Kirkas välähdys

Jokin viikko sitten havahduin hereille unenpöpperöisenä kesken tv:n aamuohjelmassa käynnissä olevan  haastattelun. Kohteena oli Aalto yliopiston tutkijatohtori Frank Martela ja aihepiirinä ihmiselämän tarkoitus. Jokaista varmasti kiinnostava aihe. Se, jota minäkin olen vuosikymmeniä pähkäillyt suuria ja pienempiä valintojani perustellakseni. Tästä haastattelusta sain sen ymmärtämiseen yhden perustavaa laatua olevan jäsentelyn. Mielestäni kirkkaan kultajyvän.

Se on ehkä vain osatotuus, vaikka tähän asti kokemistani selkein ja täsmällisin. Kovin iloinen olen, että senkin sisältö, vaikkei ehkä tarkasti sanamuoto, saavutti korvani. Jopa ilman nykyisin käyttämiäni elekronisia vahvistimia. Lisäksi se toimi katalysaattorina monelle muullekin, minulle tyypilliselle, pohdinnalle. Ja toimii edelleen. Ehkä loppuelämäni.

En tiedä, missä iässä kukin ihminen alkaa kulkea tietoisesti sitä tietä, minkä hän on omakseen valinnut, löytänyt tai joskus vain joutunut. Oma elämäntieni on ollut kauan sen tietoisten tavoitteitten ja tekojen etsintää ja useiden lyhyiden harharetkien pirstomaakin. Ilokseni huomasin vasta nyt, että sen kantava perussävel on pysynyt mukanani jo lapsuudestani asti. Siitä nöyrä kiitos vanhemmilleni ja sisaruksilleni, kaikki jo edesmenneitä. Nyttemmin ymmärrän heidän esimerkkinsä arvon, vaikken saakaan koskaan tietää, käyttäytyivätkö he siten harkitusti vai luonnollisuuttaan.

Olen usein miettinyt selitystä meidän iäkkäämpien rauhalliseen tasapainoon, verrattuna tietään vielä etsivien kiihkeään kiirellisyyteen vaihtoehtojaan kokeillessaan. Muutosta haetaan jopa ennen kuin on edes ehtinyt kulloisenkin valintansa ja olotilansa ytimeen. Ennen tietoa kaikista sen ominaisuuksista ja niiden sopivuudesta omaan elämäänsä. Tai sisäistettyä tietoa siitä, ettei se ainakaan ollut oikea tie. Tänään minusta tuntuu siltä, että ikä ja kokemukset sekä niistä kertynyt palaute ovat ehkä merkittävin käyttökelpoinen tietopankki itselleen ja ympäristölleen oikean harmonian valintaprosessissa.
Sen oleellinen piirre on mielestäni se, että jokaisen jokainen aikaisempi kokemus, teko tai ajatus on  erinomainen tiedon jyvänen uuden ja mielekkäämmän tien valinnassa.

Olen usein havainnut ja itse kokenutkin sen ahdistuksen, joka syntyy siitä, ettei joissain tilanteessa ole tehtävissäkään muita kuin huonoja tai vielä huonompia valintoja. Silloin minua ainakin on lohduttanut tieto, että nekin tiet ovat tarpeen sen kyvykyyden hankkimiseksi, jolla osaa ja saa valita oikein tarjolla olevista hyvistä vaihtoehdoista. Liittymättä mitenkään alussa mainitsemani tohtorin näkemykseen, olen varma, että myös ongelmat, suuretkin, ovat ihmiselämän aivan keskeinen kasvun aiheuttaja ja oleellinen osatekijä korkeamman iän mahdolllistaman rauhan saavuttamisessa.

Palatakseni vielä tämän blogin virikkeenä olleeseen Martelan haastatteluun, se hänen jäsentämänsä kirkas viesti, jonka siitä kuulin, vaikken ehkä tarkasti juuri tässä sanamuodossa, oli " ihmisen elämän tarkoitus on tehdä itselleen merkityksellisiä tekoja siten, että niistä voi tulla merkityksellisiä myös muille".

MJK