keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Valaisijan kivijalka kirjana

 


En ole koskaan pitänyt korkealentoisuudella hienostelusta.  Enkä asioiden ilmaisemisesta niin "taiteellisesti" ettei oikeastaan sano mitään. Minusta sen tyylilajin viljely on valokuvaajienkin keskuudessa ollut  tuhoisaa niin ammattikunnan, kuin vakavien harrastajien yhtenäisyydelle ja valokuvaukselliselle luotettavuudelle.  Liian usein sattumanvaraisella näkemyksellä ja osaamisella, on voitu luoda tunnettu nimi ja sen mukana hyvä laskutusperuste mitäänsanomattomillekin tuotoksille. Valokuvaaja-ammattikunta ei  ole edes ainoa, jossa tämä ilmiö perinteisesti jyllää. Jos harkitusti ilmaisee jotain kyllin käsittämättömästi tai epäselvästi, saa herkästi ansiottoman aasinsillan taiteilijan viitan käyttöoikeuteen.  Puhtaasti ansaintakäyttöön, ilman osaamis- ja laatuvastuuta.

Varsinaisen taiteilijakutsumuksensa ehdoilla kuvaaville tämä tilanne ei ole ongelma. Taiteen kenttä tulisi olla niin vapaa kaikista säännöistä kuin mahdollista. Kaikkine seurausilmiöineenkin.  Yhteisen teknisen tai valoilmaisullisen laatukäsitteen määrittely, tai edes etsintä ei tuo omaehtoisiin valokuvataiteena tuotettaviin teoksiin mitään perusteltavissa olevaa lisäarvoa. Ellei sellaisena pidetä esimerkiksi teoksien säilyvyyttä lisäävää teknologista osaamista.

Maksavan asiakkaansa viestinnällisiä tai muita tarpeita tuottavan ammattikuvaajan tilanne on tässä valoasiassakin täysin toinen. Valokuvapalveluita ostavan kuluttajan tilanteesta puhumattakaan.  Meidänkin alamme kaiken todellisen laatukontrollin ulkopuoliset, sekä äärettömän osaamisheterogeeniset tutkinnot ja "mestaruudet" ovat synnyttäneet olosuhteen josta se kuuluisa "viidakon lakikin" puuttuu täysin. Alan todellisia perustaitoja osamatonkin voi nimittää itseään valokuvaajaksi ja suorittaa, jopa yhteiskunnan kustantamana, useita valtion takaamia  tutkintodiplomeja siitä. Ilman mitään vertailukelpoista näyttöä valokuvaajan keskeisimmän työvälineen, valon, todellisesta hallinnasta. Valaisemisen monipuolisesta viesstinnällisestä ja aihekohtaisesta  osaamisesta puhumattakaan.

Minusta vasta valaisuelementin sekä tekninen että ilmaisullinen hallinta oikeuttaa VALOkuvaaja nimikkeen käyttöön. Kaikki muu alaan liittyvä on vain sen täydentämistä. Mutta ilman valoymmärrystä kuvaaja ei ole mitään. Titteleistään ja diplomeistaan huolimatta.  Valo ja valaisuymmärrys on se oikea kivijalka, jonka varaan voi rakentaa itsensä näköisen ammatillisen tai suurta harrastusmielihyvää tarjoavan valokuvarakennuksen. Sen tien kulkemiseen on nyt tulossa tuntemassani valokuvahistoriassa ensimmäinen kunnollinen suomenkielinen reittiopas. Kirja, jonka tarjoama osaaminen jokaisen kuvaajan tulisi sisäistää.  Lyhyesti ilmaistuna pian myyntiin tuleva teos on kunnianhimoisen henkilövalaisijan aapinen, katekismus ja ammatillinen sanakirja.  Kaikki tärkeä valaisuosaaminen yksissä kansissa.

Kollegani Tiina Puputti viimeistelee juuri painoon menevää uusinta valaisukirjaansa,  perusteellisesti päivitettyä ja laajennettua versiota kahdeksan vuoden takaisesta.  Siinä hän paneutuu tähän keskeiseen asiaan todella intensiivisesti, huolellisesti ja vastuullisesti.  Kirjan kantava idea on mielestäni ammattitaidon kannalta ainoa perusteltavissa oleva:  Kaiken valaisun ja valokerronnan lähtökohtana ja perusteena on kuvan viesti, eikä esimerkiksi käytettävissä olevan valaisukaluston ominaisuudet.  Kuvan viesti kerrotaan sillä kuvallisella tarinalla, joka suunnittelemalla, valaisemalla, sommittelemalla ja henkilöohjauksella on toteutettavissa. Tiina antaa kirjassaan ja sen esimerkeissä keskeisille valaisutyyleille sekä visuaaliset, että tekniset ja kerronnalliset perusteet. Ja kirsikkana kakun päällä  järkevät työskentelyohjeet niiden menstykselliseen käyttämiseen.

Tästä tarinallisen valaisun kokonaisprosessista Tiina kertoo tyhjentävästi, piirtää, kuvaa, havainnollistaa ja toistaakin juuri sen oleellisen, mitä kuvaajan tarvitsee osata ja soveltaa valokuvauksellisesti ammattilaatuisen henkilökuvan synnyttämiseksi. Huolimatta kirjan esimerkkikuvien pitäytymisesta vain henkilökuviin, se sisältää kattavasti sellaista yleistä valaisu- ja kuvatietoutta sekä lukemattomia ohjeita, jotka pätevät kaikessa valokuvauksessa ja usein muussakin elämässä. 

Minusta tämän kirjan sisällön ja käsitteiden sisäistäminen yhteiseksi kivijalaksi koko valokuvaajakunnassa, aloittaisi aivan uuden luvun ja osaamistason alamme historiassa. Mielestäni sen ottaminen, peruskoulun aapisen tavoin, pakolliseksi tentti- ja myös harjoituskirjaksi kaikessa alamme koulutuksessa, olisi enemmän kuin välttämätöntä.  

Silloin valokuvauksellisista kuvista keskustelemista, opettamista, kuvilla kilpailemista ja ostavan yleisön maun jalostamista varten olisi käytössämme yhteisiä sanoja, käsitteitä ja kriteereitä niin teknisessä kuin ilmaisullis-esteettisessäkin mielessä.  Silti niillekin kuville, joita halutaan tehdä aivan eri tavalla, jäisi vielä kylliksi tilaa ja vapautta.

MJK

 

 

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Ajatusten ja sanojen oikeuksista

                                                                                                                                    
      Oppimisprosessin ydintä käsittelevä kirjaprojektini takkuilee edelleen. Ajatuksia tulee ja menee hallitsemattomasti. Niiden rajaton massa roiskuu tulvana päälleni. Pelkistyskykyni, tai oikeastaan sen nyt ilmennyt puute,  loikkaa uniini jokaöisenä painajaisena. Aamut valkenevat kaaoksen ja väsymyksen ameeboina. Selkeät ajatukset, jos niitä yöllä oli, katoavat pimeyden mukana. Eivätkä palaa.  En ole enään varma, pettääkö muistini lopullisesti, vai eikö pääni suorituskyky riitä tärkeiksi kokemieni havaintojen prosessoimiseen kirjalliseen muotoon.  Tajuamieni oppimisprosessin avainkohtien määrä kasvaa eksponentaalisesti, vaikka tavoitteeni oli tiivistää se murto-osaan aikaisemmista versioistaan.

