Olen usein sanonut,
että maailmassa on muutama aihepiiri, joita määrittävät sanat on loppuun
kulutettu. Eli niiden merkitys yksilöittäin vaihtelee niin paljon, ettei niiden
alkuperäinen tarkoitus enää ole löydettävissäkään. Esimerkiksi ”kauneus”, ”luovuus”, ”taide”, ”rakkaus”,
”totuus”,”vapaus”. Kaikkine oman kielemme johdannaisineen ja
sijamuotoineen. Olen valmis liittämään sanan ”koulutus” samaan surulliseen
jonoon. Pohdittuani sen sisältöä ja käyttöä eri merkityksissään nyt taas muutaman
viikon.
Niin paljon inhimillistä hyvää ja arvokasta kuin
koulutukseen, kouluttautumiseen ja muihin sen lähimuotoihin on liitettävissä,
samoilla sanoilla on myös oma valtava musta varjonsa. Voiman pimeä puoli. Äkkiä
ajatellen jopa laajemmin käytössä kuin mahdollinen alkuperäinen hyvää
merkitsevä sisältö. ”Tieto lisää tuskaa”, on tässäkin käsitteenä ollut minulle
enemmän kuin paikallaan.
Hyvin avartavaa on ollut huomata, että menneet aikuiselämäni
viitisenkymmentä vuotta koulutuksen suurkuluttajana ja –jakajana ovat aktiivisesti pitäneet taka-alalla
mieleni sopukoissa kyseisen käsitteen ja toiminnan valtavan väärinkäytön. Siis
jos ”väärin” sana halutaan ymmärtää minun sen ”oikeaksi” kokemassani
merkityksessä. Eli mikä määrä harhaanjohtamista, huonoksi tai arvottomaksi
määrittämistä, vallankäyttöä, julmuutta, manipulointia, riistämistä tai vain
oikeudetonta hyväksikäyttöä ja muita inhimillisiä rikoksia onkaan puhdistettu
hyväksyttäviksi ja jaloiksi toiminnoiksi pukemalla ne koulutuksen nimeen ja
viittaan. En väitä, että se olisi ollut silti ainoa keino siihen, nuo muut
ingressissä mainitsemani sanat ovat osallistuneet tähän määrittämällä
sortamiseen aivan yhtä laajasti. Keskeinen ero saattaa olla silti siinä, että
kouluttaminen on omalla tavallaan onnistuttu legitimoimaan viralliseen asemaan,
jossa sen valtaa ei pysty asettamaan epäilyksen alaiseksi. Se sisältää
valtavasti toivoa, lupauksia, onnea, mahdollisuuksia ja myös rajoja, uhkaa,
jopa kuolemaa, jos sattuu syntymään väärään kulttuuriin ja vääränä sukupuolena.
Hiukan samoin kuin muutamat eri
uskonnot kannattajilleen. Myös ristiriita periaatteiden ja toteutusten
välillä on yhtä valtava. Kuten politiikassakin.
Koulutuksella, erityisesti yksilötasolla sen muodollisella
puuttumisella, on kuitenkin edellämainittuja vielä laajempi päivittäinen
yksilökohtainen valta koko ihmiskunnassa kulttuuririippumattomasti. Lisäksi
sillä on ase, jota muilla maailmanlaajuisilla ja alueellisilla
höntitysjärjestelmillä ei ole. Henkilökohtaiset ja ”väärentämättömät” A4
dokumentit. Niillä voidaan virallisesti ja muodollisesti todistaa taidot,
vastuut, velvoitteet, arvostukset tai niiden puute. Siitä riippumatta, että mitään reaalista todistearvoa mihinkään
inhimillisesi oikeasti arvokkaaseen niillä ei ole. Liian usein ei
taitotasoonkaan. Vain muoto, liian usein aivan ilman sisältöä.
Parhaimmillaankin vain hiuksenohut korrelaatio ihmisen todellisiin voimiin,
hyvyys, ahkeruus, uskollisuus, rehellisyys, mielenrauha, toisten
kunnioittaminen………
Kuitenkin juuri muodollisen koulutuksen ja sen tutkintojen
virallinen asema kaikkien kansojen hierarkiassa on edelleen luultavasti
kasvussa. Eikä vähiten Suomessa. Siitä huolimatta, että me sen parissa
työelämämme toimineet, olemme jokseenkin samaa mieltä sen osoittaman
realistisen osaamistason valitettavasta heterogeenisyydestä. Paitsi poliittiisissa juhlapuheissa.
Viimeinen niitti maassamme kunnollisen koulutusmahdollisuuden
löytymistaistelussa, on juuri kaikilla ammatillisen koulutuksen tasoilla
voimaan tullut rahoitusmalli. Yhteisön jakamien vuosittaisten tutkintojen määrä
indikoi seuraavaa saatavaa rahoitusresurssia. Josta ei seuraa mitään muuta kuin
se, että yhä olemattomammilla valmiuksilla saa sen himoitun A4
roskapaperinsa. Ja oppilaitos aina kasvavan tekohengitysrahansa. Yhä suuremman, yhä huonommilla
koulutussuorituksilla. Ja
lumipallo kasvaa.
Joku lukija löytää varmasti, ehkä juuri omana projektionaan,
tästä tekstistäni koulutuksen vastaisuutta tai halveksuntaa. Jokainen kanssani
työskennellyt tietää, että sitä ei minusta löydy. Odotan vain sellaista
koulutusjärjestelmän ryhtiliikettä, jonka aloitusmahdollisuus karkaa koko ajan
yhä kauemmaksi. Ja tuskin toteutuukaan. Poliittis-demokraattis-byrokraattisessa
päättämisprosessissamme. Joka on
selkeä esimerkki siitä, millaiseksi yhteiskunta kehittyy juuri muodollisen
pätevyyden palvonnan seurauksena. Suhteellisesti yhä useampi päättäjän asemassa
työskentelevä on sellainen, jolta puuttuu kokonaan sekä suoritustason kokemus,
että myös tietämys.
Henkilökohtaisesta vastuun ottamisesta puhumattakaan. Tuloksena on se,
että helposti asemaansa kiivennyt ei edes aavista todellisen tiedon ja
osaamisen merkitystä. Eikä siten edes tajua toimia sellaisen mahdollisuuden
edistämiseksi. Liekö nykyinen eduskuntamme pätevyystasoltaan tämän kehityksen
selkein tuotos ja esimerkki.
Hahmotettuani itselleni nyt entistä selkeämmin virallisen
koulutususkovaisuuden universaalin vallan sekä hyvän että pimeän puolen, minut
valtasi kyllä sellainen voimattomuuden tunne, jonka oletan hyvin samanlaiseksi
kuin monella tämän hetken kansainvaellukseen liittyvällä. Siis sekä siihen
osallistujalla, että vastaanottomaiden vastuullisilla. Haasteet ovat siinäkin epäinhimillisen
kovat, jos sen hallinta ja harmonisointi on edes pitkän tähtäimen tavoitteena.
Tällä hetkellä kun joissakin kulttuureissa pelkkä naisten koulutuskin, millä
tasolla ja laadulla tahansa, riittää jo oikeutukseksi heidän tappamiseensa.
Lohduttavaa tämän sanan moniarvoisessa historiassa sensijaan edes on se, että
laajimmat, raaimmat ja
yleisimmät ihmisoikeusloukkaukset
kerääntyvät ylivoimaisesti juuri niihin maihin, joissa koulutus on suhteellisesti
pienintä ja rajoitetuinta.
MJK