Olen tavannut usein sanoa valokuvaajakoulutukseen liittyvissä keskusteluissa tai esittelyissä:
”Taito on aina parempi sijoitus kuin tutkinto”. Seuraavassa joitakin ajatuksiani asiasta.
Tutkintotodistus on harmillisen usein vain A4 kokoinen todiste siitä, missä osoitteessa sen esittäjä on viettänyt muutaman vuoden elämästään. Ja vielä harvemmin sana tutkinto on synonyymi sanalle taito. Mikä on sekä surullista että myös häpeällistä.
En väitä, ettei se kohtuullisen usein olisi myös synonyymi, prosentuaalinen määrä vain on oman kokemukseni ja käsitykseni mukaan surullisen pieni. Aivan erityisesti taidealojen useissa tutkinnoissa, koska niiden läpäisyvaatimukset ovat lähes täysin veteen kirjoitettu viiva. Joka lisäksi on tiukasti sidoksissa sekä suorituksen arvioijien makuun, että, mikä vielä masentavampaa, tutkintohetkellä tutkintoalueen maantieteellisellä alueella vallassa olevaan tutkintoalan taidesuuntaukseen. Ja järkyttävän paljon siihen, millainen on ollut suoritusten arviointitilanteiden muukin sosiaalinen olosuhde.
Ns. taiteilijapersoonat arviointipäätösten tekijöinä kun eivät ole kaikkein systemaattisimpia, objektiivisimpia ja yhteistyökykyisimpiä. Mitkä useat ominaisuudet korreloivat hyvin heidän menestykseensä taiteilijoina. Jossa ammatissa usein järkkymätön oikeassa olemiseensa uskominen ja lähes täydellinen itsekritiikin puute ovat menestyksen keskeisiä rakennuselementtejä.
Varsinkin aivan tuoreissa taidemuodoissa, kuten esim. valokuvaus, jossa yleispätevät visuaalis-sisällölliset laatumittarit eivät vielä ole edes löytyneet.
Aivan toisin kuin useassa muussa taiteessa esim. musiikissa,tanssissa,kirjallisuudessa……
Taito sen sijaan on useimmiten näilläkin aloilla mitattavissa ja määriteltävissä tunnistettavissa olevilla ja riittävässä määrin myös numeraalisesti ilmaistavilla spekseillä. Taitoon liittyy todella hyvin vähän elementtejä, joista edes voi tai tarvitseekaan keskustella taidekeskustelun epämääräisellä sanallisella asteikolla. Taito ei myöskään ole siten aika, paikka ja kulttuurisidonnainen kuin ilman mitattavia ominaisuuksia oleva taidekäsite.
Taito on ajallisesti aivan ratkaisevasti pitemmän ajan kurantti sijoitus, kuin yhdellä hetkellä ja yhdessä sosiaalisessa ympäristössä usein aivan liian lyhyen hetken arvostettu taideteos.
Tai nimenomaan ja valitettavasti juuri hetkellisesti muodissa oleva taiteilijapersoona. Joista minulla on viiden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana muistissani jopa kymmeniä jo sammuneita tähdenlentoja niin valokuvataiteen kuin käyttökuvankin puolella. Ja joiden selkeä yhteinen ominaisuus on minun mielestäni ollut sen ammattitaidon puute, joka olisi mahdollistanut jatkokasvun tai edes muuntumisen. Ideoita ja suuria haavepuheita sen sijaan heillä on kyllä riittänyt. Mutta ei välineitä siihen tilanteeseen, joka valokuvaajan hommissa on urakehityksen pakko, jokaisen uuden kuvan pitää olla vähän parempi kuin edellinen. Kaikilla mittareilla.
Eli huippukuvaa ilman sitä kantavaa ideasisältöä ei myöskään ole olemassa.
