Kameralehdessä oli jälleen asiallinen yhteenvetotaulukko
Suomessa valokuvausopetusta tarjoavista kouluista. 29 oppilaitosta. Eivätkä kaikki mukanakaan. Näissä vähintään
opintotukimahdollisuus ja useimmissa myös valtion tuki ylläpidolle ja
opetukselle. Pikaisesti näyttäisi olevan ainakin valinnan varaa alalle
pyrkivälle. Katsoin huolellisesti kaikkien koulujen ilmoittamat nettisivut liitetietoineen.
Löytyi yhteensä n.700 aloituspaikkaa vuosittain, yli 200 opettajan
opastuksella. Ja lähes täydellinen niiden tietojen puute, joilla olisi
mielestäni niihin hakeutuvalle todellista merkitystä. Se viritti paljon
hämmentävääkin pohdintaa.
On mahdoton ymmärtää, miksi opiskelijoiden tekemistä kuvista
opintojen aikana tai edes jälkeen ei löytynyt mitään näytettävää ja katsottavaa,
kuin neljästä koulusta. Ei siis mitään todellista vertailumahdollisuutta eri
laitosten laadusta, linjoista ja suuntautumispainotuksista. Opetustapahtuman todellisesta
sisällöstä puhumattakaan.
Verbaalipuolella annetuissa
faktoissa ei liioin ollut
viitteitäkään hintojen muodostuksen perusteista. Vaikka haarukka oli ilmaisesta yli 7000 € vuodessa. Jos
tarjottu sisältö vastaisi hakijan tavoitteita, maksettava kustannus olisikin toisarvoinen summa,
verrattuna hyödynnettyihin tai hukattuihin vuosiin nuoren ihmisen elämästä,
kunhan se vastaisi luvattua ammatillista valmiutta uranvalinnan pohjaksi. Mutta niin ei tällä hetkellä
todellakaan ole. Oppilaitosten ammatillinen
anti on selkeästi jatkanut laadullista kirjavoitumista kiihtyvällä
vauhdilla. Realiteeteistä
puhumattakaan. Ammatillista onneaan valokuvaustehtävistä etsivälle tarjolla on lähes pääasiassa sikoja
säkissä ja työtilaisuuksia alalla parhaimmillaankin ehkä 5 prosentille aikanaan ehkä valmistuvista. Opintojen
alussa sekin tieto vielä lohduttanee, että oikeasti hyville on aina ja joka
kulttuurissa varmasti sekä työtä että tarvetta. Mutta mahdotonta
huonon pohjan hankkineelle, joka kohtalo odottaa ylivoimaista enemmistöä
näitä lähes 700 vuosittain aloittavaa.
Toinen suuntautumista ja sen laatua ennakoiva ja turvaava
elementti puuttui jokaisen
oppilaitoksen antamista hakutiedoista. Nimittäin se, kuka ja millainen, sekä millä kompetenssilla
toimiva kouluttaja vastaa henkilökohtaisesti hakijan ammatillisen kivijalan
pitkäjänteisestä rakentamisesta ja sen ohjauksesta. Sensijaan joissakin tiedoissa oli mainittu jopa kymmenittäin
vierailijoita. Eikä yhdessäkään
mitään mainintaa alkavien ryhmien
ohjaajan todellisesta ammattikokemuksesta ja sen osoittavista
todisteista. Tai edes hänen kuvistaan tai muista sellaisista lähteistä, joista
saa käsityksen hänen todellisesta ammattitaidostaan ja ansioistaan
alan kollegiaalisella kentällä.
Linjavastaavan tai opintoneuvojan nimi sentään löytyi muutamasta,
muttei niitä muita jatkotietoja,
joilla olisi tulokselle merkitystä. Erityisesti ensimmäistä opintopaikkaansa pohdiskelevalle.
Mielestäni sellainen kouluttaja, jonka tuoreita ammatillisia
toimeksiantoja ja projekteja on työn alla yleisesti nähtävissä säännöllisesti opintojen aikanakin, on ainoa järkevä
takuu opetussisällön
ajanmukaisuudesta ja laadusta. Samoin se, että hänellä on halua ja
tilaisuus nähdä, vastata, verrata ja ohjata koulutettavan koko tuotantoa ja
kehittymistä perustaitojen hankinnan ajan. Ainakin parin ensimmäisen
kasvuvuoden ajan. Siis kokonaisvaltainen vastuu koulutettavan uran kivijalasta.
Se ei tule nimittäin onnistumaan vierailijalaumalta, jolla ei ole edes
kollektiivista vastuuta, saatikka näkemystä kunkin opiskelijan siitä
kehityskaaresta, jonka jatkuva huomioiminen on ainoa käyttökelpoinen
kriteeri tulokselliseen
ohjaustehtävään. Minun on mahdoton
uskoa laitoksellisen kollektiivivastuun laadulliseen tuloksellisuuteen ilman
henkilökohtaista turvallista ja pätevää vastuuhenkilöä. Puolen vuosisadan kokemuksella ja
asiaan päätoimisesti vuosikymmeniä paneuduttuani.
Mielestäni hakeutuminen sellaiseen koulutuspaikkaan tai
kouluttajan vastuulle joka ei osaa, kykene tai halua tässä pohdiskelemiani ammatillisia näytteitä ja
pitkäjänteisiä
toimintaperiaatteita julkisesti osoittaa, on sellaista uhkapeliä, johon ei kenenkään kannata
tulevaisuuttaan sijoittaa. Harmi vain, että sitä edelleen maassamme
ylläpidetään ja jatkuvasti levitetään vain elinkelvottomien ja tarpeettomien
instituutioiden ja työelämäkelvottomien
kouluttajien suojatyöpaikkoina ja tulevien työttömien tuottokoneistona.
Jonka lopullisen hinnan maksaa sekä yhteiskunta, että nuoret, ahkerat ja
lahjakkaatkin, mutta huijatut yksilöt.
MJK
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMJK ottaa kantaa vakavaan asiaan. Tarjontaa, koska on kysyntää. Hakijat ovat pääosin sellaisia, jotka karsastavat sellaisia ammatteja, joissa työllistyminen on todennäköistä, mutta ala ei ole nuoren mielestä seksikäs. PAg
VastaaPoistaErittäin asiallisia ja relevantteja kysymyksiä! Verrataanpa useamman vuoden koulutuksen käymistä panostuksineen vaikka auton tai asunnon hankintaan. Kuka olisi sellaiseen valmis yhtä suppeiden tietojen varassa?
VastaaPoistaPAg:lle vastaisin, että meidän koulutusmaailmassa tarjonnalla ei ole välttämättä mitään tekoa kysynnän kanssa. Kyse on politiikasta.
Hakijoiden kuvaaminen tuolla tavalla on aika... noh, jääköön sanomatta.
Komppaan Pekkaa siinä mielessä, että vaikka valokuvakoulutus ei mikään savolainen vitsi olekaan, niin kyllä osa vastuusta siirtyy myös kuulijalle, tässä siis koulutukseen hakeutuvalle. Paljon valokuvakoulutusta nähneenä; opettajana, koulutettavana, tutkintotoimikunnan jäsenenä ja muuten vain sivusta seuraajana voin todeta aika syvällä rintaäänellä, että suurimmalla osasta koulutettavista on täysin harhainen kuva itsestään valokuvauksen osaajana ja työelämän vaatimuksista yleensä. Hieman kärjistäen ilmaisten koulutukseen tulevat kuvittelevat olevansa mestareita tai ainakin lahjakkaita, kun on hyvät välineet.
VastaaPoistaToinen harha on se, että valokuvauksen ytimen kuvitellaan olevan siinä, että otetaan hyviä kuvia, joita kollegat kateellisina kiittävät ja muu yleisö on muuten vain haltioissaan. Facebook-sivutkin on näitä "ihania kuvia" ja niiden ylistystä täynnä. Tosiasiassa kun valokuvaajan ammatti on raskas, epävarma ja huonosti palkattu, jossa suurin osa arkista puurtamista kaiken muun kuin valokuvan ottamisen kanssa. Siis juuri sitä, mitä valokuvakoulutukseen tulevat yrittävät epätoivoisesti välttää.
Kun kysyntä on tätä, niin ei ole ihme, että runsas tarjonta vetää. Moraalinen vastuu tässä minusta on kuitenkin valtakunnallisella tasolla koulutuksesta päättävillä. Yksittäinen oppilaitos ja sen opettajat katsovat vain omaa etuaan, se on heidän oikeutensa kuten kenen tahansa muunkin.
Tietysti voidaan ajatella kyynisesti, että tällä menetelmällä saadaan luonnonvalinnan kautta seulottua parhaat kuvaajat ammattiin. On se kuitenkin aika raakaa niiden satojen epärealististen toiveiden ja lupausten perässä koulutukseen lähtijöiden kannalta, joiden kohtalona on saada lopuksi Musta Pekka käteen. Tässä pelissä vain pakassa on 54 Mustaa Pekkaa ja vain yksi Lassi Linssi, valokuvaaja. Hänenkin soisin olevan poikamies, sillä valokuvaajan tuloilla on elää korkeintaan hullunkurinen perhe.
Mitenkään toisistamme tietämättä kirjoitimme Matin kanssa jokseenkin samaan aikaan aiheesta blogeihimme. Mainiota. Voisiko ajatella, että tästä alkaisi vihdoinkin keskustelu aiheesta. Toivon niin, mutta pahaa pelkään.
VastaaPoistahttp://kuvajournalismia.blogspot.fi/2014/01/lehtikuvauksen-opiskelu-suomessa-2013.html