Ammattinsa valitseminen ja siihen opiskeleminen on yksi
jokaisen elämän suurimpia ja vastuullisimpia päätöksiä ja valintoja.
Vuodenvaihde on monelle nuorelle ja vanhemmallekin sellaista aikaa, jolloin tuo
kysymys tulee konkreettisesti ajankohtaiseksi. Lupasin edellisessä blogissani kertoa pian ajatuksiani siitä
asiasta. Lähipäivien paukkupakkaset ovat estäneet telakalla työskentelyn, joten
tässä niitä nyt on.
Päätin joskus, etten bloggaa aiheista, joita en tunne kyllin
syvällisesti. Tämän tunnen. Laskin pikaisesti, että olen itse opiskellut
tutkintohakuisesti eri koulutustasoilla n. 16 oppilaitoksessa, opettanut ammattiopintojen
tutkinto-opiskelijoita eri tasoilla n. 20 eri koulussa, ollut vastuullisena
valitsemassa heitä oppilaiksi yhdeksään (9) niistä ja valitsemassa heille
opettajia seitsemässä (7) oppilaitoksessa. Oman ammattisektorini koulutuksen
koko käynnistysvaiheesta vastuullisena, myös kaikilla eri tutkintotasoilla,
olen toiminut neljässä (4) organisaatiossa.
Niissä saamieni hyvien ja huonojen kokemusten pohjalta olen perustanut myös yhden täysin yksityisen oppilaitoksen, joka sekin suoritti minun
rehtoriaikanani opetustehtäväänsä yhteiskunnan asteikolla kolmella eri tutkintotasolla.
Kuukausipalkkaa itse maksavana työnantajana olen palkannut yrittäjänä
toimimisvuosinani yhteensä n. 30 ja haastatellut satoja. Kuriositeettina lienee huomion arvoinen
sekin, että olen vuosien varrella myös keskeyttänyt tarpeettomana oman
tutkinto-opiskeluni viidessä (5)
eri tasoisessa oppilaitoksessa. Normaaleja oman alani ammatillisia
toimeksiantoja tein myös koko 40 vuoden kouluttajaurani ajan, vaihtelevalla
ajankäytöllä.
Viimeisimmän kuluneen eläkeläisvuosikymmenen kuitenkin vain
konsultoimalla entisiä oppilaitani heidän kasvupyrkimyksissään.
Nyt itse asiaan. Tiivistettynä: Tieto on aina parempi
sijoitus kuin tutkinto. Myöskin opiskelupaikkaa etsiessä ja valitessa. Jotenkin
minusta on tosi outoa, että autoa, polkupyörää, suksia tai tietokonetta
ostaessa ihmiset tutkivat huolella eri mahdollisuuksia, käyvät koeajamassa ja
lukevat testejä niiden ominaisuuksista, mutta elämäuran avaintuotteen,
ammattikoulutuksen, he ostavat useimmiten kuin sian säkissä. Vaikka kaiken
mahdollisen tiedon, tunteen ja kokemuksenkin hankkiminen juuri siitä olisi koko
loppuelämään vaikuttava päätös. Ei kuitenkaan siitä lopuksi saatava tutkintopaperi,
vaan sen antama tietosisältö ja siellä adaptoitavissa oleva asennemaailma.
Tiedän kokemuksesta, että yhtään useitten tutkintojeni todistusta en ole
koskaan tarvinnut mihinkään muuhun, kuin tuntipalkan parin euron prosenttikorotukseen
opetuksesta valtion kouluissa, mutta sekä ensimmäisen alan työpaikkani, että
sen aikana käymäni iltakoulun asennemaailmaa ja taitoja olen tarvinnut ja
arvostanut joka päivä.
Kaikista sadoista oppilaistani vain yksi (1) toteutti sen,
mikä minun mielestäni jokaisen itselleen sopivaa koulutusta etsivän tulisi
etukäteen tehdä. Hän pyysi luvan tulla tutustumaan laitokseen ja aikomansa
opintosuunnan todelliseen käytännön opetukseen jo abivuotensa aikana. Hän
osallistui aivan normaaleihin opetustilanteisiin, haastatteli tauoilla sekä
alkuvaiheen, että valmistuvan ryhmän oppilaita ja paikalla olevia opettajia, keräsi
sieltä valmistuneitten kontaktitietoja, tutustui opintosuorituksiin ja niiden
arviointeihin, sekä teki vasta sen jälkeen päätöksen opiskelijaksi
hakeutumisestaan.
Tämä teko oli ajankäytöllisesti todella pieni, mutta mittaamattoman arvokas
sijoitus omaan tulevaisuuteensa.
Vielä tärkeämpi se olisi ollut silloin, jos hän olisi siitä huomannut,
ettei tarjolla ollutkaan hänen toivomaansa ja tarvitsemaansa tietoa. Sellaisessa
tilanteessa hänellä olisi säästynyt
valtavasti opiskeluaikaa ja turhautumista väärästä valinnasta.
Näitä vääriä valintoja näyttää olevan joka alalla tarjolla
oikein roppakaupalla kaikissa sellaisissa medioissa, joita kuvitella
saattaa. Toinen toistaan
houkuttelevammin lupauksin, jotka nykytyyliin ovat pullollaan ylisanoin
kuvailtuja lupauksia helposta ja miellyttävästä mutta täysin epärealistisesta opintiestä
unelma-ammatteihin.
Surullisinta
siinä on se, että niihin luottava saa pahimmassa tapauksessa kyllä mukavan
laiskottelu/opiskeluajan, mutta sen jälkeinen ammattielämä onkin sitten joko
täynnä pettymyksiä, tai kokonaan tavoittamattomissa täysin puutteellisten
valmiuksien tai väärän asennemaailman takia. Se ei ole kenellekään työnantajalle
mikään uusi tieto, että valtaosassa oppilaitoksista, useimmat niistä
valmistuneet eivät ole vielä siinä vaiheessa työelämäkelpoisia, ennen
perusteellista taito- ja asenneremonttia. Valitettavasti.
Minusta on enemmän kuin kummallista, että maamme kaikkien
ylioppilaitten tutkintotieto julkistetaan joka vuosi valtakunnallisissa
medioissa, mutta ammatillisista tutkinnoista valmistuneiden nimien antaminen
kyseiseen oppilaitoksen hakua harkitseville on intimiteettisuojan kannalta ei toivottavaa. Se kun olisi aivan
ratkaisevasti höttömainontaa varmempi keino heille saada validia tietoa
kussakin laitoksessa opiskelemisen kannattavuudesta. Sama käsittämätön
rajoitesuositus koskenee ilmeisesti myös
eri oppilaitoksissa suoritettujen sellaisten lopputöiden julkaisemista,
joista opetuksen taso ja tuloksellisuus on jokaisen kyseistä ammattia vähänkin
tuntevan helposti arvioitavissa.
Nämä kun ovat niitä todellisia tietolähteitä, joita hakutavoitteisen on
syytä tutkia vähintään yhtä huolellisesti, kuin auton turvavyön kiinnitystä ennen liikkeelle lähtöä. Tässä kun
valmistaudutaan elämän mittaiselle matkalle.
Suomi on niin pieni maa ja talous, että varmasti jokainen
aktiivinen nuori tietää tai tuntee jonkun, joka voi johdattaa häntä aikomansa
alan arvostuksien ja arvostettujen osaajien kontaktiin tavalla tai toisella.
Samoin niiden osaamisten kriteereihin joita hän tavoittelee.
Se, millaisiin työpaikkoihin, asemiin ja saavutuksiin
kustakin oppilaitoksesta lähivuosina valmistuneet ovat työelämässä ja ammattialalla sijoittuneet, on oikea ja
lahjomaton mittari heidän kouluksensa laadusta. Jokainen oppilaitos, joista ei
saa tällaisten avainasioiden selvittämiseen johtavaa tietoa, on varmasti
sellainen, johon ei ainakaan kannata hakea.
Edes sellaisen, joka oman laiskuutensa takia ei viitsi ponnistella
tätä oikeiden henkilöiden etsimisen ja oikeiden työnäytteiden kohtaamisen
polkua.
MJK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti