Heräsin eräänä lähiyönä siihen, kun tunsin sydämeni harjoittelevan kolmiloikkaa etu- ja takaperin. Mittaus osoitti, ettei se ollutkaan sitä, vaan pikajouksua. Joka mittauksella sykkeen vauhti kiihtyi. Muistin elävästi saman tilanteen n. 16 vuoden takaa, jolloin toivoin pikaista lähtöä kuolemanväsyneenä, kuudentoista tunnin yhtämittaisen 180 min. sykkeen uuvuttamana.
Tilanne on tällä kertaa merkittävästi erilainen. Minulla on ollut aikaa harjoitella elämistä voimieni eikä halujeni mukaan. Olen oppinut kehoni kuuntelua ja toimin yhä useammin sen ehdoilla. Kaikki tarvittavat viralliset muodollisuudet tästä inkarnaatiosta luopumista varten on tehty ja allekirjoitettu. Mitään keskeneräistä tärkeää asiaa ei tullut tällä kertaa edes mieleeni. Sellaista, jonka loppuun saattamista estäisi minun työpanokseni puuttuminen. Uudenlainen vapauden tunne.
Tarkoittamani vapaus ei tarkoita tarpeettomuutta. Sanan kummassakaan merkityksessä. Kesken on useita sellaisia projekteja, joita koen tarvitsevani ja haluavani jatkaakseni vielä merkityksellistä ajankäyttöä. Sitä, josta luovun iloisesti ja rauhallisesti, kun tulee aika sammuttaa valot. Jos keskeräiset ehtivät valmistua, se on ylimääräistä bonusta.
Olennaista tämän hetken tilaanteessani on, että niihin projekteihin, joiden merkitys saattaa olla laajempi kuin oma ajankäyttöni, on löytynyt keinoja viestikapulan vaihtoon. Ilman sitä, että sen mahdollinen pudottaja kokisi pettäneensä minut ja päämääräni. Avaintunne tässä vapaudessa on, etten edes toivo siirtäväni mitään omia arvojani tai tavoitteitani, keinoista puhumattakaan, kenenkään jälkeeni jäävän velvoitteeksi. Ehdoittakaan.
Päivälleen 16 vuotta sitten pidin viimeisen lukujärjestysopetuspäiväni VVI:ssä. Silloinkin tosin jo vierailijana. Sen jälkeen opetustehtäväni ovat olleet vapaita ja epäsäännöllisiä. Keikka kerrallaan, sekä vain itse valitsemilleni ryhmille tai yksilöille. Vuoden alusta alkaa senkin jatkumon viimeinen ryhmä. Oletan. Saimme Finnfoton apurahan kaikkia valokuvaajia hyödyttävään, mutta erittäin vaativaan tavoitteeseen, jota kukaan muu ei ole edes yrittänyt . Ainakaan Suomessa, tiettävästi ei muuallakaan.
Ryhmämme koostuu noin kymmenestä todellisessa työelämässä mestaritasonsa jo osoittaneesta valokuvaajasta, joista jokainen tuo projektiimme näkemystä, kuvia, tekstiä ja arvokkaita neuvoja oman suuntautumisalansa laadukkainta käyttökuvaa tavoitteleville. Sähköisenä tiedostona julkaistaviksi. Tässä alkuvaiheessa minun roolini on käynnistysmoottorin, matkalla ollessamme liikettä ylläpitävän polttomoottorin, tuotoksemme julkistuksessa vuoden päästä, osuuttani ei voimakkaasta sähköisestä tietomoottorikokonaisuudesta toivottavasti enää erotakaan. Silloin tasan 60 vuoden ammatillislaatuisen valokuvatiedon levitysprojektini on aika, täysin palvelleena, siirtyä historian hämärään.
MJK
