sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Tilinpäätös 2021

Mennyttä ei saa takaisin, mutta ellei siitä ole jotain oppinut, niin se on mennyt oikeasti hukkaan. Tuoreen lisäkyvykkyyden hyödyntämisaika tosin vähenee kiihtyvällä nopeudella.

Vuosi 2021 oli jännittävän opettava sekä globaalisti, että yksilötasolla. Eivätkä iso naapuri ja pari vastaavaa toisella puolen palloamme tehneet loppuvuottakaan vähemmän jännittäväksi. Oman presidenttimme uudenvuodenpuhe viesti Suomelta odotettua jämäkkää sovittelevaisuutta, mutta pieniä taitavat silakat olla joulukaloiksi. Puhumattakaan omasta maailmastani, joka on tuossa mittakaavassa sen kuuluisan hyttysen pierun miljardisosa. Mutta täydet sata prosenttia omista ajatuksistani ja kokemuksistani. 

Siksi minun on pysyttävä vain niiden viitekehyksessä omassa tilinpäätöksessäni. Voin jättää pois asiat, joita en halua kohdata enää edes painajaisunissani. Tosin siinä onnistumatta. Mutta monta positiivistakin tiedonjyvästä pääsi sisäisen kovalevyni rajallisen tilan täyttäjiksi. Yritän nyt kirjoittamalla  kiinnittää ne sinne tiukemmin, jotta niiden oppi, edes itselleni, tulisi hyödynnettyä päivittäiselämässäni. Löysin ainakin viisautta omien mahdollisuuksieni käyttöön ja sellaisia uusia rajojani, joiden ylittäminen olisi ainakin tyhmää. Lisäksi se olisi henkisesti ja fyysisestikin tarpeettoman kivuliasta.

Koronakaranteeni, perheessämme onneksi vapaaehtoinen, osoitti konkreettisesti ystävyyssuhteiden merkityksen. Niihin tein joitakin uusia järkeistämisiä ja kokeilujakin. Ajattelen nykyään sekä läheisiäni, että yhteistyökumppaneitani ja ystäviäni hyvin kiitollisena sekä yhä lämpimämmin ajatuksin päivä päivältä.

Säännöllisen kirjoittamisen velvoite synnytti  päässäni lukemattomia pohdiskeluja ja monen tiedon harkittua etsintää. Fyysiset rajoitteet senkin suhteen turhauttivat päivittäistä elämistäni. Silmieni vauriot ja selkäni istumiskelvottomuus rajoitti kirjoitteluaikani murto-osaan toivomastani. Kirjani editointityö edistyi siksi auttamattoman hitaasti. Hankkimani uudet fyysiset apulaitteet lisännevät kirjoittamisen hyötyaikaa jatkossa. Toivon. Väliaikainen perävaunutyötilani  osoitti selkeästi hyödyllisyytensä. Se mahdollisti  täydellisen kirjoitustyöhön keskittymisen muutamaksi tunniksi kerrallaan. Minusta se on edelleen tarvitsijalleen loistava ratkaisu hinta-laatu suhteeltaan. Toistaiseksi.

Purjealuksestani luopuminen tuntuu edelleen päivittäin surulliselta menetykseltä, mutta se oli niitä väistämättömiä valintoja, joita vielä pystyn tekemään. Rauhalliseen ja pelottomaan lopulliseen lähtöön valmistautumisen lisäksi. Fyysisen suorituskykyni tasainen hiipuminen yllättää minut silti jokaisen, aikaisemmin mahdollisen, ponnistukseni yhteydessä. Siksi kotitaloni korjausvelka kasvaa päivittäin, vaikka käytän siihen enemmän tunteja kuin aikaisemmin. Siirtymä kerrostaloasumiseen ei silti huokuta vielä riittävästi. Toivon, ettei sitä valintaa tarvitsisi koskaan tehdä. Aika näyttää.

Yksi uusi asia kirkastui minulle menneenä kesänä veneilyn maailmasta. Nykyinen kelpo veneeni on sopivan edullinen, hyvin suunniteltu, viihtyisä sisustukseltaan, nopea, erinomaisessa kunnossa, turvallinen ja riittävän vähätöinenkin. Klassisella tavalla myös kaunis.  Mutta minä olen silti väärä henkilö siitä nauttimaan.  

Järvellä en tarvitse nopeutta, enkä erinomaisia purjehdusominaisuuksia. Siellä kun ei ole mitään, minne pitäisi kiirehtiä. Jo pelkkä laiturista irroittautuminen tarkoittaa minulle perillä oloa. Myrskyssä purjehdusta en enää kaipaa, enkä tarvitse. Maisemista ja hiljaisuudesta nauttiminen rauhallisesti risteillen hyvässä seurassa, on se, mitä veneeltäni toivon. Siihen en tarvitse nykyisen veneeni mahonkisisustusta, viittä makuupaikkaa ja viiden tonnin painoista sulavaa runkoa. Muutaman hengen päiväretkiin riittää vaikka trailerivene, kunhan sieltä löytyy vessa ja purjeet. Seisomakorkeus sisällä olisi todellista mutta tarpeellista ylellisyyttä. Nopea matkanteko vain kolmelle sitlooraan mahtuvalle ei silti ole se, mitä haluan.  

Minulle se, että voin tarjota purjehduselämyksen Nässyllä mukaan haluaville, on viime kesänä varmistunut  veneilyni täyttymykseksi näissä olosuhteissa. Kaipaan aikaa, jolloin laitoin vain nettiin tiedot lähtöajasta, jolloin mukaan tulivat juuri ja vain ne, jotka veneretkeä sillä hetkellä halusivat. Kivoja ihmisiä, uusia ja vanhoja tuttuja sekä harvemmin tapaamiani jonkun aikakauteni kavereita. Nykyveneessäni ahdistun oikeasti siitä valintapakosta, kuka ei mahdu mukaan retken neljänneksi. Vielä pahempaa, kuka ei kehtaa kieltäytyä, jos kyselen häntä mukaan silloin, kun hän ei ehtisi tai haluaisi.

Uudenvuodenlupauksia en nytkään tee, mutta toimintasuunnitelma on jälleen selkeä.  Kirjani on saatava ensiksi painoon. Lumityöt on tehtävä päivittäin lähikuukaudet. Kotiremontti jatkuu katon vaihtamisella, piharakenteiden kunnostamisella ja talon maalauksella.  Voimieni mukaan koko vuoden ja vähintään seuraavankin. Tarpeettomiksi lähiaikoina muuttuvat perävaunut myydään, kuten vanha laivaverstaskin. Jos siitä jää yhtään käyttörahaa, seuraan sellaisten halpojen, mutta vähätöisten  veneitten markkinoita, joihin mahtuu kannelle reilusti kymmenkunta retkeilijää ja jotka ovat, ainakin muokattavissa ääneti, eli purjeilla kulkeviksi. Isoihin projekteihin sitoutumisen aika on minulta ohi, mutta unelmia jaksan ja haluan vielä pitää hengissä.

MJK


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti