Osallistumislupaukseni herätti minussa paljon omakohtaista
tajunnan virtaa, kun professori Merja Salo, Aalto yliopistosta, kysyi mahdollisuuttani yhdeksi paneelikeskustelijaksi julkiseen ja ilmaiseen tilaisuuteen
valokuvakoulutuksen järjellisyydestä Purku klubissa 21.5. klo 17 -19. Valokuvataiteen museossa.
Tiivistin nykyisen käsitykseni asiasta noihin otsikon
kolmeen sanaan. Toivon että tiistaina käytävä keskustelu tuo siihen paljonkin erilaisia näkemyksiä
lisää. Tätä nykyinen määritelmäni
nyt tarkoittaa. Siis tänään, ylihuomisesta en tiedä.
Tuo otsikon kolminaisuus kaikkine osineen on minusta aivan välttämätön
henkilölle, joka valmistautuu täyttämään yhteiskunnallisen ja inhimillisen
tarkoituksensa ja kutsumuksensa valokuvan valtavalla kentällä, riippumatta
siitä, mikä on hänen osallistumisgenrensä ja inhimillis-taloudelliset
tavoitteensa.
Yllättäen lahjakkuus
sinänsä on noista mielestäni ehkä vähiten
oleellinen, ainakin ylisuurina annoksina. Se saattaa olla jopa ahdistava este alalla toimimiseen, niin
ammattikuvaajana kuin valokuvataiteilijanakaan. Luonnollisesti visuaalinen
lahjakkuus on oiva ominaisuus ilmaisun sektorille suuntautuvalle,
muttei mitenkään ylivertainen
useaan muuhun tarpeelliseen lahjakkuuteen verrattuna. Sosiaalista ja organisatoorista lahjakkuutta
pitäisin tässä tilanteessa vähintään yhtä arvokkaina, samoin verbaalista lahjakkuutta jopa
valokuvataiteen kentälle suuntautuvankin perusominaisuutena, vaikka
taiteen sektori ehkä suurimmat vapaudet näiden
ominaisuuksien soveltajalle tarjoaakin.
Käyttökuvan kentällä
toimivalle nuo muutkin lahjakkuuden muodot ovatkin sitten sekä menestyksen,
että työskentelyn mielekkyyden elinehtoja. Käyttökuva kun on aina jonkinlaajuisen ryhmän tulos ja useiden sosiaalisten ja
taloudellisten reunaehtojen tuottama kompromissi. Mitkä sinänsä eivät ole mitään esteitä sen visuaalisen
laadun kunnianhimoiseen etsimiseen
ja tuottamiseen. Ovatpa vain lisähaasteita sellaiselle, joka ymmärtää hyödyntää ja harjoittaa useiden lahjakkuuksiensa
vaalintaa, kehittämistä ja täysipainoista käyttämistä.
Tämä toiminnallis-lahjakkuuksinen kahtiajako näyttö- ja
käyttökuvaan kun ei luonnollisesti ole
mikään terävä rajapinta, vaan yksi mielekäs työvälineilmaisu jäsentää
valokuvakentän ulottuvuuksia ja
niiden ominaispiirteitä.
Innokas on
mielestäni selkeä sana sille
asennemaailmalle ja –ilmastolle jota ilman mitkään taipumukset tai
osaamisetkaan eivät puhkea kukkaan
ja synnytä elämän mittaista
tyydytystä sekä henkilökohtaisena että yhteiskunnallisena saavutuksena. Enkä tarkoita senkään suuntautumista vain yhteen ymmärrys-
ja osaamisalueeseen vaan laaja-alaisesti
kaikkeen inhimilliseen kulttuuriin ja kanssakäymiseen. Jokainen valokuva kun sisältää tutkittavissa
olevan pysyvän tiivistelmän sen synnyttäneestä kulttuuri-ilmastosta ja
tekijöittensä ja myös katsojiensa kaikista elämänkokemuksista. Voiko toisinaan jopa sekunnin tuhannesosassa syntyneelle
tuotokselle raskaampaa
sisällöllis-tunteellista tavoitetta asettaa.
