perjantai 23. maaliskuuta 2012

Sanojen ja kuvien synnystä, valokuva vai valintakuva osa 6 B.


 Osa 6 B.

Koska saamassani palautteessa blogista 6 kaivattiin  todellisia esimerkkejä jäsentelyyni käsitteistä valokuva/valintakuva,  seuraavassa niitä keskeisiä seikkoja, jotka mielestäni  räikeimmin jakavat kuvalliset kameralla tallennetut teokset jompaan kumpaan kategoriaan.  Kuvaesimerkit jätän edelleen pois, henkilökohtaisiksi ehkä koettavia kannanottoja välttääkseni. Mutta teen tässä parhaani verbaalisen havainnollistamisen keinoilla.

Seuraavassa  näitä ominaisuuksia mieleen tulleessa järjestyksessä.  Ainakin nämä asiat ovat todella helposti ja yksinkertaisesti  arvioitavissa  mistä tahansa kuvasta.

-       Valintakuvasta ei ole löydettävissä minkäänlaista  luonnollista tai edes loogista valon suuntaa, vaan sen valoilmaisu ja –kerronta on vain muodotonta sotkua. Tämä ilmenee  yleensä siten, että aiheen tai edes kuvaajan paikkaa ei ole mitenkään valittu, esimerkiksi miljööolosuhteissa ottamalla huomioon paikassa vallitsevia olosuhteita, kellonaikoja, valaisulähteiden vaikutusta, värilämpötilöja, valon suuntia ja voimakkuuksia. Ilmiö on siis sama, kuin jos kirjailija  kirjoittaisi tarinansa rungon, sitten leikkaisi jokaisen sanan erikseen ja yhdistäisi sanat uudelleen lauseiksi ja tarinoiksi täysin randomissa järjestyksessä.  Kaikki ainekset ovat siis samat, mutta tarina itsessään yhtä siansaksaa.  Kukaan toimittaja ei nimellään antaisi julkaista sellaista, mutta valintakuvaajallahan ei ole vastaavia oikeuksia sen jälkeen kun on toimittanut  sellaisen kuvan tilaajalleen. Siksi mielestäni niitä ei edes tule synnyttää. Yksi tyypillisimmistä  lehtikuvituksissa tähän johtavista ilmiöistä näyttää olevan se, että mitään kuvausohjausta tai edes lisävaloja ei käytetä,  se kun ei tunnu olevan muodissa. Kirjailijapuolella tämä tarkoittaisi sitä että käytössä olisi vain kaksivuotiaan sanavarasto ja siinä pitäytyminen olisi jotenkin kunnioitettavaa.  Minun mielestäni  alkeellista ja tyhmää. Mutta  yleisessä käytössä valintakuvaajilla. Niin miljöössä, kuin studio-olosuhteissakin. Valitettavasti.

-     Valintakuvista puuttuu siis myös jokseenkin kokonaan valoilmaisulle ominainen looginen ja harkittu muoto- ja kontrasti-ilmaisu.   Eli  vaikka  aiheen muoto muuttuu, sen eri tasossa olevien osien valaistus ei muutu, eli se ei tuo millään tavalla esiin  kolmiulotteisuutta. Ei tummuuden muutoksella, ei varjoilla, ei valon värin tai värilämpötilan gradaatiolla tai millään muullakaan kolmiuloitteisuutta havainnollistavalla  valo-tai valaisuvalinnalla.    Myöskään tavoitteellista vaaleuden ja tummuuden kontrastia ei valintakuvista ole juurikaan havaittavissa, eli  pääaihe uppoaa tummuusasteeltaan  jokseenkin totaalisti taustaan tai omiin, mutta eri tasossa oleviin muotoihinsa.  Silmiä siristäen, eli katselutilanteen valaistustasoa pudottaen se latistuu siis lähes tasaharmaaksi massaksi.  Samoin valintakuvista puuttuu ihan säännönmukaisesti  valon kontrastien eroilla saavutettavissa oleva kontrastisuus, eli pääasioiden korostaminen voimakkaamaalla kontrastilla tai edes terävyyserolla kuin taustalle jäävissä ja sinne tarkoitetuissakin alueissa.   Verrattuna jälleen sanailmaisuun, valintakuva on kuin tautofoniaa täynnä oleva tarina, joka kertoo kyllä asian, mutta jota kukaan ei jaksa lukea loppuun. Ja jossa mikään keskeinen osa tarinasta ei korostu sivuseikkoja  tärkeämmäksi.

-       Valintakuvan varjot ovat sekä muodoiltaan hallitsemattomia, että sijainniltaan  vain puhdasta kerrontaa ja viestiä sekoittavia.  Olen aina sanonut, että kyllä kuka tahansa saa aikaan, ainakin koulutuksen jälkeen, valaistun kuvan, mutta  valokuvaajan tuntee vasta varjon hallinnasta.  Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että valintakuvan  varjot ovat tummuudeltaan, muodoltaan, reunoiltaan ja heittosuunniltaan  täysin sekä hallitsemattomia  että suunnittelemattomia ja  kerronnallista tavoitetta  vailla. Eli valokuvailmaisun täysin keskeinen ilmaisukeino on selkeästi jätetty kokonaan huomioimatta.  Ei siis ymmärretty tai osattu.  Verbaaalipuolelta ilmiö voisi olla havainnollistettavissa vaikka siten, että  kirjailijan luoma elävä ja selkeä teksti esitetään auditiivisesti  painottaen sen volyymeja ja ääni-ilmaisua täysin sattumanvaraisesti.  Jolloin  sen laadusta ja tyylikyydestä ei ole jäljellä mitään.


-       Valintakuvan ainoaksi kuvalliseksi ilmaisukeinoksi on siis tunnistettavissa, nimensä mukaisesti, vain valinnat sommittelun ja laukaisuhetken suhteen. Hyvällä onnella nekin saattavat riittää kuvan tavoitteellisen viestin kömpelöön välittämiseen, mutta sellaisten valintakuvaajien, jolta puuttuvat nuo edellä esitetyt osaamiselementit, nämäkin valinnat  koostuvat yleensä siitä, että kuvat on otettu pääsääntöisesti seisovan kuvaajan silmän korkeudelta ja mitään perspektiivin tai liikkeen ominaisuuksia hyödyntämättä.  Puhumattakaan sisältöön vaikuttavista sommitteluelementeistä, esimerkiksi tärkeyssommittelusta, tai värisommittelusta.  Verbaalisen puolen esimerkillä havainnollistettuna tällainen kerronta voisi olla vaikka sellaista, että siinä on siis käytössä vain substantiivit ja nekin vain perusmuodossaan ja kaikki muut kielen sanaluokat  ja sijamuodot sekä sanajärjestyksen vaikutus käyttämättä.

Edellisen blogini synnyttämässä keskustelussa tuli esiin, erään päätoimiseksi videotaiteilijaksi siirtyneen mestaritason valokuvaajan tuomana,  myös minulle uusi mutta erinomainen kuvasisällöllinen kahtiajako  kuvituskuvat/huvituskuvat, joissa jälkimmäiset tarkoittavat sellaisia sivuntäytteitä, jotka eivät tuo mitään lisää tietoa,  tunnetta tai näkökulmaa  saman aiheen verbaaliseen osuuteen. Vaikka juuri sehän olisi ollut keskeinen peruste siihen, että valokuvaajaa on tarvittu kuvittajana.  Mutta tyytynyt rooliinsa huvittajana.  Kysymyksessä on siis tämän valintakuvan vähintään veli.

Tämä uusi yhdistelmä on minusta niin hyvä jäsennys, että varmaan palaan siihen myöhemmin.  Siihen liittyvää lähestymistapaa olenkin jo yli vuoden harjoitellut eräässä muussa kuvaprojektissani, jonka työnimi on ”masan kikat ja mokat”. Sekin valmistuu aikanaan ellei aikani sitä ennen lopu.

MJK

7 kommenttia:

  1. Edelleenkin samaa mieltä, että yksikin havainnollistava esimerkkiVALOKUVA kertoisi enemmän kuin koko pitkä tarina. Kertominen valokuvista ilman valokuvia on vähän samaa kuin veisi sokean valokuvanäyttelyyn tai kuuron konserttiin. Mutta bloginpitäjähän itse päättää, mitä blogiinsa laittaa ja mitä ei.

