Seurasin hyvin ristiriitaisin tunnelmin eduskunnan 100 v. juhlaistunnon puheiden katteettomien korulauseiden vyöryä, enkä voinut olla vertaamatta sitä siihen todellisuuteen, joka on tänäänkin totta kymmenille, ellei jopa sadoille tuhansille suurten kaupunkiemme vuokratonteilla asuville.
Kaupungin tonttivuokralainen saadaan Suomessa laillisesti pakottaa raskaampiin taloudellisiin velvoitteisiin ja huonompaan oikeusturvaan, kuin maaorjat 1500 luvulla tai torpparit sata vuotta sitten.
Vein juuri postiin kaupungin vaatiman asuntotontin
vuokralaisen ”tahdonilmaisulomakkeen”, jotta kotitonttimme vuokrasopimusta
voidaan jatkaa seuraavat 50 vuotta.
Tunnelmani oli jäätymisrajan alapuolella. Onkohan olemassa mitään muuta ”länsimaista tasa-arvodemokratiaa”,
jossa tällainen on mahdollista. Täysin
laillisesti. Evakkotie tuhansille
asiansa moitteetta hoitaneille tavallisille veronmaksajille rauhan aikana
poliittisin päätöksin.
Riisto pahempaa kuin torppariaikana yli 100 vuotta sitten.
Sain valita kotikaupunkini vaatiman ”tahdonilmaisuni”
kahdesta vaihtoehdosta, joko ilmoitan parin viikon kuluessa kirjeeni saamisesta
”tahtoni”, että maksan kotini alla olevasta 699 neliön maapalasta 1.5.2018
alkaen pelkkää vuokraa, kiinteistöveroa ja vaikutusmahdollisuuksieni ulkopuolella
olevia muita kiinteitä tonttikuluja kaupungille noin 400 euroa kuukaudessa, tai
tonttini on ensi keväänä oltava tyhjä, kuoppa täytetty, taloni purettu ja
viety kustannuksellani kaupungin
kaatopaikalle, siellä vaaditulla sekajätteen tonnihinnalla, noin 200 € tonni +
kuljetus, purkutyö- ja maansiirtokustannus. Arviolta ehkä 100-200 000 €
kustannus rahoilla, joita minulla ei ole.
Tietysti on vaihtoehto, minun on myytävä kotini nyt
pikaisesti nuo edellämainitut muut reunaehdot sisältävänä, eli perämetsässä
sijaitsevaa aaltopeltihallia halvemmalla neliöhinnalla. Siis tehdä todella huonot ja
vastentahtoiset kaupat, myydä kotimme alle puolella siihen sijoittamistamme
kunnostuskuluista tai menettää koko omaisuutemme. Tai allekirjoittaa nyt välittömästi ”tahdonilmaisuni”
sitä seuraavaan kohtuuttomaan velkaorjuuteen. Lopuksi elämääni.
Jos haluan edelleen asua itsellemme rakennetussa ja maksetussa
kodissamme.
Kun ostimme 40 vuotta sitten kaupungin laidalla olevasta
työläiskaupunginosaksi kaavoitetulta ja siksi vuokratonteiksi jaetulta
alueelta, yhden perheen 110 m2 vanhan omakotitalon, sen pienen tontin
elinkustannusindeksiin sidottu maavuokra vuodessa vastasi noin viikkoa
tilastollisesti keskituloisen verotettavista bruttotuloista. Uskoin vielä silloin
sopimuksemme kirjaimen tai ainakin hengen jatkuvan lopun elämäämme
pääpiirteiltään ja mittakaavaltaan samoin maksuvelvoittein, sekä sen
taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kohtuullisuuteen.
Nyt se tarkoittaa, indeksin mukaisen jo 6 kertaistumisen
lisäksi, uutta, nyt 11 kertaista tonttivuokran kertalisäystä ja vuokralaisen
mahdollisen sopimustulkintavirheen kohtuutonta sanktiota 25 kertaisella koko
vuosivuokran summalla. Eli
maksettava kertamaksuna 300
( kolmesataa ! ) kertainen sopimuksemme nykyinen vuosivuokra.
