sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Armo vai murha

  

Mies katseli yössä viuhuvaa räntäkuuroa sälekaihtimien läpi. Tammikuinen lumimyrsky piirsi huoneen ikkunaruutuun mielenkiintoisen kuvion.  Mustien säleitten väleissä kiisi vaakasuoraan kirkkaita juovia rajussa etelätuulessa. Valkokuultavat hiutaleet ja pulleat pisarat muodostivat öiseen ikkunaan jatkuvasti vaihtuvan viivastruktuurin, jonka huipensi voimakkaiden pihaledien pistävä vastavalo.

Vaikka hän istui tukevasti tyynyjensä varassa, illuusio pimeässä kiitävän junan ikkunasta oli lähes täydellinen. Sitähän elämän kulku perimmiltään onkin, selviytymistä tuntematonta kohti matkaavassa vaunussa. Hän hymyili vaisusti vertaukselleen. Se havainnollisti vanhan miehen nykyisen elämän. Kyytiläisenä pääteasemaa lähestyvässä junassa.

Lähipäivien televisio-ohjelmat olivat toistaneet kyllästymisen asti MOT tyylisiä raportteja Suomen vanhuushoivan jyrkkenevästä alamäestä. Todennäköisesti aivan aiheesta. Hänellä itselläänkin oli siitä tuore kokemus. Huonetoverina yhdellä syksyn sairaalaretkistä oli ollut lähtöään kipuileva potilas, jonka tuskallista kuolinkamppailua mies oli seurannut päiväkausia näkösuojanverhon takaa. Hän oli kuullut selitykset, miksi riittävän kipulievityspiikin anto sitä anovalle, on sairaalaoloissakin frekvenssiltään rajoitettu potilaan painoindeksiin. Sentit, kilot ja kello määräävät matemaattisesti, milloin kestämättömiä kipuja saa laillisesti hillitä kanyyliin ruiskutettavilla huumemillilitroilla. Ettei sallittu annos ylity, tehoaa se sellaisena tai ei. Siitä huolimatta, että lähtevän hoitotestamentissa oli elvytyskielto. Tilanteen irvokkuuden kruunasi se, että huoneen vaippa- ja hoitovaatekiintiö oli loppu, kuten pyyheliinatkin. Siksi niiden vaihtomahdollisuutta ei ollut kummallekaan hoidokille edes tarjottavissa. Akuutista eritteiden pesutarpeesta ja sen pyynnöistä huolimatta. Haju oli tietysti sen mukainen.

Öinen pohdiskelija oli eutanasian kannattaja. Vakaumus sen eettisyydestä, oli syntynyt  jo teini-ikäisenä niiden ahdistavien vuosien aikana, jolloin hän oli seurannut päivittäin isänsä syövän toivotonta etenemistä kroonikkojen osastolla.  "Kuolevien käytävälle" tuotiin potilas sen itäpäähän ja matka jatkui huone kerrallaan, voimien huvetessa. Länsipään kaikki vuodepaikat olivat hiljaisten, koomassa olevien muumioiden, valtakuntaa. Hippokrateen vala, kuolemasta puhumisen tabu ja jo silloin vanhentunut lainsäädäntö, esti ihmisarvoisen lähdön. Kuten tänä päivänäkin. 

Miehen oman palliatiivisen hoidon vaihe oli kestänyt vasta pari vuotta. Tarpeeksi kauan, jotta kaikki tarpeelliset asiakirjat ja lähtökäytännöt tulivat suunnitelluiksi ja tehdyiksi. Lähes kaikki perikunnan harmeiksi muutoin jäävät asiat, oli hoidettu pois ajoissa. Hänellä oli siitä hyvä mieli. Mies koki saaneensa elämältään valtavan paljon enemmän, kuin ikinä olisi osannut toivoakaan. Hän oli sekä henkisesti että fyysisesti valmis lähtöönsä. Mutta sen saattaminen loppuunsa harmonisella ja lohdullisella tavalla, askarrutti häntä jatkuvasti.

Hän ounasteli, että hyvänkin elämän loppuvaiheen käänteinen irvikuva kohtaisi vääjäämättä yhteiskunnan hoivapalveluiden varaan jättäytyvää. Siksi hän oli päättänyt ratkaista oman hyvästelyaikansa toisin. Eutanasian salliva laki ei ehtisi Suomessa toteutua, 2.11.2023  käynnistetystä kansalaisaloitteesta huolimatta. Lain kirjainten ja sisällön monimutkaisuudesta, siinä ei voinut olla kysymys.  Miehen mielestä tilanne oli aivan käsittämätön maassa, jossa  on voimassa esimerkiksi virallisen sukupuolensa vaihdon kerran vuodessa pelkällä asianomaisen omalla ilmoituksella mahdollistava laki.  Muttei oikeutta henkilökohtaisen lähtötapansa ja -aikansa valintaan. Edes sietämättämiä ja turhia kärsimyksiä  kokevalle.  

Öistä maisemaa katseleva vanhus mietiskeli, että eutanasian kaltaiseen "rikokseen" valmistautuvan on tutkittava ja suunniteltava  huolellisesti, kuinka pääsee aikanaan tavoitteeseensa, ketään toista tilanteeseen velvoittamatta ja murhaepäilylle altistamatta.  Jos omat voimat ja taidot sen toteuttamisen silloin mahdollistavat. Oikeus toivottuun lähtöön maallisesta vaelluksestaan kauniina kevätpäivänä, nukahtamalla väsyneenä ja rauhallisesti kauniin musiikin soidessa ja hyvästeltyjen läheisten läsnäollessa, on Suomen kaltaisessa "maailman onnellisimmassa maassa" edelleen kaikilta kielletty tavoittamaton haave.

MJK


keskiviikko 17. tammikuuta 2024

Uhkasta unelmaksi

 


Kirjoitin viimeksi tekoälystä vuosi sitten. Ennustin nopeaa kehitystä, mutta erehdyin. Muutos on hurjintakin ennustetta monikertaisesti nopeampi. Vuosi kuin silmänräpäys. Tänään maailma on jo täysin toinen. Kaikessa, mutta sekin on vasta alkua. Koska nyt tekoäly itse kehittää tekoälyä valon nopeudella.

Valokuvaajillakin asenne siihen laahaa usein perässä, tapansa mukaan. Syytetään aikapulaa, tietopulaa, resurssipulaa......... vaikka kysymys on joko laiskuudesta tai pelosta. Perinteinen pupun pään piiloitus vaaran uhatessa. Siihen ei nyt olisi varaa. Paitsi jos tavoitteena on tekosyy työurastaan luopumiselle. Tämä AI-juna tulee puskemaan läpi kaikkien esteitten ja uskomusten, asetetaan sen kiskoille millaisia esteitä tahansa. Siksi sen kulusta tulee olla niin tietoinen kuin mahdollista. Sekä hypätä kyytiin, omasta päämäärästään riippumatta.

Ammattivalokuvaajilla on kysymyksessä kaksinkertainen kohtalon hetki. Meneillä on edelleen se radikaali tekninen välinemuutos, joka toi ja tuo kentälle lukemattoman määrän alan perinteisestä ammattiosaamisesta  tietämättömiä  tai siitä valittämättömiä spekulatiivisia kilpailijoita. Nyt potentiaalisten uhkien joukkoon tunkeutuu vastustamattomalla volyymilla myös visuaalisen maailman tavoitteitten ja vaatimusten visuaalisen ilmeen uuden sukupolven kysyntä. Erityisesti epätodellisuuden.

Valokuvaajan on tulevaisuudessa kohdattava, halusi tai ei, se todellisuus, että finninaamainen rippipoika haluaa kuvaansa ruskettuneen persikkaihon ja voimanostoon sopiva morsian hennomman varren tai suuremmat silmät. Vain koska sen voi tehdä. Kuten myös sen, että mainostaja ei halua maksaa brändinsä vetovoimaiselle ihmistunnushahmolle vuosikausia nousevia mallipalkkioita. Poliitikko ei suostu käyttämään kuvaa, jossa hänen puhetilaisuutensa oli tyhjä, eikä esiintyvillä artisteilla ole  enää aikaa yhteiskuvaan tulevan kiertueensa muiden esiintyjien kanssa.

Valokuvaajan tehtäväksi jää valinta, taistellako tuulimyllyjä vastaan, vai hankkiako itselleen myös vaatimuksia vastaava osaaminen ja asennemaailma. Maailman kehitys ei tule hidastumaan sellaisten rajallisten ammattiryhmien kuten fotarit, journalistit, taittajat, kuvittajat, kirjailijat, puheiden kirjoittajat, mainoscopyt, sarjaohjelmien kässärien tekijät jne...toivomuksesta tai tarpeista. Sensijaan heidän  ammattilaismääränsä  tulee putoamaan pieneen osaan vielä vuosi sitten vallinnesta työllisyydestä.

Se vanha totuus ei tule muuttumaan jatkossakaan, ettei millään alalla voi pärjätä taloudellisesti ja eettisesti kunnolla kukaan muu kuin se, joka osaa ja voi tarjota tuotteita tai palveluita, joiden kysyntää on riittävästi, eikä kukaan muu osaa tai pysty hänen vaikusalueellaan niitä tarjoamaan.  Valokuvaajalle se tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että ammatillisen henkiinjäämiskilpailun painopiste siirtyy kiihtyvästi henkisen kyvykkyyden kentälle, koska tarvittavan tekniikan hankinta ei ole enää ammattilaisia joskus suojannut kustannuskysymys. Kameran hinta tai studion koko ei ole jatkossa vastaus, vaan korvien välin käyttö ja oman osaamisensa kokonaisvaltaiseen kehittämiseen käytetty työpanos. Siinä olemme kaikki taas kerran aikaisempaa  tasa-arvoisemmassa maailmassa. Osoite tai varallisuus ei ole enää este taitojohtajaksi kasvamiselle. Kaikki tieto on myös kaikkien ulottuvilla, lähes kustannuksitta.

