Osallistuin ensimmäistä kertaa fb keskusteluun. Noudatin ketjun aloittaneen ehdotusta katsoa määrättyä sivua ja esitin oman näkemykseni siitä. Olin luullut keskustelun fb.ssä tarkoittavan erilaisten mielipiteiden esille tuomiseen tavoitetta ja oikeutta. Opin, ettei se niin olekaan. Ainakaan siinä ryhmässä, jossa tuo keskustelu käytiin. Olin kyllä kuullut kommentoija-aktiivisemmilta, että mielipiteen- ja sananvapaus fb ssä tarkoittaa sitä, että on samaa mieltä kuin keskustelun käynnistäjä. Piti se asia kuitenkin itse kokeilla. Vanha klisee makuasioista kiistelystä sai uuden muodon. Makuasioista ei saa olla fb:ssä eri mieltä. Nimittäin jos on, niin lukuisat toisin ajattelevat alkavat nähdä valtavasti vaivaa sinun käännyttämiseen heidän kannalleen tai asettavat suuhusi sanoja joita et ole edes ajatellut. Vain osoittaakseen kuinka tyhmä ja väärässä olet.
Kuuluin vuosikymmeniä yhteisöön joka tehokkaasti kasvatti jäsenissään erilaisuuden hyväksymistä. Ja kuulun ainaisjäsenenä yhteisöön, jossa erilaisuuden hyväksyntä on niin keskeinen arvo, että toisin ajattelevat väittävät siitä tehdyn siellä normin. Myös siten ajattelevat hyväksytään siellä luonnollisesti mukaan jäsenyyteen. Eikä kummassakaan tuhlata yhteistä arvokasta aikaa toisten väärässä olon todisteluun. Vaan nautitaan ja opitaan juuri siitä erilaisuudesta.
Erilaisuus on rikkaus, mutta se tapetaan kuolleeksi kirjaimeksi silloin, kun se on sallittua vain siinä tilanteessa jos kaikki ovat samalla tavalla erilaisia. Silloin se tosin on myös väärä sana.
Erilaisuutta olen omassa elämässäni pohtinut usein. Erityisesti silloin, kun olen huomannut olevani ainoa jonkun asian eteen toimiva tai sitä julkisesti kannattava. Tehdessäni valintoja, joiden olen tietänyt johtavan mielipidekonflikteihin tai jopa vastentahtoisiin muihin kokemuksiin. Luulin kauan, että kaikki ihmiset kokevat samoin oman erilaisuutensa, mutta opin, ettei sekään ole niin. Erilaisuuden vapautta on myös olla samanlainen. Liittyä niiden mielipiteeseen joiden joukkoon uskoo haluavansa. Tai joiden arvostusta tavoittelee.
Eläkeläisen juridinen ja taloudellinen status on tuonut käyttööni aivan uuden erilaisuuden vapauden. Vaikka olenkin käytännössä kokopäivätyössä. Hyvin pitkinä työpäivinä. Ja ilman ns. palkkaa tai muutakaan verotuksen piirissä olevaa korvausta. Siis hyvin erilaisena työvoimana. Siitä huolimatta, että työskentelyni sisäinen ja julkinen tavoite on pääsääntöisesti tuottaa hyvää lisäarvoa työni kohteille, kuten varsinaisessa työelämässäkin. Mutta sisältäen sen vapauden, jota yrittäjätoiminnassa ja palkkatyössä ei juurikaan kohtaa. Vapauden työskennellä vain voimiensa mukaisesti ja itse valitsemansa kohteen hyväksi. Se ei tarkoita vapaata ajelehtimista tekemisestä toiseen, vaan täysin suunnitelmallista ja tavoitteellista työpanosta siitä koituvinen vastuineen. Mutta aivan uudella tavalla tyydytystä tuottaen. Erilaisuudesta ja vapauden illuusiosta huolimatta.
