Lahjakas - innokas - onnekas

Osallistumislupaukseni  herätti minussa paljon omakohtaista tajunnan virtaa, kun professori Merja Salo, Aalto yliopistosta, kysyi  mahdollisuuttani yhdeksi paneelikeskustelijaksi  julkiseen ja ilmaiseen tilaisuuteen valokuvakoulutuksen järjellisyydestä Purku klubissa 21.5. klo 17 -19.  Valokuvataiteen museossa.

Tiivistin nykyisen käsitykseni asiasta noihin otsikon kolmeen sanaan. Toivon että tiistaina käytävä keskustelu tuo  siihen paljonkin erilaisia näkemyksiä lisää.  Tätä nykyinen määritelmäni nyt tarkoittaa. Siis tänään, ylihuomisesta en tiedä.

Tuo otsikon kolminaisuus kaikkine osineen on minusta aivan välttämätön henkilölle, joka valmistautuu täyttämään yhteiskunnallisen ja inhimillisen tarkoituksensa ja kutsumuksensa valokuvan valtavalla kentällä, riippumatta siitä, mikä on hänen osallistumisgenrensä ja inhimillis-taloudelliset tavoitteensa.

Yllättäen lahjakkuus sinänsä on noista mielestäni ehkä vähiten  oleellinen, ainakin ylisuurina annoksina.  Se saattaa olla jopa ahdistava este alalla toimimiseen, niin ammattikuvaajana kuin valokuvataiteilijanakaan.   Luonnollisesti visuaalinen lahjakkuus on oiva ominaisuus ilmaisun sektorille suuntautuvalle, muttei  mitenkään ylivertainen useaan muuhun tarpeelliseen lahjakkuuteen verrattuna.  Sosiaalista ja  organisatoorista lahjakkuutta pitäisin tässä tilanteessa vähintään yhtä arvokkaina, samoin verbaalista lahjakkuutta jopa valokuvataiteen kentälle suuntautuvankin perusominaisuutena, vaikka taiteen  sektori  ehkä suurimmat vapaudet näiden ominaisuuksien soveltajalle tarjoaakin.

Käyttökuvan kentällä toimivalle nuo muutkin lahjakkuuden muodot ovatkin sitten sekä menestyksen, että työskentelyn mielekkyyden elinehtoja.  Käyttökuva kun on aina jonkinlaajuisen  ryhmän tulos ja useiden sosiaalisten ja taloudellisten reunaehtojen tuottama kompromissi.  Mitkä sinänsä eivät ole mitään esteitä sen visuaalisen laadun kunnianhimoiseen  etsimiseen ja tuottamiseen. Ovatpa vain lisähaasteita sellaiselle, joka ymmärtää  hyödyntää ja harjoittaa useiden lahjakkuuksiensa vaalintaa, kehittämistä ja täysipainoista käyttämistä. 

Tämä toiminnallis-lahjakkuuksinen kahtiajako näyttö- ja käyttökuvaan kun ei luonnollisesti ole  mikään terävä rajapinta, vaan yksi mielekäs työvälineilmaisu jäsentää valokuvakentän  ulottuvuuksia ja niiden  ominaispiirteitä.

Innokas on mielestäni  selkeä sana sille asennemaailmalle ja –ilmastolle jota ilman mitkään taipumukset tai osaamisetkaan  eivät puhkea kukkaan ja synnytä  elämän mittaista tyydytystä sekä henkilökohtaisena että yhteiskunnallisena  saavutuksena.  Enkä tarkoita senkään suuntautumista vain yhteen ymmärrys- ja osaamisalueeseen vaan laaja-alaisesti  kaikkeen inhimilliseen kulttuuriin ja kanssakäymiseen.  Jokainen valokuva kun sisältää tutkittavissa olevan pysyvän tiivistelmän sen synnyttäneestä kulttuuri-ilmastosta ja tekijöittensä ja myös katsojiensa kaikista elämänkokemuksista. Voiko toisinaan jopa  sekunnin tuhannesosassa syntyneelle tuotokselle  raskaampaa sisällöllis-tunteellista  tavoitetta asettaa.  Ilman tekijöittensä luista ja ytimistä huokuvaa innostusta tulos ei ole kuin varjo tavoitteestaan.  Joka on niin suuri haaste, että kukaan ei pysty elinaikanaan saavuttamaan kuin  osan sen hallinnasta. Innokkuus kannattaa siis sekä periä että hankkia  ja  harjoittaa joka hetki.  Se kun on mielestäni  ammatillisen  ja taidollisen onnen ja harmonian perusta.

No sitten se  onnekas. Miksi se on tässä kolminaisuudessa valokuvakoulutuksen suhteen.  Se on näistä ainoa johon  moni luulee olevan mahdotonta itse vaikuttaa. Mutta siihenkin voi ja tuleekin koko kapasiteetillaan vaikuttaa, jos haluaa nuo kaksi edellistä hyödyntää. 

Usea valokuva-alallekin aikova voi joutua aivan onnensa tai epäonnensa takia sellaiseen koulutusympäristöön, joka ei ole hänen suuntautumistavoitteilleen otollinen maaperä. Tai jopa sellaiseen, ettei se ole sitä mihinkään.  Suomen koulutusjärjestelmä kun on sellainen, että se mahdollistaa myös sellaiset  sekä asiantuntemattomat että ammattitaidottomatkin koulutusyhteisöt, jotka  ovat vain  rahankeräys- ja suojatyöpaikkatavoitteen  ilmentymiä  ilman mitään moraalista  tai  ammattitaidollista vastuuta  koulutettaviaan kohtaan.  Ja  surullista kyllä, aivan erityisesti juuri niillä aloilla, joiden tulokset eivät ole mitattavissa ja punnittavissa  tieteen tarkoin menetelmin.  Vaan ovat vain tunteita, sinänsä siis koulutettavan ja hänen kumppaniensa tärkeintä elämän sisältöä ja liian usein täysin epärealistisia harhaluuloja. Siis sekä ennen että jälkeen koulutustapahtuman. 

En siis missään tapuksessa väitä, ettei jokaisessa koulutusyhteisössä voisi oppia, mutta väitän kyllä,  että aivan liian monessa niiden oppisisältö  laajana ja elämänkokoisena  työvälineenä on täysin käänteistä sille, joka synnyttäisi hedelmällistä ja tyydytystä tuottavaa valokuvallista osaamista ja elämää sekä tekijälleen että yhteiskunnallemme.   Eikä valokuva ole senkään suhteen ainoa ala, jolla niin on.

Eli tähän onnekkuuteensa tulisi jokaisen  valokuvaajan elämää tavoittelevan  ottaa tukeva ja tuottava ote vaikkapa siten, että käyttää todellakin runsaasti aikaa ja vaivaa, päiviä, viikkoja ja tarvittessa kuukausiakin vain sen selvittämiseen, mistä valokuvan valtavan erilaisilla  sisällöllis-taidollisislla  suuntautumisalueilla on kysymys, sekä siihen miten ja missä koulutusyhteisössä  siihen voi saada sellaista ohjausta, joka tukee etsijän omia tavoitteita ja jonka tulokset ovat sekä julkisia että  tiedon tarvitsijan itsensä arvioitavissa ja vertailtavissa.  Ja hakeutua sitten juuri siihen koulutukseen, vaikka se tapahtuisi jopa vuosien tavoitteellisen  valmistautumisen kautta, ehkä joskus jopa useassakin jossain muussa kuin lopullisena tavoittena olevassa oppilaitoksessakin tai työpaikassa.  Myöskin se, että tavoite voi ja saa muuttua matkalla ja se että tietoreppuun kertyy paljon tietoa siitä, mitä ei ainakaan halua, on hyvin tärkeää tietoa sekin. Silloin haluamaansa osaamis- ja elämistasoon pääsyllä ei ole mitään tekemistä satunnaisen onnen kanssa vaan se onni on mielekkäästä tekemisestä ja elämisestä syntynyt  kullanarvoinen sivutuote.  Joka syntyy työstä ja ahkeruudesta ei lahjan tai sattuman kautta.

MJK