Otsikon kolmen sanan jäsennys askarruttaa minua edelleen. Osittain siksi, että olen kunnellut herkällä korvalla läheisteni ja ohjattavieni kipuiluja etsintäpoluillaan heidän elämänsä syvimmästä tarkoituksesta. Minulla oli myös runsaasti ajatteluaikaa, viettäessäni lähiviikot vaakasuorassa nykyisen "hyvinvointialueen" huomassa.
Olen huomannut, että tärkeiden yhteisten asioiden ymmärtäminen mahtuu jokaisen käsityshorisonttiin tuohon kolmijakoon jäsenneltynä. Esimerkiksi "puolustusvoimat" tai "sosiaaliturvajärjestelmä". Niiden merkitys ja tarkoitus ovat jokaiselle niin päivänselviä, että ne mahdollistavat lukemattomat yksiselitteiset käytännön tavoitteet. Ilman inhimillisen ja yhteiskunnallisen taustan henkilökohtaista lisäpohtimista.
Mutta jos ihminen haluaa saman kolmen sanan selkeyden ja hierarkian sovittaa omaan elämäänsä, valintojen teko ja sen seuraukset monimutkaistuvat moninkertaisesti. Jopa niin paljon, etteivät useimmat ehkä haluakaan kohdata omaa todellisuuttaan, edes tämän kolmijaon jäsennyksellä. Monelle riittävät vain alimman tason, "tavoitteet", jokapäiväisen elämänsä puitteiksi. Ja he tyytyvät siihen. Onneksi tai vahingoksi, sitä en tiedä. Mutta selkeytin omia käsityksiäni edes itselleni, kirjoittamalla tämän blogin .
Tavoite.
Tuo käytännön tekoja kuvaava sana on antanut minulle viimeisimmän vuosikymmenen hyvän tekosyyn väistää noiden kahden tärkeämmän sekä pohtimista, että sisäistämistä tai jopa valitsemista tämän loppuvaiheen elämääni viitekehykseksi. Viikko viimeisen "virallisen" työpäiväni jälkeen iskenyt sydäninfarkti kaikkine jälkitauteineen, sen jälkeinen agressiivinen syöpä ja liian monet muut vanhojen ihmisten perussairaudet, muuttivat henkilökohtaisen suunnitteluperspektiivini enintään kuukausien, joskus vain tuntien mittaiseksi. Aikaisempien vuosien ja vuosikymmenten perspektiivini sijaan. Neljätoista vuotta viikatemiehen yllätysvierailuodotuksen ehdoilla motivoi minut nyt pohtimaan ajatteluuni ja toimintaani niitä muutoksia, jotka olisivat vielä tehtävissä. Siis tässä tuntemattoman pituisessa, mutta lyhyessä jatkoajassani. En väitä, että viimeksi kuluneen vuosikymmenen aktiivinen puuhasteluni olisi ollut turhaa tai järjetöntä. Silti noiden kahden muun sanan "tarkoitus" ja "merkitys" on, jos se niistä löytyy, tullut vain sivujuonteena tai bonuksena. Tänään se ei tunnu minusta enään riittävältä perusteelta nykyisten ajankäyttövalintojeni jatkamiselle.
Tarkoitus
Ihmiselämän tarkoitusta on moni minua viisaampi pohtinut. Siitä löytyy lukemattomia tiivistyksiä alan kirjallisuudesta. Niistä saa kukin valita itselleen sopivimman. Jos sillä tavalla haluaa päästä omakohtaisen pohdinnan vaikeudesta. Itselleni selkein muiden luoma määritelmä on edelleenkin se Frank Martelan jäsennys, että ihmisen tulee tehdä itselleen merkityksellisiä tekoja siten, että niistä tulee merkityksellisiä myös toisille. Sanamuoto tässä vapaasti muististani poimien. Lauseen sisällön soveltaminen omilla tavallani ja -taidoillani on ollut myös minulle elämäni kantavia voimia.
Tavoitteitteni suunnitteluhorisontin pakollinen supistuminen useimmiten vain päiviin tai viikkoihin, on lähivuosina synnyttänyt olemassaoloni tarkoitukselle minua turhauttavan kehyksen. Mitä tarkoitusta palvelee elämä, jossa ei voi valita merkityksellistenkään tavoitteittensa toteutussuunnitelmaa, eikä päättymishetkeä, joka todennäköisimmästi tapahtuu jo ennen tavoitteen saavuttamista. Kun työn loppuun saattamiseen ei ole mielestäni eettisesti oikeutettua velvoittaa ketään muutakaan, jonka oma henkilökohtainen tärkeä tavoite se ei ole. Minun on mahdoton mieltää järkeväksi intensiivistä työskentelyä pyrkimyksenä johonkin, jota ei tulla koskaan saavuttamaan. Ei itselleen, eikä heille, joita varten on valmis ja halukas sen tekemään. Rauhaa ja tasapainoa tämän asian suhteen en ole vieläkään löytänyt. Vaikka haluaisin.
Merkitys
Merkityksen arviointi ja mittaus yleisellä tasolla, on täydellinen mahdottomuus. Vaikuttavia tekijöitä on liian monta. Kuten lähestymistapojakin. Jollekin saavutettu oma tunnetila on merkityksellisyyden huippu, toiselle käytettyjen vaatteiden kerääminen Ukrainan sodasta kärsiville. Ne eivät ole millään tavalla vertailukelpoisia, vaikka sisältävät juuri sen mielekkyyden, tarkoituksen ja tavoitteen, josta syntyy kokijalleen syvällinen henkilökohtainen olemassaolonsa oikeutus..
Haluaisin uskoa, että jokaiselle on olemassa mahdollisuus löytää ja täyttää tuon "merkitys" sanan syvällinen arvo ja kokemus omassa elämässään ja valinnoissaan. Se merkitsee varmasti myös monesta haluamastaan asiasta harkittua luopumista. Mahdottomienkin asioiden tavoittelua silloinkin, kun siihen ei ole voimia, eikä muka aikaakaan. Minusta tuntuu, ettei mitään arvokasta ole saavutettavissakaan ilman tekijänsä omat voimat jatkuvasti ylittäviä ponnisteluja. Tällä hetkellä minua askarruttaa erityisesti kysymys, kuinka sitä kilvoittelua tulisi jatkaa tilanteessa, jossa huomaa sekä voimiensa että ymmärryksensä pysyvän ja jatkuvan heikkenemisen oman ikääntymisensä seurauksena.
Tuohon kysymykseen etsin edelleen kiihkeästi toteutettavissa olevaa käytännön omakohtaista ratkaisua. Minun on mahdotonta, ainakin toistaiseksi, asettua rauhallisesti keinutuoliin odottamaan vääjäämättömään kohtaamista, vaikka en tunnekaan mitään pelkoa sitä kohtaan, enkä tarvetta siirtää kyseisen tapahtuman säädettyä hetkeä..
MJK