Lisäksi uusi ”tahtomani” sopimus
sallii kaupungille jatkossa muunkin vuokran nosto-oikeuden, kuin indeksin.
Mutta ei vuokramiehelle sen lunastusmahdollisuutta koskaan, millään hinnalla. Maksat tai myyt. Jos ostajia näillä velvoitteilla löytyy.
Kiinteistöveroa irtaimistosta.
Kunnostimme, laajensimme ja varustelimme taloamme yli
kymmenen vuotta loppuelämän kodiksemme.
Suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitiin tulevan eläkeaikamme
fyysiset rajoitteet ja toiveet.
Paransimme taloa tarpeidemme mukaiseksi, alueemme talotyylin säilyttäen,
mutta talotekniikan kaukonäköisesti uusien. Kunnostus tuli todella kalliiksi, sitä
seuranneesta kiinteistöveron moninkertaisesta korotuksestakin päätellen, Kaupunki verottaa siis myös
kiinteistöverolla, vaikka talomme on juridisesti irtaimistoa, jonka
säilyttämisen pelkästä oikeudesta tällä kaupungin omistamalla vuokratontilla,
maksetaan maavuokran lisäksi pelkkää kiinteistöveroakin vuodessa jo nyt yli
viikon osuus keskipalkkaisen eläkeläisen tuloista.
Sähkölämmityksen uusi jättikorotus suunnitteilla.
Muita ennakoimattomia jättikustannuksia asuntomuotoomme
syntyi siitä, kun uusimme vanhentuneen petroolikaminalämmityksen suoraksi
sähköksi. Se oli silloin sekä
edullisin, että lähes ”kansalaisvelvollisuus” yhteiskunnan suosituksesta. Nyt
suora sähkölämpö on suunnnilleen ”ympäristörikos” ja sen käyttökustannukset
jopa kymmenien prosenttien
vuosikorotuksineen selkeä rangaistus siitä. Nykytietojen mukaan valmisteilla on hinnoittelu-uudistus,
joka perustuu maksimikulutuksen mukaan laskutettavaan kokonaismaksuun, sillä
perusteella, että sen verran yhteiskunnan on varauduttava k.o. hyödykettä
meille tuottamaan.
Suorasähkötalossamme pääsulake on 63 A eli suurin mahdollinen
yksityiselle kuluttajalle ja ehkä tarpeenkin talven lyhyelle pakkasjaksolle.
Siten tuon uudistuksen realisoituessa tullee maksettavaksi moninkertainen
kiinteä sähkölasku. Nykyinen
pelkkä sähkön perusmaksu on jo vuodessa yli viikon palkka kuukaudessa
keskituloiselle. Käytön mukainen
kulutuslasku rokottaa sitä lisää jo nyt noin kahden kuukauden tulot vuodessa.
Hulevesimaksu lisää asumiskuluihin.
Jo päätetty uusi pakollinen lisäkulu 2018 alkaen on hulevesimaksu. Tontillamme
vesi imeytyi maahan ja tiellä
valui katuojia pitkin sadevesiviemäriin. Nyt oja on rotvallikivineen poistettu
ja katua korotettu asfaltioinnilla siten, että pihallemme valuu risteäviltä
kaduilta sadevedet parin sadan metrin valuma-alueelta. Pihamme on toisinaan nyt lätäkkö ja silloista
katutasoa korkeammalle rakennetun autotallin pohjalla viisi senttiä vettä.
Koska alueemme uudet hulevesiviemärit uusittiin n. puolitoista metriä talomme
salaojien yläpuolelle, meillä pyörii roteva poistopumppu 24/7 vuoden ympäri
nykyisinä vetisinä aikoina. Sekin
tontin vuokrasopimuksemme kalliita lisäkuluja. Muihin sellaisiin vakiomaksuihin, joihin emme voi mitenkään
vaikuttaa, on yhteiskunta velvoittanut monopolisopimuksillaan nuohouksen,
vaikka emme polttaisi klapiakaan, vesimaksun vaikka emme käyttäisi litraakaan,
ja jätekuljetuksen, vaikka emme roskaisi kassillistakaan. Näistäkin kertyy lisää vakiokuluja se keskituloisen viikon
tulojen verran vuodessa.
Taitettu indeksi ja raippavero puolittaa maksukyvyn.
Yhteiskunta laskuttaa asumismuodostamme automaattisesti
pelkkinä perusmaksuina jo nyt noin
kuukauden keskitasoisen palkansaajan nettotulot vuodessa, vaikka emme kotonamme
kävisikään. Kun tulomme ovat jo 12
eläkeläisvuoden taitetun indeksin ja raippaveron takia enää alle 50 %
lähtösummastaan, se tarkoittaa keskituloiselle eläkeläiselle noin parin
kuukauden koko tiliä pelkiksi lähtökustannuksiksi yhteiskunnan osuudeksi. Plus muuttuvat kulut. Eli kulutettu sähkö, vesi ja
kotivakuutus vielä päälle. Ne ovat nyt yhteensä noin kolmen kuukauden
tulot. Siis 5 kk. koko
tulokertymä oikeudesta tässä kaupungissa tähän asumismuotoon. Nyt alkavan
tonttivuokrakorotuksen jälkeen siihen kuluu jo yli 7 kk. tulot eli n. 60 % kaikista keskipalkkaisen käytettävissä
olevista eläkeläistuloista.
Uusi tonttivuokra on yksinään tuplasti yli asumisen tilastollisen kokonaiskustannuksen.
Tilastokeskuksen mukaan keskimääräinen koko asumiskustannus
maassamme on
keskituloluokassa vuokra-asunnossa n. 20 % ja velattomassa omistusasunnossaan asuville noin 10 %
käytettävissä olevasta tulon määrästä.
Alimmissa tuloluokissa, eli suhteellisesti kalleimmin asuvillekin, se on
heille lakisääteisesti annettavien asumistukien jälkeen max n. 24 % luokkaa. Tässä uudessa pakkosopimuksessa pelkkä
omistuskotimme alla olevan maan pelkän tonttivuokran osuus on samaa 20 % prosenttiluokkaa
tilastollisesta keskieläkkeestä!
Ilman mitään muita asumiskuluja.
Perustelut eivät mahdu oikeustajuun.
Kaupunki korottaa siis nyt, ”tahdonilmaisumme” juridisesti
valtuuttamana, tonttivuokramme nykyisestä 11 kertaiseksi, eli vuodessa n. kahden
kuukauden keskituloisen koko eläkkeen verran. Se perustuu heiltä saamillani
tiedoilla siihen, että se on linnuntietä nyt lähellä keskustaa, n. 3 km,
tontilla on yli 200 neliötä suojelukaavan alaista rakennusoikeutta ja
bussipysäkille on alle 200 metrin matka.
Muita perusteluja vastauksessa lähettämääni kirjalliseen valitukseen on
se, että kaupungin poliittinen linjapäätös on 4 % reaalituotto omistamalleen
maalle ja että kaikkia tonttivuokralaisia on laskutettava samoin
perustein. Lisäksi tuli kirjallinen ilmoitus, että kaupunki ei
tule käyttämään sitä, jos vetoamme sopimuksessamme nyt olevaan lunastuspykälään
siinä tapauksessa, ettei tulomme riitä tontillamme jatkamiseen, emmekä enää ehdi
myydä kotiamme kohtuullisilla ehdoilla kaupungin jo tekemän sopimusrikkeen
takia. Lisäperusteluina oli se, että kaupunki tarvitsee rahaa palvelujensa
ylläpitämiseen.
Mikään tuon 11 kertaisen tonttivuokran korotuksen
perusteluista ei mielestäni ole pitävä.
Tonttimme on harpilla mitaten edelleen samalla etäisyydellä keskustasta, kuin se on ollut
aina, mutta kaikilla muilla merkitsevillä mittareilla se on nyt selkeästi
kauempana, kuin sitä vuokratessamme. Tänne pääsi silloin ajamaan neljää eri katua ja
bussikin kulki keskimäärin 3-4 kertaa tunnissa. Alueella oli 4 elintarvikauppaa,
pari muutakin myymälää ja kampaajaa, suutari, 2 yleistä saunaa ja jopa
pankkikonttori. Kaikki kohtuullisella kävelyetäisyydellä. Yhtään niistä ei ole
enää. Jopa lähimpään postiin, pankkiin tai päivittäismarkettiin on nyt yli parin kilometrin taival
suuntaansa, omin keinoin tai harvoin kulkevalla julkisella liikenteellä. Kuitenkin nyt n. kilometrin kauempana
kartalla, mutta moninkertaisesti tiheämmän ja selkeästi meitä nopeamman
liikenneyhteyden päässä olevien asuintonttien vuokrataso on aivan oleellisesti
halvempi.
Alueemme on nyt eristetty muusta kaupungista meluisalla
kanjonilla, joka rajoittaa tänne ja pois pääsyn vain yhdelle, mutta
ruuhkaiselle läpiajotielle. Sekin on nyt kavennettu niin, ettei se mahdollista
edes kahden auton kohtaamista, kuin joissakin kohdin, mutta toimii silti
nykyään lähialueiden urheilukenttien, sairaalan ja oppilaitosten käyttämänä
ruuhkatäytenä parkkialueena, sekä vastuuttomien kuljettajien
kiihdytystestiratana 30 km/t nopeusrajoituksesta huolimatta. Julkinen liikenne on ruuhka-aikoina
pari kertaa tunnissa, muulloin vähemmän. Ratikan valmistumisen jälkeisen tilanteen jo
julkaistussa suunnitelmassa, se vähenee entisestään. Että se siitä etäisyydestä ja kaikkien tonttivuokralaisten
tasa-arvosta.
Kaupungin rahantarpeen kattamiseksi
yhteiskuntajärjestelmässämme on käytössä useita muita laillisia keinoja, kuin
eläketuloillaan tähän asti toimeen tulleen yksittäisen omakotiasujan
pakollisten maksujen yksipuolinen nostaminen kaikkia velvoittavasta
kunnallisveron viidenneksestä tässä nyt pakkovaadittavaan kahteen kolmasosaan
koko tuloistaan. Siis tilanteessa, jossa asujan eläke perustuu tilastolliseen
keskiarvoon.
Kohtuuttomasti ylimitoitettu tuottovaatimus.
4 % reaalituottovaatimus vuokratulona täysin riskittömästä tonttimaasta on
puolustusoikeudettomien riiston malliesimerkki. Koko pääomahan on jo moneen kertaan maksettu, sekä säilyy
edelleen täysin koskemattomana, että myös nousee arvossaan koko vuokra-ajan. Jopa paraneekin vuokramiehelle
sopimuksessa velvoitetuilla toimilla.
Epäoikeudenmukaisesti tämä ”tuotto”vaatimus kohdistuu maksajiin, joilla ei ole tästä uudesta 11
kertaisesta asumiskulurasitteesta mitään neuvotteluoikeutta, eikä todellista
mahdollisuutta valita nyt toisin. Puhumattakaan oikeudesta maksaa itsensä siitä
vapaaksi.
Laskentaperusteen, eli tontin uuden sopimustekstin ” käyvän”
arvon uusi määritteleminen ja päättäminen yli kymmenkertaiseksi on kaiken
yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden irvikuva. Siksi, että se tehdään vasta nyt, kun vuokramies on
nykyisen sopimuksensa oikeuttamana, velvoittamana ja entisen sopimuksensa
”kohtuullisuus” määreeseen uskoen sijoittanut tulonsa jo vuosikymmenet
kotirakennukseensa ja sen tulevaan käyttökelpoisuuteen loppuelämänsä
tarpeisiin. Vasta nyt
monopoliomistaja synnyttää maksuperusteeksi yksipuolisesti täysin teoreettisen
”käyvän markkina-arvon”. Ja sen poliittisen 4% tuottovaatimuksen.