      Aivoni tuottavat  nyt ympärivuorokautisesti  käsitteitä ja oivalluksia, joita en ehdi edes kirjata, ennenkuin ne katoavat jälleen hallitsemattomaan tajunnan virtaan.  Työni olisi nyt vaskata sieltä ne harvat kultahiput, jotka auttaisivat lukijoitani sitten, kun en ole enää niitä selittämässäkään.  Jokainen uusi oivallus poikii kaverikseen kymmenen vielä tärkeämpää. Niin minusta koko ajan tuntuu.

       Olen keskittynyt pitämään mieleni avoimena ja kirjoittanut omalla tavallani muistiin havaintoja, joita olen tehnyt. Sovitettuina luonnollisesti juuri ammatillisen valokuvaopetuksen suodattimen läpi ja minulle ominaisen selitystapani latistamina.  Hämmästyttävintä  on ollut se, kuinka usein ja tarkasti ne ovat korreloineet muihinkin ammattialoihin ja koko elämään. Samoin se, kuinka päivänselviä asioita ne ovat, kun ne ovat edessäni verbaalisessa muodossa. Minun ymmärtämilläni sanoilla.

      Kun olen editoinut niitä muidenkin ymmärrettäviksi, olen törmännyt hallitsemattomaan rajoitteeseen.   Se on tekijänoikeuteen liittyvältä tuska, etten tiedä enkä muista, mistä ne ehkä ovat, jossakin muodossa, peräisin. Enkä sitäkään, onko mukana jopa tarkka jonkun muun jäsentämä sanamuotokin. Monenko saman peräkkäisen sanan lauseesta tulee kirjallinen tai tiedollinen plagiaatti?  Onko tietokirjallisuudessa sellaista käsitettäkään? Vaikka niillä ei olisikaan enää mitään yhteyttä siihen lähteeseen, joka kyseisen näkemyksen synnytti.

     Minä en sitä tiedä, enkä muista. Minulla ne ovat muodossa, joka on liimautunut ja muuntunut mieleeni, minun omaksi totuudekseni. Minä uskon niiden olevan tärkeitä ja pohtimisen arvoisia. Mutta kuka on havainnon alkuperäinen isä?  Vai ovatko ne ihmiskunnan yhteistä tietoperimää, jota tulisikin levittää kaikkien iloksi?  

Kuvista minulla on käsitys, tai ainakin mielipide, milloin on kysymys kopioista tai uudesta alkuperäisteoksesta. Ainakin silloin, kun niitä voidaan visuaalisesti verrata.  Mutta miten verrata juridisesti omiaan ja lukemattomia muita maailman ajatuksia ja sanoja?  Joita on ehkä lukenut tai kuullut. Jotain tajunnut ja jotain ei. Valveillako vai unessa?

     Ainakin seuraavat ajatukseni ja lauseeni ovat minulle nyt tuolla harmaalla alueella. Minulle totta, mutta kenen luoma oli alkuperäinen päätelmä?  Onko sillä henkistä tai juridista merkitystä? Näitä asioita saa, ja mielestäni tuleekin ajatella. Mutta onko näiden ajatustensa kirjoittaminen ja saattaminen muidenkin ulottuville jonkun muun oikeuksien polkemista?

Oppimisesta

- Ihminen itse on oman toimintansa pahin rajoittaja. 
Selittää hän tekemättömyytensä valinnat miten tahansa.

- Minkä tahansa muunkin taidon tai osaamisen  opettelu jollekin tasolle, ei haittaa itselleen läheisimmän ja tärkeimmän taidon oppimista.  
Jokainen uusi kyky helpottaa sen tärkeimmän kehittämistä ja selkeyttää sen  arvoa itselleen.

- Useimmat ihmiset määrittelevät oman osaamis- ja toimintakenttänsä selkeästi kapeammalle sektorille, kuin mitä heidän kykynsä mahdollistaisivat.

- Ihminen, joka ei kehitä ja harjoita itsessään olevia luovia kykyjä ja taitoja, taantuu hämmästyttävällä nopeudella lähes turhaksi luontokappaleeksi.

- Luomiseen ja oppimiseen ei tarvita kenenkään lupaa eikä taloudellisia resurssejakaan.  
Oppiminen sinänsä on sekä haaste, että palkkio.

- Oppimisen ja kasvun merkki on se, kun itse tajuaa realistisesti voivansa jo tehdä aikaisemman omansa tai toisen tekemän suorituksen selkeästi paremmin.

- Omaa elämäänsä analyyttisesti seuraamalla ja pohtimalla, voi oppia vaadittavista asioista  ratkaisevasti enemmän, kuin opin hakemisella ulkopuoleltaan.

- Osaava etsijä löytää kaikesta näkemästään, lukemastaan ja kuulemastaan 
selkeän peilikuvan omasta elämästään.

- Huonompikin, mutta tehty, jäsentely auttaa selviämään paremmin siitä valtavasta kaaoksesta ja virikeähkystä, jonka keskellä jokainen luova ihminen vaeltaa koko ajan.

- Sanotaan että liike on lääke, siksi ajatteleminen liikkuessaan voi tuoda tajuntaan sellaisia asioita ja erityisesti havaintoja, joita ei paikallaan ollessaan löytäisi.

- Jokainen sellainen teko, elämys ja tilanne, jonka jaksat elää uudelleen tarkasti analysoimalla ja pohtimalla sen sisältöä, vie sinua merkittävästi eteenpäin.

- Joka kerta ,kun palaat mielessäsi aikaisemmin kokemaasi elämykseen tai ongelmaan, sieltä löytyy opittavaksesi uusia asioita, joita voit käyttää tai hylätä lopullisesti. 
Tapahtuivatko ne todella siten kuin muistat, on silloin sivuseikka.

- Kaikesta kokemastasi ja ymmärtämästäsi syntyy sellaiset elämäsi talon pystytykselle tarpeelliset rakennustelineet, jotka voit tarvittaessa ja halutessasi purkaa pois  näkymää häiritsemästä.

- Lahjakkuus, ahkeruus  ja kärsivällisyys on lähes aina sama asia.

- Ahkeruus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että korjaat tuotoksiasi, kunnes niistä on häipynyt se persoonallisuus, josta ne tunnistaa juuri sinun tekemiksesi.

- Jokainen löytämäsi uusi idea on siemen sihen kasvimaahan, 
jossa se voi synnyttää kokonaisen puutarhan ideoita.

- Huonoista ideoista ja tuotoksistakin on todellista hyötyä, sillä ne opettavat konkreettisesti, 
miten ei tule tehdä. Niihinkin voi aina palata tarvittaessa.

- Oppiminen ja opettaminen muuttaa aina tekijänsä ja kokijansa elämän. Kumpikaan ei synnytä tulosta  ilman, että asettaa itselleen aina edellistä osaamistaan vaikeampia haasteita 
ja pyrkii niihin periksiantamattomasti.

- Opetus- ja oppimistilanteessa joka minuuttiin ja sanaan on pakko keskittyä niin huolellisesti, että sen vastapainoksi on syytä tavoitteellisesti järjestää itselleen tilanteita, joissa sananmukaisesti on "aivot narikassa".

- Vaikka syvällinen opettamis- ja oppimisprosessi on luonteeltaan yksinäinen ja henkilökohtainen, oikean vertaisryhmän olemassaolo ja suunnitelmallinen käyttö tehostaa sitä moninkertaisesti.

- Opiskelussasi ole lainkaan tärkeää, onko suorituksesi yhtä hyvä tai parempi kuin jollain muulla, ainoa, millä on todellista merkitystä on se, oletko tehnyt siinä parhaasi. 
Se on ainoa tavoittelemisen arvoinen asenne ja työtapa.

- Vasta opettaminen on työtään rakastavalle  se todellinen opinpolku, 
sillä vasta silloin usea tieto aukeaa lopullisesti, kun syntyy velvollisuus välittää se toisille.

- Opettajan keskeisin taito on osata vaistota ja päättää, miten kunkin oppijan tie on autettavissa.  
Joku tarvitsee tyrkkäyksen vuorelta oppiakseen lentämään ja toinen kantamista pienenkin ojan yli voidakseen tulla sellaiseksi, mikä on hänelle mahdollista.

- Tehokkainta opettamista on toisinaan koko auttajan roolinsa riisuminen 
ja syvällinen samaistuminen täysin kanssaoppijaksi.

- Opettamisen puoskaroinnilla on tehty varmasti  monituhatkertainen määrä pahaa siihen toiseen alaan verrattuna, jonka yhteydessä tätä sanaa yleensä käytetään.

- Koska oppiminen sisältää aina kasvamista myös ihmisenä, sitä ei voi määräänsä enemmän nopeuttaa. Useimmiten  ylemmän tason saavuttaminen edellyttää oppijalta käytännön toimimista, ainakin väliaikaisesti myös opintoyhteisön ulkopuolella.

- Kasvaakseen itsekseen on kyettävä myös jättämään turvallinen ryhmä, koulutus ja ohjaaja.

- Oppijaa on myös rohkaistava kaikenlaisiin harharetkiinkin opintiellään, jotta hän oppii ilman ohjausta tunnistamaan kullan ja katikullan eron. Vain oikeaa tietä kulkenut on melko aseeton tahattoman, mutta kohtalokkaan  virheensä korjaamisessa.

- Hyvin vaativa työ vaativan opiskelun rahoittamiseksi ei ole aina hyvä ratkaisu, sillä jokaisen kokonaiskapasiteetti on silti rajallinen.  Siksi olettaisin olevan usein tarkoituksenmukaisinta, että kovimmat oppiponnistukset keskittyisivät rutiinityötä oppiajan ulkopuolella tarjoavaan ajanjaksoon.

- Tehokas ja tuloksellinen opintie on rytmitetty akun lataamisen ja purkamisen periaatteella. 
Ellei teoriaa pääse kertaamaan ja soveltamaan käytännössä pian, se painuu väistämättä seuraavan teoriakerroksen alle unohdukseen ja tavoittamattomiin.

- Opiskelet mitä tahansa, jokainen sen parissa viettämäsi tunti pääsääntöisesti lisää motivaatiotasi 
sen aihepiirin parempaan hallitsemiseen.

- Vasta suvereenilla mestarilla on riittävän realistinen käsitys omankin taitonsa vajavaisuudesta.

- Todelliseksi tekijäksi tulee vain todellisten ja runsaitten tekojen kautta, eikä sellaista oikotietä ole olemassakaan, jota käyttämällä voisi oikaista tai välttää varmasti eteen tulevat ponnistelut .

- Mikään todellinen huipputaito ei pysy edes käyttökunnossa ilman tavoitteellista ja säännöllistä ylläpitoharjoittelua.

- Oppimisprosessin tehokkain motivaattori ja katalysaattori on se, että oppija itse ymmärtää työn alla olevan kokonaistehtävän olevan hänen tulevaisuudelleen  kuin kultahipun löytyminen valtavan maamassan seulomisen palkkiona.

- Se, että oppija pitää häneltä edellytetyn työskentelypanoksen määrää liian suurena, indikoi sitä,
että kysymyksessä ei ole se osaaminenkaan, jota hän tavoittelee.

- Opettajan on pystyttävä kuvailemaan havainnollisesti mutta todenmukaisesti oppijalle se osaaminen ja sen käyttötarve, jonka hän voi saavuttaa vasta työskentelynsä suoritettuaan. 
Jos se ei vastaa hänen pyrkimyksiään, mitään motiivia ja intohimoa siihen ponnistelemiseksi ei synny. Eikä tulosta.

- Jos opettajalla itselläänkään ei ole edellämainitusta päämäärästä syvällistä omaa kokemusta, yhteinen ymmärrys ja motiivi ei kohtaa. Eikä päämäärä voi toteutua.

- Jos ihmisellä ei ole unelmia, hänellä ei ole oppimiseen riittävää motiiviakaan ponnistella niin paljon, että siitä syntyisi minkään taidon tai tiedon hallintaa.  
Ihminen ilman unelmia on kuollut, vaikka hän olisi elossa.

Palautteesta

- Kritiikin ja palautteen käsitteiden ero on syytä sisäistää sekä tilanteessa, että sanoinakin. Pääsääntöisesti krittiikki liittyy valmiiseen ja julkaistuun teokseen, ja palautteeseen puolestaan sisältyy edelleen keskeneräiseen tuotokseen liittyvä neuvova elementti.

- Luovan työn tekijän on syytä harjoitella vastaanottamaan sekä menestys että pettymys, jotta ne pysyvät oikeassa tärkeyskategoriassaan. Sieltä eivät hyökkää alueelle, jossa niitä ei tarvita, 
vaan ovat siellä vain häiriöksi.

- Palautteen antajan tärkein taito on vaistota, millä tavalla sen vastaanottaja kokee ja tulkitsee sen. Kirjo siinä on  suurempi, kuin itse viestin tarkka sisältö.

- Työnsä kautta tai tilannekohtaisessa työroolissaan ihminen voi ja saa ilmaista sellaistakin, 
mitä ei koskaan tekisi "siviilihahmossaan". Vastuu on niin erilainen.

- Kaikki se palaute, mitä saat teoistasi ja tuloksistasi, 
kertoo vähintään yhtä paljon palautteen antajasta.

- Vain sellaisen antama palaute kannattaa ottaa vakavasti, josta sinulla on varma tieto, että palautteen antajalla on todellinen ja syvällinen tieto sekä sinun  tuotoksesi todellisuudesta synnystä 
sekä nyt että tavoittelemassasi tulevaisuudessa.

- Osuva palaute on sellainen, joka tuo esille ja pohdittavaksi niitä seikkoja 
joita et ole itse huomannut tai osannut vielä huomioida työskennellessäsi.

- Kaikki palaute on silti syytä kuunnella ja oppiakin siitä, 
mutta sen ei saa antaa karkoittaa sinua pois omalta polultasi.

- Palaute toimii aina parhaiten kun sen vastaanottaja on valmistautunut ottamaan sen huomioon 
ja ymmärtää, että sen varsinainen tarkoitus on parantaa ja helpottaa hänen työtään.

- Tuloksesta näkyy, kuuluu tai tuntuu aina, onko sen tekijällä ollut sydän, palo ja intohimo 
sen synnyttämiseen.

- Julkinen tai itse ymmärretty menestys luonnollisesti motivoi myös.  
Silloin se tapahtuu tietysti helpompaa tai ainkin miellyttävämpää tietä.

- Jokainen itseilmaisun tuotos korreloi suoraan tekijänsä itsetuntoon.

Elämisestä

- Itselleen luomansa säännöt ja rajoitteet voi ja saa rikkoa.

- Jokapäiväinen elämä on suuri seikkailu sille, joka sen huomaa ja siksi myös sellaisena kokee.

- Jokaisen tehtävänsä ja velvollisuutensa  saa ja voi ymmärtää sekä toteuttaa tavalla, 
joka tuottaa mahdollisuuden löytää siitä iloa ja elämyksiä.

- Aikaa ei kannata koskaan käyttää sen selittelemiseen ja perustelemiseen, 
miksi ei toimi kuten ne, joiden toimintaa samoissa asioissa ihailee.

- Nähdäkseen kyllin selkeästi, usein kauempaa, oman elämänsä, on tärkeää harjoitella erilaisia etäännytyksen keinoja ja menetelmiä. Kilometrejä, aikoja, ajatuksia, tekoja.

- Syvästi kuunteleminen on aivan eri asia kuin kuuleminen. Itsensä ja muiden.

- On selvää, että jokaisessa elämässä, roolissa ja ammatissa on ne karikot, joilla jokaisen on käytävä, osatakseen jatkossa pysyä poissa niiltä.

- Kyky sekä nähdä, että sanoa tai muuten ilmaista toisin, on varmenpi älykkyyden krteeri, 
kuin suuri hankittu tietoviisaus.

- Jos haluat jossain asiassa eteenpäin, poista siitä ensin liiat valintavaihtoehdot.

- Mikään tekosi, ajatuksesi tai elämyksesi ei ole sinullekaan kokonaan uusi tapahtuma tai ulottuvuus, vaan siihen vaikuttaa oleellisesti kaikki siihen mennessä kokemasi ja ajattelemasi.

- Jos et itse luo aktiivisesti ja kaikkine kykyinesi sisältöä  ja tarkoitusta tähän ainoaan elämääsi, 
kuka sen tekisi.

- Jokainen valintasi, ajatuksesi ja tekosi vie sinut yhä syvemmälle siihen suureen seikkailuun 
tai samantekeväisyyteen, joka elämästäsi tulee.

- Väitetään että kaikkea toimintaa maailmassa motivoi jonkun asian himo.   
Minusta kaikkea positiivista toimintaa ja sen saavutuksia ainakin edeltää vastustamaton intohimo.

- Ihminen,  joka ei vaali ja huolla sisimmässään asuvaa seikkailun kipinää, ei pysy sillä tiellä, 
jonka hän saisi ja voisi kulkea.

- Älä silti takerru aikaisempiin sunnitelmiisi, vaan muuta niitä iloisesti, kun syitä ilmenee.

- Uteliaisuus on kaikkien seikkailujen siemen.

- Kyllä sellaisellekin retkelle kannattaa välillä lähteä, josta ei tiedä mihin se johtaa ja miten. Jokaisesta lopputuloksesta oppii aina.

- Elämä on kuitenkin vain tunteiden ketju, kuten seikkailu on opittavien ja nautittaviksi 
tai ponnisteltaviksi tarkoitettujen tapahtumien ketju.

- Jokaiseen uuteen seikkailuun lähtiessäsi olet myös jo eri ihminen kuin yhteenkään aikaisempaan mennessäsi. Siksi voit löytää sieltä nekin asiat, joita et aikaisemmissa ole huomannut.

- Jokainen uusi seikkailu tuottaa sinulle myös sitä kokemusta, 
jolla voit ehkä joskus auttaa toista oman tiensä löytämisessä.

- Luovalla ihmisellä on hyvä olla ainakin kaksi perhettä, se jonka biologiseksi jäseneksi hän on joutunut tai päässyt ja se henkinen, minkä hän on löytänyt tai koonnut ympärilleen.

- Ihminen joka ei käytä aikaansa myös siihen, mikä häntä maailmassa todella kiinnostaa, 
haaskaa saamansa elämisen lahjan, vaikka olisikin hengissä.

- Suuntaansa päättämättömän ihmisen elämä kuluu odotukseen siitä elämästä, joka alkaa huomenna.

- Menneisyytensä unohtamiseen ei ole syytä eikä käyttöä, sillä kaikki se kuitenkin säilyy sinussa 
ja vaikuttaa joka hetki sinuun, nyt ja tulevaisuudessasi.

- Jos minkään toimenpiteesi taustalla on kosto tai toisen mollaaminen, puhumattakaan oman etevämmyytesi korostamisesta, se on syytä jättää kokonaan tekemättä ja pohtimattakin.

- Vaikka loppu hyvin, kaikki hyvin ajattelu onkin yleinen, joskin perusteeton, luulo, erityisen tärkeää on tieto, että huono alku pilaa  muun kokonaisuuden onnistuneesta lopusta huolimatta.

- Jollei itse päätä omaa polkuaan, vaan poikkeaa siltä muiden neuvomiin tai vaatimiin suuntiin, 
on turha valittaa, jos huomaa olevansa täysin eksyksissä.

- Jollei itse päättämäsi tie kulje omaa unelmaasi kohti, kannattaa miettiä onko se oikea tie. 
Unelman voi kyllä useinkin vaihtaa, muttei kannata lähteä koskaan tielle,
jonka päässä sitä ei edes ole.

- Ihminen on omassa päässään aina yksin ja silmäkkäin sen todellisuuden kanssa 
josta kertyy hänen koko elämänsä.

- Jos ihminen on onnistunut valitsemaan ja kasvamaan työhön, jota rakastaa ja jolla on merkitystä, silloin todelliset eväät myös onnen kokemukseen ovat ainakin koossa.

- Mikään merkittävä työ tai ura ei tule automaattisesti tai lahjaksi, 
vaan se on itse ja yksin rakennettava kivi kiveltä.

- Myös epäonnistumisen tunteet ovat siitä tärkeitä, että ne ovat muunnettavissa uudeksi kokemukseksi, voimaksi ja motiiviksi uuteen ponnisteluun.

- Jos elämää ajatellaan vaikka helminauhana, sen kokonaisuus muodostuu aivan erilaiseksi, kun siihen lisää haluamiaan helmiä ja poistaa tarpeettomia tai muuttaa niiden järjestystä tai sijaintia yllään. Siksi on syytä harkita huolella millaisia helmiä nauhaansa kerää.

- Hyvä elämä ei ole kokemusten järjestäytymätön kasa, vaan ne on jäsennelty ja aseteltu tarkoituksenmukaisiin ryhmiin ja jokaisen ryhmän sisälle on myös tehty harkittu ja johdonmukainen merkityshierarkia.

- Yksi keskeinen taito on juuri siinä mitkä osat osaat karsia tai pienentää kokonaisuuden kannalta merkitsemättömiksi. Huippusuoritus on aina sekä   oikeiden asioiden korostamista, 
että harkittua pois jättämisen taitoa.

- Ikääntymisen antama ajallinen välimatka aikaisempiin kokemuksiin, auttaa niistä kertyneen olleellisen tietotaidon ymmärtämisessä ja  soveltamisessa uudessa parannetussa muodossaan.

- Ihminen on usein luovimmillaan, kun hän keksii tekosyitä ollakseen tekemättä sen, 
mitä hänen olisi kehittyäkseen tehtävä.

- Olen huomannut, että jokaisen ihmisen luoma tuotos on aina omakuva hänestä ,toteutetaan se missä muodossa, millä tekniikalla tai tavoitteella tahansa.  Siksi tuotoksestaan ei kannata häivyttää sen sellaista persoonallista luonnetta, joka on syntynyt juuri sinulle  ominaisen työskentelyn tai ajattelun  seurauksena. Silloin sitä ei tarvitse myöskään selittää. Niin kauan kuin sinusta tuntuu, että sinun on selitettävä työtäsi sen tutkijalle, se ei ole valmis.

- Se, että hahmottaa oman paikkansa, roolinsa ja merkityksensä sukupolvien ketjussa, rauhoittaa ja ohjaa hedelmällisten jatkovalintojen runsaudessa.

- Oman elämänsä hallintataito on siitä erikoinen "ammatti" että sen harjoittajan kyvykkyys kasvaa koko ajan iän lisääntyessä.  Aivan viimeistä jaksoa usein lukuunottamatta, 
ellei ole niin onnellinen, että on kuollut ennen sitä.

 MJK



sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Minne menet valokuva(aja)?


Yksi aallonharja on taas nähty. Ja pohja myös. Samalla kertaa. Kävin Kuva- ja Ääni messuilla. Digitaalinen nykyhetki, somen ja internetin mahdollisuuksineen, tuhoaa oletettavasti jälleen yhden tapahtuman mielekkyyden. Rajattomilla nettivirikemahdollisuuksillaan. Sen määrittely hyväksi tai huonoksi suunnaksi riippuu täysin määrittelijän omista kriteereistä ja tarpeista. Yhden aikakauden loppu se varmasti on. Onko se samalla seuraavan alku, jää nähtäväksi.  Loistavia valokuvanäyttelyitä siellä onneksi nytkin oli, oman kuvaymmärryksensä päivittämiseen.

Oikeana vanhan koulun, mutta aikaani seuraavana, jääränä, tilanne mietityttää minua lähes kokopäiväisesti. Mitä vanhassa valokuvaaja-ammatissa oli, jopa taistelemalla, säilyttämisen arvoista?  Samoin muillakin kuvien ja äänien tuottajilla?  Mikä on uudessa kuvatuotantotyylissä niin merkittävää, että sen hallitseminen on tulevaisuudessa elinehto ammatillisen tyydytyksen ja toimeentulon hankkimiseksi?  Milleniaalisukupolvenkin jälkeisessä maailmassa.  Ihmisen todennäköinen työansaintaura lienee jatkossakin n. 40 vuotta. Todennäköisesti noin kolmessa eri ammatissa. Erilaisten elämään vaikuttavien muutosten oletusmäärä työuran aikana on varmasti vielä suurempi kuin jo elämäni kuuden työelämävuosikymmenen aikana.

Tulin kuvien ammattimaiseen tuottamiseen mukaan kuusikymmentäluvun alussa. Väri teki silloin varovaisia ja kalliita kokeiluja sekä painettuna, että valokuvattuna ja filmattuna. Suuri osa merkittävistä kuvista ja kirjaimistakin syntyi aivojen ja käsien harkitun ja hallitun, silloin kemiallisen yhteistyökoordinaation kautta.  Median kuvailmaisu perustui aiheen sisällön lisäksi sommitteluun sekä valon ja varjon rytmeihin ja kontrasteihin. Värin tuotannollisteknisten rajoitusten vallattua silloiset levityskanavat, osa noista jäi auttamatta jalkoihin ja käyttämättäkin. Esimerkiksi värien tylsä kertovuus söi valtaosan valaisutaidosta ja sen harrastamisesta peruskuvaajilta. Tämä ongelma näkyy edelleen.

Se oli osaajalle surullista aikaa.  Uusi laaduttomuuden aalto, nyt pari sukupolvea myöhemmin, on selkeästi taas nousemassa valtasuuntaukseksi monessa mediassa. Tällä kertaa digin rajattomien mahdollisuuksien kannattelemana ja rajoittamattomana. Nykyiset edulliset jokamiehen automaattiset tuotantolaitteet mahdollistavat medioissa toistokelpoisen kuvan tuottamisen ilman mitään sisällöllisteknistaidollista tai taloudellistakaan perusosaamista sitä tuottavalta.  Koko kuvantamisteollisuuden hinta- ja levityshaitari on nyt ääretön kummassakin päässään. Samoin ostaja- ja kuluttajakunnan vaatimukset sen suhteen. Kuvantamisen laatuviidakko ei ole milloinkaan ollut monipuolisempi ja -arvoisempi. Erityisesti laaduttomuuden suuntaan. Hinnan ja laadun korrelaatio on menettänyt merkittävyytensä. Samoin siellä seikkailevien tavoitteet.

Tarjolla on nyt maailmanlaajuisesti sekä muutaman kymmenen euron "ammattilaislaitteita" että  saman hintaluokan rajattomia julkaisuoikeuksia.  Samoin lukemattomia "kansainvälisiä menestyksiä" osoittavia täysin järjestäjänsä ansaintatavoitteilla luotuja  palkintodiplomeita ja tutkintoja.  Erilaisista ja eritasoisista "mestaruuksista" ja "mestarikursseista" puhumattakaan. Kenelle tahansa niistä maksamaan haluavalle. Kun lähes joka maksaja saa diplomin tai "palkinnon".  

Tämä kuvantamisen kentän laatumittausmahdollisuuden puute tekee siitä  poikkeuksellisen haavoittuvan, verrattuna moneen muuhun alaan. Jos insinöörin luoma silta pettää, talo homehtuu tai lentokone putoaa, tilanne on yksiselitteinen. Mutta jos kuvan viesti ei välity toivottuna tai kuva on ruma ja mitään sanomaton, sille ei ole mittaria, joka osoittaisi sen kelvottomaksi. Se kun  tekee työsä vain jokaisen vastaanottajan pään sisällä. Joka on jokaisella erilainen.  Edes katsojalleen vahingollisen kuvajaisen maksulliseen tekemiseen ei ole käytännössä mitään estettä.  Vastaanottajan mielen ja hänen näkemänsä visuaalisen harmonian likaaminen on yleistä, laillista ja mahdollista ilman mitään vastuuta seurauksista. Kuvantamislaite epäpätevissä käsissä on kuin ladattu ase huumehörhöllä väkijoukossa. Siinä viidakossa vastuullisen kuvaajan on opittava luovimaan. Sieltä hänen on löydettävä oman tuotteensa laadun ja sisällön ne tarvitsijat, joille siitä pyydetty hinta on maksamisensa arvoinen.

Sanoin jo 60 luvulla kouluttaessani, että ammattivalokuvaaja, meidän sillä hetkellä tuntemassamme muodossa, tulee katoamaan ammattien joukosta.  Se muutos on tänään loppusuoralla.   Ammattivalokuvaaja oli silloin henkilö, joka korvausta vastaan kykeni visuaalisesti ja teknisesti valmistamaan sellaisen uniikkituotteen, jonka synnyttämiseen tilaajan toivomassa muodossa maksajan aika, taidot ja/tai tuotantolaitteet eivät pystyneet.  Vain osa tuosta yhtälöstä on edelleen voimassa. 

Suurin osa sen aikaisista varmoista ja maksavista  asiakkaista pystyy nykytekniikalla saamaan haluamansa riittävän laadukkaan lopullisen kuvan ilman siihen erikoistunutta ammatti-ihmistä. Todellista kuva-osaajaa tarvitaan nykyään vain silloin, kun hän selkeästi pystyy tuomaan kuvan sisältöön, toteutukseen tai ilmiasuun sellaista omaperäistä persoonallista taitoa, säästöä, tai viestiä jota kuvan tarvitsija ymmärtää ja osaa odottaa. Sen lisäksi, että ostaja on valmis maksamaan siitä hyvän ammattilaisen pyytämän hinnan.

Valokuvausammatin yhtälö ei ole enää se lähes rahastusautomaatti, mitä se oli sotien aikana muotokuvaajille ja niiden jälkeen 50 ja 60 luvuilla lehti- ja mainoskuvaajille. Luontokuvamarkkinoita ei siihen aikaan ollutkaan, paitsi jonkun verran maisemakuville. Koko hopeapohjaisen valokuvamateriaalin leijonanosan vuosisadan loppuun asti syönyt teknistietellinen kuvantaminen muuttui sähköiseksi digivallankumouksen myötä ja se käytännössä tappoi kaikki alan suurimmat maailmanlaajuiset yritykset. Niiden mukana tietysti hävisivät myös alan aikanaan valtavien messujen houkutusosastot ja maksajat. Valokuvataiteen tuottaminenkin ammattina sai korvaamattoman kolauksen näiden pohjattomien sponsorointivarojen jäädessä saavuttamattomiin.