Uutta vapautta on nyt käytössäni todella monenlaista. Vaikken olekaan vapaa inhimillisistä eettisistä arvoista ja kohtuudesta. Ei tarvitse huomioida, kenen etupiirin normien mukaan on elettävä, jopa pukeuduttava. Ei tarvitse valita sanojaan ja toimiaan minkään ryhmän julkiseen mantraan kuuluvasti. Ei tarvitse valita omien resurssiensa käyttöä taloudellisen henkiinjäämiskaavan ehdoilla. Ei tarvitse laulaa leipäsi maksavan lauluja. Koska olet itse nykyisen leipäsi työvuosinasi kerännyt. Ei ahdistua eikä loukkaantua jos olet mielestäsi väärin ymmärretty tai kohdeltu. Eikä käyttää aikaa ja voimia sen asiantilan korjaamiseksi. Ei tarvitse käännyttää ketään minkään asian tai aatteen puoltajaksi. Saa iloisesti antaa kaikkien valita ihan itse, haluavatko avata silmäänsä ja löytää tiensä vai jatkaa omassa pimeydessään vaeltamista. Jokaisen pimeys kun on vain heidän omassa päässään ja omien valintojensa lukitsemina. Vapautta on myös iloita avoimesti jokaisen kanssavaeltajan kasvusta suurempaan ilmaisemisen ja osaamisen vapauteen ja omaan erilaisuuteensa. Vapautta on iloita siitä, että juuri sitä tavoitetta saa ja voi tehdä eläkeläisen erilaisilla työvalinnoilla. Nyt, valon vuotena.
MJK
Taidan olla tästä eläkkeellä olemisen vapaudesta Matin kanssa samaa mieltä. Hänen oppilaanaan meillä meni sukset ristiin monessa asiassa ja tunsin itseni silloin väärinymmärretyksi ja kohdelluksi hänen taholtaan, koska en pitänyt (enkä pidä vieläkään )hyvän valokuvan ensimmäisenä kriteerinä kuvaajan teknistä suoritusta., joka minusta oli ja on yhä vain väline ja määräytyy aiheen ehdoilla. Pelkästään teknisillä arvoilla, vaikka kuinka loistokkaasti toteutetut kuvat jättävät vain tyhjän jäljen , toin sen varmasti silloin esiin tavalla ja toisella , josta seurasi se ettei hän minua arvostanut ja toi sen varsin selkeästi tiettäväksi paitsi minulle myös opiskelukavereilleni. Seurasi epävarmuutta ja epätoivon hetkiä ja olin lopettaa koko opiskelun jännittäessäni hänen neliönjuuri ym kuulusteluja joilla hän minua pommitti jo niin paljon, että tunaroin hänen antamansa kuvaustehtehtävät järjestäen jossain vaiheessa , mikä ei parantanut hänen käsitystään ninusta lainkaan ja minkä hän teki selväksi myös vuosikurssimme yhteisissä kritiikkitilaisuuksissa. Jotenkin selvisin , itseasiassa onnistuin esinekuvauskurssin tehtävissä ja pidin niiden tekemisestä kun pystyin tekemään ne visuaalisesti itseäni kiinnostavista aineksista. Myöhemmin saatuani tehdä mieleisiäni töitä oli pakko sukeltaa melkein kylmiltään Avotakan suurien sisustusjuttujen ja kansien kuvaamiseen ja selvitä niistä kunnialla ei Matti enää kummitellut mielessäni, tosin lopputyökin jäi tekemättä kun työelämä vei mukanaan. Enkä voi syyttää Mattia kaikesta , varsin monella opettajistamme oli käsityksiä miesten paremmuudesta valokuvaajina, joku ilmoitti jo aluksi että hänen mielestään pystykuvat on huonoja mutta siitä huolimatta niitä tein, yksi taas ilmoitti ohikulkiessaan kun olin kuvaamassa esineasetelmaa koulun studiossa, etä ainoa oikea valo on luonnon valo...
VastaaPoistaNo, nyt vielä paljon myöhemmin kun olen sairaseläkkeellä muistelen viimeisten aikojen työkaveriani ja ystävääni, elegantteja kuvia tekevää nuorta Matin koulusta tullutta valokuvaajaa (ym monilahjakas kun on), tiedän että kyllä sieltä Matin koulusta on tullut kaikinpuolin hyviä ja taitavia valokuvaajiakin.
Huomaan myös olevani Matin kanssa samassa tilanteessa vapaana työelämän paineista ilman että mikään instanssi estäisi sanomasta ja tekemästä niinkuin parhaaksi tunnen. On kai aika meistä särmiäkin hionut, niin ettei tarvitse kaikenaikaa olla omissa poteroissaan puolustamassa näkemyksiään hyvistä valokuvista, niitä kun on niin erilaisia, kuten valokuvaajiakin
Kiitos hyvästä blogeistasi, olen niitä lukenut, kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta keskustelu on aina tarpeellisempaa kuin hymistelevä tyhmämielisyys..Hyviä ja puuhakkaita eläkevuosia, elämässä kun ei ole siltä osin valittamisen aihetta!
Kivaa, että valokuvaus jaksaa olla kiinnostuksesi kohteena edelleenkin, kuten minullakin. Juuri noita tunteita, joita koit kouluaikanasi tarkoitin blogini sanoilla muistakin vastentahtoisista vaikutuksista valinnoilleni. Minusta kun oli silloinkin kouluttajan velvollisuus, oman pahoinvoinnin hinnallakin, vastata siitä, että oppija saa tarkasti senhetkistä osaamistaan vastaavan reaalitiedon ja vuosien tutkinto antaa juuri ja hyvin tarkasti ne ammatilliset valmiudet, joita vaativissa työelämän toimeksiannoissa edellytetään. Kuten muusikoillekin, ei heidänkään tutkintonsa inspiroivin osa ole musiikin teoria tai sadat tunnit eri sävellajien skaaloja pimputtaen. Muttei sitä ilman kuukausipalkkaurakaan urkene. En liioin itse nauttinut todellakaan omissa opinnoissani neljästä vuodesta hiilipiirustusluokassa, vaikka ymmärsinkin jo työelämässä olevana raa-an visuaalisen hikipunnerruksen jalostavan vaikutuksen.
VastaaPoistaEdelleen siinä elämäntehtävässäni, koulutuksessa pysyen, tämän päivän valokuvaajan tutkintosuoritukset ovat todellakin aivan liian usein esimerkkejä siitä kun hyvän jätkän syndrooman vaivaamat ja työelämän raakuutta kokemattomat epävarmat ja vastuuttomat kouluttajat mielistelevät laiskoja ja lahjattomia, joista tulee sitten niitä työkkärin elättejä tai niitä joilla on kunnon toimeksiantojen puuttuessa aikaa pohdiskella teknisen osaamisen tarpeettomuutta, vaikka juuri sen puutteen takia töitä ei heillä olekaan.
Vielä musiikin ja tekniikan puolella pysyäkseni, minkähän takia hyvät muusikot eivät soita Hobby hallin postimyynnistä ostetuilla laitteilla, joissa on myös ledimetronomi ja säestys on automatisoitu ja rumpukonekin valmiina napin takana. Saman teknisen osaamisen ja huippukaluston, kuin sinun aikanasi isolle dialle tarvittiin, osaamisella, digiin sovellettuna olisi todella paljon aitoa kysyntää, eikä tarvitsisi aina aikakausilehteä selatessaan lähinnä kokea myötähäpeää ammattinsa sekä visuaalisen että teknisen nykytilan takia. Jota ei mukaluovuuden ja mukaiiliksen taakse piiloutuminen yhtään pelasta.
Onneksi on olemassa myös ne valokuvaajat, jotka ovat ymmärtäneet osaamisen arvon ja nauttivat nyt sen tuomista ammatillisista mahdollisuuksista ja kansainvälisestä kilpailumenetykseen liittyvästä arvostuksesta. Minulla onneksi on nyt työssäni edelleen ilo juuri sellaisten ja siihen ponnistelevien kanssa päivittäin työskennellä ja lopettaa vasta sitten, kun siihen ei osaamistani enää tarvita. Sitä tosin ei ole vielä edes ennakoitavissa.
Mehukellarikirjailija, tule vaikka joskus mukaan ryhmämme kuvauskeikalle seuraamaan tämän päivän työn iloa, jos jaksat ja haluat. Kutsuni on voimassa. MJK
Heippa,
VastaaPoistaKyllä aikakausilehdissäkin on vielä kovan tason kuvaajia, ongelmia on siinä että työmäärä on valtavaa ja tavarataivaskuvauksissa menee hyvää työaikaa kun työnantajat "säästävät" ja pestaavat kuvaajiksi freelancereita jotka suostuvat luopumaan tekijänoikeuksista ja suostuvat tekemään kuvauksia alle torihintojen. Samanlaista on toimittajillakin, yt-neuvottelujen tuloksena potkitaan jo yli nelikymppisiäkin erittäin ammattitaitoisia ja työhönsä motivoituneita toimittajia pellolle ja tilalle otetaan keitä vaan halvalla saadaan ja jotka suostuvat mukisematta miltei mihin tahansa. Kuvitellaan ettei laadulla ole väliä ja kuvaajat ovat eräänlaisia monistuskoneita ja etäispäätteitä ilman aivotoimintoja. Se tie on kuitenkin pian katsottu loppuun ja sitten ihmetellään kun lukijamäärät vähenevät...
,