torstai 12. joulukuuta 2013

Kirjoittamisen kiitos ja kirous.




Ensimmäinen kirjani tuli painosta toissapäivänä. Sen tuottamisen tärkeys ja tämä aikataulu realisoitui minulle noin viikko sitten sisareni hautajaisissa. Silloin huomasin, miten vähän useimmista lähteneistä jää heidät tunteneillekin jäljelle heidän todellista olemustaan, ajatuksiaan ja tunteitaan. Ajatteleminenhan tapahtuu sanoilla, joten kirjallinen ilmaisu on sitä aidointa tekijäänsä. On se sitten sujuvanpaa tai  kömpelömpää, se on kuitenkin tekijästään totta. Eikä hävettävää missään  muodossaan. 
Se kaikki kun on tätä ihmisyyttä.

Onneksi paikallinen pikapaino pystyi venymään tähän aikatauluun  ja ISBN numeronkin sai puhelimitse.  Olin ajatellut painattaa vain muutaman kappaleen perheelleni, mutta  viralliseen numeroon sisältyy velvoite kirjan saattamisesta myös yleiseen myyntiin ja kansalliskirjastoon menee lisäksi kuusi kappaletta. Siten lopulliseksi painokseksi muodostui 150 kpl. Myynti- ja tilausmenetelmäksi valitsin sähköpostin (  matti.kaleva@elisanet.fi ),  jolloin sen kappalehinnaksi muodostui posti- ja muine lähetyskuluineen 20 €.  Kirjani luonteen huomioiden lisään myös jokaiseen kirjaan henkilökohtaisen omistuskirjoituksen tilaajalleen,  ellei hän  osoita sitä suoraan toiselle, kuten eräs tilaaja jo äidilleen.

Ensimmäinen yö julkista fb tietoa kirjasta on takana ja todella ilahduttava määrä tilauksia tullut sen aikana. Nyt vain toivon, että posti ennättäisi perille jouluksi, tämän myrskypäivän voin mainiosti leikkiä postitoimistoa kirjoja pakatessa ja terveisiä kirjoittaessa.






Tämä kirja ei ollut projekti vaan prosessi. 
Kaksi seuraavaa  työn alla olevaa sensijaan ovat projekteja jo aihepiiriltäänkin ja myös levitystavoitteeltaan.  Mutta niitä ei  tuoteta viikossa ex tempore, vaan  sisällöllistä laatua ja viestiä tavoitellen, vuosien ponnisteluilla. Työn alla ne ovatkin jo olleet kolmisen vuotta. Ja kasvattavat minua lähes päivittäin.


Tämä kirjoitusprosessi on ollut  itselleni eräs järkevimmistä eläkeaikani  teoista. Se on sekä antanut syyn ja mahdollisuuden jäsentää tietoisesti kokeneen ja vanhenevan ihmisen  maailmankuvaa, että kykyä tarkkailla ympäristönsä ilmiöitä uteliaasti ja kiinnostuneesti. Ilman pienintäkään tarvetta puuttua niihin asioihin jotka ovat muiden juttuja, mutta myös oikeuden ja ajallisen resurssin tehdä asioita, joita vasta nyt huomaa sen arvoisiksi. Nyt minun on helppo ymmärtää niin monien muistelmakirjojen  synnytystavoitteita. Itse en sellaiseen edes suunnittele ryhtyväni, vaan suuntaan tulevienkin kirjoitusteni ja tekojeni  kärjen paremman tulevaisuuden  kehittämiseen.  Silloinkin, kun se tarkoittaa myö peruutuspeiliin katsomista uudenkin reitin valinnan onnistumiseksi ja selittämiseksi.

Aloittaessani  verbaalisen ilmaisun tavoitteellisen harjoittelun kolme vuotta sitten,  ahdistus sen laadusta, toteutuksesta ja sisällöstä oli ehkä päällimmäinen tunne eräänlaisen taidollisen häpeän lisäksi. Olinhan tottunut jatkuvasti vaatimaan koulutettaviltani koko ajan heidän entisen suorituskykynsä ylittävää työskentelyä.  Nyt olin itse saman velvoitteen valinnut vapaaehtoisesti.  Blogi blogilta ahdistus väistyi yhä kauemmaksi ja ilo oikeudesta käyttää tätäkin menetelmää oman kasvunsa tukena  alkoi  havainnollistua yhä konkreettisemmin.  Myös taidollinen vajavaisuus  painui koko ajan  aina vain toisarvoisempaan asemaan. En tiedä onko se turtumista vai  kykyä erottaa asioiden tärkeyksiä omaa tapaansa ja ääntänsä etsiessään. Senkin kanssa on nyt kuitenkin rauha ja jatkan  tätäkin harjoittelua luultavasti niin kauan kuin sormet näppäimille nousevat.  Lukijansa iloksi tai ahdistukseksi, se on jokaisen oma valinta.  MJK

1 kommentti:

  1. Tervetuloa vain meidän tietokirjailijoiden joukkoon. Itselläni tuli tänä keväänä 30 vuotta täyteen ensimmäisen ISBN-numerolla varustetun hengentuotteen valmistumisesta. Sen verran vanhanaikainen olen, että tämä kirjan kansainvälinen standarditunnus on se viiva, joka erottaa kirjailijat ja pöytälaatikkokirjailijat. Se on myös vaatimus Suomen tietokirjailijoiden jäsenyydelle, jonne Mattia kehotankin jättämään jäsenhakemuksen. Siellä on mukavaa porukkaa, kuten vaikka Tiina.

    Tietokirjaksi tämän opuksen kuitenkin lasken, vaikka sen takaa tekijän persoona näkyy enemmän kuin selvästi. Olin tässä taannoin kirjamessuilla juttusissa itseäni paremmassa seurassa, nimittäin oman alani ansioituneiden tietokirjailijoiden Kari Enqvistin ja Esko Valtaojan kanssa. Olimme kaikki harvinaisen samaa mieltä siitä, että hyvässä tietokirjassa saa ja jopa pitäisi kuulua tekijän ajatukset ja persoona. Luettava tietokirja ei ole logaritmitaulukko, ei edes puhelinluettelo, vaikka sitäkin tuli selattua silloin, kun sellaiset vielä ilmestyivät. Oliko oma nimi, osoite ja numero oikein ja esiintyivätkö vanhat heilat luettelossa vielä tyttönimillään.

    Olimme myös yhtä lailla samaa mieltä siitä, että em. professoreiden "arkkivihollisen", professorin itsekin, Tapio Puolimatkan koko kirjallinen tuotanto on malliesimerkki huonosta tietokirjasta. Puolimatka käy taistelua tuulimyllyjä vastaan, jossa Don Quijoten roolissa on kristillinen tiede ja tuulimyllyinä sinänsä absurdi käsite eli ateistinen tiede. Ei kuitenkaan omalla persoonallaan, vaan vyöryttäen siteerauksia milloin miltäkin ajattelijalta. Näin sen yksinkertaisen sanoman, että kristittyjen Jumala on tieteen takana, julistamiseen on saatu käytettyä useita tiiliskiven kokoisia kirjoja. Jos ette usko, niin käykään kirjastossa lainaamassa. Ostaa ei kannata.

    Olen myös siinä mielessä vanhanaikainen, että paperille painettu ja kansiin sidottu (tai nidottu) teksti muuttuu uudessa ilmiasussaan jotenkin sisällökkäämmäksi kuin ihan sama kuvaruudulta luettuna. Onko siinä järkeä tai ei, niin se on eri asia. Joten kun tilaus on jätetty sisään, niin jään vain jännittämään, olinko riittävän aikainen lintu nappaamaan madon.

    VastaaPoista