Palautteesta

Vietin jälleen aikaa yhteiskunnan terveydenhoidon letku-ja piuhaspagetin jatkeena. Siksi minulla oli öisin tilaisuus häiriöttä mutustella ajatuksiani oppimisprosessista. Tämän hetkinen käsitykseni on, että se kulminoituu tasan ja tarkasti ilmiöön nimeltä palaute.

Palaute on todella pieni sana kuvaamaan sitä rajatonta ilmiöiden kirjoa, josta siinä on koko laajuudessaan kysymys. Kaikkea Hesarin kriitikkopalstan kärkevyydestä juuri syntyneen ensimmäiseen turvalliseen sylikokemukseen. Palautteiden täydellistä kirjoa en osaa edes määritellä. Sen tärkeydestä ihmisen kasvulle sain silti kuviteltua jo pienen otteen.  Nyt määrittelen sen mielessäni suunnilleen saman laajuiseksi kuin sanan viestintä. Jokseenkin kaikki ihmisen tuottamat asiat, esineet ja teot ovat viestintää jollekin tai jostakin. Ehkä kaikki ihmisen kokemat tunteet ja ajatukset, usein teotkin, ovat tulosta hänelle kertyneestä tai syntyneestä palautteesta.  Itse asiassa, mielestäni ihmisen koko elämä koostuu siitä, miten hän käsittelee mielessään ja soveltaa saamiaan ja keräämiään palautteita.

Sen takia palautteitten anto- ja vastaanottoprosessi ansaitsisi  aivan ratkaisevasti suuremman aikamäärän ja suunnittelun  kaikissa oppimis- ja kasvuprosesseissa, kuin mitä siihen käytetään.  Se on taito kuten muutkin henkiset kyvyt.  Siksi sen sisällön laatua, kuten tehoakin on opiskeltavissa ja harjoiteltavissa. Sekä antajan, että vastaanottajan asemasta ja tarpeista käsin.  Palaute, syvällisenä ja keskeisenä tunneprosessina, vaatii toimiakseen myös jatkuvaa ja usein pitkääkin inhimillistä kehittymistä sekä antajalta että vastaanottajalta. Siksi ehkä vanhempiin ihmisiin liitetään niin helposti "vanhuus ja viisaus" leimoja.  Kuten lapsiinkin "kunhan se tuosta vähän kasvaa" leimoja. Yöretkilläni, sairaalan rauhassa, kirjoitin muistiin kymmeniä sivuja uusia irtoajatuksiani tästä aihepiiristä. Nyt työstän niitä edelleen tätä oppiprosessin aihepiiriä laajempana käsittelevää kirjaani varten, jonka julkaisemiseen en vielä ole löytänyt taloudellista mahdollisuutta.

Useimmat meistä ovat omalla opintiellään havainneet  rajattoman monta tilannetta, joissa tulos on ollut tavoiteltua huonompi vain puutteellisen palautteen anto- tai vastaanottotaidon vuoksi. Puhumattakaan lukemattomista, mutta aiheettomista negatiivisista tunnekokoemuksista kaikille siinä tilanteessa läsnä olleille.  Kouluttajan työssä tämän taidon laadukas käyttö on minusta kaikkein keskeisin työväline. Valitettavasti se on myös mahdollisuus ja vaara sen soveltamistaidottomuudella aiheutettuihin ja joskus koko elämän mittaisiin taito- ja tunnevammoihin.  Jostain syystä minusta tuntuu, että juuri Suomessa tämä on aivan erityinen ongelma. Siis palautekyvyttömyys puolin ja toisin. Muita kultuureita en tosin tunne niin syvällisesti, että pystyisin asiaa vertaamaan. Yli 70 vuosikymmentä maamme koulutusjärjestelmää kaikissa mahdollisissa rooleissa kahlanneena, uskon käsitykseni sen puutteista tältä osin olevan vähintään todennäköinen.

Räikeimmin minusta nämä palautteen anto-ja vastaanottopuutteet ilmenevät, erään suurvallan päämiehen lehdistotilaisuuksien lisäksi, somen keskustelupalstoilla. Se on mielestäni hyvin surullista, kun ajattelee kyseisen median ennen näkemättömiä rakentavia mahdollisuuksia käyttäjiensä  kyvykkyyksien lisäämisessä omaan elämänhallintaansa ja ammattitaitoonsa. Pieni opinhaluinen ihminen ei ole milloinkaan ennen ollut näin valtavien palautemahdollisuuksien äärellä. Hän ei ole koskaan ennen ollut näin monihedelmäisen hyvän ja pahan tiedon puun juurella.  Siksi puuhaan someen tällä hetkellä omaan kollegaryhmääni sellaista vertaiskeskustelusomeryhmää, joka voisi myös toimia heidän työvälineenään oman ammatillisen ja inhimillisen kehityksensä rakentamisessa. 

MJK