sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Invantaariolukuja ja -ajatuksia



25.2. 2019. Klo 03.58. Eilen, Matipäivänä, oli elämäni 27759 päivä. Arvostamani kolleega kertoi, miten synttäripäivä tässä iässä lasketaan. Enää ei sanota, että on taas vuoden vanhempi, vaan että on 365 päivää vähemmän aikaa toteuttaa niitä asioita joita haluaa vielä ehtiä tehdä. Ihmekös, että  ilmassa oli kiireen tuntua. Maalaamista, siivoamista, pakkaamista, kantamista, kuljettamista, muuttovaraston täyttöä.  Hiljaisella tahdilla, mutta kauan. Huomisia myyntikuvauksia varten on kotimme saatava näyttämään sopivan tyhjältä ja siistiltä. Kodin meikkauspuuhaa jatkuu vielä ensi yönäkin. Sen lisäksi, kun käyn viemässä tyttären perheen lentokenttäbussille yöllä tähän samaan aikaan.

Tänään puoleen päivään mennessä olen taas pankin toiveasiakas. Eli heille velkaa yli 300 000. Lainanhoitokuluja siitä kertyy yli 300 kuussa. Toivottavasti ei kauan, vain tämän talomme myyntiin asti.  Uuden kotimme kaikki asumiskustannukset  jäävät onneksi alle nykyisemme pelkän tonttivuokran. Lattianeliöthän putoavat tietysti kolmasosaan, ilmakuutiot viidesosaan ja työhuoneeni koko  kymmenesosaan. Paitsi siellä hengitettävissä olevien ilmakuutioitten osalta. Ne vähenevät alle kahdeskymmenesosaan. Rakastamani henkinen ja fyysinen avaruus katoaa sieltä muistoihini.

Se tarkoittaa kouriintuntuvasti ja henkisesti sitä, ettei meillä enää koskaan pidetä ryhmille koulutusta, valokuvaajien pikkujouluja, purjeitten kunnostusta, isoa kirjahyllyä, purjelaivamallikokoelmaa, kameravitriiniä, studiovalaistusta, video- tai muotokuvastudiota.  Tamän talon resursseista ja tunnelmasta yli neljän vuosikymmenen ajan iloinneena, mieleni on luonnollisesti haikea. Vaihdoin eilen tulostimiini uudet värijauheet. Ne mahtuvat uuteen työhuoneeseeni Macin, pienen kirjahyllyn, työtuolin ja vaatekaapin lisäksi.  Nyt on todellinen aika inventoida myös pääni. Pohtia mikä on tärkeintä, jota tulevilla tila- ja elinaikaresursseillani on tehtävissä.

Synttärionnittelujen määrä fb:ssä sai minut taas sekä onnelliseksi, että nöyräksi. Vaikka tiedänkin, että kyseinen verkko suorastaan pakottaa ihmisiä toistemme merkkipäivien huomioimiseen.  Silti niin monen kanssakulkijani nimi ja onnittelukommentti tuntuu jotenkin liian yltäkylläiseltä.  Nyt tuntuu konkreettisesti siltä, että se toteutunut pienikin auttamis- tai virikeosuuteni heidänkin elämänsä kulkuun, on nyt lopullisesti takana. Niin toiminnallisesti kuin ajallisestikin.

Olen tänään sanomattoman iloinen siitä, että olen jaksanut opiskella lähivuodet kirjoittamista. Vähän kerrallaan ja rauhalliseen tahtiin. Tulos ei ole hääppöinen, mutta selvää kehitystä on havaittavissa. Tärkeimpänä ehkä se, että kynnys aloittaa säännöllinen sanojen naputtelu koneelle on lähes kadonnut .  Kaikki kolme kirjaani etenevät koko ajan öisin vähän kerrallaan ja se neljäskin toisinaan.  Mikään niistä tuskin valmistuu koskaan painokuntoon. Niiden keskeinen funktio tässä tilanteessa onkin selkeä altzheimerintorjunta.  Sanoja, varsinkin ihmisten ja asioiden nimiä, häipyy jo koko ajan mielestäni hälyyttävällä nopeudella.

Minulle tyypilliseen tapaan, jonkinlaisen hyödyllisyyden ja mielekkyden säilyttäminen  ajankäytössäni on nyt keskeinen tavoite.  Tämän kevään ja kesänkin ajan sen kiireellisyysjärjestys  on jo ratkaistu.  Muutto ja myyntiprosessi, niin kodin, verstaan kuin laivojenkin osalta täyttää remontteineen jokaisen valveillaolo- ja jaksamistuntini  niin pitkälle eteenpäin kuin on ennustettavissa.  Siihen yleiseen ilmiöön, mitä nyt tekisin, tuskin koskaan tulen tutustumaankaan

Silti tämä kirjoittamisen prosessin ja toisinaan ilonkin  haluan pitää elämässäni niin kauan kuin siihen kykenen.  Päivitykset kirjoihini ja blogiini harvenevat nyt väistämättä, elleivät mahdolliset fyysiset pysähdykset pakota toisenlaiseen valintaan.  Tai se, että kotona ollessani, muunlaiseen puuhasteluun ei ole enää tilaakaan. Aika näyttää.

Tieto  jatkoajankin hupenemisesta ja loppusuoran lähestymisestä, on nyt päivittän läsnä valinnoissani.  Elämän arvaamattomuus voi silti jatkaa tätä tilannetta ja olosuhdetta vielä vuosikymmenenkin. Tuhansia uusia elämyspäiviä. Siksi uuteen kotiin ja sen rakenteluun on mentävä nyt innoissaan ja seikkailumielellä.  Suunnitelmia sen uudistamiseksi ja yksilöllistämiseksi mieleiseksemme vilisee päässäni kaiken aikaa.  Useat valinnat on silti tehtävä toisin. Sitä olen jo harjoitellut. Kalenterin buukkaukset tulee pitää minimissään.  Mitään sitoumuksia teoista, edes kuukausien päähän, ei saa tehdä.  Hetkessä elämisen taito olisi nyt se ensisijainen harjoittelun kohde, jos se enää on opittavissakaan.  Jokaisesta lisäpäivästä olisi osattava nauttia ja olla kiitollinen.  Ikä ei näytä haasteita ja opittavaa ainakaan vähentävän.

MJK







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti