Mies katseli yössä viuhuvaa räntäkuuroa sälekaihtimien läpi. Tammikuinen lumimyrsky piirsi huoneen ikkunaruutuun mielenkiintoisen kuvion. Mustien säleitten väleissä kiisi vaakasuoraan kirkkaita juovia rajussa etelätuulessa. Valkokuultavat hiutaleet ja pulleat pisarat muodostivat öiseen ikkunaan jatkuvasti vaihtuvan viivastruktuurin, jonka huipensi voimakkaiden pihaledien pistävä vastavalo.
Vaikka hän istui tukevasti tyynyjensä varassa, illuusio pimeässä kiitävän junan ikkunasta oli lähes täydellinen. Sitähän elämän kulku perimmiltään onkin, selviytymistä tuntematonta kohti matkaavassa vaunussa. Hän hymyili vaisusti vertaukselleen. Se havainnollisti vanhan miehen nykyisen elämän. Kyytiläisenä pääteasemaa lähestyvässä junassa.
Lähipäivien televisio-ohjelmat olivat toistaneet kyllästymisen asti MOT tyylisiä raportteja Suomen vanhuushoivan jyrkkenevästä alamäestä. Todennäköisesti aivan aiheesta. Hänellä itselläänkin oli siitä tuore kokemus. Huonetoverina yhdellä syksyn sairaalaretkistä oli ollut lähtöään kipuileva potilas, jonka tuskallista kuolinkamppailua mies oli seurannut päiväkausia näkösuojanverhon takaa. Hän oli kuullut selitykset, miksi riittävän kipulievityspiikin anto sitä anovalle, on sairaalaoloissakin frekvenssiltään rajoitettu potilaan painoindeksiin. Sentit, kilot ja kello määräävät matemaattisesti, milloin kestämättömiä kipuja saa laillisesti hillitä kanyyliin ruiskutettavilla huumemillilitroilla. Ettei sallittu annos ylity, tehoaa se sellaisena tai ei. Siitä huolimatta, että lähtevän hoitotestamentissa oli elvytyskielto. Tilanteen irvokkuuden kruunasi se, että huoneen vaippa- ja hoitovaatekiintiö oli loppu, kuten pyyheliinatkin. Siksi niiden vaihtomahdollisuutta ei ollut kummallekaan hoidokille edes tarjottavissa. Akuutista eritteiden pesutarpeesta ja sen pyynnöistä huolimatta. Haju oli tietysti sen mukainen.
Öinen pohdiskelija oli eutanasian kannattaja. Vakaumus sen eettisyydestä, oli syntynyt jo teini-ikäisenä niiden ahdistavien vuosien aikana, jolloin hän oli seurannut päivittäin isänsä syövän toivotonta etenemistä kroonikkojen osastolla. "Kuolevien käytävälle" tuotiin potilas sen itäpäähän ja matka jatkui huone kerrallaan, voimien huvetessa. Länsipään kaikki vuodepaikat olivat hiljaisten, koomassa olevien muumioiden, valtakuntaa. Hippokrateen vala, kuolemasta puhumisen tabu ja jo silloin vanhentunut lainsäädäntö, esti ihmisarvoisen lähdön. Kuten tänä päivänäkin.
Miehen oman palliatiivisen hoidon vaihe oli kestänyt vasta pari vuotta. Tarpeeksi kauan, jotta kaikki tarpeelliset asiakirjat ja lähtökäytännöt tulivat suunnitelluiksi ja tehdyiksi. Lähes kaikki perikunnan harmeiksi muutoin jäävät asiat, oli hoidettu pois ajoissa. Hänellä oli siitä hyvä mieli. Mies koki saaneensa elämältään valtavan paljon enemmän, kuin ikinä olisi osannut toivoakaan. Hän oli sekä henkisesti että fyysisesti valmis lähtöönsä. Mutta sen saattaminen loppuunsa harmonisella ja lohdullisella tavalla, askarrutti häntä jatkuvasti.
Hän ounasteli, että hyvänkin elämän loppuvaiheen käänteinen irvikuva kohtaisi vääjäämättä yhteiskunnan hoivapalveluiden varaan jättäytyvää. Siksi hän oli päättänyt ratkaista oman hyvästelyaikansa toisin. Eutanasian salliva laki ei ehtisi Suomessa toteutua, 2.11.2023 käynnistetystä kansalaisaloitteesta huolimatta. Lain kirjainten ja sisällön monimutkaisuudesta, siinä ei voinut olla kysymys. Miehen mielestä tilanne oli aivan käsittämätön maassa, jossa on voimassa esimerkiksi virallisen sukupuolensa vaihdon kerran vuodessa pelkällä asianomaisen omalla ilmoituksella mahdollistava laki. Muttei oikeutta henkilökohtaisen lähtötapansa ja -aikansa valintaan. Edes sietämättämiä ja turhia kärsimyksiä kokevalle.
Öistä maisemaa katseleva vanhus mietiskeli, että eutanasian kaltaiseen "rikokseen" valmistautuvan on tutkittava ja suunniteltava huolellisesti, kuinka pääsee aikanaan tavoitteeseensa, ketään toista tilanteeseen velvoittamatta ja murhaepäilylle altistamatta. Jos omat voimat ja taidot sen toteuttamisen silloin mahdollistavat. Oikeus toivottuun lähtöön maallisesta vaelluksestaan kauniina kevätpäivänä, nukahtamalla väsyneenä ja rauhallisesti kauniin musiikin soidessa ja hyvästeltyjen läheisten läsnäollessa, on Suomen kaltaisessa "maailman onnellisimmassa maassa" edelleen kaikilta kielletty tavoittamaton haave.
MJK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti