Taide/taito, harjoittelun määrästä. osa 14.

Ystäväni kysyi edellisen blogin harjoituksistani, onko se määrä kaikki mitä aion kustakin veneestä kirjoittaa.  Ei ole.   Koska toivon, että esimerkkini saisi joitakin lukijoitani ainakin vakavasti harkitsemaan kirjoittamista oman kaiken tyyppisen ilmaisunsa kehittäjänä, kerron lisää kirjoitusprojektisuunnitelmani nykyvaiheesta.

Ne edellisen blogini kuusi lyhyttä harjoitelmaa, olivat tasan ensimmäiset sen aihepiiristä. Ja kaikki kolmen päivän hyvän kirjoitusopetuksen jälkeen. Sekä parin oppikirjan lukemisen. Vastaavia harjoituksia minun on syytä tehdä satoja ennen projektini edes vakavaa työstämistä. Sitkeästi mutta vain voimieni mukaan.

Harjoituksissani keskityn erilaisiin kirjoituksen perusrakenteisiin ja katselukulmiin. Työskentelen siis aivan kuin valokuvatessa, mutta nyt kirjaimin. Harjoittelen havaintojen tekemistä ja niiden kuvaamista. Ulko- ja sisämiljöiden, erilaisten valo-olosuhteiden ja vuorokaudenaikojen, erilaisten ihmisten ja esineiden, tapahtumien ja tunnelmien, kaikkea mitä kamerallakin, ja tavoitteella olla vähintään yhtä huolellinen.

Nyt tulee sitten vielä tärkeänä lisänä kuvaukseeni syitä ja seurauksia, ajatuksia ja pohdintoja, monologeja ja vuoropuheluita, ihmisen kuvaamista sisältäpäin. Joskus jopa esineenkin. Vaativaa, mutta tärkeätä lisäystä valokuvan ja kuvataiteenkin kerrontaan.  Kaikkia edellä mainittujahan tulee hyvän visuaalisen kuvan synnyttämiseksi luonnollisesti seurata ja tajuta, mutta kamera ei ole oikea väline niiden siirtämiseksi jälkipolville yhtä monipuolisesti kuin harkitut lauseet ja jäntevä kertomuksen juoni ja rakenne. Vastaanottaja viipyy tavallisesti paljon kauemmin kirjoitetun kuvauksen parissa ja osallistuu siinä annetun vaikutelman konkretisoimiseen ehkä aktiivisemmin.  Tämä asettaa kirjallisen kuvauksen tekijälle mielestäni enemmän vastuuta oman osuutensa laadusta. Ja siihen valmistautumisestakin.

Koska tarinani tulee olemaan n. 6 vuosikymmentä  perheeni ja omaakin historiaani, johon veneilläni on ollut usein sekä omaa vaikutusta, että myös eturivin paikka olennaisiin juonenkäänteisiin, minulle on selkeä valinta että katselukulma on heidän.  Ei siis minun tai kertojan näkökulma. Ei kaikkitietävän eikä  tarinoissani esiintyvien ystävieni ja läheisteni. Ei myöskään raportoijan eikä dokumentoijan, vaikka kirjoitankin vain todellisuudessa tapahtuneista  asioista. Luonnollisesti oman suodatukseni läpi.  Kuten aina kuvataiteessakin.

Koska kirjoitan tällä hetkellä  limittäin, lomittain ja toisiinsa peilaillen  22 eri veneen tarinoita, raaka-aineiston sivumäärä tullee olemaan valtava. Siksi aion toimia ns.”sipulitekniikalla”  eli ensin jotain lyhyempää eri tyyleillä kaikista, sitten seuraava kierros syventämistä eri tilanteesta tai viitekehyksestä  samalla periaatteella jne..  Täten kokonaisuus on eräällä tavalla monipuolinen mutta lukuvalmis koko ajan kun se todennäköisesti kuitenkin jää aikanaan kesken. Puhtaasti biologisista  syistä.

Kuten tapahtunee myös kuvitusten kohdalla.  Valokuvia , työpiirroksia ja luonnoksia on jo valmiina ja lajiteltavina tuhansia. Niitäkin lisätään eri kerroksittain. Ensin kunkin veneen keskeisimmät  ja kokonaisuutta parhaiten valottavat.  Sitten tilanteiden  tuokiokuvia, jos ne  uuteen kirjoituskerrokseen liittyvät ja sopivat.  Piirsin jo kunkin tarinan otsikkoluonnoskuvat jokaisen veneeni ”muotokuvaksi”.  Vain niiden tekeminen puhtaaksi aikomaani kuvalaatuun nelivärisinä on suunnilleen ehkä vuoden työpanos.  Johtuu siitä että joudun palauttamaan  aikaisemmat valmiuteni käden kuvitustaitoihin  myös kovalla harjoittelulla. Luonnoksia tehdessäni iski jo himo myös merellisten anfangien  ja  mustavalkoisten vinjettidetaljikuvien  tekemiseen.   Kunnon amatöörin lailla hallitsematon pakko tehdä aineistosta liian laaja ilmestyi siis jo kuvaan. Varsinkin kun se on jo valmiiksi minulla veressä.

Ammattilaisuuttahan olisikin sitten se oikean  raakuinen karsinta,  Jotta jyvät erottuisivat akanoista.  Kuvineen teksteineen ehkä  parista tuhannesta sivusta ne vajaat pari sataa, joissa viestin kirkkain sisältö tiivistyy.  Siis suunnilleen  nykyisten puhelinten käyttöohjeen verran. Mutta sitä ei ole tehtävissä ilman koko aineiston luomista ensin kaikilla kyvyillään. Vain määrä voi tuottaa laatua, sanoi joku minua viisaampi.

Ja lisäksi tarvitaan varmaan innostusta ja onneakin.

MJK