Taide/taito suhteellisuudesta, osa 6

Suuresti arvostamani belgialaisen valokuvaajan, jota pidän eräänä henkisistä isistäni, mielilainaus oli: Everything is relative in life. Näin vanhempana ja jo joskus ajatellakin ehtivänä, olen yhä enemmän samaa mieltä. Käytännössä jokseenkin joka tilanteeseen. Niin taidon kuin taiteenkin yhteydessä.

Opiskeltuani ja myös opetettuani ison osan elämääni näitä pelkkiin näkemyksiin ja käsityksiin perustuvia ammatillisia kivijalkakäsitteitäni, olen tullut yhä aremmaksi käyttämään missään tilanteessa ja koskaan joitakin sellaisia sanoja jotka kaikki tuntevat ja monet uskovat täysin perusteetta tietävänsä ihan tarkkaan mitä ne tarkoittavat. Esimerkiksi; KAUNEUS, LUOVUUS, TOTUUS, RAKKAUS, RAUHA, VAPAUS, TAIDE ja TAITO. Ainakin osasta edellisistä tulen vielä pohdiskelemaan ihan oman juttunsa mutta tällä kertaa joitakin tämän päivän ajatuksiani niistäkin. Erityisesti niiden suhteista taitoon.

Mitä siis taidolla on niiden kanssa tekemistä. Erityisesti taidon kehittämisellä. Tuloksineen.  Minusta se on jokaisen noista  käsitteistä sellainen avaintekijä, jonka suhteellinen asema elämässä muuttaa jokaisen niistä merkityksellisen sisällön keskenään täysin erilaiseksi jokaisen yksilön omassa todellisuudessa. Siis jokainen niistä on kehitettävissä niiden käytön ja ymmärryksen taitoa ahkerasti ja säännönmukaisesti kehittämällä.

Varmasti on ihmisiä, joiden geeniperimässä saattaa olla eri valmiuksia KAUNEUDEN kokemukseen. Mutta se on varmasti myös taito jota voi sekä kehittää että huonontaa. Sekä sattumalta että systemaattisesti. On jokseenkin mahdotonta löytää ainuttakaan elämän aluetta, josta kauneutta ei voi löytää.  Siis jollain aistilla, tunteella tai intuitiolla.  Käsitykseni mukaan  kyvykkyys aistia ja/tai kokea syvästikin kaikkialla tarjolla olevaa kauneutta on herkkyys joka pääsääntöisesti kasvaa iän ja nimenomaan kokemusten lisääntyessä, mutta ei automaattisesti.  Sitä  TAITOA voi siis systemaattisesti  kehittää hakeutumalla tilanteisiin, joissa siihen saa rakentavia virikkeitä. Ja keskittää joka tilanteessa huomiokykynsä ja ajatuksensa siihen mahdollisuuteen. Vaikeus onkin tehdä oma ajankäyttönsä huomioiden oikeita valintoja, koska väärät valinnat mielestäni  vain turruttavat huomiokykyä huomata ja ymmärtää kauneutta silloinkaan, kun sitä on yltäkylläisesti tarjolla.  Sitä, miten ihminen voitaisiin mieltä likaavalta  ja rajoittavalta  kaikkialla  myös läsnäolevalta "rumuussaasteelta" suojella, kukaan ei ole vielä keksinyt.  Yksi kysymys onkin se,  että ilman "rumuutta" kauneus ei erottuisi lainkaan.  Myös se on selitystään vailla, ovatko molemmat käsitteet ja niitten laaja ilmeneminen todellisuudessa välttämättömiä, jotta toinen voisi edes ilmetä.  Kun tähän lisätään se, että  toisen henkilön arvomaailman "kaunis" on erityisesti kaikilla perinteisesti  taiteen kenttään luettavilla osa-alueilla jollekin toiselle  juuri se "hirveä", riittää ainkin minulle siihen, etten kyseistä käsitettä haluakaan kenellekään määritellä ja omaa mittariani sen arviointiin toiselle tuputtaa.  En valokuvan enkä valokuvataiteenkaan kentällä. Mutta omaa toleranssiani löytää se kauneus mahdollisimman monesta yhteydestä, aktiivisesti harjoitella.

Varmasti on myös LUOVIA ja  "epäluovempia" ihmisaihioita kaikilla aloilla. Sinänsä luovuuden yleinen korostaminen erityisesti taidealolla toimivien ominaisuudeksi, on minusta aivan pelkkä myytti. Minusta jokainen työ ja jokainen päivä jokaisen elämässä voi olla mahdollisuus  sellaisen  "arkiluovuuden" osoittamiseen, jota ei voi muuksikaan tulkita. Ja josta saa ja voi iloita, kunhan sen huomaa itse.  Minusta kysymys on jokseenkin tasan siitä asenteesta, miten  ainoan oman elämänsä havainnoitavissa olevan aikayksikön, nykyhetken, kykenee kokemaan.   Silloin on pieni arkiluovuus suhteellisesti vähintään yhtä virkistävää omalle sielulle kuin ainutlaatuiseksi tulkittava taideteos. Yksi sellaisista ihmisten oman luovuuden käytön pahimpia ilonpilaajia on esimerkiksi valokuva-alalla usein tapaamani tarve olla kuvaamatta jollain tavalla tai jotain aihetta jota joku tunnistettavissa oleva "guru" on joskus kuvannut.  Samalla perusteella olisi valtaosa maailman ihanasta musiikista jäänyt säveltämättä, jos nuotit ja tahtilajit olisi rajattu vain niiden käyttöön, jotka niitä ensin käyttivät.  Toinen ääripää samasta ilmiöstä on syyttää  luovuuden latistamiseksi jos valokuvan arvioija huomauttaa oman idean puutteesta  nähdessään kahdennensadannen alastoman omakuvan samaan koulutehtävään.  Mielestäni taiteessaan kaikkea pitää kokeilla ja kaikkea pitää taidoiltaan osata, jonka jälkeen mieli kyllä pitää huolen siitä että omia ratkaisuja kuviin syntyy, muitten tapaoja matkimatta tai varomattakaan. Mielikuvitustahan pidetään yleensä luovana ominaisuutena, mutta uskon varsin  vankasti siihen että ainoa mikä ylittää villeimmänkin mielikuvituksen, on  todellisuus. Ja se miten sen näkee ja kokee. Ja mitä isompi omien kokemusten ja näkemisten reppu on selässä, sitä suurempi valikoima todellisuuksiakin.

Jokaisen meistä  kotikasvatukseen lienee liittynyt  positiivinen ja ehdoton arvovaraus käsitteelle TOTUUS. Siitä huolimatta, että käsitykseni  mukaan jokaisen lapsen on käytävä läpi ja sopeuduttava koko kasvuaikansa täyteen aikuisikään asti sellaiseeen valehtelemisen korkeakouluun, jota nimitetään kasvatukseksi ja koulutukseksi. Lähes kaikille lapsille on riittävään valehteluun tottuminen osoittautunut jopa kullanarvoiseksi ja hyvin käyttökelpoiseksi selviytymisstrategiaksi ensin perheessään ja sittemmin maailmassa. Varsin yllättävä huomio minullekin, mutta tarkasti asiaa pohtien ei voi tulla muuhunkaan tulokseen.  Esimerkiksi jokseenkin kaikki kasvun vaiheet alkaen joulupukkiuskomuksen ja useiden muidenkin satuhahmojen  säännönmukaisesta tuputtamisesta  ja jatkuen koulutuksen "motivoivaan"  jatko-opintojen ohjaukseen  "rohkaisevilla" arvioinneilla  täysin  epäkelvoista suorituksista, eivät ole mielestäni muuta kuin selkeää totuuden kiertämistä.  Kauniilla tekosyillä.  Ja samalla huijauksen kohteelle totaalisen tuhon aikaansaamista sille käsitteelle, että ihmisen menestys yhteiskunnan yleisillä mittareilla ja myös oma mielenrauha voisi mitenkään liittyä totuuden tunnistamiseen ja käyttämiseen.  Useimmilla,  ellei peräti kaikilla meistä,  on varmaankin omassa kokemusmaailmassaan myös varasto tilanteita, joissa muistaa pidättäytyneensä totuudestaan vain siksi että  on harkinnut siitä poikkeamisen olevan tilannekohtaisesti suhteessa oikea valinta.  Erityisesti tilanteissa, joissa joutuu arvioimaan kolleegoiden taiteellisten teosten arvoja ja ansioita, sosiaalisesti  ahdistavassa viitekehyksessä ja tilanteessa.  Mutta,  kuten olemme kaikki huomanneet, ahkeralla käytöllä senkin "totuuden" käytön suhteellinen taito senkun kehittyy. Sellaiseksi, ettei edes huomaa, kun sitä käyttää.

Asia, josta yleinen lainaus sanoo, että se vain kasvaa käyttämisestä on RAKKAUS.  Sana jota olen vuosikymmenet tottunut liikaakin välttelemään sanana, juuri sen jokapaikan ylikäytön aiheuttaman banaalisuuden vuoksi.  Erityisesti jenkkikulttuurissa. Liekö mistään  muusta sanasta niin monta eri suhteellista sisältöä tarkoittavaa käsitystä.  Täysin rajaton kirjo sairaalloisesta omistushalusta, äärimmäiseen epäitsekkyyteen rakastamiensa hyväksi, molemmat äsken mainitut minusta negatiivisena esimerkkinä.  Koska kyseinen sana ja koko sen sisältämä valtavan monitasoinen käsite näyttää minulla olevan edelleen jossain määrin omakohtaista selkeyttämistä vailla, palaan siihen omana juttunaan myöhemmin. Se asia on minulle kuitenkin jo selvä, että rakkauden sekä kokemisen että käyttämisen taitoa voi ja jopa pitääkin harkitusti ja systemaattisesti harjoitella,  jotta siitä yhdessä elämässä ehtisi kehittyä edes se mikä on itselleen mahdollista.  Sen  aktiivinen harjoittelu on minulla myös nyt aivan suunnitelmallisesti ja tavoitehakuisesti kesken. Ja haasteita siinä riittää.

Myös pari seuraavaa sanaa RAUHA ja VAPAUS ovat nyt minulla sellaisessa selvitysvaiheessa että palaan niiden  suhteellisuuksiin sekä omina ilmiöinään että taiteeseen liittyessään myöhemmin.

Sekä nuo seuraavat sanat TAIDE ja TAITO vaativatkin sitten jo myös oman tilansa, jnka olen aikasemmin jo sitoutunut kirjoittamaan itselleni selkeydeksi ja mahdollislle lukijoille virikkeeksi.

Eli ainakin viiden muun pidemmän aihekohtaisen pohdinnan siemen on tässä taas itämässä.
Palataan asiaan.      MJK