keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Mietteitä kuvien ja sanojen synnystä, kilpailukuvista osa 3




Olen ollut lähiaikoina sekä satojen hääkuvien kilpailujyryssä että useassa alan tittelisarjavalmistelijan pohdintatukena ja lisäksi nähnyt eri osallistujilta useita muotokuvakilpailuun lähteviä valokuvia. Minua on askarruttanut  paljon kunkin kolmen eri käytön kuvien selkeä tuottolähtökohtien erilaisuus. Siitä seuraavassa.
Siis oma käsitykseni, jos joku saa siitä viitteitä omiin osallistumisiinsa, se on tietysti lisäbonus.

Vuoden hääkuvakilpailu oli silla tavalla  erityisesti minun mieleeni, että lähtökohtana on todellinen todistettavissa oleva tuore perhetapahtuma, eli kuvien tarkoituksena oli antaa realistinen kuva tällaisten kuvien todellisesta nykytasosta.  Myöhemmin selvisi, että palkittujenkin joukossa oli sellaisiakin kuvia, joita asiakas ei ollut edes nähnyt, ja siten niitä voitiin tulkita ennen julkaisemattomiksi. Minusta sellainen kuva, jota ei ole edes hääpari nähnyt ja heidän julkiseksi riittikuvakseen hyväksynyt, ei kuitenkaan vastaa tämän kilpailun henkeä.  Vain todellisen mallin todelliset valinnat ovat minusta ainoat eettisesti kelvolliset tässä nimenomisessa teemakuvakipailussa.  Mallien tunnetilan  dokumentti perhekalleudeksi tallennettuna on sellainen tilanne, jossa asiakasyhteistyö on poikkeukselisen herkkä ja vaativa  valinta, nimenomaan julkiseen levitykseen.

Eräät valokuvaajat olivat tulkinneet sääntöjä siten, että vain sellainen  ennen näkemätön kuvaratkaisu täyttää tähän osallistumisen  kriteerit.   Ja jotkut muut protestoivat jälkikäteen yhdestä palkitusta, koska usea ulkopuolinen oli sen jo nähnyt valokuvaajan nettisivulla. Nettiaikana minusta tällainen julkaisemattomuusrajoite on syytä poistaa jo vanhentuneeena. Onhan selvää,  että kaikki hääkuvat on tehty mahdollisimman laajaa ja nopeaa levitystä varten, eikä minusta kuva parane tai huonone sillä, onko sen nähnyt vain asiakasperhe ystävineen tai satatuhatta muutakin eri medioissa.

Myös se, että aikaisemmin missään muodossa julkistetun kuva tekijä on ehkä silloin mahdollisesti jonkun jyryläisen tiedossa ja arviointi olisi siitä syystä puolueellista, on jokaista jyryä ja jyrylaista halventavaa ajattelemattomuutta.  Onhan maailma pullollaan sisällöllis-taiteellisin perusten pidettyjä kilpailuja joissa kilpailijoiden henkilöllisyys on aivan normaalia ja luonnollista olla yleisessä tiedossa.  Olisihan jokseenkin naurettavaa, jos vaikkapa soitto- ja laulukilpailufinaalisssa osallistujien olisi esiinnyttävä pussi päässä tai sermin takana.  Tai taitoluistelijat  kilpailemassa  kaikki samassa asussa ja mustavisiirinen umpikypärä henkilöllisyyttä kätkemässä. 

Paljon arveluttavampaa minusta on varsinaisten asiantuntijoiden sijaan erilaisten valokuva-alan ulkopuolisten julkkiksien käyttäminen ainoana tuomarina alamme suuripalkintoisimmassa ja eniten mediajulkisuutta saavassa kilpailussa. Se on mielestäni aivan yhtä päätöntä kuin  olisi esimerkiksi tunnetu tv kasvon käyttäminen taitoluistelutuomarina  sillä perusteella että osaahan hän luistella ja on nähnyt ennenkin kyseisen lajin kilpailun tv:ssä.  Valokuva-alan  keskeisen yhteistoimintajärjestön sortuminen tällaiseen itsensä aliarviointiin lienee näitä tämän nuoren taiteen/taidon kasvukipuja. 
Tulos on sitten näkynyt palkittujen osaamistasossakin, muutamin hyvin harvinaisin poikkeuksin.  Minusta myös valokuva-alalla olisi syytä  ottaa edes hieman opiksi  taitoluistelun ja vaikkapa tanssikilpailujen lisäksi sellaisten käyttötaiteeellisten kilpailujen kuin esim. musiikki, arkkitehtuuri, kirjallisuus ja vastaavien  perusosaamisvaatimuksista , joissa kilpailutyön ammatillinen osaaminen on varmistettu ja punnittu jo ennen loppusuoralle pääsemistä.  Kukaan asiasta päättävä ei vain uskalla tällaista ääneen sanoa, ettei  tule leimatuksi  kulttuurin viholliseksi tässä yhden oikean näkemyksen  valokuvakulttuuri-ilmastossa.  Siitä on myös erinomainen esimerkki nytkin Yle teemalla pyörivä ohjelma, Valokuvauksen huiput, joka, monista erinomaisista ansioistaan huolimatta, on käsittämättömän yksisilmäisesti koko  maailman valokuvaajien kirjoa luokitteleva.
Eli kaikki ”huiput” löytyvät vain yhden genren kuvaajista. Jolla tavoitteellisesti pönkitetään edelleen valokuvataiteen ja -taidon välistä keinotekoista muuria.  Minusta kummankin lähestymistavan hedelmällinen yhteistyö ja keskinäisen arvostuksen lisääminen tietoa ja osaamista lisäämällä, olisi ainoa tie  tämän ilmaisumuodon nostamiseksi muiden taiteiden kanssa edes osaamisvaatimuksiltaan yhteismitallisemmaksi.

Mainitsemassani hääkuvakilpailussa oli kolme eri sarjaa studio, miljöö ja fantasiakuvien sarja.
Juuri osaaminen, eli minun mielestäni aivan liian laaja ammatillinen osaamattomuus oli jokaisen sarjan kuvissa suurin ongelma.  Sarjojen loppusuoralle päässeiden noin kymmenen kuvan loppukilpailuryhmä sarjaa kohti oli  kuitenkin harvinaisen yksimielistä siitä huolimatta, että kaikki neljä tuomaria valitsivat loppusuoran kuvansa toisistaan riippumatta.  Eli laatu erottuu aina. Myös asiakkaat löytävät sen kyllin pitkässä juoksussa.  Olen tavannut määritellä, että hääkuvaaja saa varmuuden laatutasostaan vasta noin 25 vuoden  toiminnan jälkeen, kun nuoret valitsevat hääkuvaajakseen saman kuvaajan, joka otti heidän vanhempiensakin hääkuvat. Se on myös mahdollista vain, jos kyseinen kuvaaja on samassa ajassa kehittynyt riittävästi kohtaamaan tämän uudemman sukupolvenkin vaatimukset ja tyylitoiveet.

Auttaakseni sellaista tälläiseen sarjajakoon osallistuvaa vakavaa valokuvakilpailijaa, kerron oman käsitykseni siitä, millainen kuva on kovaa valuuttaa kussakin sarjassa. Kaikilta kilpailumenestystä tuovilta kuvilta luonnollisesti vaadittavan wow efektin lisäksi.

Studiomuotokuvilla on mielestäni vain yksi aikaa kestävä ja tyylien muutoksiin sopeutuva toteutusfilosofia. Valo, varjo ja mallin/mallien oma karisma. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Ylivertaista valaistuksen  ja valotyylien hallintataitoa. Ehdottomasti ja pakosta persoonallisen näköistä mallia ja  kuvasta selkeästi tunnistettavissa olevaa  tunnetilaa  sekä sommittelun ja  poseerausasentojen monipuolista sekä teoreettista että käytännön hallintaa.  Lisäksi kuvaajan syvällistä paneutumista kuvaushetken ennakkovalmisteluihin ja laukaisuhetken valintaan.
Vuoden hääkuvaksi nyt valitussa kuvassa on tästä juuri selkeä esimerkki,  jonka arvoa aika ei tule muuttamaan  tyylittömäksi tai kömpelöksi pitkässäkään juoksussa.

Miljöömuotokuvissa on mielestäni aivan keskeisessä roolissa koko kuva-alan jokaisen neliömillin ja rajauksen osuus malliin/malleihin  ja tapahtuman todellisuuteen  liittyvän kertovan sisällön todentajana.  Valaistuksen ja kontrastin kohtuullisen hallinnan ja  pääaiheen korostamisen lisäksi.  Siis solistin hallittu erottuminen miljöön säestyksestä. Luonnollisesti studiokuvissakin vaadittavan mallin ohjauksen ja mielenkiintoisen tunnistettavan tunnetilan ja tilanteeseen sopivan asennon lisäksi.   Tämän kerran hääkuvakilpailun miljöösarjassa arvostettiin siis erityisesti todellista ja malleihinkin liittyvän luonnollisen todellisen miljöön osuutta, eksoottisen, muualla kuvatun, taustapaikan ja studiossa siihen istuvan valaistuksen  rakentelun ja shoppamalla yhteen liitetyn sijaan. Kuvan mahdollisesta lisädramatiikasta huolimatta. Miljöösarjan  tämänkertaisen voittajan ansiot näillä kriteereillä on helppo havaita, kuvan teknisistä puutteista huolimatta.

Fantasiamuotokuvissa tulee menestykseen pyrittäessä mielestäni, edellisten osaamisten ja huomioonottamisen lisäksi, kiinnittää erityistä huomiota siihen,  että  kuvan koko pinta-ala viestii sellaista fantastista olotilaa, joka on mahdollista vain valokuvassa. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, ettei kuva näytä vain selkeästi väärään miljööseen vietyä tai muutoin muuhun tavalliseen taustaan shopattua hääparia.  Tämän kerran kyseisen sarjan kuvista aivan valtaosa oli kuitenkin niitä.  Uutta monipuolisempaa ja fantasiahenkistä , mutta pariin sopivaa ja heistä oikeasti kertovaa ajattelua ja kunnollista tekniikkaa toteuttava kuva olisi ollut selkeä voittajaehdokas, mutta kun sellaista ei ollut, sai voittajakuva paikkansa hieman jopa vastuksen puutteesta johtuen. Mielestäni kunnon fantasiakuvassa on myös olennaista niin puhdas osaamistekniikka kaikkien elementtien osalta että niiden keinotekoista joutumista kuvaan ei osaamattomuus korosta. Esimerkkeinä hallituista ja sopusuhtaiaisista fantasiakuvista löytyy esimerkiksi Oskari Hellmanin useista asiakastyösarjoista.

Tällä hetkellä sisään menossa olevassa Vuoden muotokuvaaja kilpailussa  kaikki edellä kertomani osaamiskriteerit ovat luonnollisesti sellaisenaan voimassa ja sarjajaossa kannattaa lukea vaikka suurennuslasilla  ja aivan sanatarkasti kunkin sarjan säännöissä olevat ohjeet. Näennäisestä pituudestaan huolimatta ne ovat erinomainen kartta menestystä niissä kisoissa janoavalle. Siihen ei sitten tarvita enää kuin kartan soveltaminen todelliseen maastoon eli käytännön kuvavalintaan. Usein myös itse kuvaustapahtumaankin juuri tässä kilpailussa menestymiseksi.

Keskeinen ero tässä kilpailussa verrattuna edelliseen esimerkkiin on se, että se ei ole sidottu todelliseen asiakastilanteeseen, joten mahdolisuus kuvata kuvat sitä varten ja etsiä samalla tavoitteellisesti sekä lahjakkuutensa, että tekniikkansa ja luovuuutensa rajoja voi tulla tässä palkituksi jopa ylenpalttisesti.  Ellei ehkä palkintosijoilla, niin kuitenkin sillä että ammattivalokuvaajalle  syntyy uutta kokemusta ja omien rajojensa siirtoa edes jonkin verran.  Ja lisäksi kuvien arvioinnin seuraamisesta erinomainen katsaus aktiivisten kolleegojen tämänhetkiseen tuotantoon ja taitotasoon. Tällä en tarkoita,  ettei tätä kilpailua voisi voittaa pelkillä asiakastöillä ja sitä on tapahtunutkin, jolloin  kysymyksessä on silloin todella poikkeavan kyvykäs ja ahkera kuvaaja.  Siis sellainen, jollaisia toivoisin kaikkien tämän ammatin edustajien olevan. Jokaiseen kuvauksensa kaikella kyvykyydellään tekevä ja joka otoksessa  tinkimätön itselleen uuden ilmaisun etsijä.