    No, os joku haluaa tutustua valintakuviin, niin täältä niitä ainakin löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai tässä auta kuin tunnustaa, etten osaa vielä laittaa tänne kuvia. Lisäksi asiaa mutkistaa edelleen myös se, että muiden kuviin minulla ei ole oikeutta ja omista valikoimistani ei asiaa valaisevia valintakuvaesimerkkejä löydy. Sellaisen tekeminenkin on melkein mahdotonta henkilölle, joka on useita vuosikymmeniä keskittynyt nimenomaan valokuviin. Valokuvalliset rutiinit kun istuvat syvällä alitajunnassa asti.
      Avartava kokemus sellaisen valintakuvan tuottaminen kyllä varmaan olisi.
      En ole siltikään varma, että se onnistuisi sillä tasolla mistä on kysymys niissä esimerkeissä joita olen katsellut mainitsemissani painotuotteissa. Olen kuullut, että kunnon muusikonkin on jokseenkin mahdotonta soittaa harkitusti riittävän väärin.
      Uskon edelleen noiden ohjeitteni antavan ainakin positiivisia virikkeitä valintakuvien välttämiseen sellaiselle, joka pyrkii puhtaampaan ja kertovampaan valokuvailmaisuun. MJK

      Poista
  2. Täältä löytyy meikäläisen satunnaisia lehtikuvia. Laidasta laitaan. Yhteistä niille on vain se, että ne kaikki ovat julkaistuja jossain printtimediassa. Jos näistä ei löydy Matin omasta varastosta puuttuvia esimerkkejä valintakuviksi, niin suuresti ihmettelen. Ne ovat kaikki vapaasti käytettävissä tässä yhteydessä.

    Kirjoitin myös blogiini tästä asiasta. Siis kuvasitaatin juridiikasta.

    Siellä opastetaan myös,miten kuvia voi laittaa blogiin
    1. linkittäen
    2. netistä linkittäen ladaten
    3. ensin netistä omalle koneelle kopioiden ja sieltä ladaten

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas, yritän löytää jonkin keinon edetä kuvilla tässä asiassa, kunhan olen ensin selvittänyt kaikki ne minulle toistaiseksi tuntemattomat sanat ja käsitteet noista linkkaamistasi ohjeista. Ja selvittänyt laillisen tavan ja tekniikan hakea ne julkaisijoiden arkistoista. Ei ole ihan helppo temppu koko lehden sisällön suhteen. Sehän tässä tarvittaisiin pyytämäsi havainnollistamisen todistamiseksi. Kuvien asialliseen arvioimiseenhan tarvitaan myös ja nimenomaan sen taustana olevat ratkaisevat sanat. Ilman oikeita sanoja kun ne kuvan tuhat ovat ihan täyttä mutua. Ja siitä ei tässä ole kysymys.

    Mitä itsekehun epäilyksiisi tulee, voin ihan ilman pienintäkään empimistä toistaa, ettei minulta löydy ainoatakaan tilauksesta ja palkkaa vastaan valmistamaani sellaista kuvaa julkiseen mediaan, josta löytyisi blogissaani kuvailemani valintakuvien kriteerit täyttävät
    ominaisuudet.ja toivoisin syvästi ettei niin olisi kenenkään muunkaan valokuvaajan kohdalla.
    MJK

    VastaaPoista
  4. Ongelma on tietysti lähinnä minun, mutta verbaalisen virkkeen muuntaminen aivoissa kuvaksi on minulle hyvin vaikeaa. Minunkykyni ajatella valokuvan ominaisuuksia abstraktioina on aika rajoittunutta (vaikka olenkin saanut matemaattisen koulutuksen). Otetaan esimerkki

    "Valintakuvasta ei ole löydettävissä minkäänlaista luonnollista tai edes loogista valon suuntaa, vaan sen valoilmaisu ja –kerronta on vain muodotonta sotkua."

    Mitä se konkreettisena valokuvana tarkoittaa? Ehkä tätä
    Kuva 1

    vai mahdollisesi tätä

    Kuva 2

    vai olisiko tämä määritelmän täyttävä koiranoksennus

    Kuva 3

    Entäpä sitten kuva, jossa ei ole edellä määriteltyä valintakuvaominaisuutta. Tämä?

    Kuva 4

    Vai ehkä tämä

    Kuva 5

    Tai ei kumpikaan tai jopa molemmat (sitä kyllä epäilen).

