maanantai 25. maaliskuuta 2024

Saatko/annatko laadukasta koulutusta?


Olen  seurannut medioista nykyistä keskustelua ja spekulointia kaiken tasoisen koulutuksen kehittämis- tai kurjistamiskeskusteluja, näkökulmasta riippuen. Sekä tutustunut erityisesti tuntemieni alojen tutkintovaatimuksiin. Käsitykseni on, ettei niiden oppivelvollisuusiän, resurssoinnin, tutkintonimikkeiden tai vaatimustasojen  muokkaaminen, karsiminen tai laajentaminen ole vastaus mihinkään nykyisten koulutustulosten alennustilaa vaivaavaan ongelmaan. Mielestäni syy tulisi tunnistaa ja korjata täysin eri tasolta. Alasta riippumatta. Eikä maksaisi yhtään euroa käytettävissä olevaa enempää. Yli 30 vuotta testaamani ehdotus asian etenemiseksi seuraavassa: 

"Haave erilaisesta koulutuksesta" kirjani sivut 78 - 85

Tutkittava

   "Eikö tuollainen työtapa ole sellaisen teoreettisen ihanneopettajan puuhia, jollaista ei edes voi olla olemassa?” 

Sanoi opetushallituksen ylitarkastaja, kun kysyin mielipidettä tästä tekemästäni ja  työssäni käyttämästäni opetustilanteen kehittämiskyselylomakkeesta. 

   "Minusta jokainen opettaja, joka ei  ponnistele tinkimättä ja koko ajan juuri tähän työskentelytapaan, on ymmärtänyt työnsä luonteen väärin", vastasin. 

Mielipiteeni perustuu tähän kyselyyni vastanneiden yli kahden tuhannen eritasoisen ja –tavoitteisen oppijan ilmaisemiin kokemuksiin ja heidän kehityksestään huolella seuraamiini oppimistuloksiin. Vaikka tällä kyselylläni on myös yleisiä opetuksellisia ulottuvuuksia, minun kokemukseni tämän käytöstä ja soveltamisesta painottuu erityisesti ammattivalokuvaajia, -graafikoita, opettajia  ja ns. luovien alojen käden taitojen  ammattiin valmistavaan koulutukseen. Vastaajina ovat useimmiten olleet aikuiset opiskelijat, joilla on ollut kokemusta myös työelämän todellisuudesta.

Lomakkeen täyttöohjeissa painotin sen huolellista sanatarkkaa lukemista ja vakavaa paneutumista juuri omaan kokemukseensa opinnoistaan. Kuhunkin kysymykseen vastattiin ruksaamalla lomakkeeseen viisiportaisesti vain täyttäjän omaa mielipidettä vastaavin ruutu.  

Kysymyksessä ilmaistulla tavalla oltiin kulloinkin kohteena olevan opettajan työskentelyssä toimittu vastaajan mielestä:

5 = aina tai poikkeuksetta,  4 = jokseenkin säännöllisesti, 3 = tavallisesti, 2 = silloin tällöin tai joskus, 1 = ei oikeastaan juuri koskaan, tyhjä ruutu = ei milloinkaan

Faktatietoa parin tuhannen vastaajan yhteenvedoistani: Olen tavannut ja seurannut sekä opettajia, joiden työskentelyn keskiarvo tällä lomakkeella mitattuna, on ollut säännöllisesti yli neljän. Valitettavasti on löytynyt säännöllisesti myös toisia, jotka jäävät, jopa aivan omalla erityisosaamisalueellaankin, alle yhden. Surullisinta on ollut, että valtaosan opetushenkilöstöstä keskiarvo jää alle kolmeen.

Olen myös tavannut opiskelijaryhmiä, jotka eivät ole vastannet lainkaan tähän lomakkeeseen sen nimettömyydestä, vastaajan osalta, huolimatta. Erityisesti laitoksissa, joiden yhteiskunnallinen velvoite ja tavoite on nimenomaan opetustaitojen kehittäminen ja siellä saavutetun opettajapätevyyden muodollinen legitimoiminen.

