Läppärini hörähti saapuneen sähköpostin merkiksi. Sain
vahvistuksen sille, että tekeillä oleva kirjani painetaan. Tunneryöppy yllätti minut monella
tavalla. Ensin tuli ilo, helpotus ja suuri kiitollisuus kirjan kustantajaa
kohtaan. Sitten mieleni valtasi
tieto nyt kasvaneesta sisältövastuustani
ja tinkimättömästä valmistumisaikataulusta. Jatkossa koin ahdistusta voimieni riittävyydestä siihen. Hetken
jopa epäuskoa. Kykenenkö vastaamaan kyllin laadukkaasti nyt oikeutetuiksi muuttuneisiin odotuksiin. Tähän asti teksti on ollut
vain omaa jäsentelyä valitsemani elämäntehtävän suorittamiseksi kunniallisesti
ja rehellisesti.
Kirjani syntytarina ei ole projekti, vaan prosessi. Puolen
vuosisadan valmistautuminen ja
neljään kertaan jo kirjoittamani sisältö. Joka kerta erilaisena. Minun on nyt kuitenkin kirjoitettava se
uusiksi vielä kerran. Siksi, että ymmärrykseni
aiheesta on jälleen syventynyt, kuten jokaisen aikaisemmankin kerran väleissä. Jokainen työstäminen kirjalliseen
muotoon on tuottanut aina tarkennusta myös sisältöön. Se on muuttunut niissä aina edellistä versiota selkeämmäksi
ja jopa luettavammaksikin.
Viimeiset viisi vuotta olen harjoitellut
tavoitteellisesti kirjallisen ilmaisuni puhdistamista. Sen sivujuonteena olen
saanut myös sanomani sisällöllistä kypsymistä. Toivomani ja tavoittelemani taitotaso on silti karannut koko
ajan edelläni yhä kauemmas kunkin kirjoitushetken osaamisestani. Aloitan nyt jälleen
urakan, joka tänään tuntuu lähes ylivoimaisellta. Yksi täysi kierros jo
sisäistämääni raakatekstiä ja loppuvuosi sen editointia yksin ja toimittajan
auttamana.
Tunne on silti juhlallinen. Asia, jonka syvällinen ymmärtäminen on ollut aikuiselämäni
punainen lanka ja tinkimätön viitekehys, tulee oikeasti siirtymään pysyvään
muotoon. Sellaisten ulottuville,
jotka ehkä löytävät siitä uusia virikkeitä omille pohdinnoilleen. Minulla ei
ole enään mitään paineita edellyttää lukijoiden olevan kanssani samaa mieltä
tai pitävän sitä ainoana totuutena.
Miksi se muuttuisi nytkään sellaiseksi, kun se on koko pitkän syntyhistoriansa
ollut vain minun käsitykseni ja tavoitteeni. Minulle elettyä totta, mielestäni
myös perustellusti.
Kallisarvoisia painettuja sivuja en aio täyttää edellisten
versioitteni taustatiedoilla, taulukoilla ja tutkimusraporteilla, enkä
käsityksilläni omistani poikkeavien työskentelytapojen puutteista. Sellaisia etsivä löytää niitä muista
opetus- ja oppimisprosessia käsittelevistä teoksista. Tulen kykyjeni rajoissa keskittymään
kertomuksiin ja johtopäätöksiin tapahtumista, jotka aiheuttivat minussa
henkilökohtaista merkityksellistä oppimispohdintaa. Sellaista, jossa löytämiäni tapoja ja keinoja kokeilin sitten
oman opetus- ja oppimisfilosofiani kehittämiseen. Prosessiin, joka on edelleen
kesken, yhtenä eläkeläisen altzheimerintorjuntavälineenä. Jos kirjani toimii jatkossa myös erilaisten
virikkeellisten ajatusten herättäjänä joillekin, se on ollut
syntyponnistelujensa ja painoprosessinsa arvoinen.
Velvollisuuteni kirjoittajana on nyt synnyttää uskottava
tarina. Kertoa ja kuvailla haaveeni oppimisilmapiiristä, jossa tiedon, taidon ja tunteiden
välittämis- ja kokemisvalmiudet
ovat merkittävästi edellisten sukupolvien keinoja realistisemmat. Lisäksi sisällyttää tarinaani se ilo ja
kunnioitus niitä kohtaan, jotka ovat mahdollistaneet minulle taloudellisesti nyt
tämän etuoikeutetun tilaisuuden.
Yrityksen muuttaa lakisääteistä ankeaa oppivelvollisuutta edes vähän
iloisemmaksi ja halutummaksi oppimisoikeudeksi ja -iloksi. Jokaisen itselleen onnistuneen
oppimistapahtuman kokeneelle henkilökohtaiseksi juhlaksi.
MJK