Se tapahtuu täysin mielivaltaisesti alueelle, josta ei ole
koskaan ollut, eikä tiettävästi koskaan tulekaan myyntiin yhtään tonttia ja
jonka nykyisten tonttien koko todellinen hankintakulu on on jo nykyisissä
tonttivuokrissa moninkertaisesti maksettu kaupungille. Senttiäkään kaupungin rahallista
nykyistä pääomaa ei siis ole enää sijoitettuna näihin tontteihin, joten ”sijoituksen
reaalituottovaatimus” on kaikkea todellisuutta vailla.
Jos vuokramiehellä olisi edes mahdollisuus lunastaa
tonttinsa nyt määritellyllä ”käyvällä markkina-arvolla”, jostain kohtuullisuudesta voisi edes puhua. Tämä, meiltä nyt poliittisin päätöksin
estetty mahdollisuus, määrättiin Suomen laissa jo torpparien kotien
suojelemiseksi noin sata vuotta sitten. ( laki 135/1918. Laki vuokra-alueiden lunastamisesta. ).
Myös maaorjilla oli jo useita vuosisatoja sitten länsimaissa pääsääntöisesti sama
oikeus.
Kaupungin vastauksessa valituskirjeeseeni vedotaan siihen,
että vanhoille tonteille on määrättävät samat tuotto-odotukset, kuin uusille,
nyt vuokrattavaksi tarjolla oleville.
Tilanne on luonnollisesti meillä vuosikymmeniä jo täällä asuneille ja
vuokransa täysin maksaneille täysin toinen, kuin kokonaan uutta rakentamatonta
tonttia kaupungilta vuokrattaessa, jolloin vuokrausta harkitsevalla
vuokramiehellä on mahdollisuus myös siitä aikeesta vetäytymiseen, koko
omaisuuttaan menettämättä.
Tuottovaatimukset moninkertaiset vapaaseen rahoitustoimintaan verrattuna.
Vapaan rahoitustoiminnan piirissä tällaisen täydellisesti
riskivapaan ja koko ajan itsestään kasvavan ”pääomasijoituksen”
korkotuottovaatimus olisi aivan korkeintaan 1 % luokkaa. Nykyisten pankkilainojen negatiivisista
korkoprosenteista puhumattakaan.
Ääritapauksessakin kohtuulliseksi kuviteltava ”reaalikorko” olisi
enintään tilastollisen talouskasvun suuruinen, joka on sota-aikaa lukuunottamatta
ollut 0 - 2% %. luokkaa vuosittain.
Siinäkin tapauksessa, että tämä 4 % vuosivuokra nousisi vain
oletetun tyypillisen pitkäaikaisen indeksin n. 1,5 % mukaan vuodessa, vuokraa
tonttimme nykyisen ”reaaliarvon”
n.100 000 € mukaan laskettuna, tulee maksettavaksi uuden sopimuksemme aikana
yli viisinkertaisesti koko ”sijoituksen” nykyinen ”käypä” arvo ja saman
alkupääoman arvo nousisi 4 % vuosi/tuottokorolla samassa vuokra-ajassa yli
seitsenkertaiseksi. Tällä nykyisellä
4 % perusteella tontistamme
olisi silloin sopimusaikamme loppuvuosina ja sopimusta uusittaessa vaadittava
vuosivuokraa nykyrahassa lähes 30 000 €/v !
Suhteellisesti vuokrasumma on jo tässä korotuksessa sitäkin
suurempi esim. hyvin tuntemassani tilanteessa, jossa sen maksaja on todellisen
työtulonsa mukaisen yrittäjäeläkkeen itselleen 40 työvuotta maksanut
pienyrittäjä. Se on jo nyt mahdoton yhtälö. Pienyrittäjäeläkeläisen eläkelain
mukainen koko nettotulo kun ei riitä tämän noston jälkeen edes kaupungin
laskuttamaan osuuteen omakotiasujan kuukausittaisista maksuista.
Maksukyky edes keskituloisella ei riitä.
Sanomattakin on selvää, ettei keskituloisen ansaitseman
eläkkeen nykysummalla ja näillä tulevilla todellisilla asumiskululla saisi
minkään pankin maksukykylaskurilla edes tonttimme ”reaaliarvon” kokoista lainaa
minkään prosentin korolla.
Tällä vuokramiehen ”tahdonilmaisulla” meidät sitoutetaan silti täysin
yksipuolisesti kuitenkin maksamaan omaan kotiimme jäämisen oikeudesta
vuokra-aikanamme vielä lisää noin viisinkertaisesti tontin nykyinen
”reaalihinta”. Tällaisilla 5 kertaisilla
sijoitetun riskittömän pääoman ”tuottoehdoilla”, siis ilman sen
lyhentämisoikeuttakaan, velvoitettu rahoituslaitoksen laina olisi välittömästi
Finanssivalvonnan käsittelyssä ja sellaiset ehdot vaativa pankki lakkautettu
asiakkaattomana.
Eikä tässä tonttivuokrassa ole kysymys edes lainasta, vaan
koko ajan kasvavasta pakkovelvoitteesta omassa kodissaan asumisensa
oikeuttamiseksi.
Kuitenkin tällä
hetkellä Suomessakin on vapailla rahoitusmarkkinoilla tarjolla sellaisia
tonttimme ”reaaliarvon” summaisia 20 vuoden lainoja, joiden koko
kuolettamiseen ja korkoihin
riittävä kuukausittainen summa on käytännössä saman suuruinen kuin tulevan tonttivuokran maksuvelvoite
samassa ajassa. Vuokra puolestaan
ei edes vähene vaan kasvaa korkoa korolle periaatteella koko saman ajan ja
siitä eteenpäinkin yhä progressiivisemmin. Eli vuosi vuodelta yhä
epäoikeudenmukaisempana.
Olisi mahdotonta
olettaa, ettei jokaiselle sellaiselle tämänkin alueen asukkaalle, jolle on
taloudellisesti enää mahdollista jäädä tänne uudella tonttivuokralla, olisi
mahdollista ja haluttua hankkia tarvittava laina tonttinsa lunastamiseksi. Se toteutuisi nyt saman kokoisilla kokonaislyhennyksillä
20 vuodessa kokonaan omaksi, kuin kuolleen lehmän maksaminen vuokramiehenä
saman ajan. Pakkositoutuminen
kasvavaan vuokraan jatkuu sen lisäksi vielä 30 vuotta. Kasvaen. Jonka tien päässä olisi vain uusi
riistosopimus ja koko ajan halpeneva oman omaisuuden osuuden arvo. Kodin
arvo puolestaan nousisi lainan
maksun tahdissa vähintään siitä maksetun summan verran.
Sivutuotteena
saataisiin kaupungin budjetin ensi vuoden alijäämä kuitattua täysin ilman
lisälainaa. Pelkän pienen asuinalueemme tonttikaupoilla. Joista kertyisi
kaupungille lähes välittömästi n. 30 miljoonaa euroa aivan uutta rahallista pääomaa. Ja yhteiskunnan päättäjille rauhallinen
yöuni, oikeudenmukaisista uusista päätöksistä.
Eikä tässä ollut vielä läheskään kaikki uuden
”tahdonilmaisumme” velvoitteet.
Perusteettomasti kiristyneet muutkin vuokraehdot.
Uskomattomimmat yksipuoliset uudistukset ”tahtomassamme” sopimuksessa on ensiksi
se, että vuokran ei tarvitse enää olla
”kohtuullinen” vaan ”käypä” ja nyt on kaupungilla oikeus korottaa sitä
sopimusaikana yksipuolisesti muillakin perusteilla kuin
elinkustannusindeksi. Jos kaupunki
jostain syystä yksipuolisesti haluaakin käyttää tonttiamme, sen velvollisuus maksaa kodistamme
lunastusta, on sopimuksessa nyt pudonnut vain 60 % sen ”sellaisesta teknisestä
arvosta, jossa rakennuksen ikä on otettu huomioon” eli ikävähennyksineen ehkä
vain 10 - 30 % sen mahdollisesta, ennen lunastustilannetta olleesta
myyntiarvosta.
Valtava sanktio kestämättömän kalliin vuokraoikeuden siirrosta.
Vielä törkeämpi uusi ehto koskee tilannetta, jossa talomme
tuhoutuisi tulipalossa, emmekä esim. ikämme takia enää pysty
vakuutuskorvauksella, joka on kattavimmallakin täysarvovakuutuksella alle
kolmasosa vastaavan uuden ja suojelukaavan samanlaiseksi velvoittaman
rakennuksen kustannuksista, pystyttämään kahdessa vuodessa samanlaista.
Jos siksi päättäisimme siirtää vuokraoikeutemme
rakennusvelvollisuuksineen lapsellemme, meidän on maksettava siitä välittömästi
kaupungille sopimussakkoa 25 kertaisena sen hetkisen vuosivuokran summa. Hyvin tulkinnanvaraisen sopimusrikon sakko
nousi siis tässä uudessa sopimuksessa yksipuolisesti 25 kertaiseksi. Ollen siis tämä päivän
”reaaliarvolla” noin 100 000 €
! Jonka lisäksi ilmaisen siirron
saajan olisi maksettava siitä vielä lahjavero ”reaaliarvon” summasta. Tässä, jos missä, toteutuisi silloin
sananmukaisesti hokema, ”viedään tuhkatkin pesästä”.
Edelliset esimerkit ovat nyt kuitenkin ”tahtomamme” uuden
vuokrasopimuksen meitä sitovina ehtona, samalla kun tämän saman kaupungin omistama
ja hallinnoima verovapaa säätiö voi, mediasta luetun kertoman mukaan, myydä
pelkän rakentamattoman ja vain vuorokauden omistamansa tontinvuokrasopimuksen
yli miljoonalla eurolla grynderille, käytännössä sanktioitta. Ellei sanktiona pidetä sitä, että säätiö
sai, edelleen median kertomuksen mukaan, kehoituksen toimia omien sääntöjensä
mukaisesti.
Jopa ”torpparilaki” olisi ratkaisevasti kohtuullisempi.
Tällaiseen nykyaikaiseen maaorjuuteen verrattavissa olevaan, yksityisen tonttivuokralaisen oikeusturvattomuuteen, toisi jopa vuoden 1918 ”torpparilaki” ( 135/1918 ) sovellettuna nykyaikaan, sekä siinä vahvistetut lakisääteiset oikeudet oman asuntomaansa lunastamiseen, aivan mullistavan taloudellisen ja henkisen helpotuksen.
Taloamme vuosikymmeniä rakentaessamme ja maksaessamme, emme
todellakaan osanneet edes kuvitella tai pelätä asumisoikeutemme omassa
kodissamme päättyvän näin.
Poliittisesti valmisteltuihin ja päätettyihin sellaisiin perusteettomiin
riistovelvoitteisiin tontinvuokralaisia kohtaan, joiden täyttämiseen ei edes
pienyrittäjänä yli 40 v. lakisääteisesti oikein jo maksettu ja saatu koko
eläketulo enää riitä.
Ymmärrän ja hyväksyn nyt täydellisesti useiden ihmisten
kokemusperäisen epäluulon yhteisiä asioitamme hoitavien päättäjien motiiveista
ja yhteisiin asioihin paneutumisen syvällisyydestä.
MJK
Kaupunki pyrkii kohtelemaan kaikkia samanarvoisesti, siinä samalla lentää lapsikin pesuveden mukana. Edellinen vuokrasopimus on ilmeisestikin ollut varsin edullinen. Yhtäkkinen korotus "käypään arvoon" varmasti kirpaisee. Mutta arvokkaille tonteille tulee korkea vuokra, minkäs teet?! Ainoa toimiva vaihtoehto on myydä talo uuden vuokrasopimuksen voimaantultua sitä himoitsevalle varakkaalle lapsiperheelle ja ostaa talo järvenrannalta, kirkonkylän kupeesta hyvien, ruuhkattomien liikenneyhteyksien varrelta hyvien palveluiden läheisyydestä. Terveiset uudesta kodistamme Haravakuja 3:sta Pertunmaan kirkonkylästä. Löytyy Google mapsistä. Olemme tehneet johtopäätökset kaupunkien nykypolitiikasta ja ryhdyimme toimeen pari vuotta sitten. Terveisin "toinen eläkeläinen".
VastaaPoista