Vastaajien vakavasti pohdittavaksi tarkoitetut ja 0-5 asteikolla oman käsityksensä ja tuntemuksensa mukaan ruksattavat kysymykset olivat: 

Oliko opettaja itse valmistautunut selvästi juuri tähän, sinun ryhmäsi, opetuskertaan?

Esitettiinkö kullekin jaksolle suunnitellut ja valmistellut opetettavat asiat kyllin kuuluvasti, havainnollisesti ja selkeästi?

Oliko hän selvästi päivittänyt tietonsa juuri sinun ryhmäsi aikaisemmasta osaamisesta ja tutustunut ennakkoon niihin  aikaisempiin opintotehtäviinne, joiden osaamistasosta sinun on juuri tässä tilanteessa tavoitteena edetä?

Oliko opettaja nähnyt vaivaa ja kiinnittänyt sekä koko opetusjaksoaan, että tätä nimenomaista kertaa suunnitellessaan huomiota erityisesti juuri sinun ryhmäsi todellisiin nykyisiin tai ennakoitavissa oleviin pulmiin ja teidän aitoihin kehitystarpeisiinne?

Oliko mielestäsi tässä opetustapahtumassa lähtökohdaksi otettu selvästi sinun oppimisesi, pelkän luettelomaisesti ja koneellisesti etenevän kirjatiedon luennoinnin sijaan?

Selvittikö opettaja teille uuden asiakokonaisuuden merkityksen nykyiselle tai tulevalle ammatillenne ja sen täsmällisen oppimistavoitteen, jota juuri tässä jaksossa tullaan tavoittelemaan?

Oliko jokainen oppijakson pienempi kokonaisuus looginen jäsennelty tapahtuma, jossa se uusi opittava aines käsiteltiin mielekkäästi ja tarkoituksenmukaisesti?

Käytettiinkö tähän tilanteeseen ja opittavaan asiakokonaisuuteen sopivia, tarkoituksenmukaisia  ja tuloksellisia opetusmenetelmiä?

 Käytettiinkö mielestäsi opetuksen havaintovälineitä oikein ja tarkoituksenmukaisesti, sekä juuri silloin kun siihen oli aihetta oppimisprosessin tehostamiseksi?

Käytettiinkö AV välineitä teknisesti ja visuaalisesti tarkoituksenmukaisesti ja niiden kaikki mahdollisuudet hyödyksi opetettavan asian selkeyttämiseksi?

Jatkettiinko keskeisen uuden oppiaineksen työstämistä riittävän kauan tai saitko siihen ohjatun etämahdollisuuden, kunnes sinusta tuntui, että uusi asia tai osaaminen todella selvisi sinulle?

 Käytettiinkö uuden taitotasosi kehittämiseksi sinulle tuttuja ammatillisia tai muuten selkeitä sekä asian ydintä ja tavoitetta hyvin havainnollistavia esimerkkejä?

Painotettiinko selkeästi oppimistavoitteesi avainkohtia ja kerrattiinko tai havainnollistettiinko riittävän usein osaamisesi kannalta kaikkein tärkeimmät asiat?

 Saatiinko sinut selkeästi kiinnostumaan opittavasta asiasisällöstä?

 Saitko ohjeita, miten ryhtyä myös itse ottamaan selvää tähän opetuskertaan liittyvistä keskeisistä asioista jos haluat?

 Koitko tunteen, että halusit oppia opintojakson sisällön ja työskennellä tavoitteellisesti oman osaamisesi lisäämiseksi sen suhteen?

 Saitko sen tunteen, että käsitelty asia on juuri sinun ennakoitavissa olevaan jatkotarpeeseesi käyttökelpoista tai sovellettavissa olevaa?

Saitko mahdollisuuden luontevasti keskeyttää tarvittaessa, jos halusit kysyä jotain, mitä et vielä ollut täysin ymmärtänyt?

