keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Vapaus ja erilaisuus?

Osallistuin ensimmäistä kertaa fb keskusteluun. Noudatin ketjun aloittaneen ehdotusta katsoa määrättyä sivua ja esitin oman näkemykseni siitä.  Olin luullut keskustelun fb.ssä tarkoittavan erilaisten mielipiteiden esille tuomiseen tavoitetta ja oikeutta.  Opin, ettei se niin olekaan. Ainakaan siinä ryhmässä, jossa tuo keskustelu käytiin. Olin kyllä kuullut kommentoija-aktiivisemmilta, että mielipiteen- ja sananvapaus fb ssä tarkoittaa sitä, että on samaa mieltä kuin keskustelun käynnistäjä. Piti se asia kuitenkin itse kokeilla. Vanha klisee makuasioista kiistelystä sai uuden muodon. Makuasioista ei saa olla fb:ssä eri mieltä. Nimittäin jos on, niin lukuisat toisin ajattelevat alkavat nähdä valtavasti vaivaa sinun käännyttämiseen heidän kannalleen tai asettavat suuhusi sanoja joita et ole edes ajatellut. Vain osoittaakseen kuinka tyhmä ja väärässä olet.

Kuuluin vuosikymmeniä yhteisöön joka tehokkaasti kasvatti jäsenissään erilaisuuden hyväksymistä. Ja kuulun ainaisjäsenenä yhteisöön, jossa erilaisuuden hyväksyntä on niin keskeinen arvo, että toisin ajattelevat väittävät siitä tehdyn siellä normin. Myös siten ajattelevat hyväksytään siellä luonnollisesti mukaan jäsenyyteen. Eikä kummassakaan tuhlata yhteistä arvokasta aikaa toisten väärässä olon todisteluun. Vaan nautitaan ja opitaan juuri siitä erilaisuudesta.

Erilaisuus on rikkaus, mutta se tapetaan kuolleeksi kirjaimeksi silloin, kun se on sallittua vain siinä tilanteessa jos kaikki ovat samalla tavalla erilaisia. Silloin se tosin on myös väärä sana.

Erilaisuutta olen omassa elämässäni pohtinut usein. Erityisesti silloin, kun olen huomannut olevani ainoa jonkun asian eteen toimiva tai sitä julkisesti kannattava. Tehdessäni valintoja, joiden olen tietänyt johtavan mielipidekonflikteihin tai jopa vastentahtoisiin muihin kokemuksiin. Luulin kauan, että kaikki ihmiset kokevat samoin oman erilaisuutensa, mutta opin, ettei sekään ole niin. Erilaisuuden vapautta on myös olla samanlainen.  Liittyä niiden mielipiteeseen joiden joukkoon uskoo haluavansa. Tai joiden arvostusta tavoittelee.

Eläkeläisen juridinen ja taloudellinen status on tuonut käyttööni aivan uuden erilaisuuden vapauden. Vaikka olenkin käytännössä kokopäivätyössä. Hyvin pitkinä työpäivinä. Ja ilman ns. palkkaa tai muutakaan verotuksen piirissä olevaa korvausta. Siis hyvin erilaisena työvoimana. Siitä huolimatta, että työskentelyni sisäinen ja julkinen tavoite on pääsääntöisesti tuottaa hyvää lisäarvoa työni kohteille, kuten varsinaisessa työelämässäkin. Mutta sisältäen sen vapauden, jota yrittäjätoiminnassa ja palkkatyössä ei juurikaan kohtaa. Vapauden työskennellä vain voimiensa mukaisesti ja itse valitsemansa kohteen hyväksi. Se ei tarkoita vapaata ajelehtimista tekemisestä toiseen, vaan täysin suunnitelmallista ja tavoitteellista työpanosta siitä koituvinen vastuineen. Mutta aivan uudella tavalla tyydytystä tuottaen. Erilaisuudesta ja vapauden illuusiosta  huolimatta.

Uutta vapautta on nyt käytössäni todella monenlaista. Vaikken olekaan vapaa inhimillisistä eettisistä arvoista ja kohtuudesta.  Ei tarvitse huomioida, kenen etupiirin normien mukaan on elettävä, jopa pukeuduttava. Ei tarvitse valita sanojaan ja toimiaan minkään ryhmän julkiseen mantraan kuuluvasti. Ei tarvitse valita omien resurssiensa käyttöä taloudellisen henkiinjäämiskaavan ehdoilla. Ei tarvitse laulaa leipäsi maksavan lauluja. Koska olet itse nykyisen leipäsi työvuosinasi kerännyt. Ei ahdistua eikä loukkaantua jos olet mielestäsi väärin ymmärretty tai kohdeltu. Eikä käyttää aikaa ja voimia sen asiantilan korjaamiseksi. Ei tarvitse käännyttää ketään minkään asian tai aatteen puoltajaksi. Saa iloisesti antaa kaikkien valita ihan itse, haluavatko avata silmäänsä ja löytää tiensä vai jatkaa omassa pimeydessään vaeltamista. Jokaisen pimeys kun on vain heidän omassa päässään ja omien valintojensa lukitsemina. Vapautta on myös iloita avoimesti jokaisen kanssavaeltajan kasvusta suurempaan ilmaisemisen ja osaamisen  vapauteen ja omaan erilaisuuteensa. Vapautta on iloita siitä, että juuri sitä tavoitetta saa ja voi tehdä eläkeläisen erilaisilla työvalinnoilla. Nyt, valon vuotena.

MJK