes on se, että laajimmat, raaimmat  ja yleisimmät  ihmisoikeusloukkaukset kerääntyvät ylivoimaisesti juuri niihin maihin, joissa koulutus on suhteellisesti pienintä ja rajoitetuinta.

MJK