Blogieni aktivisin kommentoija toivoi minun arvioivan hänen
menestymisensä puitteita. Teen sen nyt heti ja samalla toivon voivani antaa asiaan joitakin yleisempääkin
merkitystä omaavia näkemyksiä. Siitä huolimatta, että aiheesta ovat minua
viisaammat kirjoittaneet varmaan tuhansia teoksiakin. Yhtä monta käsitystä tai
määritelmää lienee julkistettu menestymisen sisimmäksi olemukseksi. Tavallisin tapaamani lienee ”tasapaino itsensä ja
ympäristön kanssa”. Kelvatkoon se tässä nyt lähtöolettamukseksi. Minulla ei ole mitään tarvetta muokata sitä tässä uuteen
muotoon, tai tehdä siihen henkilökohtaisia lisäyksiä. Eli siltä pohjalta
edetään tässä.
Kysyjän ihmetyksen kohde onkin juuri se, miten niin
vaatimattomilla ammatillisilla osaamistasoilla on voinut saavuttaa tilan, jonka
ainakin itse kokee menestykseksi. Minusta juuri se on yksi keskeinen avain
vastaukseen. Tilansa ja osaamisensa sekä rajoitustensa ymmärtäminen ja hyväksyminen onkin
mielestäni juuri valtatie sisäiseen harmoniaan. Ei ole tarvetta uskotella kenellekään harhaa ammatillisesta
tai muusta ylivoimasta tai työskennellä järjettömästi sen saavuttamiseksi tai
ylläpitämiseksi. Kuten kunkin alan huippuosaajan on pakko. Huipulla kun tuulee
enemmän ja niin haastajia kuin kadehtijoitakin on kumpiakin häiriöksi asti.
Älykkyyden osuutta sekä kysyjän menestykselle, että
yleisemminkin, ei voi eikä kannata vähätellä. Mensan käyttämä yksi älykkyyden
mittausmenetelmä, Cattel & Cattel
nonverbaalinen, ei
kulttuurisidonnainen mittausmenetelmä kun mittaa juuri päättelykyvyn
nopeutta. Eli kuinka monta oikeata päätelmää ehtii tehdä tarkasti mitatussa
aikayksikössä. Todellisessa elämässä tämä näkyy vaikkapa juuri siinä, miten
kykenee tekemään heti järkeviä valintoja elämäänsä tai ammattiinsa liittyvissä
pulmatilanteissa ja/tai korjaamaan omia virhekäyttäytymisiään. Tämähän menee
usein päällekkäin ns. viisauden kanssa, jonka kehittymisessä akateemisesti
mitattavissa olevalla älykkyydellä on luonnollisesti myös merkittävä
korrelaatio. Tyhmyyden huipuksi,
myös seurauksiltaan, kun mielestäni juuri riittää se, että itsekin uskoo
olevansa muuta kuin on. Niin hyvissä kuin huonoissakin asioissa.
Ahkeruus kovankin onnen voittaa, sanoi vanha sanalasku. Eikä aiheettomasti. Kun siihen lisää
sen kanssa melkein synonyymin, luotettavuuden, lupaamissaan asioissa, ollaan mielestäni myös menestyksen
juurilla, erityisesti liike-elämässä. Kukaan ei osta kahta suoritusta
huippulahjakkuudeltakaan, jonka edellinen työ ei tule sovitussa aikataulussa. Aikatauluja
taas ei pysty pitämään ilman poikkeavaa ahkeruutta. Sen verran jokaiseen
vaativaan työhön kun osuu vain ahkeruudella kiinni otettavia mutkia
suoritusvaiheessa. Ja taas työ,
johon ei sisälly haastetta ei
kehitä tekijäänsä eli aiheuta sen seurauksena esiintyvää menestyksen tunnetta.
Viisautta silloin puolestaan onkin se, että näkee jokaisessa työssään sen mahdollistaman tilaisuuden
omaan kehittymiseensä. Pätee sekä kysyjään, että yleisesti.
Vaikka hallittu ja systemaattinen verkostoituminen onkin
vasta lähivuosina noussut otsikoihin ja
webbikäyttäytymiseen, sen suunnitelmallinen toteutus on ollut menestyksen vahvimpia kulmakiviä niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin.
