tiistai 5. helmikuuta 2019

5.2.2019. Runeberginpäivänä





Kädessäni on nyt uudet kortit. Myös peli on uusi. Niin säännöt kuin siirrotkin. Tiesin tämän tapahtuvan joskus, mutta silti se pääsi yllättämään. On jälleen edettävä ”prima vista” ilman harjoittelemisen mahdollisuutta. Haaste on armoton, muttei siitä kieltäytymisen vaihtoehtoa ole enää valittavissa.  Täysillä päin ja vasta aika näyttää, tuleeko turpaan.

Kauan itänyt pohdinta luopumisesta itse rakentamastamme kodista sai uuden pika-aikataulun, kun loppuajaksemme sopiva asunto-osoite tuli myyntiin.  Mahdollisuus oli liian hyvä hukattavaksi, joten toimimme heti, vahvistimme kaupan eilen ja aloitamme tulevan kotimme remontoinnin ensi kuun alussa.  Sen eilinen kuntotarkastus karisti tämän muutoksen yltä kaikki siihen kertyneet unelmahattarat.  Haaveet rauhallisesta ja voimia säästävästä siirtymissopeutumisesta uusiin pieniin ja vähähoitoisiin tiloihin. Neljännen elämäni alkusisältö koostuu nyt toistaiseksi kahden asunnon, kahden lainan, kahden taloremonttikohteen, kahden verstaan, kahden kunnostettavan aluksen, kahden auton ja kahden perävaunun loukusta.  Joista yli puolet on lähdössä niin nopeasti kuin mahdollista.  Kunhan voimat riittävät ensin niiden myyntikunnostukseen.

Enpä ole tullut ennen ajatelleeksi, että vuosikymmenten intohimoinen harjoitus työskentelyn, valvomisen, stressin, opiskelun, fysiikan ja mielen rajojen laajentamiseksi, kohtaisi nämä haasteet vielä niiden jo hiipuessa pelottavalla nopeudella.  Milloinkaan ei periksiantamisen houkutus ole ollut niin voimakas kuin tällä hetkellä.  Pidän silti kiinni motostani, ”aina on vielä yksi keino, joka sekään ei ole koskaan viimeinen”. Lisäksi toivon, että jos tämä, tänään ylivoimaiselta tuntuva projekti, on viimeinen jaksamani, lähtö tapahtuisi saappaat jalassa.  Eikä  joskus myöhemmin vihanneksena muka laadukkaassa suomalaisessa  vanhuslaitoksessa.

Elämän erilaiset jaksot ja niiden merkitykset, ovat aina pohdituttaneet minua. Eikä vähiten nyt  lähivuosina, kokemuksiani kirjoitellessani. Siihen liittyy tämä jäsentelyni neljänneksi elämäkseni. Ensimmäisen elämäni, kolmisen vuosikymmentä, koen merkinneen itseni ja identiteettini etsimistä ja määrätietoista tietotaidon  kaivamista kaikista tarjolla olevista lähteistä.  Toinen  elämäni, myös kolmisen vuosikymmentä, täyttyi  intensiivisestä ahkeroinnista yhteiskunnan ja kanssaeläjien palvelemisessa  kykyjeni mukaan.  Kolmanneksi elämäkseni koen eläkkeelle jäämiseni jälkeisen ajan ja siihen liittyvät väistämättömät ajalliset, terveydelliset sekä taloudelliset muutokset. 

Tuleva valtava muutos, nyt alkavaksi neljänneksi elämäkseni, tuntuu, ainakin vielä tänään, ylitsepääsemättömältä rajoitteelta.  Siitä puuttuu jatkossa ne elementit, joiden olen kokenut antavan minulle elämisen oikeuden.  Resurssit auttaa kanssaeläjiäni niissä asioissa, joiden ratkaisutaitoja  ja –välineitä olen pystynyt toistaiseksi ylläpitämään.  Kenties olen rajoittunut kokemaan työosuuteni liian materiaali-, väline-, tietolähde ja tilaresurssipainotteisena.  Sen mahdollisuuden lopullinen katoaminen tässä muutoksessa on asia, jonka seurauksia en osaa vielä ennakoida muuna kuin jäytävänä ympärivuorokautisena ahdistuksena.

Onneksi tähän liittyy myös kutkuttavia haasteita. Kuinka oppia päivittäiseen ja yhä tavoitteelliseen elämään murto-osassa niitä kuutiometrejä ja työvälineitä, joiden mahdollisuuksia olen hyödyntänyt vuosikymmenet. Millaista on etsiä tyydytystä siitä, ettei työskentelyyn ole juurikaan muuta tilaa ja välineitä, kuin pääni sisällä olevat.  Miltä tuntuu totaali, mutta rakentava luopuminen niistä muistorikkaista kipeistä ja suloisista tarinoista, joiden esinesymboleita on kertynyt satamäärin työtiloihini liki kuuden vuosikymmenen työelämäni aikana.

Tulossa on seikkailu ja tutkimusmatka sellaiseen materiasta vapaampaan maahan, jossa en ole koskaan käynyt  yli kolmenkymmenen aikaisemman koti- tai työtilan muuttoni aikana.
Elämä kantaa. Tai sitten ei. Kuitenkin on tulossa opettavainen reissu.

                                                                                                                                                                                                      MJK

2 kommenttia:

  1. Vaikka allekirjoittaneella kilometrejä vielä tostaiseksi on hieman teikäläistä vähemmän, niin näiden mietteidesi ja tekstiesi lukeminen tekee kovin hyvää, jonka lisäksi moni asia myös tässä osoitteessa osuu ja uppoaa. Tuohon viimeiseen kappaleeseesi viitaten uskon, että edessä oleva seikkailu on varmasti hyvästä ja sen lisäksi haluan uskoa, että kyllä se elämä kantaa. Kohdallasi niin ikään näen, että jonkun joskus ylös kirjaamat seuraavat sanat pitävät varsin hyvin kutinsa: "Elämää eivät ole päivät, jotka ovat menneet vaan hetket, jotka muistetaan". Täältä tähän ja kaikkea parasta sinne sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  2. Pienimuotoisempana vastaava on edessä.

    VastaaPoista