Kuitenkin sellaisen valokuvaajan, joka  valmistautuu  kilpailumenestykseen tässä koitoksessa kannattaa mielestäni aloittaa tutkimalla netistä hyvin laaja otos maailmanlaajuisesti  nykyistä muotokuvauksen  trendiä ja ilmiöitä. Siis käymällä läpi niiden kaikkien erinomaisten muotokuvaajien nettisivut, jotka on vuosien aikana osoitteina arkistoinut ja analysoida karvantarkasti niiden ilmaisu ja tekniikka joko itse tai luotettavan kolleegan kanssa.
Sitten on tehtävä suunnitelma sellaisesta lopullisesti viiden kuvan mieleenpainuvasta kokoelmasta, jolla pääsee  säväyttämään loppukilpailussa  kilpailtavalla kokonaisuudella, jos kukin kuva on alkusarjoissa jo riittävän pistemäärän sinne kerännyt. Se tarkoittaa että kukin kuva on omassa sarjassaan varmasti sävähdyttävän poikkeava ja tekniikaltaan ammattiraadille riittävän vahva. Tämä ei käytännössä enää onnistu  tavallisilla tilatuilla asiakaskuvilla, vaan käytännössä tämän kilpailun kuviin kannattaa menestyäkseen hankkia  puhtaasti ulkonäöllisiin perusteisiin ja poikkeavaan persoonallisuuteen liittyvät mallit ja heihin käytettävä vähintään kahden session kuvaussarja.  Kukin tämän kilpailun osallistujakuvaehdokas kannattaa pitää edes pienempänä luonnoskuvana näkyvissään oikean  viiden kuvan kokonaisuuden  erottumiseksi omista noin kymmenestä kilpailukuvaehdokkaastaan.  Kilpailun loppusuoran yhteisesiintymisen laadun ja vakuuttavuuden varmistamiseksi kaikki kuvat on sekä käsiteltävä että tulostettava muiden ollessa samalla kertaa näkyvilla yhteensopivuuden maksimoimiseksi.

Vaikka tällä tavalla toimimalla ei toivottua tulosta syntyisikään, aineistosta ja kokemuksesta on varmasti merkittävää hyötyä oman ammatillisen uran kehittämisessä.  Tiedän että todella surullisen harva valokuvaaja todella viitsii ja jaksaa  toimia tässä selostamallani tavalla.
Vuosikymmenten kokemukseni useiden kilpailumenestyneiden  sparraajana on vain osoittanut, että ammatillisen valokuvauskilpailun menestyksen voi varmistaa vain tällä tai jokseenkin vastaavalla tavalla. Paitsi siinä Suomessa  jo vuosikymmeniä muotokuvaajien kilpailuissa vallalla olleessa tilanteessa, että voittaja on se vähiten huono.  Siksi olen niin vakuuttunut siitä että kilpailumenestys on siihen vakavasti pyrkivän tavoitettavissa pomminvarmasti, kun satsaa omaan menestymiseensä riittävästi aikaa, harjoitusta ja omaa ajattelua. Tai noudattaa tuon ajattelun sijaan kunnon ohjeita tinkimättä.

Keskeistä on, että tässä kertomani menetelmät ja periaatteet toimivat vain sellaisessa alan kilpailutapahtumassa jossa palkintosijat  määräävät kyseisen erikoisalan todelliset ammattilaiset. Silloin kun tuomari-yksinvaltijaana toimii joku aivan muun alan  julkimo, mielestäni ei kannata osallistua muulla kuin mahdollisesti jo valmiina olevilla kuvilla ja silloinkin vain jos osallistuminen on ilmaista. Muuten senkin rahan voisi  käyttää varmemmin vaikka lottoamiseen.

Olin ajatellut selvittää tässä vielä ammatillisen arvonimen tuottavan työnäytesarjan tuloksellisen hankinta-ajattelun ja tekniikan, mutta aika ja voimat kävivät vähiin. Joten palaan siihen ensi tilassa.

MJK

1 kommentti:

  1. Hyviä pohdintoja siitä mitä kilpailukuvien pitäisi olla ja kuinka itse voisi pyrkiä taidoissa eteenpäin analysoimalla mallikuvia ja pohtimalla omaa ilmaisua! Aionkin tulevalla äitiyslomalla irtautua perus muotokuvauksen kahleista ja keskittyä katsomaan maailmaa ilman lisävalojen apua vain valovoimaisen 50 mm linssin läpi. Toivon että 9kk aika pois perinteisestä studiokuvauksesta toisi uutta näkökulmaa ja vanhat tavat irtoisi. Olisi sitten tauon jälkeen ilo tarttua tällaiseenkin haasteeseen ja työstää harkittu kilpailusarja kun on ns. uudelleen ohjelmoinut itsensä vapaammaksi ja päässyt irti pinttyneistä rituaaleista.

    TM

    VastaaPoista