Taito on mielestäni kuin erittäin tarkoituksenmukaisilla ja hyvässä käyttökunnossa olevilla työkaluilla ladattu työkalupakki, joka on valmis minkä tahansa tuotteen valmistukseen. Se ei liity mielestäni mitenkään siihen, onko tavoiteltava tulos myynnin räjäyttävä tuotekuva, vai käyttäjänsä sielutilaa visualisoiva abstrakti printtiteos. Tämä taitotyökalupakki ei tarvitse muuta kuin arvoisensa käyttäjän. Vasta sitten se on kunnossa. Siihen pätee myös se tunnettu mietelause, että taitamaton tekee terävällä puukolla paljon suuremman vahingon kuin tylsällä. Sen takia minusta on aina ollut totaalin käsittämätöntä se, että useimmat, ainakin omien puheittensa mukaan, parhaaseen tulokseen pyrkivät, hankkivat itselleen niin huonon työkalupakkikombinaation, jolla alkeellisintakaan tulosta ei voi edes tuottaa. Aivan kuten kirjailija, joka sanoisi omaavansa suomalaisen kirjallisuuden mullistavan kuolemattoman idean, mutta ei hanki alkeellisintakaan oikeinkirjoituksen taitoa sen saattamiseksi luettavaan muotoon.
Minusta on jollain tavalla jokseenkin loogisuuden perusteita, että saadakseen huipputuloksia, on syytä hankkia siihen parhaat välineet, ja niiden tuloksellisen käytön mahdollistava huippuluokan osaaminen. Taiteilijathan eivät olekaan juuri loogisuuden esimerkkeinä paistatelleetkaan. Se selittäneekin vaikkapa sen seikan ettei minulla, taiteilijapuolen useammasta tutkinnostani huolimatta, ole ollut koskaan taiteilijan identiteettiä.
Paitsi jos sitäkin käsitettä tutkitaan tavalla, johon palaan taas pian. MJK
Kun olen itse suorittanut (vaihtelevalla menestyksellä) valokuvaajan ammatti- ja erikoisammattitutkinnon sekä istunut 1½ kautta kuvallisen ilmaisun tutkintotoimikunnassa, niin voin omien kokemusteni perusteella todistaa kappaleen 2 väitteen todeksi.
VastaaPoistaErityisen silmiinpistävää on ollut havaita, miten vähän muuhun valokuvaajaltaa vaadittavaan ammattitaitoon kuin kuvaamiseen ja kuvan käsittelyyn kiinnitetään huomiota. Hyvä kuva yksinään ei ole vielä minkään arvoinen. Se on osattava myydä ja myydä hinnalla, jolla toiminta on kannattavaa pidemmälläkin tähtäimellä. Siperia opettaa, mutta sieltä on ensin selvittävä hengissä takaisin. Valokuva-alalla Siperian tuulet vain tuppaavat olemaan niin hyytäviä, että moni jäätyy kuoliaaksi.
Välineillä ei ole mitään merkitystä, jos kuvaamisen taustalla ei ole voimakkaita tunteita. Kuvat jäävät supervälineilläkin tyhjiksi pinnoiksi, jos kuvaaja ajattelee pääasiassa myyntiä.
VastaaPoista-
Hyvä kuva käsitettä ei ole.
Hyvä kuva on katsojan mieltymyksen todentuminen, eikä mitään hyvän kuvan standardia ole. Hevosia rakastavalle hevoskuva on hyvä, vaikka se olisi ali ja softi.
Mitä enemmän pitää valokuvaa vain myyntiartikkelina, sen enemmän on ulkona siitä mitä kuva todella merkitsee.
-
Siperian tuulista Suomessa selviävät hengissä ne kuvaajat, joiden tuotanto saattaa olla ala-arvoista, mutta kyky myydä kaikkea supikoirista vanhoihin Ladoihin on hyvä.
Mutta mitä tekemistä sillä on Valokuvauksen kanssa.
Suomessa kuvien substanssi ei merkitse ostotapahtuman yhteydessä samoin kuin maissa, joissa kuvan ostaja näkee muutakin kuin lipevän kauppamiehen ja hinnan.
-
500 euron kameralla osaava voi tehdä kuvaa, joka liikauttaa kansakuntia, 4500 euron runko tunteettoman teknokraatimyyntitykin käsissä tuottaa elannon, mutta on osa luomisen yleiskäsitteen loppua.
Mitähän noin konkreettisesti ovat ne sivistysmaat, joissa kuvien substanssi merkitsee kuvan ostajille enemmän kuin mitä sen Suomessa väitetään merkitsevän?
VastaaPoistaYleisiä väitteitä on helppo heitellä, niiden johonkin konkreettiseen näyttöön tukeutuvat perustelut ovat jo ihan toisen luokan juttu vaikeusasteeltaan. Esimerkiksi perustelu "Minä tiedän" erilaisine saman sisältöisine variaatioin on todistusarvoltaan aika vaatimaton. Jotain kouriintuntuvampaa todistetta olisi mukava saada kehiin.