Olin taas muutaman päivän ja myös toipumisajan TAYS:in letkujen jatkeena ja piikkien neulatyynynä, joten aikaa oli päivittää oma näkemykseni uusimmista alamme kilpailukuvista. Perinteiseen tapaan alkukevät täyttyi sekä kymmenistä täysin kaupallisista rahankeruudiplomivalokuvakilpailuista että muutamista alamme yhteisöjen vähän virallisemmista. Keskityin luonnollisesti vain jälkimmäisiin. Edellinen FPA 2020, Fotofinlandia 2020 ja vain ammattikuvaajille sallitut juuri päättyneet FEP 2021 ja WPC 2021.
FEP 2021 oli ennen näkemätön suomalaismenestys. Saaliiksi tuli muhkea kasa kirkkaita mitaleita, kultaisia ja hopeisia kameroita ja lähes lukematon yksittäisten kuvien top ten vyöry. Lisäksi Vuoden Ammattikuvaaja Euroopassa titteli tuli taas Suomeen, jo kolmas kerta viimeisten neljän vuoden jaoissa. Asemamme yhtenä Euroopan johtavista ammattikuvausmaista on edelleen kiistaton. World Photographic Cup 2021 oli tuloksiltaan vähän vaisumpi, yhden sarjan kulta ja pari top teniä, mutta kuitenkin kunniakas sijoitus kuudenneksi 38 maan globaalissa mittelössä. Mukana olivat kuitenkin kaikki valokuvauksen ja muunkin kulttuurin suurvallat.
Mielenkiintoista Suomen tilanteessa oli se, että maajoukkueemme kuvina ammattivalokuvaustamme edustamassa oli viime kevään FPA:ssa ja useat myös Fotofinlandiassa palkitut. Samat, jotka julistettiin silloin maamme median ja sinne suhteita omaavien valokuvataiteilijoiden ja journalistien toimesta läpikelvottomaksi kitchiksi. Euroopan ja maailman kovemmissa mittelöissä ne rankattiin vahvan ammattitaidon ja valokuvalaadun huippuesimerkeiksi. Sanotaan, että makuja on monia eikä niistä muka voi kiistellä. Paitsi Suomessa, jossa yksi alamme koulukunta on päättänyt etuoikeudekseen tuomita kaikki muita tyylejä, aiheita ja tekotapoja edustavat kuvat. Onneksi niin ei maailmalla ole, vaan Suomen ammattikuvaus on erittäin arvostettua ja palkittua silloin, kun tuhannet omien maittensa valitsemat edustuskuvat arvioidaan itsenäisesti ja nimettöminä kymmenien koulutettujen monikansallisten ja kokeneiden valokuvatuomarien pisteyttäminä.
Tämä Suomen ainoaksi oikeaksi valokuvataiteeksi julistautuneen suunnan, sekä maailmalla palkitun suomalaisen ammattivalokuvaajaosaamisen selkeä arvostus- ja osaamisristiriita innosti minut nyt käymään läpi myös virallisen "valokuvataiteemme" tason. Siis sen valokuvaajaryhmän, joita yhteiskuntamme taidehallinto tukee yli miljoonalla eurolla vastikkeetonta tukirahaa vuosittain. Löysin nelisen sataa sellaista alamme taiteilijan ammattinimikettä käyttävää, joilta löytyi myös heidän työtään esittelevät kuvalliset nettisivut. Kävin ne läpi huolella ja ajatuksella, jokaisen löytämäni 400 tekijän jokaisen valokuvan. Jollei muusta syystä niin siksi, että keräsin todellista tietoa ja kompetenssia asiasta mahdollisesti käytäviin keskusteluihin. Tässä on nyt valokuvataiteellistaidollinen yhteenveto minun silmälasieni ja kouluttajakokemukseni suodatusten läpi. Makuasioihin puuttumatta. Noin neljänsadan tekijän sivuilta noin sadan kuvissa oli tunnistettavissa edes jonkun tasoista valokuvallista osaamista tai -näkemystä. Minun kriteereilläni kunnollista valollista ja valokuvallista osaamista osoitti noin 20. Käytännössä samat, jotka myivät sivuillaan myös asiallisen laatuista ammattikuvauspalvelua. Usealta tuntemaltani ja arvostamaltani valokuvataiteilijalta ei löytynyt lainkaan sivuja, joten oikeita valokuvaajaosaajia, minun kriteereilläni, löytynee yli tuon 20. Satojen muiden kuvalaadusta en halua sanoa mitään, etten tulisi syytetyksi panettelusta.
Valokuvilla kilpaileminen on vakiintunut osaksi sekä harrastus- että ammattiurakehitystä ja -rakentelua. Siksi kerron tässä ja nyt näkemykseni siitä, mitä sellaisen tulee ottaa huomioon, joka haluaa käyttää sitä positiivisena oman osaamisensa ja arvostuksensa hankintavälineenä.
Tuhansia tämän hetken kilpailu- ja palkittuja kuvia analysoineena näen tilanteen sekä taidollisena ja näkemyksellisenä kasvumahdollisuutena, että hyvin huolestuttavana joiltakin osin.
Digitaalisuus on tuonut valokuvaajalle, ennen näkemättömät työkalut kuviensa teknisen laadun, sisällön ja visuaalisen tason paranteluun. Äärimmäisen terävän kaksiteräisen miekan. Kuviensa virheitten tai puutteiden korjailuun satumaisen tehokkaat työkalut ja samalla houkutuksen mennä yli alueelle, johon ei oma taito tai maku, ainakaan vielä, ylety. Minun mielestäni usein ei jyryjenkään, jotka mielestäni ovat liian usein kunkin hetken päiväperhosten lumoissa. Tällä hetkellä digitaalisesti peruskäsittelemättömällä kuvalla ei ole enää menestymisen mahdollisuutta missään kategoriassa ammattilaisten mittelöissä. Ei edes niissä sarjoissa, joissa varsinainen kuvamanipulaatio on kielletty. Jo perusviimeistely, ilman manipulaatiota, sisältää tänään niin paljon lähes huomaamatonta säätöä ja parantelua, että sitä sisältämätön kuva ei tule missään kovassa kisassa pääsemään edes loppusuoralle.
Palkituissa kuvissa on nyt vallalla, kollegani Tiina Puputin määritelmä, kuvabarokin aikakausi. Kaikkea on liikaa ja äärimuotoonsa venytettyinä, muotoja, värejä, kontrasteja, perspektiivejä, vääntelyjä , kääntelyjä, korjailuja, liitännäisiä..... jopa yksinkertaisuuskin liian kuivaksi puristettuna. Yksi perinteiselle valokuvaukselle ominainen piirre, sävykkyys, rauha, selkeys ja seesteisyys löytyy enää äärimmäisen harvoista poikkeuspalkituista. Eri kilpailuluokkien rajoitukset ja ohjeet tulkitaan tänään aina niin äärirajoille kuin mahdollista, ja urheilusta tuttua dopingia löytyy kaikista luokista ja kaikista maista. Ylivoimakkaat tehosteet ovat tehneet kuvakilpailuista viidakon, jossa ei kuulu huutokaan. Onneksi aika, lahjomaton laatutuomari, kulkee vääjäämättä aikanaan taas uutta tyyliä kohti, toivottavasti tällä kertaa uusklassisismia kuvaihanteena. Toivon minä.
Tämä barokkityylin ylipursuava liioittelu näkyy tänään sekä ärsyttävästi että mielestäni myös eettisesti äärimmäisen arveluttavasti myös valokuvaajien omien kilpailumenestystensä julkistamisteksteissä eri medioissa. Trumpismin siirtymänä alallemme. Voi olla, että se on liiketoiminnalle hetkellisesti piristävää, mutta asioita tuntevalle se herättää lähinnä myötähäpeää. Siis sellaiset ilmiöt, kuten yhdelle omien kilpailusarjojensa voittaneesta annettu vuodeksi, aivan ansaittu, kunnianimike "Vuoden Ammattikuvaaja Europassa" ja yhden WPC:n kilpailusarjan kultamitalin voitto pistemäärällä, jolla toisessa kovemmassa sarjassa ei olisi päässyt edes loppusuoralle, on muuttunut ja "oikeuttautunut" itse julkaistussa oman yrityksensä mediatiedotteessa sanamuotoon "meillä on sekä Euroopan, että Maailman paras valokuvaaja".
MJK
Valokuvan barokkiaika ja trumpin heijastumat.
VastaaPoistaErinomaisesti sanoiksi puettu nykyajan ilmiön avaaminen.
Siitä päästäänkin siihen, että noita perinteisiä valokuva-arvoja vain muutama palkittu kuva toteuttaa. Itselleni tätä kategoriaa edusti Suvi Roiko.
Tjaah..vaikka en edusta mainitsemaasi tiettyä valokuvauksen ryhmää..vaan edustan omaa vittumaista ryhmääni joka perustaa kritiikkinsä vain substanssiin -niin kyllä ne mainitut kuvat minustakin olivat aivan kamalaa kitschiä.
VastaaPoistaKun meillä on sellainen asia - kuin yhteiskunta, niin aika hankalaa katsoa kuvia jotka mielestäni ovat ihan samanlaisia olleet jo monta vuotta ja täysin ulkona siitä mitä elämä on 2021. joku osaa paremmin kopsata jonkun tyylin ja joku huonommin. Mutta samaa Photoshop hirveyttä suurin osa edustaa.
Mutta minä olenkin eläkkeellä oleva lehtikuvaaja jota vihaa koko ammattikuntani koska en nuole ketään, joten olen tässäkin väärässä.
Voisin käydä läpi myös suomalaisen valokuvauksen ns. huiput ja heidän kuvansa..mutta en kertakaikkiaan enää halua koska koen niin voimakasta myötähäpeää. ja mitä siitä olisi hyötyä kun keskustelua ei enää ole. Sinun blogiisi vastaa pari kolme ihmistä ja minun vloggauksiini ei kukaan.
Suomessa on ollut yksi mainittava kuvaaja, Minkkinen. Eikä kukaan pääse häntä tänään valovuoden päähänkään.
Se,että arvostamme kumpikin konstailematonta, suoraa ja elämänläheistä valokuvarealismia ja luontevaa todellisen valon käyttöä, ei tarvitse tarkoittaa, että toiset ovat omassa "barokkityylisessä valokuvaliiottelussa" väärässä, ja heitä tarvitsisi sen takia halveksia tai mollata. Mielestäni he vastaavat tämän aikakuden ihmisten tarpeisiin tänä maailmanaikana arvostusta ja kilpailumenestystä nyt tuottavalla tavalla. Valokuva, kuten muutkin taiteelliset ihmisen tuottamat ilmaisutavat, on minusta edelleen niin suuri maailma, että sinne mahtuu kyllä kaikki tekotavat ja niiden kannattajat ilman, että toisia täytyy haukkua vääriksi profeetoiksi. Omassa tyylilajissaan Arno on minustakin edelleen huippua millä mittarilla tahansa, mutta muistan hyvin ajan jolloin valokuvausta pääaineenaan korkeakoulussa opiskelevat saivat tutkintonsa ja koulun ylimmän johdon suostumuksella olla poissa hänen opetustunneiltaan, koska hän ei edustanut heille silloin pyhää sosialistista realismia valokuvauksessa. Muistan hyvin myös sen ajan, jolloin vain äärimmäinen graafinen sävypelkistys oli valokuvataidetta ja sen, jolloin sitä oli vain räkä yhteiskunnan laitapuolen kulkijoiden poskella, mutta vain silloin kun kuva oli myös kyllin jyrkkä ja rakeinen.Tänä päivänä ammattilaisten mittelöissä pärjätäkseen tulee luonnollisesti valita ne keinot ja tyylit joita tämän päivän jyryläiset palkitsevat, niin yksinkertaista sillä sektorilla palkituksi tuleminen on. Jos omat taidot siihen riittävät, mikä ei ihan jokaiselta onnistukaan. Oman pohdintansa aihe olisi tietysti koko kilpailutoiminnan mielekkyys tällaisilla aloilla, joilla tulosta ei voida mitata kiistattomilla matemaattisilla suureilla, sekunneilla, metreillä, kiloilla, lukumäärillä. Keinot konnien mukaan, sanoo eräs arvostamani ajattelija. Minusta myös valokuva-alalla kilpaileminen, tämänkin ajan tavoilla ja arvoilla tuottaa tekijälleen niin paljon sellaista uutta osaamista ja näkemystä, että itse kannatan sitä yhtenä monista henkilökohtaisen kasvun keinoista ja mahdollisuuksista. Monista vastenmielisistä liitännäisistään huolimatta. Niinhän asiat usein ovat, jollekin kumarrus on pyllistämistä jollekin toiselle. Jos asia halutaan niin nähdä. Ehkä aikanaan kasvaa sekin ihmislaji joka ei ole niin hyvä, että haluaa tappaa kaikki pahat ihmiset. MJK
PoistaJuryt luovat nämä kilpailut, nämä ovat juryjen teoksia. He valitsevat kuvaajat -jotka eivät uhkaa juryn jäsenten osaamista ja vahvistavat tietyn konservatiivisen plagiointiin perustuvan ilmaisun joka sitten myydään asiakkaille.
PoistaStalinistit tuhoutuivat uskontonsa kanssa, mutta Minkkisen kuvat jäivät. Mutta oli stallareiden kanssa kivampi bailata kuin kokoomuslaisten nuivien.
On olemassa kasapäin keinoja tehdä kilpailu. Striitaan se, annetaan tehtävä ja kuvaamisaikaa tunti ja arvostelu sen jatkeena. Oleellista on - ettei kukaan tiedä etukäteen mitä pitää tehdä. Toimeksiannossa määritetään tarkoin asiakas. PS veivaaminen kielletään ulkovisuaalisena ja graafisena suunnitteluna. Vain valokuvauksen keinoja. Mutta kuka tuollaiseen lähtee, eivät hiihtäjätkään halunneet aluksi kilpailla sprinttiä stadioneilla, siinä kun voi hävitä. Vuoden lehtikuvatkin pitäisi olla faksimilesivukokonaisuuksia - eikä yksittäisiä räpsyjä. Mutta ei tähän alaan ole koskaan todellinen osaaminen, todellinen kritiikki ja todellinen keskustelu kuulunutkaan. Mennään sitten hamaan helvettiin mielistellen toisiamme. Niin saadaan ammatti lopulta loppumaan. Olen opettanut 25 vuotta ja tiedän miten ihanaa on tulla nuoleskelluksi, siitä irtioppiminen on vaikeaa. Se on ensimmäisen asia joka valokuvauksen kanssa tekemisissä olevan opettajan pitää tehdä. nyt 95% alan käytännöistä on sydämiä ja peukutuksia jotta niistä saisi jotain itselleen peukuttaja. hyi helvetti. ja hyvä- jatkoa paatin kaa.
Striimataan pitää olla tuossa.
VastaaPoista