Mielestäni Suomen kokoisessa taloudessa on hyvin rajoitetusti jonkun erittän
suppean alan toimeksiantoja. Siksi
riittävän monipuolisuuden hallinta onkin näillä markkinoilla selkeä etu ja
avainmenetelmä mahdollisimman laajan asiakas- ja yhteistyöverkoston rakennussuunnitelmassa.
Laajan verkoston tuen menestykselle takaa mielestäni vain menestyä aikovan rajaton
uteliaisuus kaikkea kohtaan ja huolella rakennettu ja ylläpidetty maine
asiakassuuntautuneena ja joustavana sekä luontevana yhteistyökumppanina.
Silloin asiakkaan vaatimuksiin riittävä laatu on varmasti aivan yhtä hyvä
meriitti kuin olla oman alansa palkittu huippuosaaja. Useimmat
asiakkaat kun ovat kiinnostuneempia siitä, pyritäänkö hänen
tavoitteisiinsa realistisesti ja
kohtuuhinnalla, kuin siitä, jääkö tavattoman erinomaisen ja silloin aina myös kalliin suorituksen maine
alan historiaan. Menestyjä omassa kontaktiverkossaan on mielestäni harvemmin
sellainen, joka pitää liian tinkimättä kiinni omasta näkemyksestään, vaikka
uskoisikin olevansa oikeassa. Sen asian nostaisin tässä asiassa jopa
erityisasemaan, että menestystään kohti kulkee se joka on valmis muuttamaan
omaa kantaansa ja myöntämään
virheensä sekä toimimaan uuteen suuntaan rakentavasti silloin, kun saa asiaan
kuuluvaa parempaa tietoa. Ikuinen opiskelija.
Alussa oli lyhyt lause ehkä yleisimmästä menestyksen kliseestä. Päätän omaan
tämänhetkiseen käsitykseeni asiasta hieman laajemmin, mutta juuri asian virittäneenkin
kohdalle mielestäni osuvaan. Tästä hänkin löytyy ja samoin minun vastaukseni
hänen kysymyksensä. Mielestäni todellinen menestys on se tila jonka voi löytää,
etsiä tai harkitusti rakentaa itselleen, että tietää kuka on ja miten haluaa sen
nimenomaisen paikan velvoitteet maailmassa omilla voimillaan täyttää.
Kykeneekö siihen paremmin vai huonommin muiden mielestä on aivan sivuseikka,
jolle ei kannata uhrata energiaansa.
Jokaisen paikkansa päättäneen tarkoitus täyttyy kuitenkin
juuri siihen sopivassa muodossa ja merkityksessä. On siis aivan sama, onko
pilvissä haahuileva visionääri vai
detaljeihin takertuva sönkkö, neroutensa parrasvaloissa viihtyvä vai
varjoissa kulkeva nimettömyys.
Keskeistä on saada valita tavan kulkea oma tiensä niillä eväillä ja
valinnoilla joita omaa, omalla rytmillään ja omine ajatuksineen. Tasa-arvoisena
muun olevaisen kanssa.
Jokaisella meistä on tiedossaan tästä lukuisia esimerkkejä.
Minullekin ovat erityisen merkityksellisiä opettajia tässä asiassa esimerkiksi
ystäväni, joka tulisi todella todella onnettomaksi, ellei tuntisi itseään koko
ajan onnettomaksi, toinen joka tajuaa etuoikeutensa olevan se, ettei koskaan
kasva aikuiseksi, vaan elää ikuisesti iloista lapsuuttaan. Samoin eräs ystäväni, joka tekee todella
arvokasta työtä perheensä jäsenenä niin syrjäisessä paikassa, ettei sitä edes postikaan juuri löydä ja
toinen jonka on valittava säännöllisesti täydellinen työskentely-yksinäisyys,
voidakseen luoda kirjoissaan muille sen maailman, jota he tarvitsisivat
vaikkeivat ehkä löydäkään.
Myös sen lasken menestykseksi, että ihminen saa ja ehtii pohtia
ajoissa rauhallisesti ja selkeästi suhteensa omaan kuolemaansa ja tehdä vielä täysissä järjissään siihen
liittyvät järjestelyt ja maallisen elämänsä jäljellä olevat valinnat. Minusta niin keskeinen asia tulisi olla
jo varhaisaikuisuudesta alkaen jokaisen suunnittelulistalla, jotta se
muodostaisi harmoonisen päätöksen sille tielle, jonka hän on sekä silloin että
koko loppuelämänsä tilannekohtaisesti kulkeakseen valinnut.
MJK