Minulle se tarkoittaa valokuvauksellisen, esteettisen, eettisen, psykologisen ja taloudellisen taidon palautumista myös ammattikuvaajan tärkeimmäksi pääomaksi. Toteutumistaan odottava unelmani.

MJK


sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Tavoite, tarkoitus, merkitys, osa 3



Otsikon kolmen sanan jäsennys askarruttaa minua edelleen.  Osittain siksi, että olen kunnellut herkällä korvalla läheisteni ja ohjattavieni kipuiluja etsintäpoluillaan heidän elämänsä syvimmästä tarkoituksesta.  Minulla oli myös runsaasti ajatteluaikaa, viettäessäni lähiviikot vaakasuorassa nykyisen "hyvinvointialueen" huomassa.

Olen huomannut, että tärkeiden yhteisten asioiden ymmärtäminen mahtuu jokaisen käsityshorisonttiin tuohon kolmijakoon jäsenneltynä. Esimerkiksi "puolustusvoimat" tai "sosiaaliturvajärjestelmä". Niiden merkitys ja tarkoitus ovat jokaiselle niin päivänselviä, että ne mahdollistavat lukemattomat yksiselitteiset käytännön tavoitteet. Ilman inhimillisen ja yhteiskunnallisen  taustan henkilökohtaista lisäpohtimista. 

Mutta jos ihminen haluaa saman kolmen sanan selkeyden ja hierarkian sovittaa omaan elämäänsä, valintojen teko ja sen seuraukset monimutkaistuvat moninkertaisesti. Jopa niin paljon, etteivät useimmat ehkä haluakaan kohdata omaa todellisuuttaan, edes tämän kolmijaon jäsennyksellä. Monelle riittävät vain alimman tason, "tavoitteet", jokapäiväisen elämänsä puitteiksi. Ja he tyytyvät siihen. Onneksi tai vahingoksi, sitä en tiedä. Mutta selkeytin omia käsityksiäni  edes itselleni, kirjoittamalla tämän blogin .

 Tavoite.  

Tuo käytännön tekoja kuvaava sana on antanut minulle viimeisimmän vuosikymmenen hyvän tekosyyn väistää noiden kahden tärkeämmän sekä pohtimista, että sisäistämistä  tai jopa valitsemista tämän loppuvaiheen elämääni viitekehykseksi.  Viikko viimeisen "virallisen" työpäiväni jälkeen iskenyt sydäninfarkti kaikkine jälkitauteineen, sen jälkeinen agressiivinen syöpä ja liian monet muut vanhojen ihmisten perussairaudet, muuttivat  henkilökohtaisen suunnitteluperspektiivini enintään kuukausien, joskus vain tuntien mittaiseksi. Aikaisempien vuosien ja vuosikymmenten perspektiivini sijaan.  Neljätoista vuotta viikatemiehen yllätysvierailuodotuksen ehdoilla motivoi minut nyt  pohtimaan ajatteluuni ja toimintaani niitä muutoksia, jotka olisivat  vielä tehtävissä. Siis tässä tuntemattoman pituisessa, mutta lyhyessä jatkoajassani. En väitä, että viimeksi kuluneen vuosikymmenen aktiivinen puuhasteluni olisi ollut turhaa tai järjetöntä. Silti noiden kahden muun sanan "tarkoitus" ja "merkitys" on, jos se niistä löytyy, tullut vain sivujuonteena  tai bonuksena. Tänään se ei tunnu minusta enään riittävältä perusteelta nykyisten ajankäyttövalintojeni jatkamiselle.

Tarkoitus

Ihmiselämän tarkoitusta on moni minua viisaampi pohtinut. Siitä löytyy lukemattomia tiivistyksiä alan kirjallisuudesta. Niistä saa kukin valita itselleen sopivimman.  Jos sillä tavalla haluaa päästä  omakohtaisen pohdinnan vaikeudesta. Itselleni selkein muiden luoma määritelmä on edelleenkin se Frank Martelan jäsennys, että ihmisen tulee tehdä itselleen merkityksellisiä tekoja siten, että niistä tulee merkityksellisiä myös toisille.  Sanamuoto tässä vapaasti muististani poimien.  Lauseen sisällön soveltaminen omilla tavallani ja -taidoillani on ollut myös minulle elämäni kantavia voimia. 

Tavoitteitteni suunnitteluhorisontin pakollinen  supistuminen useimmiten vain päiviin tai viikkoihin, on lähivuosina synnyttänyt olemassaoloni tarkoitukselle minua turhauttavan kehyksen. Mitä tarkoitusta palvelee elämä, jossa ei voi valita merkityksellistenkään tavoitteittensa toteutussuunnitelmaa, eikä päättymishetkeä, joka todennäköisimmästi tapahtuu jo ennen tavoitteen saavuttamista.  Kun työn loppuun saattamiseen ei ole mielestäni eettisesti oikeutettua velvoittaa ketään muutakaan, jonka oma henkilökohtainen tärkeä tavoite se ei ole.  Minun on mahdoton mieltää järkeväksi intensiivistä työskentelyä  pyrkimyksenä johonkin, jota ei tulla koskaan saavuttamaan.  Ei itselleen, eikä heille, joita varten on valmis ja halukas sen tekemään.  Rauhaa ja tasapainoa tämän asian suhteen en ole vieläkään löytänyt. Vaikka haluaisin.

Merkitys

Merkityksen arviointi ja mittaus yleisellä tasolla, on täydellinen mahdottomuus.  Vaikuttavia tekijöitä on liian monta. Kuten lähestymistapojakin. Jollekin saavutettu oma tunnetila on merkityksellisyyden huippu, toiselle käytettyjen vaatteiden kerääminen Ukrainan sodasta kärsiville.  Ne eivät ole millään tavalla vertailukelpoisia, vaikka sisältävät juuri sen mielekkyyden, tarkoituksen ja tavoitteen, josta syntyy kokijalleen syvällinen henkilökohtainen olemassaolonsa oikeutus..

Haluaisin uskoa, että jokaiselle on olemassa mahdollisuus löytää ja täyttää tuon "merkitys" sanan syvällinen arvo ja kokemus omassa elämässään ja valinnoissaan. Se merkitsee varmasti myös monesta  haluamastaan asiasta harkittua luopumista.  Mahdottomienkin asioiden tavoittelua silloinkin, kun siihen ei ole voimia, eikä muka aikaakaan. Minusta tuntuu, ettei mitään arvokasta ole saavutettavissakaan ilman tekijänsä omat voimat jatkuvasti ylittäviä ponnisteluja.   Tällä hetkellä minua askarruttaa erityisesti kysymys, kuinka sitä kilvoittelua tulisi jatkaa tilanteessa, jossa huomaa sekä voimiensa että ymmärryksensä  pysyvän ja jatkuvan heikkenemisen oman ikääntymisensä seurauksena.

Tuohon kysymykseen  etsin edelleen kiihkeästi toteutettavissa olevaa käytännön omakohtaista ratkaisua.  Minun on mahdotonta, ainakin toistaiseksi,  asettua rauhallisesti keinutuoliin odottamaan vääjäämättömään kohtaamista, vaikka en tunnekaan mitään pelkoa sitä kohtaan, enkä tarvetta siirtää kyseisen tapahtuman säädettyä hetkeä..

MJK

torstai 28. syyskuuta 2023

Tavoite, tarkoitus, merkitys, ruohonjuuriuesimerkit käytännössä

 


Sain eilisestä blogistani suoraa palautetta. Minulta toivottiin selkeät käytännön esimerkit kaikista kolmesta sanasta.. Siispä tein ne tähän kaikkien suomalaisten tuntemasta ilmiöstä, koulukuvista.  Sain idean siitä kun, kyseisen perinteen 160 v. juhlanäyttely avataan 3.10. 2023 Finnfoto Galleriassa Helsingissä.

Tavoite.  

Minulle siis teonsana. Koulukuvaustilanteessa on toteutettava usean tason tavoitteita. Niitä, jotka voidaan saavuttaa vain seuraamalla äärimmäisen kurinalaisesti ja huolellisesti aikatauluja, teknisiä ja visuaalisia ohjeita, kerta toisensa jälkeen samalla tavalla ja huolellisuudella tehtyä inhimillistä kontaktia ja kaikkea siihen liittyvää koreografiaa.  Se tarkoittaa kuvaajalta kellontarkkaa heräämistä,  tiukasti  aikataulutettua kuvauspaikan rakentelua,  sosiaalisesti oikean tasoista ja tavoitteista käytöstä jokaisen uuden kohdatun yksilön kohdalla. Satojen, täysin uusien, kasvojen luottamuksen ansaitsemista joka päivä. Tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle heistä positiivinen ja  rakentava kokemus. 

Tavoite on toimia myös taloudellisesti siten, että oma leipäpuu pysyy riittävänä ja jatkuvana.  Siten, että seuraavan vuoden kuvien toteutustarve  kohdistuisi samaan kuvaajaan.  Koulukuvaus Suomessa on tänään niin tarkasti organisoitua toimintaa, että se sisältää  pitkän listan erittäin tarkasti määriteltyjä ja sekä mitattavissa, että kontrolloitavissa olevia tavoitteita

Tarkoitus

Minulle siis ajattelun sana. Koulukuvilla on monia huolellisesti pohdittuja ja siinä toimivaksi kehitettyjä tarkoituksia. Yleisölle ehkä tuntemattomin on niiden laaja käyttö jokseenkin jokaisen oppilaitoksen haluttuna, vaikkakin ilmaisena, työvälineenä.  Tänään voidaan sanoa, että ilman koulukuvien systemaattista käyttöä  oppilaitoksen toiminnan  työkaluna, sen työn laatu ja tulokset olisivat merkittävästi heikompia ja myös vaikeampia saavuttaa. 

Toinen esimerkki massoille tuntemattomasta tarkoituksesta, on se, että monelle jo elintärkeä koulukuvausperinne pysyy taloudellisesti olemassa vain siksi, että sitä tuottavat pystyvät myymään ja kehittämään samaan yhteyteen kuluttajien vapaaehtoisesti ostettavissa olevia lisätuotteita, kuten kaverikuvia, jääkaappimagneetteja ja  teippiarkkeja mm.  Niiden yhä kasvava kysyntä on välttämätön koko perinteelle siksi, että varsinaisten "pakollisten" ryhmäkuvan ja yksilökuvan hinnat ovat oppilaitokset kilpailuhinnoittaneet niin alas, ettei vain niitä tuottamalla ja myymällä pystyisi koko kuvaustoimintaa edes olemaan olemassa. 

Erikoinen esimerkki näiden lisäkuvien tarkoituksesta on sekin, että juuri ja vain niiden kysyntä ja hinnoittelu mahdollistaa sen varsinaisen oman ja luokkansa ryhmäkuvan syntymisen ja hankkimisen myös niille, jotka eivät näitä lisäkuvia halua tai pysty ostamaan. Tarkoitusesimerkeiksi nämä riittänevät.

Merkitys

Minulle siis tunnesana. Elämän kokonaisvaltainen kokeminen on minulle keskeisesti juuri tunteiden jatkumo.  On suorastaan huikeata hahmottaa sitä merkityksellisten tunnekirjojen määrää, jota koulukuvien olemassaolo, sisältö  ja muoto sekä aiheuttaa, että mahdollistaa.  Usein myös taitojen.  Merkitys vaihtelee suuresti sen kokijasta riippuen, sekä usealla yleisellä yhteiskunnallisella tasolla, että prosessiin eri vaiheissa osallistuvilla yksilöillä.

Yleinen ja kaikkien tuntema, mutta laaja ja merkittävä sosiaalinen ja museaalinen ilmiö, koulukuvien valtava levinneisyys eri kohderyhmilleen, läheisille, kavereille, sukulaisille joka torppaan, on sellainen yhteenkuuluvaisuuden  ketju, jonka merkitystä ei useinkaan tulla edes huomanneeksi. Kuitenkin se on miljoonien läheiskuvien päivittäinen viesti katsojilleen. Lähes jokainen meistä vanhemmista kansalaisista on, ainakin joskus palannut myös muistoihin jonkun vanhan kaverinsa kanssa, yhteisiä koulukuviaan silmäillessään.  Merkittävän  yhteiskunnallisen tutkimuksen  korvaamattomaksi raaka-aineistoksi miljoonista koulukuvista myös olisi, vaikkei niitä vielä tällä hetkellä siihen ehkä käytetä. Lisäksi yksityistietojen suojamääräykset estävät nykyään tehokkaasti  jopa ryhmäkuvien museaalisen kokoamisen keskitetysti.

Yksilötasolla koulukuvaustapahtuman  merkitys luonnollisesti vaihtelee suuresti.  Ahdistuksesta odotukseen ja  rakentavaan kokemukseen.  Mitä kukin siihen arvottaa. Me hengen luojana sen arvo on kiistämätön. Samoin esimerkiksi lapsenlapsien kuvien kertyminen isovanhempien jääkaappien oviin ja kirjahyllyn päälle, teippien liimailu kalenterihin ja lompakoihin. Ilo oman jälkipolvensa kehityksen seuraamisesta. Miljoonia lämpimiä, positiivisia tunteita joka päivä.

Myös valokuvaajalle yksilönä  koulukuvausten tekeminen voi tuottaa ammatillisesti ja inhimillisesti hyvin merkityksellisiä seurauksia.  Hyviä sosiaalisia taitoja siinä sekä tarvitaan että niiden jatkuvaa kehittämistä. Siitä on todellista hyötyä kaikessa muussakin elämässä.  Joillekin kuvaajille sen tulot ovat välttämättömiä hänen muunkin kuvaustoiomintansa mahdollistajana.  Joillekin se kausiluonteisuutensa takia mahdollistaa  taloudellisesti jopa yli puolen vuoden toimimisen juuri niissä projekteissa, jotka ovat muista syistä tekijälleen henkisesti tai muilla tavoin kullan arvoisia. Usealle nuorelle kuvaajalle koulukuvaajana toimiminen harjannuttaa loistavasti siihen vastuuseen ja systematiikkaan, joka on elinehto yrittäjän uralle suuntautuessa.

Viimeisenä, mutta eräänä merkityksellisimmistä seikoista, tulee vielä mieleeni erään arvostamani nuoren koulukuvaajan kirjoitus netissä. Hän kuvaili millainen  etuoikeus on toimia ammatissa, jossa saa ja voi työnsä puolesta tuottaa niin paljon iloa ja positiivisia kokemuksia heille, joiden parissa fyysisesti raskaat ja pitkät työpäivänsä viettää.  Ihmisen ansaittu väsyminen koko kyvykkyydellään tekemänsä työpäivän päätteksi, on minusta eräs elämän arvokkaimpia säännöllisiä kiinnekohtia. 

MJK







keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Tavoite, tarkoitus, merkitys



Oletin lopettavani mietteitteni bloggailun viime helmikuun lopussa, mutta monet tärkeät sanat ovat velloneet niin kauan mielessäni, että yritän selkeyttää itselleni niiden sisältöä  kirjoittamalla ne ulos muidenkin pohdittaviksi. Halutessaan. Tällaisena koen nyt näiden kolmen sanan sisällön.

Tavoite.  

Minulle se on kylmä teonsana. Huonoimmillaan sellainen, jota käytetään suorittajien komento-ja manipulaatiokielessä. Silloin, kun mielikuvituksettomia, haluttomia ja saamattomia kannustetaan toimimaan jonkun asian aikaansaamiseksi.  Tyypillisimmin se on neutraalina koettavissa oleva yleisnimi myös sille, miten ihmiset voivat motivoida itseään työskentelemään määrätietoisesti ja jatkuvasti sellaisen asian synnyttämiseksi, jonka he itse tai joku muu on päättänyt velvollisuudekseen tai oikeudekseen. Se on meille suorittajiksi kasvatettujen selitys ja illuusio olemassolonsa järkevyydestä. Joka useille onneksi riittää. 

Tällä "tavoite" sanan kylmyydellä tarkoitan sitä, että tavoitteen nimellä tapahtuvassa varsinaisessa toiminnassa ei, onnistuessaankaan, aina tarvitse olla paljoakaan tekijänsä ajattelua, tunnetta, oivalluksia, haaveita tai elämän kokemistakaan mukana.  Useimmiten sen tulosta, tavoitteen saavuttamista,  voidaan myös mitata ja arvottaa jollain matemaattisella suurella. Erityisesti ulkopuolisten toimesta. Se on kuin kaurapuuron syömistä. Välttämätöntä hengissä pysymiselle, mutta hyvin harvoin itsessään innostavaa. Nälkäiselle sen syöminen on paljon houkuttelevampaa, kuin kylläiselle. "Tavoite" on silti niitä maailman käytetyimpiä työskentelysanoja ja monelle riittävä selitys sille, että hommat pidetään pyörimässä. Se on usean hyväksymä sisältö olemassaololleen. Sillä voi perustella lähes kaikki toimenpiteensä ja suunnitelmansa.

Tarkoitus

Kun tavoitteen mukaiseen toimintaan lisätään, minulle ajattelun sana, "tarkoitus", homma käy melkoisesti monimutkaisemmaksi. Siihen tulee mukaan valtavasti sellaisia elementtejä, joista tavoitteisiin pyrittäessä ei useinkaan tarvitse välittää tai edes huomioida. Mukaan tulee esimerkiksi eettiset, yhteiskunnalliset ja juridisetkin valinnat ja muutkin kulttuuriyhteydet.  Erityisesti iso vastuu sekä toiminnan, että sen tulosten hyväksyttävyydestä. niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin.  Sekä tekijöilleen, että kohderyhmän ulkopuolisille. Ajattelun ja suunnittelun osuus monimukaistuu aivan oleellisesti vain tavoitteelliseen toimintaan verrattuna. Sellainen ihmisen ominaisuudeksi määritelty käsite, kuin omatunto,  tulee merkitsevämmin mukaan tällä tarkoitustasolla toimittaessa. Sen mukaantulo vaikuttaa suuresti siihen, miltä tarkoitustasolla työskenteleminen ja eläminen tuntuu kokijalleen ja hänen ympäristölleen sekä kuinka paljon se heitä kaikkia myös kuluttaa. Tai palkitsee.

Näiden kahden tason eron määrittelen nyt itselleni vaikka siten, että tavoitteisiin pyrittäessä toimintaa voidaan ymmärtää, hallita ja mitata melko suoraviivaisesti,  mutta tarkoituksien luomiseen ja ymmärtämiseen se ei riitä. "Tarkoitus" sana ja käsite kutsuu podittavaksi ja ratkaistavaksi  rajattoman kirjon muuttujia ja arvoja jotka tuovat siihen omat katselukulmansa.

Merkitys

Onko tunnesana "merkitys" tämän ryhmän turhin vai tärkein, riippuu täysin sen kokijasta.  Toiselle tärkeys- ja kokemishierarkia voi vahvistua järjestyksessä tavoite, tarkoitus, merkitys ja toiselle tasan päinvastaisessa järjestyksessä. Minusta tuntuu, että sekä ihmisen oma sisäistetty arvomaailma, koulutus, kulloinenkin työskentely- ja väsymystila muttavat myös tilannekohtaisesti tätä järjestystä. Ainakin väliaikaisesti. Joskus en itsekään jaksa muuta kuin toimia ja ajatella sovitulla tavalla, joskus en edes suostu ryhtymään toimeen, ennen tekojeni merkityksellisyyden tarkkaa oivaltamista, hyväksymistä ja oikeiksi arvottamista. 

Sitä en osaa vielä perustella, onko eläminen tämän jälkimmäisen vaihtoehdon  järjestyksessä  valitsijalleen onni vai rangaistus.  Tänään minusta tuntuu, että vaikka se merkityksellisyyden valinta tekojensa ja ajattelunsakin lähtökohdaksi on hyvin harvoille edes valittavissa oleva elämän kokemistapa, se olisi ainakin sillä puolella, johon kannattaa pyrkiä. Iloineen ja vaikeuksineen.