Minun mielestäni valokuvaajaksi haluavan on tänään hahmotettava selkärankaansa saakka muutama kiistaton viitekehys toiminnalleen:

-                        Valokuvaus ja muukin kuvantaminen on varmasti edelleen yksi maailman antoisimmista harrastuksista. Sen kustannukset rajattomine johdannaisineen laskevat koko ajan. Se on yksi hidas, mutta antoisa tie harrastajasta mahdolliseksi ammattilaiseksi. Se on edelleen lähes riskitön vaihtoehto, jos amatööriaika osoittaa tekijänsä kuville olevan sellaista pysyvää tarvetta, joka täysiaikaisena kattaa hänen taloudelliset tarpeensa ja antaa hänen toivomansa ilmaisullisen ja sisällöllisen tyydytyksen. Kalustokulutkin jakautuvat silloin monelle vuodelle.

-                      Joka tuutista tunkevaa valokuvaajan "koulutusta" on syytä tutkia huolellisesti ja kriittisin silmin, ennen jonkun tuottajan kurssituksen ostamista. Luvataanpa siinä millainen kuu taivaalta tahansa.  Matka huippuluokan osaamiseen käy nyt ja ikuisuuteen asti kunnollisen perusosaamisen kautta, eikä siihen ole oikotietä, vaikka jotkut ovat, ainakin lyhytaikaisesti, ns. menestyneet  siirtymällä kuvaajaksi muun lähityön kentältä. Esimerkiksi graafiset suunnittelijat, luontoammattilaiset, valokuvamallit tai toimittajat. Taito on edelleen ratkaisevasti kovempaa valuuttaa kuin muodollinen tutkinto. Paitsi yhteiskunnan harvoissa virkakuvaajapaikoissa.

-                      Jonkun muun, mutta valokuvausta ja nykyään myös videota osana sisältöään käyttävän alan syvällinen tuntemus on yksi mahdollinen menestys- ja/tai tyydytystekijä  kuvantekemistä ammattina pohdittaessa. Toimittajat, lääkärit, kokit, sukeltajat, lentäjät....  On monia ammatteja joiden hallitseminen ja valmiit kontaktit ovat aivan elinehto sen laatuisten kuvien  tuottamiseen, joilla on kyllin maksykykyistä tarvetta.

-                      Liikealan koulutus ja kokemuskin, markkinointi- ja verkostoitumistaidoista puhumattakaan,  on lähes elinehto peruskoulutuksena valokuvaajalle, kuten kaikille yksin työskenteleville.  Erilaiset ammatilliset kimpat saattavat olla yksi vaihe valokuvaajan uralla, mutta kaikki tärkeimmät ja tyydyttävimmät päätökset tehdään kuitenkin pääsääntöisesti yksin. Vertaisryhmä jossakin muodossa on silti aivan loistava turvaverkko pitkässä juoksussa.

-                      Vaikka internet on merkittävästi vapauttanut oman toimintaympäristön maantieteellistä valintaa, sellaisen päättäminen ja rajaaminenkin on selkeä perusvalinta, ennenkuin muista ammatillisen brändäyksen tavoitteista ja valinnoista on kovin järkevää tehdä päätöksiä. Se mikä yhdessä ammatillisessa ympäristössä on nerokasta, voi toisessa viitekehyksessä olla täydellinen ammatillinen ja taloudellinenkin konkurssi.

-                      Yksi asia on kuitenkin tälläkin alalla ikuinen todellisuus. Poikkeavia tuloksia saavutetaan vain poikkeavin ponnistuksin. Se näkyi selvästi tämänkin messutapahtuman joidenkin huippuluokan näyttelyiden jokaisessa neliösentissä. Tekijänsä vuosien kurinalainen ponnistelu ja hikipisarat. Poikkeavan lahjakkuuden lisäksi.  Kaikista ei tarvitsekaan tulla alan huippuja ja innostavia esimerkkejä, vaikka juuri tälläkin hetkellä useat tämänkin näyttelyn kuvaajat kansoittavat ennenkuulumattoman lukuisasti Euroopan ammattilaisten kilpailujen top ten listoja.  Valokuvan valtavassa maailmassa on edelleen tilaa sellaisen itsensä näköisen kolon tekemiselle, jonka tekee ahkerasti, suunnitelmallisesti ja kaukonäköisesti. Aluksi vaikkapa  prosessoimalla oppimistavoitteella mielessään analyyttisesti näkemänsä alan arvostetuimmat esimerkit niin messuilla kuin netissäkin.


MJK

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Taiteilijoiden omatkuvat


"Hyvä itsetunto syntyy siitä, kun tuntee itsensä hyvin", sanoi arvostamani kouluttaja Olavi Tähtelä. Minulle merkityksellisessä valokuvaajanettiryhmässä AIVOLAINARINKI, syntyi keskustelua lähiaikojen omakuvapainotteista näyttelyistä. Sekä maalareiden, että valokuvaajien.  Omakuvia olen tehnyt ja teettänyt oppilaillani satoja, ellei peräti tuhansia. Sellainen on myös yhtenä pääsyvaatimuksena  mainitsemaani suljettuun nettiryhmään. Niin kirjallisena kuin kuvallisenakin. Seuraavasta syystä.

Kuvantekijän visuaalinen omakuva on poikkeuksellisen merkittävä palanen hänen identiteettiään, ammattitaitoaan ja henkistä kasvuaan.  Siihen kristallisoituu usein hänen ulkonäkönsä, mutta aina henkinen tilansa, toimintansa ja ammattitaitonsa. Omakuvaa tehdessään kuvantekijä on vapaimmalla kuviteltavissa olevalla kentällä, eli vain itselleen vastuussa jokaisen kuvansa jokaisesta neliömillimetristä, niin visuaalisesti kuin sisällöllisestikin.  Hän ei voi puolustella sen laadun puutteita ja ilmaisusisältöä tilaajan tai muunkaan ulkopuolisen vaatimuksilla tai odotuksilla. Ainoa syyllinen näkyy peilistä. Itsetutkistelun paikka sille,  joka on suhtautunut tähän mahdollisuuteen välinpitämättömästi. Tulos on kuitenkin aina niin totta, kuin tekijästään voi sanoa. Niin virtuoosimainen tai mitäänsanomaton kuin tekijänsäkin. Riippumatta teoksen toteutusmuodosta ja usein aihepiiristäkään. Minulle jokainen jokaisen tekemä, niin taiteellinen teos kuin elämän ja tekojen valintakin, on aina tekijänsä omakuva. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Omaakuvaa luodessaan elämäntaiteilija voi paljastaa palan itseltäänkin kätketyintä minuuttaan tai  valehdella uskottavasti itselleen ja kanssaeläjilleen haluamaansa kertomusta omasta ihmisyydestään ja arvoistaan.  Omakuva voi siis olla hänen rehellisin tekonsa tai suurin huijauksensa. Hyvä itsetunto tarkoittaa mielestäni esimerkiksi sitä, että tekijä tietää kumpaa hän on kynällään, kamerallaan, siveltimellään, työkaluillaan tai teoillaan sillä kertaa tuottamassa. Ammattitaitoa on sitten se kuinka hän sen päämääränsä saavuttaa. Tärkeää on lisäksi hahmottaa, miten kyseinen teko vaikuttaa siihen, mikä hän nyt on ja siihen, mitä hänestä on tulossa. Jokainen syvällisesti paneuduttu ja viimeistelty omakuva on tärkeä askelma hänen kehityksensä tikkailla. Ne vähemmän tärkeät "välityöt" ovat myös tarpeellisia harjoituksia hänen matkallaan puhtaampaan sisältöön ja ilmaisuun.

