Luovuuden tappaminen.

En olisi koskaan uskonut, että edellisessä blogissani  julkaisemani tieto uudesta kirjastani aiheuttaa niin monenlaista ja -määrällistä palautetta, kuin mitä siitä on siunaantunut. Sain siis uuden virikkeen pohtia luovuuden käsitettä. Aihe, johon olenkin joskus luvannut paneutua. Sehän olisi useammankin messun aihe, mutta koska luovuudesta löytyy lukemattomia kirjoja kirjastot pullollaan, pysyn tässä tänään ja nyt mieleen tulevissa mietteissäni. Erityisesti lähipäivinä lukemistani kommenteista sen tappamisesta luovan alan koulutuksessa. Painottuen luonnollisista syistä valokuvan kentälle, erityisesti senkin opetukseen, mutta myös yleisenä ilmiönä.

Siispä:

Ennen kuin jonkun ilmiön tappamisesta voidaan edes puhua, tulisi sen olemus olla kyllin rajaavasti määritelty. Tässä kohdassa se onkin erityisen vaikeata, kuten niin monessa vain käsityksiin ja uskomuksiin liittyvissä muissakin ilmiössä. Siksi pitäydyn omissa käsityksissäni siitä, ilman kenenkään velvollisuutta olla niistä samaa mieltä.  Minusta:

-                               Jokaisen jokainen teko, joka sisältää tekijälleen itse pohtimansa ja siten löytämänsä uuden tavan ratkaista joku ongelma, on luova. Sillä ei ole mitään tekemistä alan tai aseman kanssa. Koulutusammatista tai tekijänsä omasta identiteetistä puhumattakaan.  Luovuutta esiintyy lukuisasti  jokapäiväisessä elämässä, eikä se siis ole mikään ”luoville ” yksilöille  syntynyt tai hankittavissa oleva taito, jonka voi kehittää tai sen olemassa olon tappaa.

-                               Luonnollisesti on olemassa olosuhteita, jotka edistävät tai vähentävät tavoitteellisen luovan prosessin syntymää, silloin kun tavoitteet on etukäteen määritelty.  Tällaisessa prosessissa  syntyy myös nollatasoa herkemmin aiheeseen liittymättömiä muitakin luovia ratkaisuja.  Minulle luovuus painottuu siis älylliseen ongelmakeskeiseen toimintaan uuden ratkaisun synnyssä.  Eli  esimerkiksi 600:s juhlanäytös, jossa sama näyttelijä tulkitsee Hamletin roolin ei oikein täytä luovuuden viittaa, vaikka se kyseiseen ammattiin usein liittyykin.  Mielestäni se esiintyy siinä kuitenkin vain oman roolin tulkinnan harjoittelu/synnytysvaiheessa. Jos silloinkaan. Useimmissa  ammateissa ja elämäntilanteissa on tunnistettavissa  vastaavia esimerkkejä. Jotka useimmiten sisältävät  sekä isompia että pienempiä luomisprosessseja koko ajan samanaikaisesti.

-                               Minusta luovuus onkin siis asenne ja tapa elää kokonaisvaltaisesti.  Pienempien tai suurempien luovuusgeneraattorien kokoaikaisena pyörittäjänä. Mitattavissa olevaa luovuutta löytynee jollain menetelmällä mitattaessa niiden hyödyntämistä parantava älykkyys. Sikäli kun sen mittausmenetelmä antaa oikeana pidettävän tuloksen. Kiistatonta lienee kuitenkin luovuuden ja älykkyyden korrelaatio.  Mielestäni tyhmyys ja luovuus ei oikein mahdu samaan yhtälöön. Tyhmyys liittyy tähän aiheeseen vain tilanteissa, joissa mitä järjettömämpiä asioita tuomitaan tai puolustellaan luovuuden miekan tai kilven avulla. Valokuvaopetus yhtenä räikeimmistä esimerkeistä.

-                               Juuri  koulutustilanteessa tuollainen tilanne onkin ehkä tyypillisimmillään. Ertyisesti ns.luovien alojen koulutuksessa.  Mutta ei varmasti ole vierasta muillakaan aloilla. Jokainen kouluttautuja kun kulkee päämääräänsä kohti nimenomaan oman luovuutensa kannattamana. ”Epäluovina” pidetyilläkin aloilla se tarkoittaa koko ajan oman tietoisuuden ja tajunnan laajenemista sekä tiedon että kokonaisvaltaisen asioiden käsittelykyvyn lisääntyessä henkilökohtaisten ja sisäistettyjen luovien ratkaisujen kautta. Matemaattis-tietellisillä aloilla häiriöitä tuossa kehityksessä ei vain ole niin helppoa ja yleistä salata ja piilottaa luovuuden nimissä tarjottavaan selitykseen, jonka oikea nimi olisi oma kyvyttömyys tai laiskuus.

-                               Minulle tuntemattomin perustein lajitelluista ja ”luoviksi” määritellyistä aloista erityisesti valokuvauksen nykyinen mediaseksikkyys ja täysin järjetön ylikoulutus verovaroin alle kaiken arvostelun olevissa  suojatyöpaikoissa maassamme, on ollut jälleen lähipäivinä mielenkiintoni kohteena juuri kirjani palautteiden uudelleen herättämänä.