MJK






sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Öinen keskustelu tekoälykuvien juridiikasta

   

– Mitä oikeuksia minun tulee huomioida, kun haluan käyttää tekoälyyn perustuvaa

kuvankäsittelyohjelmaa ja sillä synnytettävissä olevia kuvia maksullisissa ja julkiseen

levitykseen menevissä asiakastöissäni?


Kysyi oppilaani. Vastasin:


– Asiassa on vielä monta muotoutumatonta juridista sovellusta ja käytäntöä. Ainoa

sellainen eettinen tapa, jota voin suositella, on se, että käytät AI ohjelmasi kouluttamiseen

vain niitä kuvia, joihin sinulla on joko isyysoikeus tai tekijänoikeus, mielellään molemmat.


– Mikä ero niillä on?


– Isyysoikeus on käytännössä luovuttamaton oikeus. Sitä ei voi myydä eikä periä. Se

velvoittaa ilmoittamaan tekijän, kun teosta julkisesti esitetään. Yleinen tapa poikkeaa tästä

esimerkiksi mainoskuvien käytössä, mutta on aika säänöllistä esimerkiksi lehtikuvissa ja

lähes moitteeton käytäntö tv:n sääkuvissa. Tässä keinoälytilanteessa asia mutkistuu siksi,

että ohjelma ei pysty edes ilmoittamaan, eikä erittelemään, niitä raaka-aineistona

käyttämiään, jopa kymmeniä tuhansia kuvalähteitä, joista se on muokannut lopullisen, vain

kirjoitettujen ohjeiden perusteella muodostetun kuvan. Sekin asia on vielä määrittelemättä,

voiko kone tai sovellusohjelma omistaa isyysoikeuden. Mitä se silloin tarkoittaisi?


– Entä se tekijänoikeus.?


– Siitä sinun on muistettava pari keskeistä asiaa. Kyseinen oikeus koskee vain ns.

teoskynnyksen ylittäneitä teoksia. Se puolestaan vaatii omaperäistä toteutusta, muttei

kata teoksen ideaa eikä valmistusmenetelmää. Poikkeuksena valokuvausmenetelmällä

toteutetut. Niissä se koskee myös teoskynnystä ylittämätöntä kuvaa ja poikkeaa

merkittävästi muiden teosten suoja-ajasta ja joistakin muista edellytyksistä. Esimerkiksi

itselläni ei ole enää suojaa kouluttajaurani alkuaikojen opetuskuviin, mutta jos ne

katsottaisiin teoksiksi, suojaa olisi jäljellä vielä 70 vuotta kuolemani jälkeen ja

tekijänoikeudet niihin perillisilläni. Sekin on määrittelemättä, onko pelkästään

aikaisempien bittien siirtelyä prosessorin uumenissa pidettävä lain tarkoittamana

valokuvausmenetelmänä. Toinen avoin kysymys on, täyttääkö vain koneen algoritmin

luoma tuotos aikaisempien valokuvien aineistosta, tämän omaperäisyyden vaatimuksen?

Kesken on myös määrittely, onko aiheen kirjoittaminen kuvallisen teoksen valmistamista.


– Mitä ihmettä se käytännössä tarkoittaa.?


– Esimerkiksi sitä, että näiden kummankin lain suojaama valokuvan tekijä, ei nykyisen lain

mukaan ole se, joka painanut laukaisunappia kuvaustilanteessa, vaan se, jonka vastuulla

on ollut kuvan sisällön ja ilmiasun muotoilu. Useimmiten siis se, jonka päätösten ja

valintojen mukaan se on taltioitu. Luonnollisesti ne ovat tavallisimmin sama henkilö.

Mainosvalokuvassa usein eri.


– Mitä muita oleellisia eroja näillä oikeuksilla on?


– Tekijänoikeus on luovutettavissa, myytävissä, perittävissä ja jälleenmyytävissä kuinka

monta kertaa tahansa. Sillä ei tarvitse olla enää mitään yhteyttä kuvan isyysoikeuksien

omistajaan. Tekijänoikeuksien kauppa on useimmiten myös alv:n alaista, kuten

tavaroiden. Tekijänoikeus lakkaa määräpäivänä, isyysoikeus ei. Myynnissä on myös

miljoonittain ns. tekijänoikeusvapaita kuvia.


MJK

maanantai 30. tammikuuta 2023

Osaamisen etsinnästä

 

Muuan viime kesäkurssini  osallistuja, joka opiskelee nykyään vakavasti ammattikuvaajien työelämän tutkintoihin, pohdiskeli lähes kaikkien muidenkin alojen ns. koulutusta vaivaavaa epäkohtaa.  Sitä, tässä tapauksessa juuri ammattikuvaajien koulutuksessa,  että yleensä sen tyypillisissä  kursseissa, suoritusdemoissa, ja oppilastehtävissäkin itse laatu jätetään puoleen väliin. Lopetetaan sekä syvemmälle opastus, että tulosvaatimukset siihen tasoon mistä oikean ammattiosaaminen pitäisi vasta alkaa. Enemmän en voisi olla samaa mieltä.  Selvitin hänelle useita tuntemiani ja osa ylivoimaisiakin syitä, miksi niin on, surullista kyllä.  Niitä en tässä toista. Sen sijaan kerron mitä se minun mielestäni tämän valokuvademoasian erityiskysymyksen mahdollinen  kunnollinen oppimistapahtuma vain itse suorituksen osalta voisi olla.

Oppilas ilmaisi syvän tarpeensa ja tavoitteensa tehdä kunnolla jotain sellaista kuvausta, josta oikeasti oppii viimeisen päälle olevan toteutuksen. Muutamien sitkeiden ja hyvien valokuvaajien kanssa filmiaikakaudella joitakin sellaisia tehneenä, osaan mielestäni hahmottaa, miten se todellisuudessa on tehtävissä, jos voimat ja aika riittää. Tämä ei ole itsensä tehostamista eikä pelotteluakaan, vaan vakavasti otettava tieto siitä työstä, jolla on mahdollista saavuttaa oppilaan kaipaama oppimistulos. 

Lähtöasetelma on luonnollisesti se että tällaisen oppimisprosessin osallistujat ovat jo aloittaessaan ns. hyviä valokuvaajia ammatillisesti luotettavine taitoineen. Eli vähän pitemmällä kuin alamme kaikkien virallisten tutkintojen läpäisytasolla. 

Kyseinen prosessi vaatii yhteensä kolme - viisi kokoontumiskertaa, riippuen siitä, minkä erityistaitoisia osallistujia projektiin osallistuu. Niitä, tässä välttämättömiä erityistaitoja tarvitaan tänään ainakin syvällisen välinetekniikan, valojen, valaisun ja digitaalisen työskentelyn alueelta. Filmiaikana, ja silloinkin vain dialla työskenneltäessä, tuo oli joskus mahdollista vain yhteensä kahdenkin valokuvaajan ryhmällä, muttei enää. 

Ensimmäinen kokoontumiskerta on suunnitelman, aiheen ja toimintatavan päättämistä sekä kaikkien valmistavien toimenpiteiden, tilojen kaluston ja erityistarvikkeiden hankinnan työnjakoa ja mahdollisia alustavia kokeiluja varten, jotta niiden lopullista kuvaa yrittävien kertojen todellisista väline ym. tarpeista ja määristä saadaan selkeä kuva. Huolelliset hankinnat ja järjestelyt sitten ennen seuraavaa kertaa. 

Toisella kokoontumiskerralla yritetään sitkeästi saada aikaan se lopullinen suunnitelman mukainen kuva. Se ei kuitenkaan lähes pomminvarmasti onnistu, mutta saadaan aikaan se realistinen ja selkeä tieto, mitä asioita on aikaisemmasta suunnitelmasta poiketen tehtävä eri tavalla ja tavoitteilla, kuin tällä ekalla kerralla. Samalla saadaan tieto, mitä kuvankäsittelyn keinoja ja osaamisia voidaan järkevästi sitten seuraavalla kerralla ottaa huomioon jo kuvauksen aikana ja valmistautua niiden vaatimiin muutoksiin työn kokonaisprosessissa. 

Kolmas kerta on sitten toimimista tämän hiotun työskentelytavan mukaan ja sen ehdoilla. Usein siihen jää silti vielä paikattavaa yhden uuden työskentelykerran verran. Se neljäs tai viides kerta on sitten kaiken sen digitaalisen jälkikäsittelyn suunnittelua, toteutusta, vertaamista saatavilla olevaan tietoaineistoon ja korjaamista tavoitteen saavuttamiseksi. 

Työskentelykerrat ovat luonnollisesti eri pituisia ja sellaisia, ettei kunkin session lopetusaikaa ole päätettävissä etukäteen, vaan niihin on varattava aikaa ilman takarajaa.

Jos jostain on löydettävissä muutama kyllin pitkällä jo omassa teoreettisessa ja käytännön osaamisessaan oleva oppijavalokuvaaja ja ne , ainakin kaksi,  tarvittavissa erityistaidoissaan heitäkin pitemmällä olevaa ja tähän oppimisprosessiin korvauksetta sitoutumaan valmista huippuosaajaa, sekä toimintaan riittävän laadukkaasti varustetut tilat ja välineet, tällä on onnistumisen edellytykset.

Ymmärrän luonnollisesti, ettei tämä ole tämän päivän ammattiuraansa aloittelevalle valokuvaajalle realismia, mutta kerroin tässä, miten se olisi mahdollista aikanaan, jos riittävän moni oikea henkilö siihen sitoutuu. 

Mihin tämä pitkä, vaikea ja jopa puuduttava oppimisprosessi sitten oikeastaan tähtää, eli mitä se palvelee. Sitä että sen läpikäynyt ja sisäistänyt omistaa sen jälkeen sananmukaisesti pääomanaan sellaisen trimmatun ammatillisen työkalupakin, jolla hän saa jokaisesta sen jälkeisestä uudesta kuvaustehtävästään aivan ratkaisevasti paremman ja nopeammin sillä yhdellä ainoalla kuvauskerralla, joka ainakin asiakastöissä on useimmiten ainoa työskentelyvaihtoehto. 

MJK