Matkailu avartaa ja pysähdys kirkastaa?

Molemmista otsikon näkökulmista olen saanut lähaikoina kokemusta. Osittain tervetullutta ja liikaa sellaista, jota en olisi niin halunnut.

Olin sekä jäähyväisretkellä Rodoksella, että opintomatkalla Purjelaivapäivillä. Toista viikkoa ilman nettiä ja muutakaan mediapommitusta. Lisäksi flunssa pitää minut nyt hetken paikallaan.

Kiireisimpänä alusten syyshuoltosesonkina.

Elämäni ensimmäinen all included/aurinkoranta hotelliretki on nyt takana. Tämä lapsenlapselle kerran annettu lupaus on nyt täytetty. Viimeisenä mahdollisena  syksynä. Aikaa oli riittävästi sekä rannalla että valvottuina öinä pohtia asioita ja tehdä havaintoja.

En väitä, ettei paljon positiivistakin kokemusta ja uutta lisääntynyt, mutta monta sellaista ahdistavaa huomiota jäi mieleeni, joita en ole ennen tullut näin selkeästi rekisteröineeksi.  Kuten rantalomalaisten keskimääräisen elopainon merkittävä kasvu. Ikärakenteesta riippumatta.  Sama toistui vielä näkyvämmin hotellin buffet aterioilla ja baarissa. Ainoa looginen johtopäätös tästä on selkeä, ainakin länsimaisen, ihmiskunnan fysiikan laaja degeneroituminen liian löysän ja helpon elämän seurauksena. 

Aivan liikaa näin myös esimerkkejä saman törsäysvastuuttomuuden leviämisestä ihmisten asennemaailmaankin.

Se ruoka- ja juomamäärä, jonka ihmiset keräsivät pöytäänsä, syömättä sitä, vain napsien sieltä täältä, jolloin se joutui vain jätteeksi, oli sota-ajankin eläneen silmille enemmän kuin ahdistava. Räikeimmillään kahden hengen pöydän itse noudetulla, mutta syömättömällä, ruokamäärällä olisi kevyesti ruokkinut lisäksi hyvin monihenkisen perheen.  Vastuutonta törsäyskulttuuria yleisenä tapana.

Sama moraalinen välinpitämättömyys näkyi myös toisin puolin. Baarin, meille ilmaisen, kolajuoman sekä väri, että maku osoitti, ettei siihen juurikaan itse makutiivistetta tuhlattu haalean veden sekaan. Lapselle ei ollut aina maitoakaan saatavissa aterioille ja pöytien valmiin välinekattauksen koostumus oli useammin puutteellinen kuin kohdallaan.  Joustavasta työnkulusta ja palvelukyvystä puhumattakaan. Kuitenkin kansainvälisen luokituksen 4 tähden hotellissa, jolla oli aterioille myös pukeutumiskoodi. Jota suuri osa asiakkaista ei juurikaan noudattanut.

Paluulennolla tuli minulle ensimmäistä kertaa mieleen se uudistus, jonka joku  lentoyhtiö on jo ottanut käyttöönkin. Määritellään lipun hinta kuljetettavan painon mukaan. Niinhän se on pääsääntöisesti myös rahdin suhteen. Siitäkin on jo syntynyt vastamielenosoituksia lihavien syrjinnästä.  Vähemmän painavat ja -syövät ovat vain ikuisesti osallistuneet  nurkumatta enemmän ruokaa ja polttoainetta tuhlaavien kustannuksiin. Eikä kukaan ole julkisesti tulkinnut sitä heihin kohdistuvaksi syrjinnäksi. Nyt vasta itse huomasin, että normaalipainoiset ja kohtuullisesti kuluttavat ovatkin jo selkeä vähemmistö. Muuallakin kuin matkailualalla.

Näkemääni pohtineena valitsin julkisen, mutta yksityisen yrityksen operoiman, bussivuoron eiliseen Purjelaivapäiväretkeeni. Aivan puhtaasti pienemmän kulutuksen tavoitteella.  Matka sillä Tampereelta Helsinkiin ja takaisin maksoi vähemmän kuin edestakainen ja lisäksi yhteiskunnan tukema bussilippu Teiskosta Tampereen keskustaan ja takaisin.  Kaupungista edes poistumatta. Tämä tilanne on mahdoton ymmärtää johtuvan mistään muusta kuin epäonnistuneesta julkisen kaupunkiliikenteen suunnittelusta sekä yhteiskunnallisista päätöksistä vastuullisten  kyvyttömyydestä tai välinpitämättömyydestä.  Siis aivan samoista ilmiöistä kuin etelän retkellä kokemani asennemaailma. Kaikkea törsätään suruttomasti.

Samalla merihenkisellä retkellä törmäsin myös ensi kertaa siihen uuteen havaintoon, missä kunnossa nämä, nykyään trendikkään, saaristomatkailun, alukset todellisuudessa ovat.  Tutustuttavina olevista 13 aluksesta vain pari-kolme oli selkeästi huolenpidon ja asianmukaisen käsittelyn mukaisessa ulkoisessa kunnossa. Loput esimerkkejä tarpeellisen, mutta tekemättömän työn turmiollisesta vaikutuksesta arvokkaaseen omaisuuteen.  Minä, jos kuka, osaan sekä arvioida, että arvostaa sitä työmäärää, jonka nämä ihanat perinnealukset vaatisivat pysyäkseen edes käyttökuntoisina, esteettisestä ja henkisestä perinnöstä puhumattakaan. Sillä asteikolla mitaten osaamisen ja välittämisen puute oli lähes täydellinen.  Ellei sitten tämän päivän meriperinteen genre ole sama kuin  näyteikkunoiden muotifarkuissa. Reikien ja repaleiden pinta-ala jo ostotilanteessa on suurempi kuin ehjän ja puhtaan kangasosan. Ja hinta moninkertainen. Tiedän, ettei Suomen lyhyt sesonki tuota puualuksen kunnossapitoon tarvittavaa taloudellista tulosta, mutta jotenkin toivoisin, että tämän sektorin yrittäjillä olisi joku selkäranka alustenkin hyvänä pitoon kvartaalihyödyn laskentaperiaatteen sijaan. Paljon sellaista opin ja näin myös eilen, mistä ei olisi ollut nyt niin väliä. Haluaisin nimittäin edelleen pitää lapsenuskoni ihmisen perimmäiseen hyvyyteen ja järkevyyteen.

Paluu mediamaailmaan tapahtuikin sitten myös turhauttavimmalla mahdollisella tavalla. Erään jättivaltion presidenttipeliin liittyvän valheidentäyteisen väittelyn moninkertaisella aikapanostuksella valtamediassa.  Nyt minulla on entistä enemmän ymmärrystä nähdä keskeinen henkilökohtainen pointti  tässä lähiseudulla elävän tunnetun kalastaja/toisinajattelijan valinnoissa. Ja sen mahdollisesti hänelle tuomassa mielenrauhassa.

Se asia vain on itselläni edelleen pohdinnassa, miten löytyisi tasapaino tajuntaan väistämättä murtautuvan vastentahtoisenkin tietotulvan ja vain tarpeellisen osan siitä valitsemiseen.

MJK