-                               Olen ollut enemmän kuin tyrmistynyt siitä, miten vähän luovaa toimintaa sisältyy valokuva-alalle haluavien tavassa hankkia perustietoa usein koko loppuelämänsä määrittelevään  koulutuspaikan valintaan ja siihen pyrkimiseen.  Kukaan ei varmaankaan osta edes ammattikelpoista kameraa vähemmällä tiedonhankinnalla ja vaihtoehtojen vertailulla, vaikka niiden tekniikka vanhenee vuodessa, enintään kahdessa tällä hetkellä.  Koulutuksessa opittu kokonaisasenne sensijaan voi kantaa koko loppuelämän. Tai  kelvottomassa paikassa opittu virheasenne kaataa.

-                               Minusta sellainen hakuperuste, jossa ”meillä saat olla sellainen kuin olet” tai ”meillä opettaja ei tapa sinun luovuuttasi” pitäisi olla jo kenelle tahansa normaaliälyiselle selkeä varoitusmerkki ettei myöskään kehittymistä tapahdu.  Eikä kukaan ota vastuuta koulutettavan kehittymisestä. Vastuulliselle opettajalle kun on kunnia-asia  antaa joka kerta sellaisia  aina uusia opintosuoritustehtäviä, joita oppija ei tehtävän antohetkellä pystykään ratkaisemaan.  Ne siis tulevat edellyttämään useitakin tekijälleen uusia luovia kasvamistilanteita  silloinkin, kun eivät tuota aivan tavoitetasoista tulosta.  Onkohan median luomassa helppoheikkien lupaamassa ”pullamössösukupolvessa” enää sellaisia elämänsä kestävän ponnistelun etsijöitä, joille oman osaamisensa ja tavoitteen vaatiman tason eron  havaitseminen on enää kannustava ja ponnisteluun motivoiva tekijä.

-                               40 vuoden  ja noin 1000 ammattikoulutettavan vastuuaikanani  olen tavannut yhteensä  kaksi (2)  valokuvaajan tainta, jotka ovat uusineet uudelleenkin heille asetetun vaativan rajan alittaneen tehtävänsä, kunnes se on ylittänyt riman kiistattomasti. Kummastakin on tullutkin kirkkaasti mestareita myös heitä arvioineiden jyryjen ja asiakkaiden  rankkaamanakin.

-                               Vielä harvinaisempi esimerkki on urallani se yksi(1) ainoa oppilas, joka teki sen, mitä jokaisen kannattaisi opintohakupaikkansa suhteen tehdä ennen sinne hakemispäätöstäänkään.
Hän pyysi luvan toimia sittemmin toteuttamallaan tavalla. Hän ilmestyi eräänä päivänä kouluun, osallistui kuulijana ja tarkkailijana kaikille mahdollisille tunneille, haastatteli jokaisen mahdollisen hänelle tulevan opettajan opintosuunnitelman vedos kourassaan. Sen hän oli pyytänyt jo etukäteen ja tehnyt siihen tarvittavat kysymysmerkit. Haastatteli omaansa  edeltävän ja sitä edellisen vuosikurssin oppilaita ja vietti heidän kanssaan myös illan.  Tarkasteli tilat ja kaluston sekä kirjaston ja  tulevien opettajiensa keskeiset tiedot ja kontaktit todelliseen työelämään ammattialallansa. Poistui kun tiedontarve oli tyydytetty.  Haki opiskelijaksi ja kasvoi aikanaan ennätysnopeasti oman osaamissuuntauksensa ammatilliseksi guruksi.

Oliko tässä siis kysymys luovasta ratkaisusta vai aivan terveestä  yksinkertaisesta maalaisjärjestä, jää lukijan vastattavaksi. Minulle on selkeää, että täten, ja ehkä vain täten toimimalla kunnon ammattioppia haluava saa poistettua listaltaan ne opinahjot joihin hakeutuminen olisi hänelle vain vahingollista.  Ja aivan käsittämätöntä on myös se,  miksei kukaan muu niistä yli sadoista valokuvauksen ammatillisiin opintoihin vuosittain huijattavista tee edes tällaista yhden päivän sijoitusta katastrofia valinnassaan välttääkseen. Ehkei se ole tarpeen sellaisen paikan haussa, jossa ei ole pelkoa siitä että opetus tappaa heidän synnynnäisen ”luovuutensa”. Tarjoamalla välineitä vankkaan tietopohjaan ja työelämän asenteet.

-                               Jos tällainen luovuus on nykysukupolvelle aivan liian vaativaa, uskoisin jokaisen kuvallisen ilmaisun alalla edes toimimisedellytykset omaavankin pystyvän pyytämään kohdeoppilaitokseltaan riittävän laajan sähköisen kuvallisen näytteen. Sisältäen sieltä valmistuneiden tutkintosuorituksista visuaalisina, eikä tyytymään siihen törkeään välttelyyn, että ne muka ovat yksityisyyden suojan kätköissä. Silloin saakin itse ensimmäisen luovan testinsä, miten luikerrellaan todellisen tuloslaadun näkemiseen tai ainakin tiedon siitä, ettei kyseiseen paikkaan kannata itse sijoittaa ainoaa jo omistamaansa pääomaa, vuosia elämästään.

MJK