Viime keskiviikon Hesarin kulttuurisivun B2 suurin otsikko oli ”Kuvaajien
vuosikymmen”.
HS–analyysiksi
luokiteltu artikkeli kertoi Taiteen edistämiskeskuksen juuri
julkaisemasta tutkimuksesta ”Taiteilijan
asema 2010”. Analyysin väliotsikkona kerrottiin että ” Valokuvaajien määrä ja tulot ovat
kasvaneet merkittävästi 2000 luvulla”. Siis suomalaisilla valokuvataiteilijoilla.
HS-analyysin mukaan valokuvataiteilijoiden mediaani vuosituloksi k.o. tutkimus
osoittaa tilastollisesti vähän alle. 34 000 € ja itse tutkimus tämän valokuvaajaryhmän tulojen keskiarvoksi miehille peräti yli 38 000 € . Lisäksi valokuvataiteilijoiden
työtilanne on artikkelin mukaan
erittäin hyvä koska he ovat niin monitoimisia, että pelkästään taiteellista työskentelyä tekee heistä vain 3%. Edelleen kyseisen tutkimuksen
mukaan valokuvataiteilijoiden tuloista apurahajärjestelmän osuus on peräti 31%,
ja sellaisena koko taiteilijakentän suurin ylivoimaisesti. Artikkeliin sisältyi myös graafi, jolla
nämä väitteet osoitettiin tosiksi myös visuaalis-graafisesti. Kyseisessä
graafissa osoitetaan myös, että valokuvataiteilijat ovat tuloiltaan
taiteilijakentän kolmanneksi eniten ansaitsevia, siis arkkitehtien ja
muusikkojen jälkeen.
Alaa kohtuullisen hyvin tuntevana nämä väitteet olivat
mielestäni niin totaalisti harhaanjohtavia ja vastoin kaikkien tuntemieni alan
asiantuntijoiden näkemystä, että hankin kyseisen 220 sivuisen uunituoreen
tutkimuksen liitteineen, ja luin sen ajatuksella läpi huolellisesti. Menetin totaalisti luottamukseni HS- analyysiksi luokitellun artikkelisarjan sisältöön ja toteutustapaan. Se ylitti
harhaanjohtavuudessaan jopa
keltaisen lehdistön myynninlisäystavoitteiset huuhaaotsikoinnit. Ajattelen kauhulla, miten monet tuhannet
nuoret saavat siitä täysin totuudenvastaisen käsityksen valokuvataiteilijan ammatissa toimivan tulonmuodostuksesta. Siis jos heidän tietolähteenään on kyseinen ”analyysi”.
Tämä ”analyysi” näytti perustuvan vain kyseisen tutkimuksen
yhdellä sivulla olleeseen yhteen graafiseen
taulukkoon ja tutkimuksen muut kymmenet taulukot ja sadat tekstisivut oli joko
unohdettu tai jätetty kokonaan lukematta tai ymmärtämättä.
Seuraavassa joitakin muita saman tutkimuksen seikkoja, jotka
oli jätetty täysin huomiotta, osa jopa itse tutkimuksessa, ja loput siitä
kertovissa niissä johtopäätöksissä joista HS-analyysi kertoi laajalle lukijakunnalleen.
- HS-analyysin kailottamana joku uskoo
valokuvataiteilijoiden
konstruoidun kokonaistulon valtavaan 39% nousuun inflaatiokin huomioon ottaen tutkimusten
aikaerona olevassa kymmenessä vuodessa. Kuitenkin
katsomalla muitakin tutkimuksen graafeja kuin lehden julkaisema, kaavio,
nähdään, että saman tutkimuksen mukaan taidevalokuvaajien tulotilanne varsinaisesta taiteellisesta työstään on
huonontunut kaikista taidealoista
eniten tutkimuksen aikana ollen
35% huonompi kuin 10 vuotta
aikaisemmin. Valokuvaajien
mediaani taiteellisesta työstään
saamistaan tuloista on tutkimuksen
mukaan ollut v. 2010 siis
peräti n. 2 625 €
vuodessa. Kyllä, luit oikein, tämä ei ole
lyöntivirhe, vaan tutkimuksen taulukko sivulla 211. Se tekee siis keskimäärin
200 €/kk. Eikä tietoa, onko kysymyksessä siis
puhdas tulo tai liikevaihto. Tässä summassa sillä ei liene mitään väliä.
- Missään
kohdassa tutkimusta ei ole varsinaisia lopullisia tuloja ja toiminnan
liikevaihtoa eroteltu selkeästi
toisistaan, joten on täysin veteen piirretty viiva missä se ero kussakin kohdassa kullakin vastaajalla kulkee. Kyselylomakkeessa painotettiin bruttotuloja ilman
vähennyksiä. Myös kaikenlaiset
muut alaan liittymättömät tukimuodot, toimeentulotuki, asumistuki jne. on lomakkeen mukaan ilmeisesti laskettu
mukaan tutkimuksen tulokertymään.
Näitä muitakin tukituloja lienee runsaasti mukana, koska tutkimuksen mukaan 53% vastanneista valokuvaajista kuului kokonaistuloltaan tutkimuksen alimpaan tulokategoriaan, 0 -
20 000€ /v ansainneisiin. Tutkimuksessa valitetaan lisäksi mitään tulotietojaan
antaneiden taiteilijoiden poikkeavan pientä vastausprosenttia, josta itse
vetäisin sen johtopäätöksen, että todennäköisesti tutkimuksen tulolaskelmat
nojaavat hyvin suurelta osin vain niihin ilmoitettuihin tuloihin, jotka ovat
julkista tietoa, kuten esim. työkentelyapurahat ja taiteilijaeläkkeet.
Julkaistun tutkimustaulukon mukaan valokuvaajien
suhteellinen apurahojen osuus on kaikkien taidelajien suurin, keskiarvo taiteilijaa kohti noin 13 000€/v. Jokainen Suomen 400 ammatillisesti järjestäytyneestä valokuvataiteilijasta tietää sen täydelliseksi höpöhöpöksi. Se tarkoittaa
matemaattisesti, että valokuva-alan taiteilijakohtaisten apurahojen
kokonaissumma vuodessa olisi n. 5 200 000 €/v. Todellisuushan
on vähän yli kymmenesosa tuosta.
Tutkimuksen tulos saattaa johtua esim. siitä, että tutkimuslomakkeen vastauspyyntö meni
kaikille kyseisenä vuonna jonkun valtion apurahan saaneille, joita ovat esim. n.
30 monivuotista työskentelyapurahaa nauttivaa valokuvaajaa ja alan
taiteilijaeläkkeellä olevat lisäksi.
Tämä vastaajaryhmä on melko varmasti ollut varsin iso osa lopullista otantaa,
mutta tutkimuksessa sen prosentuaalista osuutta ei kerrota. Heidän jokaisen osuus tuohon apurahavertailupottiin on n. 20
000 €/v.
Samoin mahdollisesti
kyseisen vastaajaryhmän osuus nostaa tutkimuksen faktatiedoksi sellaiset absurdit seikat, että 78%
suomalaisista
valokuvataiteilijoista on saanut
vuonna 2010 jonkun
apurahan, 55% valtiolta toiseksi suurimpana taiteilijaryhmänä ja 43%
yksityiseltä sektorilta esim. joltain säätiöltä sen sektorin suurimpana
saajana. Eli tutkimustietona vain
viidesosa valokuvataiteilijoista jäi vuonna 2010 apurahaa vaille!!!!!!!. Ja yli puolet saivat sellaisen peräti
valtiolta!!!! Tilannehan tuollaisena
olisi todellinen taiteiljoiden Eldorado, ellei se olisi täyttä puppua. Mutta tutkimuksella todeksi väitetty.
Realistisemmalla puolella tutkimuksessa on annettu tieto,
että valokuvataiteilijan identiteetin
omaavien verotettava kaikkien tulonlähdetoimintojen
bruttokokonaistulon mediaani on vähän yli
19 000 €/v. ollen siten
kaikkien taiteilijaryhmien toiseksi matalin. Ja taiteellisen työn osuus siitä vain 14% jonka alle jäivät
taiteilijoista????? vain kriitikot !!!!!
Tutkimuksen
tuloksena tiedämme nyt myös että vain 3% valokuvataiteilijoista teki pelkkää taiteellista työtä päätoimenaan, 65% toimi vapaana
taiteilijana ( siis työttömänäkö? ), 35% yrittäjänä, 14% freelancerina, 89% teki taitelliseen toimintaan
liittyvää muuta työtä, työttömänä
taiteilijana???? oli 10% ja muuta kuin taiteelliseen alaan liittyvää
työtä teki 20%. Prosenttilukujen
summan nousun yli 200% selittää se, että niin moni toimi monialaisesti.
