Kuvia ja kirjaimia

”Löysin pisteet ja pilkut, sekä välttelemään lauseenvastikkeita”, sanoin innoissani palatessani kolmen päivän kirjoituskurssilta. Ensimmäiseltä eläissäni. Muttei todennäköisesti viimeiseltä.

”Kuinka hienoa oppilaillesi olisi ollut, jos tämä olisi tapahtunut jo puoli vuosisataa sitten” sanoi vaimoni. ”Niinpä”, totesin, ”mutta kenties tämä löytö oli minulle mahdollista vasta hyvän ohjauksen ja muutaman tuhannen liuskan monimutkaisen kirjoitusahdistuksen jälkeen”.  Sitä emme tosin saa koskaan tietää. Nyt voin vain iloita siitä, että tunnistettavaa kehitystä on vielä tässä iässä tapahtunut.

Ryhdyin tähän vapaavalintaiseen kirjoitusharrastukseeni erään viisaan ystäväni motivoimana  syyskuussa 8 vuotta sitten. Oletin silloisten voimieni riittävän vain kirjoittamisen fyysisiin ponnisteluihin. Sydänleikkaukseni pitkän toipumisajan perusteella.  Nyt oli siis aikakin tapahtua jotain verbaalista kehitystä. Tai ainakin muutosta. Yhden valmiin kirjan ja neljän vielä kesken olevan jälkeen. Niitä kaikkia jatkan edelleen vaihtelevalla frekvenssillä.  Erityisesti talvisin, jolloin alusteni jatkuva huoltotarve ei kutsu minua rantaan ylivoimaisen houkuttelevana. Niiden rakentelu on ollut minulle vielä tärkeämpää fyysisen toimintakyvyn ylläpitokeinona. Se näyttää nyt lähestyvän finaaliaan, mutta antoi  vuosien ilon ja tyydytyksen saamalleni jatkoajalle.  Sen lopetus  lähestyy nyt Munterin ja Kesishiman jo alkaneilla myyntitoimenpiteiden aktivoimisella.  Prosessi ei tule olemaan helppo, mutta väistämätön.

Etsimättä tulee mieleen myös liian tyypillinen kuvantekijän kehitys. Ilman kunnon ohjausta tuloksena saattaa olla tuhansia kuvia, jotka eivät kiinnosta ketään. Ainoastaan hävettävät tekijäänsä, jos hän vaivautuu niitä uudestaan katsomaan.  Kuten minulle on käynyt kaikkia vuosien takaisia kirjoituksiani pohtiessani.  Minunkin menneisyyteeni  kuuluu rajattomasti sekä kuvia , että sanoja, joiden kertova sisältö ei edes erotu kaikesta siitä visuaalisesta ja verbaalisesta melusta, jota taitamattoman tekijän tuotoksiin kertyy väistämättä.  Kenties vasta muutaman ratkaisevan kuvaus- tai kirjoitusneuvon jälkeen niihin saattaa löytyä jatkossa selkeä kertomus, kiinnostavuus, harmonia tai esteettinen kiinnostavuus. Automaatio sellainen kehitys ei luonnollisesti ole kenellekään.  Mutta apua siihen on maassamme rajattomasti saatavissa. Monessa eri muodossa.

Kunnollinen ohjaus jo alkutaipaleella voi säästää rajattomalta määrältä voimia kuluttavia harharetkiä.  Näin syksyn tullessa kaikki kanavat minkä tahansa aihepiirin tiedon hanoista aukeavat jälleen etsijöille. Niitä kannattaa käyttää. Ensi kesään mennessä saattaa tiedon ja taidon etsijän ilmaisukyky olla täysin toisella tasolla kuin  tänään. Itsensä ja ympäristönsä iloksi.

MJK