Viikonvaihde kiirellisen terveydenhoitojärjestelmämme tarpeettomana kuormittajana on taas takana. Itse asiassa muutaman viikon akuutti jakso taakse- ja eteenkin päin. Määrättömät tunnit eri osastojen odotushalleissa mahdollistivat minulle terveellisen pysähtymisen, omien tekemisteni pohtimisen ja oli tuloksellistakin, mielestäni. Sain jäsenneltyä mielenrauhaani tukevaan muotoon useita aivoihini takertuneita suuria kysymyksiä. Sain myös korvaamatonta aivolainaa useilta viisailta lähiystäviltäni, joita kiusasin ahkerasti samoilla kysymyksillä.
Totesin Acutan ylitäydessä odotussalissa, että edustin siellä selkeää, lähes katoavan pientä ikävähemmistöä todellisista avun tarvitsijoista. Siksi muotoilin odotusajanvietteekseni pohtimani kysymyksen seuraavasti:
Mitä ovat sellaiset merkitykselliset asiat, tunteet, teot ja suunnitelmat, jotka pitävät minut vielä tällä hetkellä kiinni elämässä ?
Lähtöasetelma tähän on lähes miljoonalla maanmiehelläni sama. Yhteiskunnallinen velvoitteemme ja merkityksemme kansantaloudellisesti tai henkisesti tuottavan työn tekijänä sekä verokertymän pikkupurona on hoidettu kunnialla loppuun. Väestön lisääminen samoin. Läheiseni eivät enää tarvitse läsnäoloani. Se on jopa hieman häiriöksi lisääntyvän hoitotarpeeni ja heidän arvoistaan usein poikkeavan ajankäyttöni vuoksi. Verottajalle menevä osuus eläkkeestäni ei vastaa hoitokulujani maamme hyvässä, mutta kalliiksi tulevassa terveydenhoitojärjestelmässä.
Olen siis järjestelmän nettosaaja ilman teoreettistakaan mahdollisuutta olla enää, ainakaan taloudellisesti, sitä rikastuttava kansalainen. Äänestysoikeus ja -velvollisuus ei riitä olemassaoloni kantavaksi voimaksi. Varsinkaan sellaisten poliittisten päättäjien, joiden toimista maamme tulevaisuus riippuu. Huomasin, etten muista ainuttakaan vaaleissa äänestämääni päättäjäehdokasta, joka olisi myös tullut valituksi. En siis tue myöskään kansan valtaosan tahtoa ja tarpeita. Totesin, että on syytä selvittää omansa, jotta edes jonkun tarpeet tulisivat tyydutetyksi.
Parisuhteen tärkeys ja merkitys tuli, aika luonnollisista syistä, ensimmäiseksi pohdintojeni kohteeksi. Siitä sisäistin nyt sellaisen hierarkisen järjestyksen, joka olennaisesti helpottaa jatkossa elämääni suhteessani sekä lähimpiin, että kaukaisempiin parisuhteisiini. Siis myös perheeni ulkopuolella. Löysin yksinkertaisen periaatteen, joka epäilemättä helpottaa asenteitani ja valintojani sekä suhteissani muihin, että omaa käytöstäni kaikissa suhteissani, riippumatta niiden"läheisyydestä". Tärkeimmäksi edellytykseksi, minkään tavoitteisen hyvän parisuhteen syntymiseen valikoitui keskinäinen kunnioitus. Jos se puuttuu, mitään arvokasta ja rakentavaa siitä suhteesta ei voikaan syntyä. Vasta sen löydyttyä voi muille tärkeille ominaisuuksille syntyä edes kasvupohjaa. Esimerkiksi luotettavuudelle, sitoutumiselle, ulkoiselle olemukselle tai vaikkapa seksikkyydelle. Ilman molemminpuolista kunnioitusta noilla muilla ei ole todellakaan mitään käyttöä, eivätkä ne korvaa sitä tärkeintä ominaisuutta.
Seuraavaksi keskityin eläkeläisen päivittäisten toimien merkityksellisyyteen. Huomasin itselleni ja työelämän haasteista jo vapautuneille vertaispohtijoilleni olevan edelleen elintärkeätä työskennellä tavoitteellisen ja kesken olevan, mutta määritellyn projektin viitekehyksessä. Pitää almanakkansa bookkaukset itselleen sopivassa frekvenssissä, mutta edelleen olemassa ja järjestyksessä. Satunnainen puuhastelu, ilman määriteltyä suuntaa tai päämäärää ei tuota kenellekään meistä sellaista elämisen tunnetta, joka pitää valppaana ja avoimena. Kulunut sananparsi väittää, että matka on tärkeämpi kuin perille pääsy. Mielestäni matka, joka tehdään ilman selkeää tavoitetta ja tietoisesti valittua suuntaa, se ei tuota edes tarvetta olla olemassa. Sehän ei voi johtaakaan minnekään. Oravanpyörän jo jättäneellä ei ole tarvetta tehdä matemaattisesti mitattavaa euromäärää tai ansaita tekemisellään suurta julkista tai ammatillista arvostusta. Silloin on minusta jopa paremmat edellytykset nauttia matkasta ja sen tuloksista.
Mietin myös, mitä olisivat sellaiset teot, jotka toisivat pitkän taipaleen jo tarponeelle kulkijalle edelleen rauhan, tyytyväisyyden tai jopa onnen tunteita. Ainakin pieni ja oivaltava arkipäivän huumori olisi sellainen. Ansaittu väsymys hyvin käytetyn pitkän työpäivän jälkeen samoin. Luottavainen ja lämmin käsi omaasi tarttuneena. Tunne joka syntyy harmonian ja kauneuden näkemisestä tai kokemisesta. Läheisen ihmisen muukin ihokosketus. Omilla käsillä aikaansaatu tulos. Kirjoittamisen tai pohdiskelun synnyttämä sisäinen oivallus. Auringonlasku nuotion yli katseltuna tyynellä rannalla. Se kun menee tuulella metsään, hengittää rauhallisesti ja kuuntelee suljetuin silmin erilaisten puiden havinaa ja suhinaa.
MJK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti