Yli 600 sikaa säkissä - valtion tukemana....

Kameralehdessä oli jälleen asiallinen yhteenvetotaulukko Suomessa valokuvausopetusta tarjoavista kouluista.  29 oppilaitosta. Eivätkä kaikki mukanakaan. Näissä vähintään opintotukimahdollisuus ja useimmissa myös valtion tuki ylläpidolle ja opetukselle. Pikaisesti näyttäisi olevan ainakin valinnan varaa alalle pyrkivälle. Katsoin huolellisesti kaikkien koulujen ilmoittamat nettisivut liitetietoineen. Löytyi yhteensä n.700 aloituspaikkaa vuosittain, yli 200 opettajan opastuksella. Ja lähes täydellinen niiden tietojen puute, joilla olisi mielestäni niihin hakeutuvalle todellista merkitystä. Se viritti paljon hämmentävääkin pohdintaa.

On mahdoton ymmärtää, miksi opiskelijoiden tekemistä kuvista opintojen aikana tai edes jälkeen ei löytynyt mitään näytettävää ja katsottavaa, kuin neljästä koulusta. Ei siis mitään todellista vertailumahdollisuutta eri laitosten laadusta, linjoista ja suuntautumispainotuksista.  Opetustapahtuman todellisesta sisällöstä puhumattakaan.  Verbaalipuolella annetuissa  faktoissa ei  liioin ollut viitteitäkään hintojen muodostuksen perusteista.  Vaikka haarukka oli ilmaisesta yli 7000 € vuodessa. Jos tarjottu sisältö vastaisi hakijan tavoitteita, maksettava  kustannus olisikin toisarvoinen summa, verrattuna hyödynnettyihin tai hukattuihin vuosiin nuoren ihmisen elämästä, kunhan se vastaisi luvattua ammatillista valmiutta uranvalinnan pohjaksi.  Mutta niin ei tällä hetkellä todellakaan ole.  Oppilaitosten ammatillinen anti on selkeästi jatkanut laadullista kirjavoitumista kiihtyvällä vauhdilla.  Realiteeteistä puhumattakaan. Ammatillista onneaan valokuvaustehtävistä etsivälle  tarjolla on lähes pääasiassa sikoja säkissä ja työtilaisuuksia alalla parhaimmillaankin  ehkä 5 prosentille aikanaan ehkä valmistuvista. Opintojen alussa sekin tieto vielä lohduttanee, että oikeasti hyville on aina ja joka kulttuurissa varmasti sekä työtä että tarvetta.   Mutta mahdotonta  huonon pohjan hankkineelle, joka kohtalo odottaa ylivoimaista enemmistöä näitä lähes 700 vuosittain aloittavaa.

Toinen suuntautumista ja sen laatua ennakoiva ja turvaava elementti  puuttui jokaisen oppilaitoksen antamista hakutiedoista.  Nimittäin se, kuka ja millainen, sekä millä kompetenssilla toimiva kouluttaja vastaa henkilökohtaisesti hakijan ammatillisen kivijalan pitkäjänteisestä rakentamisesta ja sen ohjauksesta.  Sensijaan joissakin tiedoissa oli mainittu jopa kymmenittäin vierailijoita.  Eikä yhdessäkään mitään mainintaa alkavien ryhmien  ohjaajan todellisesta ammattikokemuksesta ja sen osoittavista todisteista. Tai edes hänen kuvistaan tai muista sellaisista lähteistä, joista saa käsityksen hänen todellisesta ammattitaidostaan  ja  ansioistaan alan kollegiaalisella kentällä.  Linjavastaavan tai opintoneuvojan nimi sentään löytyi muutamasta, muttei  niitä muita jatkotietoja, joilla olisi tulokselle merkitystä. Erityisesti  ensimmäistä opintopaikkaansa pohdiskelevalle.

Mielestäni sellainen kouluttaja, jonka tuoreita ammatillisia toimeksiantoja ja projekteja on työn alla yleisesti nähtävissä säännöllisesti  opintojen aikanakin, on ainoa järkevä takuu opetussisällön  ajanmukaisuudesta ja laadusta. Samoin se, että hänellä on halua ja tilaisuus nähdä, vastata, verrata ja ohjata koulutettavan koko tuotantoa ja kehittymistä perustaitojen hankinnan ajan. Ainakin parin ensimmäisen kasvuvuoden ajan. Siis kokonaisvaltainen vastuu koulutettavan uran kivijalasta. Se ei tule nimittäin onnistumaan vierailijalaumalta, jolla ei ole edes kollektiivista vastuuta, saatikka näkemystä kunkin opiskelijan siitä kehityskaaresta, jonka jatkuva huomioiminen on ainoa käyttökelpoinen kriteeri  tulokselliseen ohjaustehtävään.  Minun on mahdoton uskoa laitoksellisen kollektiivivastuun laadulliseen tuloksellisuuteen ilman henkilökohtaista turvallista ja pätevää vastuuhenkilöä.  Puolen vuosisadan kokemuksella ja asiaan päätoimisesti vuosikymmeniä paneuduttuani. 

Mielestäni hakeutuminen sellaiseen koulutuspaikkaan tai kouluttajan vastuulle joka ei osaa, kykene tai halua tässä pohdiskelemiani  ammatillisia näytteitä ja pitkäjänteisiä  toimintaperiaatteita julkisesti osoittaa, on sellaista  uhkapeliä, johon ei kenenkään kannata tulevaisuuttaan sijoittaa. Harmi vain, että sitä edelleen maassamme ylläpidetään ja jatkuvasti levitetään vain elinkelvottomien ja tarpeettomien instituutioiden ja työelämäkelvottomien  kouluttajien suojatyöpaikkoina ja tulevien työttömien tuottokoneistona. Jonka lopullisen hinnan maksaa sekä yhteiskunta, että nuoret, ahkerat ja lahjakkaatkin, mutta huijatut yksilöt.

MJK