Olen syventynyt analyyttisesti satoihin pyynnöstäni tehtyihin valokuvaajien omakuviin. Usein myös tekijänsä kirjoittamiin perusteluihin niistä. Niistä olen lukenut pilkuntarkasti tekijänsä sen hetkisen tilan, ammattitaidon ja myös kouluttajana minulle merkityksellisemmän viestin, hänen asenteensa ammattitaitonsa kehittämiseen ja usein elämäänkin. Pelottavaa on mitä kaikkea niistä  voi nähdä, tietämättä kuitenkaan sitä, onko kysymyksessä totuus, vai sekä tekijänsä, että katsojan uskottavaksi tarkoitettu taitava vale. Lahjomattomasti se paljastaa kuitenkin aina, onko tuotos tehty syvällisellä paneutumisella itsensä etsintään ja ymmärtämiseen vai välinpitämätön huitaisu opiskelun osana pois tieltä huolimattomasti ja vastuuttomasti. 

Omakuvan tekoon ja tarkasteluun kannattaa aina suhtautua vakavasti, vastuullisesti ja ahkerasti. Valmiina se on sinulle ainutlaatuinen työkalu ja avain siihen, mitä voit ja haluat itsestäsi löytää, halutessasi edelleen kehittää tai tarpeettomana poistaa.

MJK




lauantai 18. tammikuuta 2020

Oppijan oikeudet?


                                              

”Eikö tuollainen työtapa ole sellaisen teoreettisen ihanneopettajan puuhia, jota ei edes voi olla olemassa” sanoi opetushallituksen ylitarkastaja, kun kysyin kerran häneltä mielipidettä työssäni käyttämästäni opetustilanteen kehittämiskyselylomakkeesta.                                                                             Vastasin että ”minusta jokainen aikuisten ammatillisen koulutuksen opettaja, joka ei  ponnistele tinkimättä ja koko ajan juuri tähän työskentelytapaan, on ymmärtänyt työnsä luonteen väärin”.


Mielipiteeni perustuu tähän kyselyyni vastanneiden yli kahden tuhannen eritasoisen ja –tavoitteisen oppijan ilmaisemiin kokemuksiin ja heidän kehityksessään huolella seuraamiini oppimistuloksiin. Vaikka tällä kyselylläni on myös yleisiä opetuksellisia ulottuvuuksia, minun kokemukseni tämän käytöstä ja soveltamisesta painottuu erityisesti ammattivalokuvaajia, -graafikoita ja ns. luovien alojen käden taitojen  ammattiin valmistavaan koulutukseen. Vastaajina ovat olleet aikuiset henkilöt, joilla useimmilla on kokemusta myös työelämän todellisuudesta.

1.     Oliko opettaja selkeästi valmistautunut juuri tähän sinun ryhmäsi opetuskertaan?

2.     Oliko hän poikkeuksetta päivittänyt tietonsa sinun ryhmäsi aikaisemmasta osaamisesta ja tutustunut ennakkoon huolellisesti niihin etätehtäviinne, joiden osaamistasosta tällä kertaa on tavoitteena edetä.

3.     Oliko opettaja nähnyt vaivaa ja kiinnittänyt sekä koko opetusjaksoaan, että tätä nimenomaista kertaa suunnitellessaan huomiota erityisesti juuri sinun ryhmäsi todellisiin pulmiin ja kehitystarpeisiin?

4.     Oliko mielestäsi tämän opetustapahtuman toetutuneeksi lähtökohdaksi otettu selvästi sinun oppimisesi, luettelomaisesti ja koneellisesti etenevän luennoinnin sijaan?

5.     Selvittikö opettaja kunkin käsiteltävän uuden asiakokonaisuuden merkityksen ammatillesi ja täsmällisen oppimistavoitteen johon juuri tässä jaksossa tullaan pyrkimään?

6.     Oliko jokainen tämän kerran pienempi oppijakso tai tilanne looginen jäsennelty kokonaisuus, jossa sen varsinainen uusi oppiaines käsiteltiin mielekkäästi ja tarkoituksenmukaisesti?

7.     Jatkettiinko tämän kerran uuden oppiaineksen työstämistä riittävän kauan tai saitko siihen ohjatun etämahdollisuuden, kunnes sinusta tuntui, että uusi asia tai osaaminen todella selvisi sinulle.

8.     Käytettiinkö uuden taitotasosi kehittelyssä sinulle tuttuja ammatillisia tai muuten selkeitä ja asian ydintä havainnollistavia esimerkkejä?

9.     Painotettiinko selkeästi avainkohtia ja kerrattiinko tai havainnollistettiinko riittävän usein kaikkein tärkeimmät asiat?

10.  Saatiinko sinut selkeästi kiinnostumaan tämän kerraan opittavasta asiasisällöstä?

11.  Halusitko ryhtyä myös itse ottamaan lisää selvää tähän opetuskertaan liittyvistä keskeisistä asioista?

12.  Koitko tunteen, että halusit oppia tai omaksua sen, ja työskennellä sen lisäämiseksi omaan osaamiskyvykkyyteesi.

13.  Saitko opetettavista asioista tunteen, että juuri tämäkin asia on juuri sinun tarpeeseesi jatkossa käyttökelpoista ja sovellettavissa olevaa tietoa?

14.  Saitko mahdollisuuden luontevasti keskeyttää tarvittaessa, jos oppiaksesi halusit kysyä jotain mitä et vielä ollut täysin ymmärtänyt?

15.  Pystyitkö (uskalsitko ilmaista sen) myös olemaan eri mieltä opetettavasta asiasta tai opetustapahtuman kulusta ja tavoitteista? Voitiinko siitä tarvittaessa puhua ja yhdessä selvitellä asiaa?

16.  Huomioitiinko opetuksessa toivomiasi perusteltuja muutoksia, jos ne oli ensin yhdessä todettu hyödyllisiksi ja asiallisiksi?

17.  Saitko tehtäviesi käsittelystä tunteen, että olet myös ihmisenä kuultu, huomioitu ja sen ansaitessasi myös arvostettu?

18.  Saitko tunteen, että sinun etätehtäviesi arvioinnin ja käsittelyn tavoitteena oli selvästi juuri sinun ammatillisen ja taidollisen suoritukykysi systemaattinen kehittäminen?

19.  Oliko opettajan olemus ja käyttäytyminen sellaista, että se helpotti sinun henkilökohtaista mahdollisuuttasi tutustua opetettavaan asiaan ja kyseisen opetustilanteen merkitykseen. Oliko sinulla mahdollisuus halutesasi selvittää sitä hänen kanssaan myös henkilökohtaisella tasolla?

20.  Saitko töistäsi, osallistumisestasi ja edistymisestäsi riittävästi henkilökohtaista yksilöllistä palautetta muodossa tai toisessa?

21.  Saitko palautteen sellaisessa muodossa, että se auttoi sinua selkeästi opiskelusi todellisen edistymisen seuraamisessa ja sen arvioimisessa?

22.  Tuntuiko sinusta, että opettaja auttoi sinua kaikilla hänen käytettävissään olevilla realistisilla keinoilla ja taidoilla kunkin jakson oppimistavoitteesi saavuttamiseksi?

23.  Esitettiinkö tälle jaksolle suunnitellut  ja valmistellut opetettavat asiat kyllin kuuluvasti, havainnollisesti ja selkeästi?

24.  Käytettiinkö mielestäsi tähän tilanteeseen ja opittavaan asiakokonaisuuteen sopivia, tarkoituksenmukaisia  ja tuloksellisia opetusmenetelmiä?

25.  Käytettiinkö mielestäsi havaintovälineitä oikein ja tarkoituksenmukaisesti sekä juuri silloin kun siihen oli aihetta oppimisprosessin tehostamiseksi?

26.  Käytettiinkö AV välineitä teknisesti ja visuaalisesti tarkoituksenmukaisesti ja niiden kaikki mahdollisuudet hyödyksi opetettavan asian selkeyttämiseksi?

27.  Antoiko opetus sinulle uusia valmiuksia oppia ja selvitä sinulle uusista pulmallisista ammatillisista  tilanteista todellisilla työskentelyvalmiuksilla, -taidoilla ja -asenteilla, siis opintosuunnitelman uuden asian pelkän faktatiedon muistamispänttäyksen sijaan?

28.  Otettiinko tämä kerran opetuksen lähtökohdiksi konkreettisia sinulle uusia, mutta ammatillisesti mielenkiintoisia tilanteita ja ongelmia, joihin etsittiin sinun työssäsi toimivia ongelmanratkaisuvalmiuksia ja työtapoja?

29.  Saitko koulutustilanteissa omakohtaisia kokemuksia ja havaintoja, joista opit, kuinka selvitä jatkossa vastaavissa tilanteissa?

30.  Saitko opetuksesta valmiuksia soveltaa oppimaasi myös opetustilanteissa harjoitelluista poikkeavissa todellisissa tilanteissa?

31.  Jouduitko (siis pääsitkö) oppimistilanteissa  tai sen etätehtävissä sinulle uusiin ja  ainakin aluksi todella vaikeilta tuntuviin tilanteisiin ja tavoitteisiin sekä toimimaan niissä siten, että huomasit oppineesi niistä jatkossa käyttökelpoista tietoa tai taitoa?

32.  Pääsitkö (siis jouduitko) itse arvioimaan ja perustelemaan vastuullisesti ja rehellisesti oppimasi määrää ja laatua?

33.  Pääsitkö arvioimaan opetettavien ja oppimesi asioiden käyttökelpoisuutta sinun todellisissa työtilanteissasi ja sen perusteella vaikuttamaan aineen opetuksen ja oppimistapahtuman kehittymiseen sinulle käsityksesi mukaan mielekkäämpään suuntaan?

34.  Havaitsitko täällä opetetuista ja oppimistasi asioista, että ne ovat sen jälkeen osoittautuneet hyödyllisiksi käytännössäkin, siis opetustilanteen ulkopuolella?

35.  Sallittinko virhesuorituksia ja hyödynnettiinkö niistä kertynyttä havaintoainneistoa ja elämyksiä  opetuksessa rakentavasti?

36.  Sallittiinko ja ohjattiinko sinua itseäsi kantamaan vastuu omasta oppimisestasi?

37.  Saitko kiitosta ja arvostusta, kun olit ponnistellut poikkeuksellisesti oppiaksesi opetettavan asian, riippumatta siitä oliko tulos sinänsä malliksi kelpaava tai sellaiseksi tarkoitettukaan?

38.  Menetkö näihin koulutustilanteisiin  innostuneena ja odottaen oppimiselämyksiä ja todellisia niistä koituvia valmiuksia työhösi?

39.  Tuntuiko sinusta tässä opinoikokonaisuudessa, että sen toteutus ja suunnitelmat ovat sinun menestyksellistä ammatillista elämäsi eikä vain tutkitotodistuspaperia varten?

40.  Tunnistitko tästäkin opintokerrasta selkeitä positiivisia vaikutuksia sekä ammatti-identiteettiisi, että koko elämänasenteeseesi?

Käytettyäni ja analysoituani vuosikymmeniä edellä havainnollistamaani  kyselylomaketta ja sen vastauksia, tulin tulokseen, että ainakin seuraavat toimenpiteet on opettajan poikkeuksetta tehtävä jokaiseen oppimistapahtumaan valmistautuessaan. En siis tarkoita massoille pidetyttyjä vastuuttomia, innostavia, viihteellisiä tai tylsiä luentotilaisuuksia, vaan vastuun ottamista omien oppilaittensa tulevaisuuden eväistä. 

               Vastuullisena ammattitaidon kouluttajana sinun on suunniteltava ja toteutettava kykyjesi ja voimiesi mukaan jokainen opetuspäiväsi, jokainen antamasi harjoitustehtävä, jokainen oppilaasi kohtaaminen, jakainen arviointisi ja kokeesi siten että oppija:


1.      haastetaan selkeästi ylittämään entinen rajansa ja osaamisensa jollain alueella

2.      saa kokea siihen pyrkiessään tuskaa, iloa, kiitosta, luottamusta, kunnioitusta

3.      pystyy liittämään sen tuottaman kokemuksen elämäänsä, yhteiskuntaan, jonkun todelliseen tarpeeseen, jonkun asian kehittämiseen inhimillisesti ja eettisesti paremmaksi

4.      oppii realistisesti vaatimaan ja tavoittelemaan itse jo ammatillisessa koulutuksessaan työelämän tasoista suoritustaitoa,  työelämässä arvostettavaa asennetta,  työelämässä noudatettavan arviointitavan kestämistä,  työelämän selvänottotaitoa, työelämän valmiutta perustella tekemiään päätöksiä ja valintoja

5.      saa tekemiensä suoritusten käsittelyssä aina mallikelpoisen luotettavan esimerkin siihen liittyvien henkilöiden toiminnasta, tuloksellisesta ja tavoitteellisesta työnteosta, rahan merkityksestä suorituksille,  ammatillisista ja eeettisistä laatuvaatimuksista, omien voimiensa rajoilla tapahtuvasta ponnistelusta, tarkoituksenmukaisesta tehtävien annosta, suunnitelmallisesta ajankäytöstä, lopputulokseen vaikuttavien eri osapuolten vastuista

6.      tulee tuloksen tarkistuksen yhteydessä  kuunnelluksi, myötäeletyksi, myötäkasvetuksi, tunteneeksi laajan kirjon kaikenlaisia tunteita

7.      tulee tarvittaessa, jos on syytä, myös rangaistuksi, kipeästi mutta oikeudenmukaisesti

8.      saa tehtävänsä suoritettuaan rauhoittua, selkiytyä lisää, oppia lisää kiitollisuudesta vaikeuksien yhteydessä, oppia ottamaan aikaa itsensä hoitamiseen syyllistymättä, oppia lisää nöyryyttä, oppia lisää iloitsemisesta vähästäkin kehityksestään

9.      on oikeutettu kokemaan syyllistymättä jokaisen tehtävänsä erilaisena kuin opettaja on sen ajatellut


10.   saa opettajassaan realistisen ja todellisen elämän esimerkin siitä mitä edellä mainittujen asioiden sisäistäminen ja niihin pyrkiminen tarkoittaa jokapäiväisessä työssään ja elämässään niihin pyrkivälle.


MIKÄÄN YLLÄ ESITETTY EI SAA VÄHENTÄÄ MISSÄÄN OLOSUHTEISSA OPETTAJAN RAKKAUTTA TYÖHÖNSÄ JA VASTUULLAAN OLEVIIN OPPILAISIINSA!


MJK






















____________________________________________________