Säästöprojektini
sai unelmalähdön, kun kotini maavuokra kohosi pilviin. Kaupungin isät totesivat,
ettei kunnallisvero riitä
tunnelin, ratikan ja aseman kannen tekoon. Siksi etsittiin lisää lypsettäviä.
Niitä löytyi helposti kymmeniä tuhansia. Kaikkien vuokratonttien asukit. Niihin minäkin kuulun. Asun vielä pienituloisten
vuokratonttiseksi kaupunginosaksi kaavoitetussa, ihanassa Petsamossa. Suojeltavaksi
miljööksi hiljan uudelleen kaavoitettu. Asukaskannan pakkovaihto on nyt
meneillään. En ihan ymmärrä, miten se alueemme suojelua edistää.
Olen
kunnostanut yli neljä vuosikymmentä isoa puutalokotiani puutarhoineen
ateljeekseni ja vanhuuden kodikseni.
Huomioinut siinä sekä liikuntarajoitteeeni, että esteettisen kotimiljöön.
Molemmat ovat minun työs-säni
tärkeät. Taloni siirtäminen täältä halvemmalle maapalalle ei teknisesti onnistu.
Kotini seisoo nyt täällä yhteiskunnan ahneuden panttina. Laillista keinoa välttyä kohtuuttomasta lisävuokrasta ei
löytynyt. Sen jättikorotus toteutettiin
täysin vastoin tontin hankinta-aikani poliittisia päätöksiä ja lupauksia
asukkaille. Vuoden alusta
pakollisiin kuluihin lisättiin vielä hulevasimaksut. Tonteille, joissa ne edelleen imeytyvät puutarhojen multaan.
Kotitaloni
jatkovuokraoikeudesta kertyi
maksettavaa
kaksitoistakertaisesti.
Tonttini koko nykyarvo noin kolminkertaisena sen uutena vuokra-aikanaan. Ilman kotini alla olevien maaneliöiden
lunastusoikeutta. Kotinsa tontin kohtuuehdoilla
ja -lupauksilla vuokranneet
siirtyivät laillistetun riiston kohteiksi. Asukkailla on tänään huonompi oikeusturva uusien rasitteiden suhteen, kuin
maaorjilla oli satoja vuosia sitten länsimaissa ja torppareilla Suomessa sata
vuotta sitten. Lakimme antoi heille kotinsa tontin lunastusoikeuden jo 1918.
Kotini
pienen maapohjan vuokraoikeus vie nyt keskituloisen eläkeläisen noin kolmen kuukauden kaikki nettotulot
vuodessa.. Se on kalliimpaa, kuin tilavan kotini kaikki muut asumiskustannukset
yhteensä. Siihen lisätään Suomen virallinen laskennallinen kokonaisveroaste,
välillisine veroineen noin 43 %. Nyt
taksvärkkivelvoite yhteiskunnalle nousi Petsamossa keskiarvoeläkeläiselle yli
yhdeksään kuukauteen vuodessa. Siihen ei auta eikä riitä enää voimat, terveys eikä
sisukaan. Etsin nyt kodikseni pientä
taloa kaupungin ulkopuolelta. Saadakseni
asumiskuluni tuloihini mahtuviksi. Voidakseni pitää edelleen ilokseni ja
keskeneräisille töilleni tärkeän puuhailupihan ja edes pienen työhuoneen. Talon omatonttisuus mahdollistaisi asuinkustannusteni ennakoinnin ja
suojan poliittisten päättäjien pahimmalta mielivallalta..
Lähdön huolellinen valmistelu on opettanut
paljon tulevan muuttoni kustannuksista.
Olen
oppinut, että säästäminen tulee todella kalliiksi. Nykykotini myynnin välityspalkkio lakimääräisine energiatodistuksineen, kuntotarkastuksineen, piiloriskivakuutuksineen
ja muine lisineen maksaa yli yhden
koko vuosituloni verran. Uuden kotini varainsiirtovero, muut viralliset
paperit ja ostotilanteen mahdollisavan lyhyen pankkilainan korot vievät yhteensä
yli toisen vuosituloni. Jos en ota
riskiä väliaikaisesta
asunnottomuudesta. Ostoresurssieni
mukaisen uuden kodin väistämättömät muuttoremontit ja varsinaisen
muuttotapahtuman kulukertymä ylittää kolmannenkin vuosituloni.
Yhteenlasku
osoittaa, että uusitun maavuokran pakottamat muuttokuluni sellaiseen uuteen
kotiin, johon en halua, mutta jossa asuminen on eläkkeelläni mahdollista, tulee kaikkine kuluineen maksamaan
noin neljän vuosituloni verran.
Jos haluan säilyttää edes kolmasosan siitä asuintilasta ja -laadusta,
jonka olen vuosikymmeninä rakentanut vanhuuteni iloksi ja olosuhteiksi.
Muutoksen
pakolliset kulut ovat suunnilleen
saman verran, kuin nykyisen tonttini se tämänhetkinen arvo, joka on maavuokran uutena
laskentaperusteena. Tähän
valmiiseen ja rakkaaseen 80 vuotiaaseen kotiini jäämistä ei tontin lunastusoikeudella
mahdollisteta. Siksi nyt on pakko
onnistua myymään tämä sopivaksi rakentamani koti vähintään sata tuhatta
kalliimmalla kuin seuraavan ostohinta veroineen. Vain siten tästä säästämisen
mahdollisuudesta ei kertyisi uutta velkaa. Sitä kun ei finanssivalvonnan ohjeiden mukaan, ikäiselleni
ja tulotasolleni, enää anneta. Ei edes nykykotini maavuokran kokoisilla
kuukausilyhennyksillä.
Todellista
säästöä asumiskuluissani alkaa
siis kertymään ehkä, kun olen elänyt tulevassa pienessä
kodissani yli kolmenkymmentä vuotta. Ikäni olisi silloin pitkälti toista
sataa. Mutta vasta silloin tämän tarpeettoman ja vastentahtoisen muuton lisäkustannukset olisi asumissäästöin kuoletettu.
Onhan
tässä hyviäkin puolia. Itse saan syvällisen kokemuksen materiasta ja elintasosta luopumisesta sekä työskentelyni minimaalistamisesta.
Valtio ja kunta saa tästä pakkoevakkoretkestä
suoria ja välillisia, tosin aiheettomia, verokertymiä kymmeniä tuhansia lisää. Moni väliporras ja
virkamies saa osan toimeentulostaan.
Ei
ole säästäminen halpaa ei.
MJK