 Pystyitkö ( uskalsitko ilmaista sen ) myös olemaan eri mieltä opetettavasta asiasta tai opetustapahtuman kulusta ja tavoitteista?  

Voitiinko eriävistä näkemyksistä tarvittaessa puhua ja yhdessä selvitellä asiaa?

 Huomioitiinko opetustapahtumassa siihen ehdottamiasi perusteltuja muutoksia, jos ne oli ensin yhdessä todettu hyödyllisiksi?

 Saitko tehtäviesi käsittelystä tunteen, että olet myös ihmisenä kuultu, huomioitu ja, sen ansaitessasi, myös arvostettu?

 Saitko tunteen, että tehtäviesi arvioinnin tavoitteena oli selvästi juuri sinun ammattitaidollisen  suorituskykysi systemaattinen kehittäminen?

 Oliko opettajan olemus ja käyttäytyminen sellaista, että se helpotti sinun mahdollisuuttasi tutustua opetettavaan asiaan ja kyseisen opetustilanteen merkitykseen urallesi?

 Oliko sinulla halutessasi mahdollisuus selvittää oppimisongelmiasi ja tavoitteitasi opettajasi kanssa myös henkilökohtaisella tasolla?

 Saitko omista töistäsi ja edistymisestäsi riittävästi ohjaavaa yksilöllistä palautetta muodossa tai toisessa?

 Saitko palautteen sellaisessa muodossa, että se selkeästi auttoi sinua opiskelusi todellisen edistymisen seuraamisessa ja sen arvioimisessa?

 Tuntuiko sinusta, että opettaja auttoi sinua kaikilla hänen käytettävissään olevilla realistisilla keinoilla ja taidoilla oman oppimistavoitteesi saavuttamiseksi?

- Antoiko opetus sinulle uusia todellisia valmiuksia oppia ja selvitä sinulle uusista pulmallisista ammatillisista tilanteista tarkoituksenmukaisilla työskentelyvalmiuksilla, -taidoilla ja -asenteilla, uuden asian pelkän faktatiedon muistamispänttäyksen sijaan?

 Otettiinko opetuksen lähtökohdiksi konkreettisia, sinulle uusia, mutta ammatillisesti mielenkiintoisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsittiin sinun työssäsi ja osaamistasollasi toimivia ongelmanratkaisuvalmiuksia ja työtapoja?

Saitko koulutustilanteissa ja sen etäsuorituksissa omakohtaisia kokemuksia ja havaintoja, joista opit, kuinka selvitä jatkossa vastaavissa tilanteissa?

 Saitko opetuksesta valmiuksia soveltaa oppimaasi myös varsinaisissa opetustilanteissa harjoitelluista poikkeavissa todellisissa tilanteissa?

 Jouduitko ( siis pääsitkö ) oppimistilanteissa tai etätehtävissä sinulle uusiin ja ainakin aluksi todella vaikeilta tuntuviin tilanteisiin ja tavoitteisiin, sekä toimimaan niissä siten, että huomasit oppineesi niistä jatkossakin käyttökelpoista tietoa tai taitoa?

Pääsitkö ( siis jouduitko ) itse arvioimaan ja perustelemaan vastuullisesti oppimaasi ja omien suoritustesi määrää ja laatua?

Opitko arvioimaan oppimiesi asioiden käyttökelpoisuutta sinun todellisissa työtilanteissasi ja sen perusteella vaikuttamaan opetuksen kehittymiseen sinulle mielekkäämpään suuntaan?

 Havaitsitko tässä jaksossa sinulle opetetuista ja oppimistasi asioista, että ne ovat sen jälkeen osoittautuneet hyödyllisiksi myös opetustilanteen ulkopuolella?

 Sallittiinko virhesuorituksia ja hyödynnettiinkö niistä kertynyttä havaintoaineistoa ja elämyksiä opetuksessa rakentavasti?

 Sallittiinko ja ohjattiinko sinua itseäsi kantamaan vastuu omasta oppimisestasi?

Saitko kiitosta ja arvostusta, kun olit ponnistellut poikkeuksellisesti oppiaksesi opetettavan asian, riippumatta siitä, oliko tulos sinänsä malliksi kelpaava tai sellaiseksi tarkoitettukaan?

Menetkö näihin koulutustilanteisiin innostuneena ja odottaen oppimiselämyksiä ja todellisia niistä koituvia valmiuksia työhösi?

 Tuntuiko sinusta tässä opintokokonaisuudessa, että sen toteutus ja suunnitelmat ovat sinun menestyksellistä ammatillista jatkoelämäsi varten, eikä vain tutkintotodistuspaperia?

 Tunnistitko tästäkin opintokerrasta selkeitä positiivisia vaikutuksia sekä ammatti-identiteettiisi, että koko elämänasenteeseesi?

Käytin, analysoin ja kehitin vuosikymmeniä tässä havainnollistamaani  kyselylomaketta ja seurasin sen vastauksia.  Tulin väistämättä tulokseen, että vastuullisen opettajan on tehtävä aina kaikki tässä luetellut toimenpiteet.  Poikkeuksetta ja ennakolta jokaiseen opetus- ja oppimistapahtumaan valmistautuessaan. 

Niillä en tarkoita suurille ja heterogeenisille sekä tietopohjaltaan täysin tuntemattomille massoille pidettyjä innostavia, viihteellisiä tai tylsiä ja vastuuttomia luentotilaisuuksia, vaan vastuun ottamista omien oppilaittensa tulevaisuuden eväistä.

MJK


sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Armo vai murha

  

Mies katseli yössä viuhuvaa räntäkuuroa sälekaihtimien läpi. Tammikuinen lumimyrsky piirsi huoneen ikkunaruutuun mielenkiintoisen kuvion.  Mustien säleitten väleissä kiisi vaakasuoraan kirkkaita juovia rajussa etelätuulessa. Valkokuultavat hiutaleet ja pulleat pisarat muodostivat öiseen ikkunaan jatkuvasti vaihtuvan viivastruktuurin, jonka huipensi voimakkaiden pihaledien pistävä vastavalo.

Vaikka hän istui tukevasti tyynyjensä varassa, illuusio pimeässä kiitävän junan ikkunasta oli lähes täydellinen. Sitähän elämän kulku perimmiltään onkin, selviytymistä tuntematonta kohti matkaavassa vaunussa. Hän hymyili vaisusti vertaukselleen. Se havainnollisti vanhan miehen nykyisen elämän. Kyytiläisenä pääteasemaa lähestyvässä junassa.

Lähipäivien televisio-ohjelmat olivat toistaneet kyllästymisen asti MOT tyylisiä raportteja Suomen vanhuushoivan jyrkkenevästä alamäestä. Todennäköisesti aivan aiheesta. Hänellä itselläänkin oli siitä tuore kokemus. Huonetoverina yhdellä syksyn sairaalaretkistä oli ollut lähtöään kipuileva potilas, jonka tuskallista kuolinkamppailua mies oli seurannut päiväkausia näkösuojanverhon takaa. Hän oli kuullut selitykset, miksi riittävän kipulievityspiikin anto sitä anovalle, on sairaalaoloissakin frekvenssiltään rajoitettu potilaan painoindeksiin. Sentit, kilot ja kello määräävät matemaattisesti, milloin kestämättömiä kipuja saa laillisesti hillitä kanyyliin ruiskutettavilla huumemillilitroilla. Ettei sallittu annos ylity, tehoaa se sellaisena tai ei. Siitä huolimatta, että lähtevän hoitotestamentissa oli elvytyskielto. Tilanteen irvokkuuden kruunasi se, että huoneen vaippa- ja hoitovaatekiintiö oli loppu, kuten pyyheliinatkin. Siksi niiden vaihtomahdollisuutta ei ollut kummallekaan hoidokille edes tarjottavissa. Akuutista eritteiden pesutarpeesta ja sen pyynnöistä huolimatta. Haju oli tietysti sen mukainen.

Öinen pohdiskelija oli eutanasian kannattaja. Vakaumus sen eettisyydestä, oli syntynyt  jo teini-ikäisenä niiden ahdistavien vuosien aikana, jolloin hän oli seurannut päivittäin isänsä syövän toivotonta etenemistä kroonikkojen osastolla.  "Kuolevien käytävälle" tuotiin potilas sen itäpäähän ja matka jatkui huone kerrallaan, voimien huvetessa. Länsipään kaikki vuodepaikat olivat hiljaisten, koomassa olevien muumioiden, valtakuntaa. Hippokrateen vala, kuolemasta puhumisen tabu ja jo silloin vanhentunut lainsäädäntö, esti ihmisarvoisen lähdön. Kuten tänä päivänäkin. 

Miehen oman palliatiivisen hoidon vaihe oli kestänyt vasta pari vuotta. Tarpeeksi kauan, jotta kaikki tarpeelliset asiakirjat ja lähtökäytännöt tulivat suunnitelluiksi ja tehdyiksi. Lähes kaikki perikunnan harmeiksi muutoin jäävät asiat, oli hoidettu pois ajoissa. Hänellä oli siitä hyvä mieli. Mies koki saaneensa elämältään valtavan paljon enemmän, kuin ikinä olisi osannut toivoakaan. Hän oli sekä henkisesti että fyysisesti valmis lähtöönsä. Mutta sen saattaminen loppuunsa harmonisella ja lohdullisella tavalla, askarrutti häntä jatkuvasti.

Hän ounasteli, että hyvänkin elämän loppuvaiheen käänteinen irvikuva kohtaisi vääjäämättä yhteiskunnan hoivapalveluiden varaan jättäytyvää. Siksi hän oli päättänyt ratkaista oman hyvästelyaikansa toisin. Eutanasian salliva laki ei ehtisi Suomessa toteutua, 2.11.2023  käynnistetystä kansalaisaloitteesta huolimatta. Lain kirjainten ja sisällön monimutkaisuudesta, siinä ei voinut olla kysymys.  Miehen mielestä tilanne oli aivan käsittämätön maassa, jossa  on voimassa esimerkiksi virallisen sukupuolensa vaihdon kerran vuodessa pelkällä asianomaisen omalla ilmoituksella mahdollistava laki.  Muttei oikeutta henkilökohtaisen lähtötapansa ja -aikansa valintaan. Edes sietämättämiä ja turhia kärsimyksiä  kokevalle.  

Öistä maisemaa katseleva vanhus mietiskeli, että eutanasian kaltaiseen "rikokseen" valmistautuvan on tutkittava ja suunniteltava  huolellisesti, kuinka pääsee aikanaan tavoitteeseensa, ketään toista tilanteeseen velvoittamatta ja murhaepäilylle altistamatta.  Jos omat voimat ja taidot sen toteuttamisen silloin mahdollistavat. Oikeus toivottuun lähtöön maallisesta vaelluksestaan kauniina kevätpäivänä, nukahtamalla väsyneenä ja rauhallisesti kauniin musiikin soidessa ja hyvästeltyjen läheisten läsnäollessa, on Suomen kaltaisessa "maailman onnellisimmassa maassa" edelleen kaikilta kielletty tavoittamaton haave.

MJK


keskiviikko 17. tammikuuta 2024

Uhkasta unelmaksi

 


Kirjoitin viimeksi tekoälystä vuosi sitten. Ennustin nopeaa kehitystä, mutta erehdyin. Muutos on hurjintakin ennustetta monikertaisesti nopeampi. Vuosi kuin silmänräpäys. Tänään maailma on jo täysin toinen. Kaikessa, mutta sekin on vasta alkua. Koska nyt tekoäly itse kehittää tekoälyä valon nopeudella.

Valokuvaajillakin asenne siihen laahaa usein perässä, tapansa mukaan. Syytetään aikapulaa, tietopulaa, resurssipulaa......... vaikka kysymys on joko laiskuudesta tai pelosta. Perinteinen pupun pään piiloitus vaaran uhatessa. Siihen ei nyt olisi varaa. Paitsi jos tavoitteena on tekosyy työurastaan luopumiselle. Tämä AI-juna tulee puskemaan läpi kaikkien esteitten ja uskomusten, asetetaan sen kiskoille millaisia esteitä tahansa. Siksi sen kulusta tulee olla niin tietoinen kuin mahdollista. Sekä hypätä kyytiin, omasta päämäärästään riippumatta.

Ammattivalokuvaajilla on kysymyksessä kaksinkertainen kohtalon hetki. Meneillä on edelleen se radikaali tekninen välinemuutos, joka toi ja tuo kentälle lukemattoman määrän alan perinteisestä ammattiosaamisesta  tietämättömiä  tai siitä valittämättömiä spekulatiivisia kilpailijoita. Nyt potentiaalisten uhkien joukkoon tunkeutuu vastustamattomalla volyymilla myös visuaalisen maailman tavoitteitten ja vaatimusten visuaalisen ilmeen uuden sukupolven kysyntä. Erityisesti epätodellisuuden.

Valokuvaajan on tulevaisuudessa kohdattava, halusi tai ei, se todellisuus, että finninaamainen rippipoika haluaa kuvaansa ruskettuneen persikkaihon ja voimanostoon sopiva morsian hennomman varren tai suuremmat silmät. Vain koska sen voi tehdä. Kuten myös sen, että mainostaja ei halua maksaa brändinsä vetovoimaiselle ihmistunnushahmolle vuosikausia nousevia mallipalkkioita. Poliitikko ei suostu käyttämään kuvaa, jossa hänen puhetilaisuutensa oli tyhjä, eikä esiintyvillä artisteilla ole  enää aikaa yhteiskuvaan tulevan kiertueensa muiden esiintyjien kanssa.

Valokuvaajan tehtäväksi jää valinta, taistellako tuulimyllyjä vastaan, vai hankkiako itselleen myös vaatimuksia vastaava osaaminen ja asennemaailma. Maailman kehitys ei tule hidastumaan sellaisten rajallisten ammattiryhmien kuten fotarit, journalistit, taittajat, kuvittajat, kirjailijat, puheiden kirjoittajat, mainoscopyt, sarjaohjelmien kässärien tekijät jne...toivomuksesta tai tarpeista. Sensijaan heidän  ammattilaismääränsä  tulee putoamaan pieneen osaan vielä vuosi sitten vallinnesta työllisyydestä.

Se vanha totuus ei tule muuttumaan jatkossakaan, ettei millään alalla voi pärjätä taloudellisesti ja eettisesti kunnolla kukaan muu kuin se, joka osaa ja voi tarjota tuotteita tai palveluita, joiden kysyntää on riittävästi, eikä kukaan muu osaa tai pysty hänen vaikusalueellaan niitä tarjoamaan.  Valokuvaajalle se tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että ammatillisen henkiinjäämiskilpailun painopiste siirtyy kiihtyvästi henkisen kyvykkyyden kentälle, koska tarvittavan tekniikan hankinta ei ole enää ammattilaisia joskus suojannut kustannuskysymys. Kameran hinta tai studion koko ei ole jatkossa vastaus, vaan korvien välin käyttö ja oman osaamisensa kokonaisvaltaiseen kehittämiseen käytetty työpanos. Siinä olemme kaikki taas kerran aikaisempaa  tasa-arvoisemmassa maailmassa. Osoite tai varallisuus ei ole enää este taitojohtajaksi kasvamiselle. Kaikki tieto on myös kaikkien ulottuvilla, lähes kustannuksitta.

Minulle se tarkoittaa valokuvauksellisen, esteettisen, eettisen, psykologisen ja taloudellisen taidon palautumista myös ammattikuvaajan tärkeimmäksi pääomaksi. Toteutumistaan odottava unelmani.

MJK