Ilman tekijöittensä luista ja ytimistä huokuvaa innostusta tulos ei ole
kuin varjo tavoitteestaan. Joka on
niin suuri haaste, että kukaan ei pysty elinaikanaan saavuttamaan kuin osan sen hallinnasta. Innokkuus
kannattaa siis sekä periä että hankkia
ja harjoittaa joka
hetki. Se kun on mielestäni ammatillisen ja taidollisen onnen ja harmonian perusta.
No sitten se onnekas. Miksi se on tässä
kolminaisuudessa valokuvakoulutuksen suhteen. Se on näistä ainoa johon moni luulee olevan mahdotonta itse vaikuttaa. Mutta siihenkin
voi ja tuleekin koko kapasiteetillaan vaikuttaa, jos haluaa nuo kaksi edellistä
hyödyntää.
Usea valokuva-alallekin aikova voi joutua aivan onnensa tai
epäonnensa takia sellaiseen koulutusympäristöön, joka ei ole hänen
suuntautumistavoitteilleen otollinen maaperä. Tai jopa sellaiseen, ettei se ole
sitä mihinkään. Suomen
koulutusjärjestelmä kun on sellainen, että se mahdollistaa myös sellaiset sekä asiantuntemattomat että
ammattitaidottomatkin koulutusyhteisöt, jotka ovat vain
rahankeräys- ja suojatyöpaikkatavoitteen ilmentymiä
ilman mitään moraalista
tai ammattitaidollista
vastuuta koulutettaviaan
kohtaan. Ja surullista kyllä, aivan erityisesti juuri
niillä aloilla, joiden tulokset eivät ole mitattavissa ja punnittavissa tieteen tarkoin menetelmin. Vaan ovat vain tunteita, sinänsä siis
koulutettavan ja hänen kumppaniensa tärkeintä elämän sisältöä ja liian usein täysin
epärealistisia harhaluuloja. Siis sekä ennen että jälkeen koulutustapahtuman.
En siis missään tapuksessa väitä, ettei jokaisessa
koulutusyhteisössä voisi oppia, mutta väitän kyllä, että aivan liian monessa niiden oppisisältö laajana ja elämänkokoisena työvälineenä on täysin käänteistä
sille, joka synnyttäisi hedelmällistä ja tyydytystä tuottavaa valokuvallista
osaamista ja elämää sekä tekijälleen että yhteiskunnallemme. Eikä valokuva ole senkään suhteen
ainoa ala, jolla niin on.
Eli tähän onnekkuuteensa
tulisi jokaisen valokuvaajan
elämää tavoittelevan ottaa tukeva
ja tuottava ote vaikkapa siten, että käyttää todellakin runsaasti aikaa ja
vaivaa, päiviä, viikkoja ja tarvittessa kuukausiakin vain sen selvittämiseen,
mistä valokuvan valtavan erilaisilla sisällöllis-taidollisislla suuntautumisalueilla on kysymys, sekä siihen miten ja missä
koulutusyhteisössä siihen voi
saada sellaista ohjausta, joka tukee etsijän omia tavoitteita ja jonka tulokset
ovat sekä julkisia että tiedon
tarvitsijan itsensä arvioitavissa ja vertailtavissa. Ja hakeutua sitten juuri siihen koulutukseen, vaikka se
tapahtuisi jopa vuosien tavoitteellisen valmistautumisen kautta, ehkä joskus jopa useassakin jossain
muussa kuin lopullisena tavoittena olevassa oppilaitoksessakin tai työpaikassa.
Myöskin se, että tavoite voi ja
saa muuttua matkalla ja se että tietoreppuun kertyy paljon tietoa siitä, mitä
ei ainakaan halua, on hyvin tärkeää tietoa sekin. Silloin haluamaansa osaamis-
ja elämistasoon pääsyllä ei ole mitään tekemistä satunnaisen onnen kanssa vaan
se onni on mielekkäästä tekemisestä ja elämisestä syntynyt kullanarvoinen sivutuote. Joka syntyy työstä ja ahkeruudesta ei
lahjan tai sattuman kautta.
MJK
Kommentoin aiemmin, että menestys tulee ennen työtä vain sanakirjassa. Sama pätee onnekkuuteen.
VastaaPoista