Tutkimuksen tuloskaaviot osoittavat edelleen, että vain 6%
valokuvataiteilijoista ilmoitti
tärkeimmäksi tulolähteeksen taiteellisen työn ollen sillä kaikkien
taidealojen pienin luku. Suuri prosenttiluku sensijaan löytyy kohdasta, jossa valokuvataiteilijoista 55% ilmoittaa
tekevänsä muuta työtä, koska taiteellisen toiminnan tulot ovat
riittämättömät. Apurahat
toimintansa tärkeimmäksi tulonlähteeksi ilmoittaa 30% valokuvaajista ja taiteelliseen työhön liitttyvän muun
työn 43%.
-
Itse tutkimuksen tieteellinen metodiikka on osittain hyvin
epäjohdonmukainen. Sen
ristiriitaisuuksia ei ole edes mainittu, kenties ei edes tajuttu siinä
”analyysissä” jossa tutkimuksen
tuloksia julistetaan yleisenä totena. Siis koko taidevalokuvauskenttää koskevana. Itse tutkimuksessa perustellaan sitä,
ettei vastausotannan lukumääriä
kerrota, mutta tieteelllisessä toiminnassa näin ei voida toimia. Silloinhan
tuloksia ei voida verrata mihinkään muuhun tietoon. Edes silloin kun alan käytännön toimijat näkevät sen vääristymät välittömästi tutkimuksen joka osiossa. Tutkimus mm. tehtiin eri kriteerein valitulla kohderyhmällä
kuin 10 vuotta aikaisemmin, mutta johtopäätökset esitettiin edellisen
jatkumona. Kysymyskaavakkeen kohteiden
lähetyskriteeri oli täysin eri ja uudet kohderyhmät edustavat täysin eri
kenttää kuin edellisellä kerralla ja suuri osa uusista vastaajista täysin eri
säännöillä ja resursseilla toimivaa poikkeusryhmää tässä täksi kerraksi
muutetussa ja valitussa kohderyhmässäkin. Kuitenkin tutkimuksessa
esitetään hyvin pienen poikkeusryhmän
hyvin epätyypillinen asema kentällä yleisenä johtopäätöksenä koko kentän
perustilanteesta. Huomion arvoinen seikka onlisäksi se, että vastanneiden
valokuvataiteilijoiden keski-ikä oli 43 v. Eli melko kokeneet ja iäkkäät
muodostivat suuren osan palautetuista kyselylomakkeista.
Tällä vähintään epämääräisellä tutkimustietomäärällä en
pyrkinyt osoittamaan kenellekään sitä, että valokuvataiteilijaksi uravalintanaan aikova olisi väärällä
tiellä. Keskeistä on mielestäni
seurata siinäkin omaa tähteään ja tunnettaan kyseisen matkan ja
tavoitteen tärkeydestä itselleen. Se vain kannattaa tehdä todellisiin ja realistisiin tietoihin
perustuen eikä satunnaisten ja
ammattitaidottomien ”analyysien” innostamana.
MJK
20 vuotta olen sanonut, että koko apuraha-apparaatti pitää lopettaa heti turhana ja alaa vääristävänä. Valokuvataiteilijan on kyettävä myymään se mitä tekee tai kustannettava itse se mitä tekee.
VastaaPoistaYhteiskuntaa ei pidä sotkea koneistoon, jonka tarkoitus on ruokkia itseään ja tuottaa alalle toisiaan plagioivia keskinkertaisuuksia.
Valokuvatiteen taso on kaikista väitteistä huolimatta kelvoton Suomessa. Käsitys sen maailmanlaajuisesta ylivoimaisuudesta perustuu samanlaiseen harhaan kuin MJK:n läpikäymä tutkimus.
On suuri sääli, ettei ainuttakaan kriittistä ääntä tämän maan valokuvakoulutuksen ja ansaintamallien suhteen kuunnella. Nomenklatura syöksyy eteenpäin kuin juna kerran päästyään raiteille. Tuo juna etenee kohti tuhoa ikkunat pimeinä ilman keskustelua ja ilman kritiikkiä tuottaen valokuvataiteen tohtoreita ja muita reippaita poikia ja tyttöjä, jotka eivät koko lystin maksajista piittaa pätkääkään.
Jore Puusa
Työtön kuvajournalismin opettaja
Työtön lehtikuvaaja.
Monet kulttuurin alat ovat sellaisia, että toiminnasta saadut palkat ja palkkiot eivät riitä oikeastaan minkäänlaiseksi toimeentulon pääasialliseksi lähteeksi. Yhteiskunta on kuitenkin katsonut tällaisen kulttuuritoiminnan niin arvokkaaksi, että sitä on haluttu tukea erilaisin apurahoin. Valokuvataiteilijat ovat yksi tästä tukimuodosta nauttimaan päässeitä kulttuuritoimijoita.
VastaaPoistaValtion valokuvataidetoimikunta jakaa vuosittain noin 1,15 miljoonaa euroa valokuvataiteilijoille. Pitkäaikaiset 3- tai 5-vuotiset apurahat ovat 1.650 euroa kuukaudessa. Niitä saa noin 30 valokuvataiteilijaa ja niistä kertyy noin puoli miljoonaa euroa. Loput jaetaan näyttely- yms. hankkeisiin.
On varsin ilmeistä, että ilman apurahoja valokuvataide jäisi vielä enemmän marginaaliseksi taidemuodoksi, kuin mitä se nyt on. Joidenkin mielestä se olisi ihan hyvä juttu, jotkut toiset (ainakin apurahojen varassa toimivat) pitäisivät sitä maailmanloppuna.
Suurin osa valokuvataiteesta jättää minut joko kylmäksi tai saa korkeintaan pyörittelemään päätäni. En ymmärrä ja tiedän, että jaan sen tunteen aika monen muunkin kanssa. En voi kuitenkaan lähteä siitä, että kulttuuriapurahoja jaettaisiin minun mieltymyksieni ja ymmärrykseni mukaan. Kun yhteiskunta on katsonut hyväksi kouluttaa tällaisen määrän valokuvataiteilijoita, niin kyllä sillä pitää olla jokin moraalinen velvollisuus myös katsoa, etteivät he ainakaan nälkään kuole. Apurahat ovat siihen aika hyvä väline. Jos valokuvataide joutuu toimimaan pelkästään kaupallisilla ehdoilla, niin se tietää käytännössä sen loppumista Suomessa. Tai sitten harvojen jäljelle jäävien taiteilijoiden hyppäämistä markkinavetoisten vankkureiden kyytiin.
Itse edustan toista apurahojen suurta saajajoukkoa: tietokirjailijoita. Vaikka minun tietokirjailuni on joidenkin mielestä suorastaan yhteiskunnan edun vastaista, niin tuskin kukaan sinänsä vastustaa tietokirjoihin kohdistuvaa apurahapolitiikkaa. Päätoiminen tietokirjailija lienee Suomessa taloudellinen mahdottomuus muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Apurahat ovat pieniä, mutta ne antavat kuitenkin jonkinlaisen rahallisenkin korvauksen tietokirjojen tekijälle. Tyypillinen myyntiin perustuva korvaus tietokirjailijalle on noin 4000 euroa. Kun apurahat ovat samaa luokkaa, niin niiden merkitys on aika suuri, usein jopa ratkaiseva. Ilman niitä monikaan ei viitsisi vaivautua kuukausia vaativaan yksinäiseen työhön, mitä tietokirjan tekeminen vaatii.
Tietokirjoja on hyviä ja huonoja. On yhteiskunnallisesti merkittäviä ja täysin yhdentekeviä. Tarvitaan kuitenkin paljon soraa ja runsaasti vaskoolausta, josta merkittävät teokset voivat jäädä lopulta vaskoolin pohjalle kultahippuina. Onko taidevalokuvien suhteen sama voimassa? En tiedä, en tunne alaa riittävän hyvin. Itse asiassa en tunne juuri lainkaan. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi en ole huutamassa valokuvataiteen apurahajärjestelmää alas. Kokonaan toinen asia on sitten se, etteikö valokuvataiteesta voitaisi taittaa peistä muutenkin kuin sisäsiittoisesti.
Timo Suvanto
eläkeläinen, mutta vielä työelämässä monessa mukana