    Kun puhutaan kuvista yleisellä tasolla, niin molemmilla tavoilla eli sanallisella kuvailulla ja kuvaesimerkeillä on omat ongelmansa. Kuvaesimerkit rajaavat helposti laajemman kokonaisuuden turhan ahtaaksi. Toisaalta pelkkiin mielikuviin perustuva sanallinen määrittely on helposti kuin märkä saippua. Siitä ei saa oikein otetta ja siitä muodostuvat mielikuvat ovat aivan erilaiset eri henkilöille.

    Jos itse saisin valita, niin ottaisin konkreettiset esimerkit. Mielikuvitukseni on joko liian suppea tai sitten liian laukkaava.

    VastaaPoista
  5. Kuva 1. kyllähän tuo sinne valintakuvien ryhmään yrittää kurkotella, mutta tuossakin on vallitsevan valo-olosuhteet selkeästi tunnistettavissa ja valokuvaajan täytevalo kontrastia painokelpoisella puolella kohtuullisena pitämässä. Joten paljon tuhruisempaa ja epäloogisempaa valomaailmaa on liian monessa kuvituksessa eri julkaisuissa. Sen lisäksi että niissä ei myöskään kerronta ja sommittelu ole näinkään asiallista. Huono ehdotus. Joten ei se ole mikään läpihuutojuttu oikealle valokuvaajalle tuo valintakuvan tuottaminen.

    Kuva 2. Tämähän ei siihen valintakuvavalaistukseen yllä lainkaan. Tässä on ihan puhdaslinjainen museaalinen täysimyötäinen dokumentointivalo eläimen turkin ominaisuuksien havainnollistamiseksi. Ja sommittelukin on siihen viitekehykseen hyvin tarkoituksenmukainen. Luonnollisesti valon kolmiulotteisuutta olisi helposti parannettavissa,, mutta hallitsemattomasta valosotkusta ei voi edes puhua.

    Kuva 3. Tässä lähestytään tarkoittamaani valokerronnan ulkopuolista tallennetta. Kertovuudeltaan ja kolmiulotteisuudeltaanhan sekä kontrastisuuntautumiseltaankin se on tietysti ihan onneton, jos aiheena on kyseisen henkilön työskentely, kuvan nimestä päätellen. Kuitenkaan tässäkään ei ole sitä monensuuntaista ja monivarjoista sotkua joka tekisi tästä selkeän valintakuvan. Sommittelukin tekee kyllä parhaansa kyseiseen kategoriaan pyrkimiseksi.

    Kuva 4. Juuri niin. Tämä kuva täyttää useita oikean valokuvan sekä teknisiä, että visuaaliskerronnallisia kriteereitä ihan riittävällä tasolla. Kunpa kaikki pikaisestikin huitaistut artikkelikuivitukset olisivat edes näin valokuvauksellisia. Silloin voitaisi toivoa jonkuntasoisen visuaalisen kasvatuksen etenevän mediassamme.

    Kuva 5. Tämähän on ihan oikea valokuva, looginen valaistus, kertovat varjot, huolellisesti pohdittu ja toteutettu rajaus ja laukaisuhetkikin. Jos tässä olisi vielä tunnistettava ainutkertainen emootio jonkun keskeisen hahmon ilmaisemana, kyse olsisi mielestäni visaalisesti ja valokuvauksellisesti kunnon teoksesta.

    Kuten näistä esimerkeistä ilmenee, valokuva on niin monimuotoinen ja monitasoinen ilmaisutapa, että mihinkään kuvaan ei saada mahtumaan kuin pieni osa sen mahdollisuuksista. Hyvillä kuvaajilla useampi asia on valokuvissaan nautinnollisesti hallittu kun kokemattomammilla tai ajattelemattomammilla. Ongelma onkin mielestäni juuri siinä että valintakuviin mitään niistä ei saada lainkaan. MJK

    VastaaPoista
  6. Kuvat ja Matin kommentit yhdessä Poikkitieteellisessä blogissa. Siellä myös lisää pohdiskelua teemasta ja hieman sen vierestäkin.

    http://timosuvanto.blogspot.com/2012/03/niin-tai-nain-aina-kuvat-vaarinpain.html

    VastaaPoista